Ulkona puhaltaa säädyttömän kylmä tuuli. Mutta aurinko paistaa täydeltä terältä ja lämmittää ihanasti – lasin läpi.
Tyydyn siis nauttimaan tästä kevätpäivästä lasien takaa. Tarkemmin sanottuna olohuoneen ja kasvihuoneen lasien takaa.
Olohuonetta piristää tällainen näky:
Ja mikä se siinä on, pieniä kukannuppujako?
Typistelin viikko sitten viime syksynä istuttamiani kanukoita ja kun en keksinyt muutakaan, lykkäsin katkotut oksat vesikannuun. Ja vot, nehän pukkaavat lehteä mitä ihanimmin. Juuria ei näy, mutta ehkä sellaisetkin vielä ilmestyvät. Tässähän onkin bisnesidea: ryhdyn kanukkatehtailijaksi, nämä multiin ja ensi keväänä taas uusi satsi veteen. Ja toistetaan.
Kasvihuoneelle kuuluu tällaista: Baltezersilta hankkimani rhodo ja maanpeittokasvit odottavat yhä istuttamista. Maa on vielä niin kylmää, etten usko kasvien siitä riemastuvan. Mutta hyvinhän nuo näyttävät pärjäävän kasvihuoneessakin.
Ja sitten kurkkaus kasvihuoneeseen kasvihuoneen sisällä.
Minähän aloitin siemenkasvatuksen viime kuussa, ensin respan ikkunalaudalla. Kun krassit ja hajuherneet olivat itäneet – mikä tapahtui hujauksessa – pystytin muovisen minikasvihuoneen varsinaisen kasvihuoneen sisään. Ja tältä siellä näyttää nyt:
Muutama päivä takaperin pistäydyin Otepään läheisyydessä sijaitsevilla Kanepin kasvitarhoilla, jonne olisi ensi kuussa tarkoitus viedä ryhmä viherihmisiä. Olin kuullut tarhoista pelkkää hyvää, enkä pettynyt käynnilläni.
Kanepin puutarhat ovat erikoistuneet lähinnä kesäkukkiin ja perennoihin, toki taimistolta saa myös ikivihantiakin.
Forsythiat hehkuivat auringossa:
Ja orvokit kasvihuoneissa:
Amppelikasvit ovat myös Kanepin erikoisuus – ja silmänkantamattomiin jatkuivat amppelirivit suurissa kasvareissa:
Ja tarttuihan Kanepista matkaan pientä silmäniloa itsellekin. Nämä veitikat odottavat nyt kasvarissa istuttamista suuriin ruukkuihin:
Olkoon että ulkona puhaltaa kylmä tuuli: kyllä kevät silti on selvästi saapunut! Kevät ja kevään ihanat värit, joista kaunein lienee tuo uuden kasvun hento vihreä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
No nyt täytyy tunnustaa, että teikäläisen siemenkylvöt näyttää kohtalaisen hyvinvoivilta. Jos siellä kasvihuoneessa on sopiva lämpötila, niin voihan se olla, että jotain noista tuleekin!
Kanepin kasvitarhat näyttävät hyviltä; siisteiltä ja hyvinhoidetuilta.
Me saatiin siivottua tänään piha ja aika hyvältä näyttää. Ostettiin vapuksi vielä parit ekstatuolit, jotta kaikki mahtuvat ulos! Kai olette tulossa?
Houkuttavalta kuullostaa, vaan en osaa luvata mitään. Ovat nuo teikäläisen vappukekkerit niin legendaariset että syntihän se olisi niistä pois jäädä.
Mutta minnekäs me laitamme kotieläimet siksi aikaa?
Kuten hyvin tiedät, ovat myös karvaiset vieraat meille tervetulleita. Tosin voi olla hermostuttavaa nelijalkaisille kun parikymmentä ihmistä ramppaa edes takas, korkit poksahtelee ja naurunremakka kajahtelee.
Tänään saatiin vielä patio pestyäkin, joten nyt sinne ei enää kengät jalassa saa mennä :))
...niin, Outi, sinähän et ole tainnutkaan Lattea tavata?
Juu ei, Latten kanssa emme ole vielä tutustuneet.
Aivan!
SUURI HYMIÖ :-)
No juu. Jutuistasi olen kyllä päässyt jonkunlaiseen käsitykseen Latten a)koosta b) henkisistä ominaisuuksita. Olen antanut itseni ymmärtää, että Latte on kohtuullisen iso, ylitsevuotavan utelias ja innostunut yksilö?
Lähetä kommentti