Mr Murphy lähtee reissuun - kun asiat voivat mennä pieleen

Matkailu avartaa, se on vissi totuus. Jos jäät kotiin, et näe maailmaa. Ja maailmaa on aina kiva nähdä.

Matkailu antaa elämyksiä, se on toinen yhtä vissi totuus. Ja elämykset ovat mukavia.

Niinpä ihmiset lähtevät reissuun, pakkaavat laukkunsa ja suuntaavat toivorikkaina uusiin paikkoihin, uusiin maihin, etsien elämyksiä ja virkistystä.

Matkailualalla on kiva työskennellä - se on kolmas vissi totuus - erityisesti silloin  kun asiat sujuvat. Ihmiset nauttivat lomastaan ja lähtevät luotasi iloisina, tyytyväisinä, montaa kokemusta rikkaampina.

Mutta: mitä tehdä kun reissuun lähtee huomaamattomalta vaikuttava - kukaan ei ole tähän mennessä osannut antaa tarkkoja tuntomerkkejä hepusta - mutta perin ikävä tyyppi nimeltään Mr. Murphy.

Mr Murphy on taitava sotkemaan asioita - ja tänä viikonloppuna olemme tavanneet tämän salaperäisen herran likimain kasvotusten.  Likimain. Outo hyyppäri!


Alkupuhe siinä. Mennään asiaan.

Tänä viikonloppuna saapui Otepäälle meillä useasti käynyt ihastuttava bussilastillinen puutarha-alan ihmisiä, joita luotsasi Oulun suunnalta ystävämme Heljä. Ryhmän työnimenä on kulkenut jo muutaman vuoden: Heljän Hulvattomat. Ja hulvattomia nämä iloiset kasviretkeilijät ovatkin.

Hulvattomien reissuja on ollut tälle suunnalle laskujeni mukaan ainakin kolme: keväällä Türiin, syksyllä Lüübnitsan sipulikarnevaaleille ja nyt syksyllä  Latviaan ja sieltä Etelä-Viroon.

Heljä eli Hulvattomien pääsuunnittelija tekee aina ennen reissua tarkat matkasuunnitelmat. Armoitettuna ja tietoviisaana kasvihörhönä hän löytää retkilleen hienoja matkakohteita, jännittäviä puutarhoja, hyviä taimistoja, muita nähtävyyksiä väheksymättä. Ihmiset saavat vastinetta rahalleen.

Ja niinpä Heljän matkaan lähteekin helposti bussilastillinen, parhaimmilaan kaksi, kohti seikkailuita. Minä olen siinä välissä sitten, mahdollisuuksieni mukaan, auttamassa reissun onnistumisessa, mikäli se pyyhkäisee minun maailmankolkkaani eli Etelä-Viroa.

Heljän Hulvattomien tämän vuoden syysretki ulottui Latvian monipuolisille taimitarhoille. Eli reissun pääpaino oli Latviassa, Riiassa ja sen ympäristössä.

Matkalla kotia kohti oli sitten Otepää valittu yöpaikaksi.

Ja tässä kohdassa minä tulen mukaan tarinaan:

Minä olin sopinut yöpymiset Lille-hotellin kanssa (siis niiden, jotka eivät Villa Ottiliaan mahtuneet) ja ruokailun paikallisen ravintolan kanssa, jonne oli tilattu ilta-ateria koko seurueelle.

Ja näin olisikin käynyt, ellei Mr. Murphy olisi onnistunut asioita sotkemaan.

Kello 19.30 tuli puhelu Heljältä, joka meni suunnilleen näin:

Heljä: Moi, minä täällä. Arvaatko mitä?
Minä: Bussi hajosi?
Heljä: Kyllä.
Minä: Missä?
Heljä: En tarkkaan tiedä, hetki sitten luki kyltissä: 21 km Otepäälle.


Ja sitten alkaa sutinat. Pitää paikallistaa oikutteleva bussi. Hankkia joku toinen bussi viemään 34 matkaajaa Otepäälle ja hotelleille. Siirtää ravintolan ruokailuaikaa, ennenkuin 34 hengen kala-ateriat palavat karrelle. Ja hankkia bussille korjaajat.

Ei ihan yksinkertainen yhtälö, mutta ei mahdoton. Pitää toimia nopeasti ja järkevästi.

Me sähköistyimme Kimmon kanssa. Muutamassa sekunnissa jaoimme roolit:

Minä pidin yhteyksiä Lille-hotelliin ja Hermani-pubiin ja sitten lähdin kumit sutien etsimään kadonnutta bussia. Kimmo tavoitteli Otepään ainoaa bussiyrittäjää, jolla oli 40 hengen bussi, ja maanitteli miestä lähtemään reissuun, kesken lauantai-illan sauna-iltaa. Toisella kädellä Kimmo soitteli linjat kuumina meidän paikalliselle autojen remppamiehelle, Kostjalle, jolla on ns. kultaiset kädet, ja joka tietää autoista ja busseista paljon. Arvatenkaan Kostja ei ollut elokuun kauneimpana viikonloppuna kotona, vaan jossain kauempana viettämässä viikonloppua ystäviensä ja perheensä kanssa.

Noin puoli tuntia armotonta soittelua sinne ja tänne, järjestelyä ja sopimista, ja sitten minä ajan tukka putkella kohti Sangastea, jossa oletan hajonneen bussin olevan. Perässäni tulee otepääläinen bussi, joka lupaa viedä porukan hotelleille. Löydän bussin hieman sekalaisista ohjeista huolimatta.

Seuraavaksi:

Porukat noudetaan matkalaukkujen kera Sangasten tienhaaran lähettyviltä tien poskesta toiseen bussiin ja viedään Otepäälle. Minä näytän uudelle bussille tietä. Ja kun vihdoin Otepäälle saavutaan ja tavarat on viety hotelleihin,  päästään vihdoinkin Hermanipubiin syömään. Kaikesta viivästelystä huolimatta kala-ateriakin on mainio, ei yhtään kuivunutta tai palanutta fissua lautasilla. Eikä ihmiset vaikuta  kovasti paljon hermostuneilta matkan katkeamisesta ja ilta-aterian viivästymisestä huolimatta,

Mutta illan jännitysnäytelmä ei ole ohi: toisaalla ollaan vielä oikuttelevan bussin suhteen epätietoisuuden varassa ja työn touhussa:

Ihmemies Kostja, joka on aiemminkin pelastanut oudosti hajoavia Sassi-liikennöitsijän busseja,
saapuu Kimmon tuomana paikalla. Ja mikä parasta:  Kostja on jotenkin kesken elokuun kauneimman lauantai-illan saanut paikalle miehen, joka on erikoistunut suomalaisiin busseihin. Otsalamput päissään miehet sukeltavat bussin salattuihin ja likaisiin uumeneihin.

Monta akrobaattitemppua tarvitaan, kun Kostja ryömii bussin sisuksiin ihmettelemään vaihdelaatikon ja ties-minkä-kardaaniakselin saloja. Sillä lopputulemana että bussi saadaan liikkeelle. Ja se saapuu Otepäälle.

Jälkeen puolenyön saavat myös bussikuski ja Kimmo ruokaa massuunsa. Ja sitten siirrytään hotelleihin nukkumaan.

Mr. Murphy on tehokas äijä, ja osaa sotkea monen ihmisen aikataulut, kun niikseen tulee.

Koittaa seuraava aamu.

Sunnuntaipäiväksi oli matkaohjelmassa tiedossa puutarhamyymälöitä Tartossa ja ateriointi kuuluisassa MOKA-ravintolassa. Ymmärrämme että ne on pakko jättää väliin. Aikaa ei ole, ja bussi on oikutteleva. Paras on kun ajetaan heti Tallinnaan. Ei kannata riskeerata mitään poikkeamia reitille.

Kimmo soittaa aamutuimaan MOKAn omistajalle ja pääkokille, Andrus Vahtille ja valittelee sitä, että ryhmä ei saavukaan. Arvatenkin Andrus ei ole ilahtunut. Hän on jo ostanut ruokaa 36 hengen ryhmän ruokailua varten  ja tehnyt sunnuntaille erityisjärjestelyjä henkilökunnan suhteen. Kimmo selittää puhelimessa tilannetta kuin Runeberg, korvat punottaen, ja arvaan että puhelun lopuksi Andruksenkin korvat punoittivat. Emme taida vähään aikaan kehdata näyttäytyä MOKAssa, vaikkei syy ole meidän, eikä Heljän, vaan Mr. Murphyn.

Olemme siis yhä tässä aamussa. Heljän hulvattomat nousevat Kostjan korjaamaan bussiin ja lähtevät suuntimaan kohti Tallinnaa. Noin 20 minuutin kuluttua tulee soitto: bussi hyytyi paikoilleen.

Me revimme kuvainnollisesti hiuksia päästämme ja mietimme mitä tehdä! Bussissa on 34 henkeä joiden pitää päästä Tallinnaan 16.30 lähtevään lauttaan. Ja bussi on täynnä viherkasveja, jotka pitäisi myös saada yli lahden ja siitä eteenpäin, aina Ouluun saakka. Osalla matkaajista on Tallinnasta lentoliput Ouluun. Kaikkien täytyy olla Tallinnassa hyvissä ajoin.

Hiton Mr. Murphy! Eikö sinulla ja sinun kujeilla ole mitään rajoja!!!
___

Tämän hetken tilanne (klo 13.00):  Oikutteleva bussi jatkaa matkaansa kohti Tallinnaa. Hulvattoman Heljän vähemmän hulvaton, mutta sitä enemmänkin osaava puoliso, Ilpo, keksi ja löysi jonkin virtavian --- älkää kysykö minulta enempää --- ja kun se on korjattu, on suuret mahdollisuudet että tuo Epäonnen Bussi pääsee ainakin Tallinnaan asti.

Mutta päästäkseni lähtölauseisiin - matkailu avartaa ja se antaa elämyksiä.

Mutta sen sanon, että olisi NIIIIIN paljon helpompaa, kun tuo Mr. Murphy ei olisi matkassa. Kuka sen itse asiassa mukaan kutsui? Ei ole meidän tuttumme!
___

Kello on nyt 13.40 eikä yhtään soittoa ole tullut, joten oletan, toivon, että matka jatkuu vaikeuksitta.

Kerron miten asiat etenevät.