Huomentapäivää Otepäältä,
Luulen että maailmanlaajuisesti yleisin tänään ja eilen illalla käsitelty aihe Blogger-pohjaisissa blogeissa on se, että järjestelmä kaatui ja imaisi mennessään kahden viimeisen päivän kirjoitukset.
Minun kohdallani se tarkoitti sitä, että valokuvatorstain Säde-kuva hävisi. Se on helppo palauttaa.
Se mikä enemmän korpeaa on että Bloggeri söi nieluunsa myös vuokrailmoitukseni Villa Vallattomasta. Jossa kerroin että vuokraan kesäpaikkaamme 300 euron viikkohintaan. Ja kerroin kuvin ja sanoin mitä sillä rahalla saisi.
Sen hetken kuin ilmoitus ylhäällä oli, meni kuitenkin heinäkuusta pari viikkoa kaupaksi. Muut viikot ovat vielä vapaita, myös juhannus.
Laitan kohtapuolin tuon ilmoituksen uudelleen.
Blogger-hiljaisuutta jatkui kolmisen päivää. Jona aikana, heikkouden hetkellä, kaivoin kauan kadoksissa olleet Facebookin salasanat esiin ja menin tutustumaan koko systeemiin.
Kuvittelin sen tapahtuvan sillä lailla varovaisesti kurkaten nurkan takaa, mutta väärin luulin, sehän imaisi minut nieluunsa niin että hameenhelmat vain liehahtivat.
Olen aiemminkin täällä kertonut Facebook-kielteisyydestäni. Joka on vähän nurinkurista. Mutta en ole siitä ollut innostunut - mielestäni blogi + yksityismeilit hoitavat kommunikaationi riittävästi. En oikein ole edes ymmärtänyt Facebookin laajuutta ja tehokkuutta. Enkä ole jaksanut edes opiskella miten siellä edetään tai miten saadaan ääni kuulumaan -- tai vaikenemaan.
Niinpä en ole koskaan - yhtä ainutta ihmistä lukuunottamatta - hyväksynyt ystäväkutsuja (tai sanotaan tarkemmin, mielestäni hyväksyin aikanaan parisen kutsua, mutta nekin tuntuivat nyt kadonneet. Ja eilen Facebookiin mennessä minulla oli siellä odottamassa siis tasan yksi ystävä.)
En siis ole hyväksynyt ystävkutsuja. Mistä on seurannut ainakin parin ihmisen kohdalla loukkaantuminen - he kun ovat ajatelleet, että en hyväksy juuri heidän ystäväkutsujaan jostain erityisestä syystä. Toistan tässä vielä uudelleen: en ole ketään tietoisesti syrjinyt. Olen jättänyt tasapuolisesti kaikki aiemmat kutsut hyväksymättä.
Ja nyt ollaan sitten eilisessä, jolloin hyväksyin kourallisen lähimpien tuttujen kutsuja. Lähinnä sellaisten ihmisten joiden tiedän tuntevan toinen toisensa muutenkin. Ja äkkiä huomasin olevani jonkinmoisessa keskustelunpyörteessä. Mikä oli mukavaa, sain heti yhteyden muutamaankin ihmiseen, josta ihan oikeasti olen halunnut kuulla jo pitkään. Ja kiva oli kuulla myös muidenkin kaverien kuulumisia.
Nyt mietin miten etenen tästä eteenpäin. Alanko notkua Facebookissa ja annanko viedä sen mukanaan? Alanko kutsumaan sinne ystäviä? Alanko hyväksyä uusia kutsuja, joita oli yllättäen heti tullut?
En tiedä, en osaa sanoa. Pelkään sitä että Facebook syö aikani. Nytkin istun niin paljon koneella. Blogia on mukava pitää, ja jotenkin naivisti olen kuvitellut että sitä kautta tieto minun elämästäni menee niille, joita se saattaa kiinnostaa. Ja kyllähän se meneekin.
Niin, juu, melkein unohtui kertoa toinen syy miksi naamakirjaan menin: otin täällä kommentoineen Aaren neuvosta vaarin ja ajattelin hieman edesauttaa Villa Ottilian ja Villa Vallattoman elämää naamakirjamarkkinoinnilla. Eilen en ainakaan vielä keksinyt miten sen voisin tehdä, mutta tänään tuli sähköpostiin yksi mielenkiintoinen linkki - Facebook-kaverilta! - johon täytyy seuraavaksi paneutua.
Pitkää plörinää, mutta sallittakoon se. Olenhan joutunut blogivaikenemaan ilman omaa syytäni, ja Facebook herättää minussa sekalaisia ajatuksia puolesta ja vastaan.
Loppulause: Jos lähetät minulle Facebook-kutsun, voi olla että en sitä hyväksy. Ja taaskaan ei ole kyse Sinusta. Vaan siitä, että yritän yhä hahmottaa että millaiseen keskusteluviidakkoon pääsen / joudun jos hyväksyn kaikki ystäväkutsut. Eli yritän tässä nyt edetä hyyvin maltillisesti naamakirjan kanssa.
Eipä sitten tältä erää muuta, mukavaa että Bloggeri toimii taas. Tuntui vähän hapettomalta olo ilman sitä.
Fasaanin kevättunteet
2 vuotta sitten
4 kommenttia:
Mun täytyy tunnustaa, että olen itse pari kolme kuukautta sitten liittynyt facebookin. Minä olen ollut aivan äärettömän paljon sitä vastaan, mutta minut saatiin ylipuhutuksi. Oikeastaan on ihan hauskaa tehdä ja lukea pieniä päivityksiä ja yksityisviestien kautta on tullut oltua yhteydessä moneen hyvään tyyppiin, joista ei ole vuosiin kuullut mitään. Yksityisviestien kautta olen kertonut vähän enemmän elämästäni, statuspäivityksiin suhtaudun varovaisemmin.
Terveisin,
Sarkki
Sinäkin Brutukseni! :)
Minulle naamakirja on vaivattomin ja vähiten aikaa vievä tapa pitää yhteyttä niiden kanssa, joiden kuulumisista olen kiinnostunut.
Kärsivällisyyttä Tiina! Jos tunnet eksyneesi, tutki rauhassa paikkoja. Ehkä rupeat viihtymään. Ihan itsekkäistä syistä toivon niin ;)
Itse pyörin muun touhuilun puitteissa sekä blogeissa että feissarissa. Blogi on kaikille julkinen ja feissarin tiedot olen säätänyt näkymään vain kavereille (edes kavereiden kaverit eivät näe tietoja). Sinne tulee laitettua enemmän henkilökohtaisia juttuja, otettua kantaa ja sitä kautta saa enemmän kuulumisia sellaisilta ihmisiltä, joilla ei sitä omaa blogia ole. Olen myös nauttinut niistä monista ihanista iltahetkistä chattaillen jonkun kaukaisemman sukulaisen tai ystävän kanssa, joista ei ilman feissaria kuulisi kuin noin kerran vuodessa (tai useammassa jopa).
Ja jos joskus haluaa jostakin ystäväkseen otetusta eroon, siellä sekin käy naks, noin vain. Tietysti siellä täytyy olla silleen varovainen, ettei ihan mitä vaan linkkiä mene painelemaan, vaikka tulisikin ystävältä - vähän sama kuin sähköposteissa. Viruksia ja haittaohjelmia leviää sielläkin. Mutta ehdottomasti tykkään. =D
Lähetä kommentti