Lehdistön ihannepojat: Latte ja Rummu

Ihmeelliset ovat Blogistanian tiet. Ja keitä niitä pitkin kulkee. Ja kuka löytää kenetkin matkan varrelta.

Elämä on joskus niin hauskaa, ei tarvita kuin yksi puhelinsoitto ja sähköposti  ja koko päivä on pelastettu.

Tänään se soitto tuli täkäläisestä iltapäivälehdestä Õhtulehdestä. Josta toimittaja Ia Mihkels tiedusteli, olisinko halukas antamaan pärissoomlasena eli alkuperäissuomalaisena tai tässä tapauksessa jopa alkuperäishelsinkiläisenä muutamaisen matkailuvinkin vanhasta kotikaupungistani. Ymmärsin, että kyse ei ollut toiveesta esitellä varmaa turistinakkia, vaan kertoa jostain sellaisesta kohteesta, joka tunnelmaltaan ja emootioiltaan ilmentää parhaiten sitä Helsinkiä, joka minulle on rakas.

Mielellänihän minä Helsinkiäni esittelen, rakasta kotikaupunkiani. Joka on kaunein kaupunki maailmassa. Minulle. Kuten Haapsalu on maailman kaunein kaupunki ystävättärelleni Annelle. Ja pieni gorkhien kylä syvällä Nepalin vuorilla ystävälleni Bishnulle. Kotipaikat ovat.

Olin siis hyvillä mielin kun minulta tällaista kysyttiin. Mutta vielä paremmalle mielelle tulin, kun kuulin, että toimittaja on vakituinen blogini lukija, joka on eläytynyt maailmaamme niin hyvin, että koki tuntevansa myös Latten ja Rummukaisen kuin omat tuttavansa.

Ja jotenkin tuntuukin, että juuri nämä kaksi karvapoikaa, oma Kultainen Leijonamme ja Varnjan entinen sipulikoira, nykyinen kosmopoliitti eli  nuori herra Rummukainen ovat vieneet toimittajan sydämen mennessään.

Ja jos oikein tarkkaan ajatellaan, niin kenenpä sydäntä nämä kaksi eriparista ystävää eivät varastaisi:

Lehdistön ihannepojat lähikuvassa

Lattea taputtelin tänään päähän ja kerroin, että tiedätkö, olet aikamoinen julkkis, kun lehdistökin tietää ja tuntee sinut. Iso Poika katsoi minua kysyvänä: "And what's new?"

Soitin sitten Rummukaisen perheellekin kertoen Rummun kuuluisuudesta. Rummun Äiskä naureskeli luuriin, mutta Rummu ei ehtinyt haastattelua antaa, koska sillä oli kiire haukkua kotitalon kulmalle pesiytyneitä haikaroita. Joita se kuulemma aluksi pelkäsi, mutta joita se nyt tomerasti paimentaa.

Tällaisia nämä lehdistön ihannepojat ovat, vähän kuin Suomen Leijonat, valloittavia ja aika piittaamattomia mediasta. Tekevät mitä tärkeää on. Muut raportoikoot perässä.

Kiittäen näin julkisesti Ia Mihkelsiä päivän piristävimmästä puhelinsoitosta ja sähköpostista

Tiina