tiistai 30. elokuuta 2011

Pieni pysähdys Põlvassa - sen olemusta etsien

Jatkan eilisestä päivästä, jolloin kävin ensin Tartossa äänestämässä presidenttiä, sattumalta, ja lähdin sieltä sitten eteenpäin, myrskyä bongaamaan Peipsille.

Ilma todellakin vaihteli pitkin päivää, Tartossa oli alussa ihastuttava auringonpaiste, joka äkkiä muuttui rankkasateeksi. Minä olin jo siinä vaiheessa kadonnut kaupungista, ja olin suuntimassa kohti pientä Põlvan kaupunkia ja siitä eteenpäin kohti Räpinaa, Peipsiä ja Mehikoormaa.

Edetään kuitenkin kronologisesti ja pysähdytään vielä hetkeksi Tarton Raatihuoneentorille, missä Suutelevat Ylioppilaat -patsas purskutteli vettä erään pienen koiran riemuksi, tätä oli hauska seurata:


Pieni vesseli suorastaan riemastui suihkulähteestä

Tartosta jo ulos tultuani huomasin minäkin synkeät pilvet, jotka hetken kuluttua moukaroivat kaupunkia niin, että kaupunki joutui tulvan varaan. Siitä kuvia mm. täällä: Postimees.

Ja tässä minun kuviani Tarton reunamalta, jolloin myrskypilvet lähtivät vyörymään kaupunkia kohti.


Tummia pilviä vyörymässä kohti Tarttoa ja tuuli pöllyttää heiniä.



Saderintama lähestyy


Tuuli alkaa nostattaa voimaansa.

Tarton ja Põlvan puolivälissä sade saavutti minutkin; mielestäni auton tuulilasista kimpoilevat pisarat olivat itse asiassa pikkuruisia rakeita, niin napakasti ja kipakasti napsahdellen ne autoa takoivat. Olin kuitenkin väistänyt jotenkin ovelasti pahimman saderintaman ja kun saavuin Põlvaan, oli taivas vain jännien ja näyttävien pilvien peittämä.

Noin kuukausi takaperin meillä kävi kylässä hyvät ystäväni Anna-Leena ja Reima. He tekivät tuolloin pienen päivämatkan Otepäältä Põlvaan, joka onkin ideaalinen matkakohde, vain n. 40 minuutin ajomatkan päässä Otepäältä, meidän Villa Ottiliasta. Anna-Leena totesi pitäneensä Põlvasta. Mitä minä jäin miettimään, ellen suorastaan hieman ihmettelemään.

Selitän. Kun vielä kirjoitin The Baltic Guide -lehteen matkajuttuja Etelä-Virosta, jouduin aina pinnistelemään keksiäkseni mitä kertoa Põlvamaan keskuksesta, Põlvan kaupungista. Se kun on aika vaatimaton paikka, jolla ei ole tarjota suuria nähtävyyksiä matkaajalle. Lähellä toki on monenlaistakin mielenkiintoista, kuten rakastamani Taevaskoda. Mutta totta puhuakseni, minun oli välistä hieman vaikea keksiä jutun juurta pienestä, hieman alle 7.000 asukkaan kaupungista itsestään.

Tietenkin Põlvassa on Maarjan kirkko, josta legendan mukaan Põlva on saanut nimensä. Kyse on siis polvistumisesta, ja kyseisen polvistumisen teki nuori Maarja-neitokainen, joka tarinan mukaan muurattiin sitten kirkon muureihin kädessään Põlvan kaupungin avaimet. Tällä tempauksella kuulemma saatiin piru karkoitettua bernhardilaisten munkkien rakennustöistä. Piru kun ennen Maarjan muurausta rikkoi öiseen aikaan sen mitä munkit päivällä saivat rakennettua. Ei kiva tarina. Ainakaan Maarjan kannalta.


Maarjan kirkko, josta kaupunki on legendan mukaan saanut nimensä

Pysäytin siis autoni Põlvaan ja lähdin etsimään Põlvan antia matkaajalle. Ja niinhän se tietenkin on, että kun katsoo kunnolla, myös näkee. Ja ymmärsin miksi Anna-Leena piti Põlvaa viehättävänä. Onhan se sitä!

Kaupunki sijaitsee osittain mäessä, jonka edessä on pieni padottu tekojärvi. Järvessä suihkulähde ja saari, joka iltaisin on tilataideteos, satojen pienten lamppujen syttyessä palamaan.


Pieni tekojärvi ja saari ja suihkulähde - Põlvan suurimmat nähtävyydet


Tekojärven rannalla on pieni uimaranta, ja olen tuolla uiskennellut kerran minäkin - eräänä kuumana kesäpäivänä pullikoimme ystäväni OnuKoon kanssa tässä tekojärvessä, ukkosen melskatessa ympärillä.


Näihin lamppuihin syttyy illalla valo - show, joka on jostain syystä jäänyt minulta aina näkemättä.

Põlvassa ei maanantai-iltapäivänä tuntunut kenelläkään olevan kiire. Torille oli vain muutama kauppias jaksanut raahautua paikalle. Jokunen hölkkääjä oli liikkkeellä. Ja muutamaisen kalastajan näin, keskittyneinä kaloja narraamaan.

Kalastaja tekojärven reunamalla.

Poika keskittyneenä kalastukseen torille vievällä sillalla.

Sillankaiteen kukka-asetelmat olivat itse asiassa tosi hienot!


Sillankaiteen kukkia edestä.

Tässä oli siis kuvakavalkadina pysähdykseni Põlvassa. Nätti pieni paikka - mutta jos totta puhutaan, luulen, että kaupunki ei jaksa modernia ja elämyksiä etsivää matkaajaa ihan hirveän pitkään kiinnostaa. Ruokapaikkoja on tuskin nimeksikään, enkä tiedä itse asiassa ainuttakaan majataloa Põlvasta, vaikka täytyyhän niitäkin olla.

Mutta pienenä idyllisenä tunnelmapalana Põlva kyllä toimii hyvin. Pysähdyskohteena matkalla Peipsille.

Enkä nyt halua tosiaankaan loukata yhdenkään põlvalaisen mieltä - nämä minun havaintoni ja elämykseni kun ovat aina, pakostakin, kovasti subjektiivisiä. Mielelläni kuulen lisää kaupungin tarjonnasta ja erikoislaaduista ihan alkuasukkailta! :)

Põlvasta jatkoin siis matkaa kohti Peipsiä, ensin Räpinan kaupunkiin ja sieltä sitten eteenpäin Peipsille ja Mehikoormaan. Myrskyä ja sadepilviä ja dramatiikkaa etsien.

Mitä löysin, siitä seuraavassa postauksessa.

Jatketaan tästä... sillä arvatenkin kuvia ja juttua vielä seuraa tästä päivästä


4 kommenttia:

Maris kirjoitti...

Vähän samoja fiiliksiä tän kesän Põlva-pysähdyksestä. Ruokapaikkana toimi musiikkikoulun vieressä oleva grilli/burger-kioski, koska muutakaan ei löydetty. Taisi siinä ostarilla olla joku bistro, mutta se jotenkin näytti hieman hämärältä.
Oli se Põlva hieman mitäänsanomaton.

Anonyymi kirjoitti...

Otepään (tai oikeastaan Kanepin) ja Põlvan välissä on tosi kiva Maantiemuseo. Varbuse on paikan nimi. Suosittelen.ML

Unknown kirjoitti...

Aikoinaan paikka oli kuuluisa siitä että Põlvan Intsikurmun laululavalla pidettiin kaikenlaisia pop-yhtyeiden kesäkonserttejä. Muuta ei minullakaan tule mieleen, vaikka naapurikaupungissa asuin...

Tiina Linkama kirjoitti...

Maris - se bistroo (hiukka lennokas nimi paikalle) oli viimeksi sinne kurkatessamme tosi nuhjuinen ja hämärä. Omalla tavallaan jopa nähtävyys - niin aimmilta vuosilta peräisin!

ML - kiitos vinkistä! Kyltin olemme nähneet vaan emme vierailleet. Täytyy mennäkin.

Kersten- tuo laululava oli oikein mainittu kaupungin matkailusivuilla. Vieläköhän siellä järjestetään konsertteja?