Viime kesänä olin aivan koukussa Donnan ja Padisen elämään. Kyseiset kuuluisuudet olivat mustahaikarat, joiden pesää ja perhe-elämää jossain päin Jõgevaa saattoi seurata reaaliaikaisesti netistä, www.looduskalender.ee -sivuilta.
Minulla oli jatkuvasti tietokoneella yksi ruutu auki pesälle siltä varalta, että siellä tapahtuu jotain mielenkiintoista. Kuvan taustaäänet, pikkulintujen sirkutus, sirkkojen siritys ja tuulen kohina puissa oli myös mieluisaa taustamusiikkia, joka saattoi olla päällä koko päivän.
Ja tapahtuihan lintumaailman Big Brother-talossa vaikka mitä: Donnan ja Padisen elämä oli kuin paraskin saippuasarja. Munia oli alunperin viisi, joista kolmesta kehittyi poikaset. Ylimääräiset kaksi poikasta Donna pisteli poskeensa, mikä järkytti herkimpiä katselijoita.
Henkeä pidätellen odottelin munien kuoriutumista. Sydän syrjällään katselin miten pienet avuttomat haikaranpojat keikkuivat suuren pesän reunoilla. Päivä päivältä ne kasvoivat suuremmiksi, aluksi harmaa sulkapeite alkoi tummua, linnunpojat nousivat honteloille jaloilleen ja alkoivat lentoharjoituksensa. Välillä oli Padis kadoksissa ja Donna oli yksinhuoltaja. Välillä toiset haikarat tekivät pesälle vierailuja aiheuttaen suurta kaaosta.
Kesän mittaa poikaset kasvoivat pienistä rääpäleistä pitkäjalkaisiksi komeiksi linnuiksi ja lopulta lähtivät maailmalle.
Nyt on Looduskalenderissa uudet tositv-tähdet. Kamerat on asetettu Lindan ja Sulevin pesän viereen eli kahden komean merikotkan pesälle Läänemaalla.
Tällä hetkellä kotkat hautovat vuoron perään joko kahta tai kolmea munaa - kamerasta ei ole vielä nähdä montako munaa pesässä on.
Tähän mennessä on tapahtunut: Ensimmäinen muna munittiin 13.3.2009 ja toinen 14.3.2009. Varmuutta ei ole, olisiko pesässä jopa kolmas muna. Nyt on molemmat puolisot osallistuneet hautomiseen. Linda on siirrellyt huonekaluja eli muokkaillut pesää, Sulevi on tuonut pesään murkinaa. Lumisade on välillä kastellut pesän ja linnut ovat toimeliaina huolehtineet siitä että munat eivät pakkasöinä jäädy.
Lindan tunnistaa siitä, että sillä on molemmissa jaloissa rengas, Sulevia ei ole rengastettu.
Kotkaperhe löytyy tämän linkin takaa.
Lähes joka päivältä voi katsoa videoklipin edellisen päivän parhaista paloista. Napsauttamalla kohdasta otsestriim pääsee sitten suoraan reaaliaikaiseen kuvaan.
Suosittelen. Mutta varotan: tähän jää helposti koukkuun. Toisaalta parempaa viihdettä tämä on kuin esimerkiksi Vaprad ja Ilusad (eli Kauniit ja rohkeat) tai Big Brother.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kiitos linkistä, tosi terävä kuva ja taidanpa koukuttua..;)
Onhan komeita lintuja ja kiva kuunnella luonnon ääniäkin. Lisäsin het kirjanmerkkeihin. Kyllä voittaa hömppäsarjat rinnan tai siiven mitalla.
t.kamu kaukaa :)
Kiitokset! Hienoa! Kirjanmerkattu.
Lähetä kommentti