Puolet kahdesta sivusta on täynnä mainoksia, toinen puoli minun ajatuksiani Helsingistä.
Kun Õhtulehden toimittaja otti minuun yhteyttä hän toivoi minun kertovan henkilökohtaisia tuntemuksiani Helsingistä, jotain sellaista, joka tekee Helsingistä minulle oman. Yhdestä päivästä Helsingissä.
Ja näin minä kirjoitin - toimittaja käänsi tarinan mielestäni hyvin viroksi. Tässä suomenkielinen kirjoitukseni:
Helsinki – rakastettuni
Olenpa mielissäni että minulta kysytään kotikaupungistani - sillä luulen, että kukaan ei rakasta omaa kotikaupunkiaan niin paljon kuin se, joka on sieltä poissa.
Minun Helsinkini on merellinen kaupunki, siihen kuuluvat lokkien kirkuna, puuskittainen merituuli, laineet jotka heijastelevat aurinkoa horisonttiin asti. Suuret ja pienet laivat jotka tuovat ja vievät ihmisiä pois Helsingistä ja sinne takaisin.
Jos yhden päivän aikana minun pitää esitellä Helsinkiä, hyppäisin vieraani kanssa Suomenlinnan lauttaan mukanani piknik-kori. Näyttäisin vieraalleni Suomenlinnan ainutlaatuista linnaketta, sen komeita muureja ja jännittäviä käytäviä, joissa lapsena ryömin taskulampun kanssa – vaikka se oli kiellettyä. Levittäisin piknik-filtin tuulensuojaiseen poukamaan ja nauttisin vieraani kanssa lounaan, joka koostuisi Kauppatorilta ostetuista herkuista, mansikoista, vihanneksista, savustetusta kalasta tai vaikka perisuomalaisesta lihapiirakasta.
Toinen kohde, sekin meren rannalla, olisi Munkkiniemi ja sen ranta. Sinne menisimme nelosen raitiovaunulla ja hyppäisimme päätepysäkillä pois. Kävelisimme Munkkiniemen rantatietä pitkin ja ihmettelisimme komeita taloja, joissa harvat ja valitut asuvat. Jatkaisimme uimarannalle, joka kuuluu kaikille ja sieltä siltojen kautta kulkisimme Akseli Gallen-Kallelan kotimuseoon Tarvaspäälle, joka on jo Espoon puolella.
Jos vieraani jaksaisi patikoida pidempään, palaisimme Tarvaspäältä Munkkiniemeen ja jatkaisimme jalkaisin matkaa Meilahteen. Ihailisimme Meilahden pitsivilloja, jotka ovat suomalaisille tuttuja myös nyt jo edesmenneen taiteilijan Henrik Tikkasen piirustuksista. Kävisimme kahvilla Tamminiemen kahvilassa, mistä saa kaupungin parhaat leivonnaiset. Ja jos aikaa ja voimia riittäisi, jatkaisimme matkaa vielä Seurasaareen, saareen joka kokonaisuudessaan on suuri kotiseutumuseo ja jossa presidentti Kekkonen tapasi päivittäin lenkkeillä kera turvamiehensä.
Merenraikkaan päivän päätteeksi kutsuisin vieraani vielä suosikkikahvilaani, Rytmiin, joka sijaitsee Kallion kaupunginosassa, lähellä Ympyrätaloa ja Hakaniemen toria. Osoite on Toinen linja 2 ja paikalle pääsee niin raitiovaunulla, bussilla kuin metrolla.
Rytmissä minua viehättää paikan mutkaton tunnelma, joka sulkee syleilyynsä kaiken ikäiset ja näköiset ihmiset. Rytmissä minusta korostuu uusi helsinkiläisyys joka on aiempaa suvaitsevampi ja kansainvälisempi. Niinpä yhdessä pöydässä voi istua eläkeläisiä, toisessa punkkareita, kolmannessa taiteilijoita. Toki asiakaskunta vaihtelee pitkin päivää ja illalla kahvila muuttuukin enemmän baariksi ja kahvikupit kaljatuopeiksi. Tunnelma pysyy kuitenkin yhtä rentona aamusta iltaan.
---
Siis näin kerroin kotikaupungistani ja tarjosin toimittajalle useita kuviakin. Alla niistä yksi:
Ystävät istuvat Rytmi-ravintolan pöydässä.
--
Jälkikirjoitus: olen aika ajoin aika lailla tyhmä, ja nyt vähän jo ihmetyttää oma höveliäisyyteni.
Miksi annoin lehdelle sekä haastattelun että kuvat ilman minkäänlaista korvausta pyytämättä? Ei Õhtulehden juttu tuo yhtäkään asiakasta luoksemme tänne Villa Ottiliaan!
Olin itse niin riemuissani toimittajan asenteesta, että mieleenikään ei tullut pyytää rahaa haastattelusta, kuvista puhumattakaan. Kun kuitenkin olen niin ollakseni kuvatoimittajaa.
Eli tämä juttu meni sitten ihan puhtaasti hyväntekeväisyyteen. Valokuvien alle oli yhteen painettu nimeni (minun kuviani oli sivulla kolme kappaletta).
Ensi kerralla olen tiukempi ja tarkempi.
4 kommenttia:
No kokeile "kepillä jäätä", eli lähetä sille toimittajalle tilitietosi, ja sano jotta sorry unohtuivat, mutta tässä nämä kirjoituspalkkion maksua varten...
Ensinnä onnittelut kivasta Helsingin esittelystä. Toiseksi - ymmärrän ihka hyvin, ettet innostuneena huomannut ottaa kyseeksi korvauspuolta, mutta toimittaja olisi vallan hyvin voinut kertoa sinusta hieman enemmän siinä kun esitteli sinut ja Kimmon Otepäältä, sillä varmaan hän oli tietoinen esim. majoitusVilla Ottiliasta, joten lauseen parin esittely siitä!
Jos vain löydäin täältä tuon Õhtulehen ostan sen.
Kylläpä juttusi lämmitti vanhan hesalaisen mieltä! Ja tosiaan, tuo Aaren ehdotus on fiksu :)
Enpä taida tällä kertaa kuitenkaan aaren ehdotuksen mukaisesti tehdä. Asiasta olisi pitänyt sopia etukäteen.
Tiedän, että miellyttävä ja suomea hyvin taitava toimittaja lukee blogiani, joten jos hän tämän luettuaan ottaa yhteyttä minuun kuvauspalkkiosta, mikä sen mukavampaa. Juttupalkkioita tuskin Õhtuleht maksaa, olihan kyse ikäänkuin haastattelusta. Mutta kuvista lehti voisi maksaakin.
Jotta Ia, pallo on nyt sinulla.
Joka tapauksessa minusta oli hurjan mukavaa kirjoittaa tuo juttu. Sai kertoa itselle rakkaasta asiasta.
Ja jos minä olen täällä Ottiliassa tällainen Viron äänitorvi Suomeen päin, on vain Helsingille oikeus ja kohtuus, että kerrankin olen Suomen tai ainakin Helsingin äänitorvi Viroon päin!
Lähetä kommentti