Latte kertoo: Operaatio Sandstorm

Hojo hojo, minä, Latte! Pitkästä aikaa.

Ajattelin minäkin vuorostani istua hetkeksi koneen ääreen ja tassutella teille muutamaisen sanan elämästäni, joka on, kuten aina, melkomoista koiranelämää. Eli suurimmaksi osaksi nastaa. Oh jeah. Elämä on laiffii ja silleen, kyllä te tiedätte.

Ja joskus elämä on vielä laiffimpaa, kuten eilen. Ja siitä nyt ajattelin kertoa.

Meillähän elämä sujuu koko lailla odotetuilla urilla. Nousee päivä, laskee päivä. Ja väliin sitten jää kaikenmoista koirankujetta, joista jostain tulee kiitosta, jostain sitten ei. Viime aikoina miinustili on ollut aika vähillä, mistä on tullut puolestaan kiitosta. Sanovat, että olen kasvanut aikuiseksi.

Meillä systeemit menevät niin, että Iskä eli johtokunnan miespuolinen hoitelee minun perushoidon, mikä minusta on tietenkin ihan jees ja jepulis. Ruoka tulee kuppiin suht hyvin, vaikka välillä pitää asiasta huomauttaa. Ulkoilutuksetkin Iskä hoitaa, ja hyvä niin. Enkä lainkaan sano, ettenkö arvostaisi Iskän perussettiä, en lainkaan. Minusta Iskä on magee ja nasta. Minä olen Iskän koira. Se on selvää.

Äiskä, eli johtokunnan naispuolinen, on sitten vähän toista maata. Se ei ole ihan yhtä kova vääpeli kuin Iskä, mutta kyllä siitäkin joskus ääntä löytyy. Se ei niin puutu minun perushoitooni, mitä nyt rapsuttelee ja puhelee mukavia. Mutta sitten sillä on hetkensä, kuten eilen.

Äiskä on se joka vie minut Lintsille, ja Iskän siinä samassa. Se keksii ihmeellisiä juttuja, ja tuntuu tajuavan mikä minusta on kivaa. Äiskä on ihan selkeästi minun kaikkein kivoin kakkosihmiseni. Ja eilen melkein ykkönen. Sillä Äiskä sai neronleimauksen. Se sanoi että lähdetään ajelulle ja mennään Piusaan.

Minähän olin heti samaa mieltä, kiepuin jaloissa, ettei vaan kävisi niin, että minut unohdettaisiin kotiin. Ei unohdettu. Lähdettiin liikkeelle. Mentiin autolla. Jeah. Johtokunta etupenkeillä ja minä lojuen takapenkillä.

En kyllä heti tiennyt että mikä se Piusa on, mutta Äiskä kuulosti innostuneelta ja Iskäkin myötäili, että kaunis päivä on lähteä reissuun. Ja onkin aikaa kun Piusassa ollaan oltu.

Nuorempana olisin saattanut olla hermostunut että mitä, mitä ja mikä Piusa. Nyttemmin olen oppinut ottamaan asiat lunkimmin. Kuten sanottu, lojun auton takapenkillä jos ikkunasta ei näy mitään erityisen ihmeellistä ja kun tarpeeksi ollaan ajettu, tullaan perille. Kuten vaikkapa tänne Piusaan. Ja sitten asiat selviävät.

Ja nytpä kerron mikä Piusa on - olen muuten ollut siellä aikaisemminkin, mutta tämä kerta oli kyllä ihan ainutlaatuinen.

Piusa on paikkakunta Etelä-Virossa, lähellä Obinitsaa. Sen erikoisuus on punaiset hiekkakivitörmät ja luolat, joita on pehmeään rinteeseen louhittu. Aiemmin olivat luolastot kaikille avoimet, mutta turvallisuussyiden vuoksi ne on nyt suljettu. Toki luoliin pääsee vieläkin, mutta vain oppaan kanssa ja paikan ollessa auki. Nyt se ei ollut.

Ei se meitä häirinnyt. Mentiin ihmettelemään luolia ulkoapäin ja päätettiin tulla takaisin toisen kerran, kun lippuluukku ja turismikeskus on auki.

Hurrrrja lepakko vahtii sisäänkäyntiä

Minä ihan vaan vähän pelästyin lepakkoa, joka odotti sisäänkäynnin lähellä. Mutta huomasin kyllä melkein heti, että se on ihan vaan puuta. Kuulemma siellä Piusan luolissa asuu paaaaljon paaaaljon lepakoita. Kaiken kaikkiaan viittä eri sorttia. Tuon kokoista, mitä tuossa pylväässä, en kyllä halua tavata, kiitos vaan.

Tältä ne luolastot näyttävät ulospäin.

Ennen näistä rei'istä pääsi luoliin, nyt aukot on muurattu kiinni ja sisäänkäynti on lasisen talon kautta.

Se lasinen talo oli kiinni, mutta kävin vielä tarkistamassa sen takaa, josko sieltä pääsisi sisään. Ei päässyt.

Joten ei minulla näistä luolista ole oikeastaan enempää kerrottavaa. Sorry. Toisen kerran.

Mutta jos luulette, että tässä tämä päivän hupireissun ydin oli, väärässä olette. Sillä tämän jälkeen se hupi vasta alkoikin.

Nimittäin, eli nääs, kuten Tampereella sanotaan, luolien lähellä on myös suuret Piusan hiekkakivikaivannot eli louhos. Ja Äiskä tykkää niistä ihan kamalasti, kun siellä on niin hienot värit. Itse asiassa Äiskä kävi louhoksilla jo ennen luolia. Me istuttiin Iskän kanssa autossa.

Tällaisia kuvia Äiskä otti louhoksista:

Punakeltaista hiekkakiveä

Samasta kohtaa kaivantoa hieman isompana.

Louhoksen toisella reunalla lähes valkeaa ja vaaleanpunaista hiekkaa.

Näitä kuvia riittäisi vaikka kuinka, voi voi. Mutta jätetään toiseen kertaan. Ja mennään eteenpäin tarinassa.

Me olemme nyt siis luolastoilla ja sieltä jatkamme pientä polkua toiselle reunalle tätä suurta kaivantoa. Minä olen innoissani, ihan aikani kuluksi, tohotan remmin päässä ja nuuskuttelen maastoa, joka kirsuuni on kieltämättä aika outo, mutta kiehtova, totta kai.

Kun Äiskä sanoo Iskälle taikasanat: "Eiköhän olisi aika päästää Latte irti. Ei täällä ketään muuta ole."

Ja näin tapahtuu. JIIIIIHAAA!

Iskä päästää minut irti.

Ja se on niin nastaa, että on pakko ottaa ihan pari hyppyä.

Mutta mitä ihmettä tuolla on?!!!

Mutta mehän olemme hiekkakuopilla!!! Yo Man!

Täällähän on aivan mielettömän hienoa!

Ja sitten lähtee!!!

Täältä tulee hirmuinen aavikkoleijona, JIIIHAA!

Maisemat ovat komeat ja hiekka ihanan pehmeää tassujen alla!

Olen kukkulan kuningas!

Ja suoranainen aavikkokettu!

Suussani on hirveä aavikon piikkisikalisko, tai sitten ehkä käpy.

Tätä riemua olisin jaksanut vaikka kuinka pitkään. Iskä pudisteli päätään ja katsoi suutani ja sanoi jotain, jota en ihan täysin ymmärtänyt: "Huomenna tuo eläin kyllä tuuppaa peräpäästä sementtiä."

Ja niin sitten koitti päivän oikeastaan ainoa tylsä hetki. Minut pantiin takaisin remmiin ja lähdettiin kotia kohti.

Joskus minulla menee vähän överiksi. Ei kai sitä hiekkaa olisi tarvinut syödä. Mutta hauskaa oli!

Ja sitten me tosiaan ajettiin kotiin.

Tällainen oli siis minun Operaatio Sandstorm.

Olisin jo lopettanutkin jutun tähän, mutta Äiskä muistutti, että kerro nyt vielä ihan vähän muustakin.

Joo, siis Piusan luolasto ja hiekkakuopat olivat vain yksi osa meidän päivästä. Minusta kieltämättä se hienoin. Mutta Äiskä lupasi myöhemmin kirjoittaa ihan erikseen muutamastakin muusta hienosta paikasta jossa me käytiin päivän aikana.

Minä lopetan kuitenkin oman raporttini tähän. Ja toivotan teidät tervetulleiksi Piusaan. Mennään kimpassa! Liu'utaan mäkeä alas, jahdataan aavikon piikkisikaliskoja ja syödään yhdessä hiekkaa.

Sillä se se vasta onkin LAIFFIIIII!

Ei muuta kuin hännänheilutuksiin.

Teidän Lattenne, aavikon kettu ja leijona