perjantai 27. toukokuuta 2011

Puuhakkaana parvekkeella

Eilen ja tänään on Tiina keskittynyt parvekkeen uuteen ehoisaan ilmeeseen. (Kuulostaako vähän puutarhalehtien otsikoinnilta, tyyliin:  Näin ehostat parvekkeesi tai Tee parvekkeestasi kesäkeidas.)

Kaikki alkoi itse asiassa pari viikkoa sitten kun tinttasin krassinsiemeniä parvekelaatikkoihin. Totesin, etten minä mitään erillistä siemenkasvatusta ala tekemään, kasvavat heti ensi metreillä omille asuinsijoilleen:

Ensin siemeniä liotettiin. Ja yllä krassivalikoima, joista kolme ensimmäistä on matalaa (30 cm) ja oikeanpuolisin pitkää sorttia.

Kaksi viikkoa parvekelaatikot asustelivat takapihalla ja pari kolme päivää sitten alkoi laatikoissa näkyä elämää. Oli aika nostaa ne paraatipaikalle eli kiinnittää parvekkeen reunaan.

Sitä varten tarvittiin tovi askartelua ja eilen kieli keskellä suuta rakentelin metallipalikoista oikean kokoisia kiinnittimiä. Olin oikein ylpeä itsestäni, nämä tekniikkapuolen hommat kun eivät ole sitä parasta ydinosaamistani, kuten kauniisti sanotaan.

Voilá! Laatikot ovat paikoillaan.


Kestää vielä hiukkasen aikaa että laatikoista näkyy mitään ulos.

Nyt siis tarvitsette mielikuvitustanne - ajatuksena on, että keltaoranssit krassit ikäänkuin putouksena roikkuvat parvekkeelta alas, muodostaen kukkivan näköesteen tieltä ja portilta parvekkeelle.

Tässä vielä samat laatikot toiseen suuntaan.


Huomatkaa myös karvainen puutarhapatsas.

Kun laatikot olivat tukevasti paikoillaan oli aika siirtää huomio näihin laatikoihin, jotka ovat olleet kellarissa Türistä lähtien:


Mitä täältä löytyykään?


Isäntä alkaa mallailla paloja yhteen.

Ja syntyy tällainen, jess, minun suihkulähteeni!


Voi että sillä on soma solina!



Päädyin sijoittamaan suihkulähteen parvekkeelle useastakin syystä. Ensinnäkin parvekkeelta saa siihen kätevästi sähköä. Toiseksi, parvekkeelle paistaa aurinko suurimman osan päivää ja sekä me, että asiakkaamme istuvat siellä mielellään. Kolmantena, eikä vähimpänä syynä se, että parvekkeella suihkulähde pysyy puhtaana. Takapihalla, missä meillä on myös pöytä ja tuolit asiakkaiden oleskella, lähteeseen olisi luultavimmin nopeasti kiivennyt etana poikineen, puhumattakaan muista maassa möngertäjistä.

Olen todella iloinen että hankin tämän lähteen, vaikka se olikin sellainen hetken impulssiostos. Sen solina on niin herttainen, keveä, ei liian päälletunkeva. Ja se on jollain tavalla hyvin rauhottava.




Tässä siis ehostettu parveke. Olisi tietenkin aika lailla ehoisampi jos parvekelaatikoissa olisi jo kukkia. Mutta eiköhän nuo krassit lähde tuosta nopsasti kasvuun, vaikkei kukkia saataisikaan vielä kuukauteen.

10 kommenttia:

Outi kirjoitti...

Kiva suihkulähde. Meilläkin on ihan pieni, mutta tykkään siitä veden solinasta.

OnuKoo kirjoitti...

Tänä viikonloppuna Haapsalussa on Lillepäevad. Ehkäpä suihkulähdekauppias on paikalla :)

aare kirjoitti...

Mukava värkki, mutta saapas nähdä, kun linnut keksivät uuden juomapaikkansa. Malttavatkohan olla pas--matta parvekkeelle :)
Tämä nyt oli nurinkurisesti ajateltu, mutta kun se vaan mieleen poksahti.

Tiina Linkama kirjoitti...

No, partsilla asustaa useasti myös karvainen linnunpelätti, joka saattaa pitää siipiveikot poissa lähteeltä.

Mutta millä estää pelättiä syömästä kiviä tai juomasta lähteestä - ei kai se vesi kovin raikkaana pitkään pysy.

Mietittiin jo, että jos laitettaisiin hieman etikkaa veteen, tulisiko siitä paha löyhkä? Pitäisi kuitenkin kuonon poissa lähteestä ja ehkä estäisi kalkin muodostumista lähteen pintaan. (Laitettiin altaaseen pullovettä, kun ajateltiin että siinä olisi vähemmän kalkkia kuin tavallisessa kraanavedessä.)

Rummun äiskä kirjoitti...

Parvekkeenne on tosi viihtyisän näköinen. Jahka krassit puhkeavat kukkimaan on vieläkin kauniimpaa.

Pidän suihkulähteestä, kiva parvekkeella.

Sirkku kirjoitti...

Tuo suihkulähde saattoi olla oikein hyvä hankinta: miellyttää silmää ja on varmaan istuskellessa mukavaa taustamusiikkia, kun ei halua kuunnella suurempaa ääntä.

Maikki kirjoitti...

Suloinen suihkulähde ja kyllä tuo van upealta tulee kesällä näyttämään!

Sylvia kirjoitti...

Kiva juttu ompi! Ja tuolitkin on ihanat! Kun vielä krassit kukkii niin voilá!

Tiina Linkama kirjoitti...

Nysse suihkulähde temppuilee! Pumppu ei pysy surkeilla imukupeilla pohjassa kiinni ja nousee hieman ylöspäin, jolloin pumppu haukkaa vettä ja suihkulähde kuohuu.

Nyt odotetaan mitä perheen insinööritaustainen mies (insinöörin poika, siis melkein insinööri itsekin) kehittää ratkaisuksi!

Kimmo Linkama kirjoitti...

Paineita...

Ilmeisesti letku on nyt kiinni pumpussa jotenkin niin, että aiheuttaa kierrettä, jolloin pumppu kellahtaa kyljelleen ja haukkaa ilmaa synnyttäen vaahtoa. Pitänee yrittää laukaista tuo kierre, niin että vehje pysyy altaan pohjalla pystyssä.

Totta on, että niistä imukupeista pumppuelementin pohjassa ei kyllä ole mihinkään, olisivat voineet säästää siltäkin osin tuotantokustannuksissa jättämällä mokomat mitääntekemättömät osat kokonaan pois.

Ja sitten insinörisöimään. Arvatenkin jossain vaiheessa seuraa kommentteja, miten kävi.