Kuulin tässä päivänä muutamana, että Ilmjärven kirkon pihalla kukkivat jo sinivuokot. Jätin eilen koirat ja miehen kotiin ja lähdin tietoa varmistamaan..
Totta se oli:
Oli minulla toinenkin syy lähteä aurinkoisena torstaipäivänä reissuun: maa oli pakkasyön jälkeen koppurainen, enkä päässyt heti pihatöihin. Enkä, sitä paitsi, ollut koskaan aiemmin käynyt Ilmjärven kirkolla, joka sijaitsee Otepäältä n. 10 km päässä, Valgaan vievän tien varressa.
Siis sinne.
Luonnonkivistä v. 1873 rakennettu kirkko on säilynyt alkuperäisessä asussaan. Vuonna 2006 se sai uudet kupolit, suunnitelmissa on jatkaa sisäremontilla. Tällä hetkellä kirkko on siis ’pooleli’ eli vaiheessa; kupolit hohtavat, mutta ikkunat on rikki kivitetyt.
Kirkon ja sinivuokkojen katsastuksen jälkeen oli tehtävä päätös: palattava kotiin pihatöihin tai lähdettävä jonnekin muualle. Päädyin, kuinka ollakaan, jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
Olin nähnyt Valgan tien varrella ruskean, nähtävyyttä merkitsevän kyltin: Pokumaa 14, ja sinne siis. Ilman, että minulla oli aavistustakaan mikä minua odottaisi.
Poku, poku, mietin ajellessani kapeaa ja mutkittelevaa ja mutaista tietä eteenpäin, läpi Vidrikun ja Urvasten kunnan. Tunnenko sanan? Olenko sen joskus kuullut? Ei sytyttänyt.
Aloin jo epäillä että reissu on turha kun äkkiä, mutkan takaa eteeni lävähti tämä näkymä. Skriik, sanoivat jarrut. Olin tullut Pokutalolle.
Uskomaton rakennelma, ilmiselvästi upouusi päättelin. Keskellä metsää ja peltomaisemia.
Hyppäsin autosta ja lähdin varovaisesti kohti tätä mielikuvitusta kiehtovaa rakennusta.
Ikkunan kyltti kertoi että Pokutalo on auki keskiviikosta sunnuntaihin klo 10 -17. Kurkistelin ikkunoista sisään ja näin vastaanottotiskin ja sen takana ystävälliseltä vaikuttavan nuoren naisen, joka hymyssä suin katseli, kuinka kuikuilin ikkunoista sisään kuin riihitonttu. Tyttö viittelöi minua astumaan sisään.
Eikä minulla vieläkään ollut hajuakaan mihin olen tullut. Onko tämä hotelli? Onko tämä ravintola?
Sisään astuttuani myönnän tietämättömyyteni, kerron, että olen eksynyt paikalle uteliaisuudesta ja kysyn missä olen? Ja tämä vastaa: Olet Pokutalossa, Pokujen valtakunnassa.
Ja tyttö selittää lisää: talo on kuuluisan virolaisen kuvataiteilijan Edgar Valterin hengentuote, kuten ovat Pokutkin. Ja talossa on pysyvät näyttelyt Valterin töistä.
Valter on tunnettu paitsi maalarina, myös lastenkirjojen kuvittajana. Hänen kolme omaa Poku-aiheista kirjaansa ovat nyttemmin kaikkien Viron lasten tuntemia. Ne kertovat tarinan metsässä asustelevasta miehestä, Puukosta ja tämän hyvistä kavereista, hyväntahtoisista Pokuista.
Tältä näyttää tämä hauska maahinen, Pokujen isä:
Mutta ketä ovat Pokut? Näin kuvailee Edgar Valter itse heitä:
"…pokud on alati elanud kusagil lodus,
varbad vees, ja harjunud seisma ühel kohal.
Ja parajasti üksteisele nii lähedal,
et sai vabalt juttu puhuda."
(Edgar Valter "Pokuraamat", 1994)
(Käännös: Pokut ovat aina asuneet jonkinmoisella kosteikolla,
varpaat vedessä,
ja ne ovat tottuneet pysymään paikoillaan.
Ja aina sopivasti niin lähellä toisiaan,
että saavat rauhassa rupatella keskenään.)
Ja silloin minulle välähtää: POKUT! Niitähän minä olen nähnyt kaikkialla Virossa, Otepään linnamäen juurella, ja Pokutalon edessäkin.
Ja nyt talon muotokin valkenee minulle, sehän on kuin suuri Poku itsekin.
Lähdemme tutustumaan monipuoliseen näyttelyyn, jossa on alkuperäisiä akvarelleja, jotka ovat olleet Poku-kirjojen kuvituksena, valokuvia Valterista ja tämän omaperäisestä elämästä sekä satumaisia öljyväritöitä. Alakerrassa on lisäksi valokuvanäyttely Pokutalon synnystä.
Ja tässä Pokuraamatun eli Poku-kirjan kuvitusta
Yläkerrassa oli esillä satujen maailmasta inspiraationsa hakevia öljyväritöitä
Ja alakerrassa Pokutalon rakennuksen historiaa. Valitettavasti taiteilija itse ei ehtinyt nähdä talon valmistumista.
Valter itse kuitenkin piirsi luonnoksen talosta:
Siis tällainen seikkailu oli Pokutalo.
Edgar Valterin elämänfilosofiaan kuului luonnon ymmärtäminen ja hän on kirjoittanut lapsille kirjan: Kuinka oppia näkemään.
Samalla teemalla on Pokumaahan tehty useita kävelyreittejä, joissa voi tutustua luontoon, nähdä sen moninaisia muotoja, kiviä kuin valaita, muurahaisten kaarisiltoja tai polkuja jotka risteilevät kuin pienet purot.
Tänne siis minäkin lähdin tonttuilemaan itsekseni. Mietin, että näinkö pääsen koskaan kotiin. Olenhan onnistuneesti eksynyt kerran Otepään Apteekkarinmetsään ja kerran Taevaskodalle. Mutta reippaasti matkaan vain, juurakoista tehtyjä suuntaviittoja seuraten.
Takaisin löysin itseni Pokutalolle.
Ja jos en olisi löytänyt, ei kai sekään olisi ollut niin kauhea kohtalo. Olisin jäänyt asustelemaan Pokumetsään kuunnellen Pokujen monia juttuja ja tarinoita, hiljalleen Pokuksi itsekin muuttuen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
12 kommenttia:
Olipa taas mielenkiintoinen seikkailu sinulla! Kiva!
Heissan, tervitus Soomest! Wau mikä paikka! Hyvän mielikuvituksen omaavana näen ihan pokujen pomppivan tuolla :) Ja kun et osannut odottaa mitään tällaista, niin yllätys oli varmasti mieluinen.
Juu, hauska ja yllätyksellinen oli puikkaukseni Pokumaalle. Voin suositella lämpimästi muillekin.
Huomasin ilokseni että Susadim on merkinnyt minun blogini listoilleen, mistä olen mieluissani.
Tuollaisia kivoja ylläreitä minäkin rakastan ja tuonne Pokumaahan mieleni tekisi.
Minulla on Pokukirjoista yksi, se missä Pokut opettelevat kirjaimia. Tykkään lukea lastenkirjoja viroksi.
Hauska kirjoitus Pokumaasta ja seikkailustasi siellä.
Hauska reissu sinulla ollut taas kerran!
Edgar Valter on tosiaan kuvittanut useita suosittuja virolaisia lastenkirjoja. Esimerkiksi Naksitrallid, Kunksmoor, Sipsik (ja lista jatkuu pitkään), joista hänen humoristisen käsialan selvästi tunnistaa. Eipä taida löytyä virolaista, joka ei olisi hänen kuvittamia kirjoja lukenut.
Itse en ole hänen Poku-tuotantoon ehtinyt tutustua, mutta sekin on varmasti taattua laatua.
Aimarii, lastenkirjat ovatkin mainio tapa opetella kieltä. (Toinen, mitä olen aina käyttänyt on Agatha Christien kirjat, vaikka sitten käännöksinä.)
Maris, arvasinkin, että Pokut ja varsinkin Valter on sinulle tuttu.
Mutta miten kääntäisit suomeksi nuo nimet: Naksitrallid, Kunksmoor ja Sipsik.
Hyvän haasteen pistit! En lähde itse näitä kääntämään (mahdotonta!!), mutta onneksi se onkin tehty jo puolestani. Nimittäin joitakin virolaisia lastenkirjoja löytyy suomennettuna. Tässä ahkeran googletuksen tulokset:
Naksitrallid - Näpsäkäävät
Kunksmoor - Konkkamuori
Sipsik ei löytynyt googlettamalla, mutta Sipsik on nyt vaan Sipsik! :)
Valterist tulee mieleen mullekin lapsuuden lempikirjat - Naksitrallid oli se paras! Ja Sipisik ja Anu ja Mart :) Kannattaa lukea ja katsella kuvituksia. Valterin tuotannonhan tunnistaa heti.
Valterist tulee mieleen mullekin lapsuuden lempikirjat - Naksitrallid oli se paras! Ja Sipisik ja Anu ja Mart :) Kannattaa lukea ja katsella kuvituksia. Valterin tuotannonhan tunnistaa heti.
Naksitrallid kiehtoo jo sanana mieltä.
Täytyy alkaa etsiä kirjastosta tai kaupoista kirjoja.
kiva että olette saanut pokumaan rakennettua...pakko tulla käymään..ps. eihän tule cocakola myyntii sitä valtter ei halunnut..
Tervetuloa vaan Etelä-Viroon, Villa Ottiliaan ja Pokumaahan. Cocacolasta en kyllä osaa sanoa yhtään mitään.
Lähetä kommentti