Taevaskoda keväällä - värisinfoniaa

Kirjoittelen tätä Vappupäivän iltana ja totean heti ensi hengenvedolla, että tänä valpurina ilmat suosivat meitä - kuten taisivat suosia yhtä lailla suomalaisia vapun viettäjiä. Hienoa!

Virossa vappu ei ole samanlainen hulinapäivä kuin mitä Suomessa, en edes tarkkaan vieläkään tiedä, miten vappua täällä vietetään. On olemassa volbriöö, joka lienee noitien yö. Miten sitä juhlistetaan, on minulle vierasta. Tartossa, ja ehkä myös Tallinnassa, opiskelijat kehittelevät omaa kevätriehaa. Mutta täällä Otepäällä, täällä ei vappua sanottavammin vietetä.

No, eipä se minua tänään haitannut. Olen omat vappukönyämiseni könynnyt, mutta hyvälle säälle sanon aina: JESSH!

Niinpä siis tänä vappupäivänä starttasin aamusta aikaisin - ja mikä oli startata kun Punainen Ranskatar meni eilen läpi katsastuksen - ja lähdin matkaan. Suuntana aina yhtä rakas Taevaskoda. Luonnonsuojelualue, joka on meiltä sellaisen 40 minuutin ajomatkan päässä.

Olen käynyt Taevaskodalla useasti, ja olen siitä useasti myös tänne kirjoittanut. Yhtä lailla olen vienyt sinne ystäviäni ja asiakkaitakin, ja jokainen kerta on ollut aina käymisen arvoinen. Taevaskoda kun vaan on niin äärettömän hieno paikka!

Tänään kun innoissani poljin Punaista Ranskatarta vauhtiin mietin, että olenko koskaan ollut siellä juuri tähän aikaan vuodesta: alkukeväästä. Ja tulin siihen tulokseen, että en ole. Siis taas jotain uutta.

Huh-huh. En voi muuta sanoa. Oli niin hieno reissu jälleen. Kuvat kertovat varmasti itsessään jo paljon, mutta lisätkää niihin vielä linnunlaulu, joka täytti koko metsän. Sinivuokot kukkivat, valkovuokot tekivät omia valkeita lämpäreitään metsään, ja kaiken yllä valtava ihana lintujen laulukonsertti.

Ahja-joki oli tänä vapunpäivänä viehättävä ja salaperäinenkin. Mistä syntyy tuo oranssi väri jokeen ja sen pohjaan? Kesän mittaan se hiljalleen häviää. Mutta juuri nyt, alkukeväästä, Ahja-joki oli hurjimmillaan väriensä puolesta. Epäilen, että tuohon väriin liittyy vahvasti maapohja, joka on, kuten olen täällä aiemmin kertonut, devonilaista punaista hiekkaa. Samaa hiekkakiveä, josta syntyvät myös Ahja-joen reunamien komeat punaiset törmät.

En jaarittele nyt enempää, vaan annan kuvien puhua. Hienoa, eikö vain?

Vappua siis voi viettää myös hieman eri tavoin. Sanoisin, jos nopeasti kysytään, että tämä taisi olla elämäni vaikuttavin vappupäivä!

--

Eipä sitten oikein muuta kuin vain muistutus, että meidän majoitusyrityksemme Villa Ottilian kesäkausi on starttaamassa. Tule sinäkin! Tilaa löytyy vielä, mutta ei kannata jättää päätöstä kovin myöhään. Myös Suomi-Viro -laivalinjat tuntuvat täyttyvän aika nopeasti kesän suhteen, mitä olemme ymmärtäneet.

Mitä sitä siis ehkäilemään! Tervetuloa luoksemme! Etelä-Viro on täynnä yllätyksiä, ja me lupaamme viedä ja opastaa omat asiakkaamme niihin parhaimpiin paikkoihin.

Lisätietoa löytyy Villa Ottilian kotisivuilta: Villa Ottilia tai vaikkapa vain tähän osoitteeseen postia lähettäen: reservation@villaottilia.ee

Tervetuloa!

Kevään merkkejä etsimässä, osa 2: Otepää

Jatkan kevätsarjaani - tai siis kevään merkkien sarjaa. Kirjoitin eilen kuinka kävimme lauantaina Rõugen Satakielilaaksossa kuuntelemassa lintujen liverrystä. Aurinko paistoi kauniisti ja vaikka metsät olivat vielä aikamoista risukkoa, niitä täplittivät huikaisevan kauniit sinivuokkolämpäreet.

Sunnuntaina lähdin kävelylle Otepään maastoihin, kiertelin tovin Pyhäjärveä ja yritin päästä Murrumetsään. Ilma oli jälleen aurinkoinen, mutta tuuli puhalteli iltapäivällä jo aika napakasti enteillen sadetta.

Otepää on Viron korkeimmalla sijaitseva kaupunki, ja se näkyy monessa - kuten vaikka kevään saapumisessa. Kun Tartossa - vain 40 kilometriä Otepäältä - kukkivat jo tulppaanit, meillä ovat vauhdissa vasta krookukset ja lumikellot.  No, eroa ei lopulta ole yleensä kuin päivissä. Tuleehan se kevät meillekin, vaikka aavistuksen hitaammin kuin muualle Etelä-Virossa.

Pyhäjärvi oli vielä jäässä, rannan tuntumassa oli jo sulaa, mutta järven selällä vielä selkeää sohjoista jäätä. Veikkaan että viikossa koko järvi on jo vapaana, nyt se vielä ponnistelee rikkoakseen talven viimeisen  kahleen.

Aurinko kultaa keltaiset kaislat

Pyhäjärven kartanonpuiston lampi on jo vapaa ja heijastelee kylmää mutta kirkasta kevätaurinkoa.

Jatkan matkaani kartanonpuiston poikki ja suuntaan Murrumetsän polulle, jonne vievät pitkospuut tai kuten Virossa sanotaan: lautatie. Jo ensi metreillä epäilen pitkospuiden kantavuutta. Näinkö on että minun palattava pian takaisin ellen halua jalkojeni kastuvan?

Murrumetsään vievä lautatie kulkee tulvaveden pinnassa

Vihreistä tuppaista ei näy kuin päälaet

Tulvavesi on noussut korkealle ja aiemmin niin kapoisesta ojasta on tullut laaja lammikko

Tie katkeaa hieman sillan jälkeen ja palaan takaisin kuivalle maalle. Murrumetsään menen joskus toiste.

Sillalla kohtaan kaverin, joka sekään ei halua kastella varpaitaan

En siis pääse haluamaani metsään, joka kevään tullen muuttuu valko- ja keltavuokkomereksi, jota sinivuokot vielä täplittävät. Epäilen, että onkin vielä liian varhaista metsäkukkien loistolle. Muutaman valko- ja keltavuokon huomaan kuitenkin ojan reunamalla. Kirkkaimpina kuitenkin kukkivat vaatimattomat mutta niin herttaiset leskenlehdet. Kaikki varmoja kevään merkkejä:

Leskenlehdissä käy kuhina

Kevään ensimmäiset valkovuokot

Virossa keltavuokko on yleinen kevätkukkija, toisin kuin Suomessa

Palaan kartanonpuistoon ja jään pitkäksi aikaa istumaan lammen rannalla olevalle penkille. Katselen auringon leikkiä lammen pinnalla ja kuuntelen kevääseen olennaisesti liittyvää ääntä - lintujen liverryksen ohella kuuluu kartanonpuiston lammesta jatkuva iloinen kurnuttelu. Sakut käyvät lemmenkipeinä.

Vanha sotatammi peilailee rujoa runkoaan lammen pinnasta

Sammakko kurkistaa kaislojen keskeltä

Saku rinta rottingilla rakkaudesta

Aikani sammakoitten lemmenlaulua kuunneltuani palaan kotia kohti. Viimeinen bongaamani kevään merkki ilahduttaa minua suuresti. Kaksi västäräkkiä keikuttelee pyrstöjään kartanonpuiston sillalla. Iloisena totean itsekseni: västäräkistä vähäsen!

Peipposesta puoli kuuta, västäräkistä vähäsen

Joten, kaikkien tekemieni luontohavaintojen pohjalta voisin sanoa, että kyllä, kyllä se kevät on täällä! Ja kohta meilläkin kukkivat tulppaanit ja narsissit! Minä vain olen niin malttamaton!

Kevään merkkejä etsimässä: Osa 1 - Võru ja Rõuge

Tämä kevät antaa odottaa itseään. Tai sitten minä vain olen iän myötä käynyt vuosi vuodelta malttamattomammaksi. Toisaalta, hieman samanlaista viestiä tulee muualtakin: kaikki ovat jo lopen kyllästyneitä vesisateeseen, räntään ja lumeen, joka ei tunnu koskaan katoavan.

Täällä Syvässä Etelässä kevät tulee yleensä hieman etuajassa Etelä-Suomeen nähden. Mutta tänä vuonna paino on sanoilla vain hieman. Kevät on tanssinut outoa jenkkaa: kauniiden päivien jälkeen on otettu taas hyppy tai kaksi taaksepäin. Eilen ja toissa päivänä paistoi aurinko niin lämpöisesti että ulkona pärjäsi pelkällä t-paidalla. Tänään sataa vettä ja koira luimistelee korviaan terassin ovella. Sekään ei halua kastua.

Suunnatkaamme siis katseemme menneeseen viikonloppuun. Lauantaina oli lämmin ja päätimme ottaa auringosta kaiken irti. Varustimme auton yhdellä koiralla ja hyvällä matkamielellä ja lähdimme etsimään kevään merkkejä Võrusta ja Rõugesta.

Võru on pieni kaupunki 40 km etelään Otepäältä. Se on mukava päivävierailukohde ja sitä se oli aiemmin erityisesti yhdestä erittäin hyvästä syystä. Võrussa sijaitsee tai tarkemmin sanottuna sijaitsi yksi lempiravintolamme: Sudentassu eli Hundijalg, josta sai mitä ihanimpia grilliherkkuja paistettuna nenän edessä hiiligrillillä.

Niinpä järkytyksemme oli melkoinen kun meille selvisi että koko Hundijalg oli suljettu ja talokin puoliksi purettu. Epäuskoisina kiersimme ympyrää entisen ruokamekkamme edessä ja kävimme varmuuden vuoksi vielä tien toisella puolella sijaitsevassa kukkakaupassa tiedustelemassa, josko ravintola olisi vaihtanut vain osoitettaan. Mutta ei. Hundijalg on lopettanut toimintansa. Huokaus. Ei siis alkanut kovinkaan lupaavasti reissumme.

Palataan kuitenkin otsikkoon, näihin kevään merkkeihin. Entistä Hundijalgaa vastapäätä olevasta kukkakaupasta ja sen ulkopuolelta löysin päivän ensimmäiset keväiset värit. Keltaista, keltaista ja kaunista.

Keltainen on, paitsi pääsiäisen, niin myös kevään väri.

Võrun kukkakauppa on yksi suosikkejani - eikä vähiten sen läpivuotisen väriloiston ansiosta

Hundijalan tuottaman pettymyksen nieltyämme jatkoimme matkaamme Tamulan järvelle. Kesällä rannalla käy kuhina, ja jo nyt tuntui kevät herättäneen kauden ensimmäiset joskin vielä hieman kalpeat rantaleijonat:

Kevään ensimmäiset nuoret rantaleijonat Tamula-järven hiekalla

Seuraava etappimme kevään merkkien etsinnässä löytyi Rõugesta. Tämä pieni paikkakunta on kuuluisa Satakielilaaksostaan, joka keväisin täyttyy siivekkäiden laulutaiturien liverryksestä. Wikipedia tietää kertoa, että satakielen lauluaika alkaa Suomessa yleensä toukokuusta, mutta Rõugen laaksossa laulaa lurittivat linnut jo täysin rinnoin. Itse laakso oli vielä aavistuksen ankean näköinen. Ruskeaa maisemaa kuitenkin täplittivät siniset mättäät, varmoja kevään merkkejä nämäkin:

Kevään ensimmäisiä ja rakastetuimpia kukkijoita

Kimmo ja Latte suuntaavat Satakielilaakson pohjalle

Laakson yleisväri on vielä ruskea, mutta puro pulputtaa keväisesti

Ja Erään on ihan pakko päästä veteen!

Latte tutustuu Satakielilaakson tuoksuihin ja maisemiin tunnollisesti

Rõugen nuoriso on kivunnut Satakielilaakson molempiin torneihin kevätpäivästä nauttimaan

Sinivuokkoja, puron solinaa, satakielen liverrystä, nuorisoa rannoilla ja näköalatorneissa. Kaikki varmoja kevään merkkejä. Mutta yhdestä Virolle ominaisesta kevään merkistä vielä uupui. Haikaroista. Niitä olimme toki nähneet matkan varrella useita. Joissain pesissä jo haudottiin ja äitihaikaran pää vain pilkotti risupesän yli. Toisia vasta korjailtiin ja paranneltiin pesimiskauden alkajaisten kunniaksi.

Viitinan pienestä kylästä löysin etsimäni - komean haikaran komeassa asunnossaan. Ja näihin kevättä täynnä oleviin haikarakuviin päätän ensimmäisen osan kevään merkeistä. Se jälkimmäinen osa kattaa sitten kevään merkkejä omalta Otepäältä.

* Alkaa hyräillä Ultra Bran kappaletta: Haikara *

"Harvoin haikara laskeutuu katolle..." laulaa Ultra Bra

"... sen huuto rikkoo hiljaisuuden" jatkuu laulu

Kevään merkeistä komein: suuri valkea lintu sinisellä taivaalla - se aina sykähdyttää uudelleen ja uudelleen

Varhainen lintu

Sanovat että aikainen lintu madon löytää. Mutta tänään tohdin epäillä lausetta.

Kuulin nimittäin aamulla asiakkailtamme - ja nyttemmin hyviltä ystäviltämme Aarelta ja Seijalta - että he olivat eilen Otepään lähistöllä ajellessaan nähneet ensimmäisen haikaran! Aivan uskomatonta. Oli kuulemma istunut pesässään, mutta liikahdellut sen verran, että mistään muovisesta haikarasta ei kyse voinut olla.

Sitähän on tänään mentävä katsomaan! Kimmo lupasikin jo ystävällisesti toimittaa luontopaparazzin paikalle kera pitkän putken. Perästä kuuluu.

Siihen asti täytyy minun käyttää kuvituskuvana vanhempaa tuotantoa, tämä viime kesältä:

Mutta sen sanon, että luonnon merkit ovat sekaisin. Enpä ole aiemmin kuullut haikaroista maaliskuun alussa. Eiväthän nämä varhaiset linnut matoa löydä, sammakosta puhumattakaan.

Vihreää metsästämässä

Latte ehtikin jo kertoa, että teimme eilen retken Setomaalle, joka lopulta päättyi Latten riemuksi Piusan hiekkakuopille.

Mutta näimme me paljon muutakin kuin vain Piusan komeat hiekat.

Lupasin kirjoittaa näistä erillisistä kohteista erillisen kirjoituksen, tai itse asiassa useammankin - vaikka arvaan, että Latten kertomus Suurella Hiekkalaatikolla riehumisesta ajaa kaikkien muiden juttujen ohitse.

Liikkeelle lähdimme alun alkaeen siksi, että minun epämääräisenä tavoitteenani oli kuvata kevään vihreää. Tavoittaa kameralla niitä hetkiä, jotka koskettavat sielua pelkkien näkymiensä tai väriensä vuoksi. Jotka saavat huudahtamaan: kevät ON täällä.

Reittimme kulki Otepäältä Antslan kautta Rõugeen ja sieltä Vastseliinaan, Vana-Vastseliinaan, Obinitsaan ja lopulta Piusaan. Ja sitten Võrun kautta kotiin.

Ja ohessa näitä viheriäitä värejä, jotka kertovat, että kevät tosiaan on täällä ja antaa lupauksen jo kesästä:

Pellot vihertävät, vaikka multa vielä näkyy vihreän lomasta.

Pieni traktori uurastaa punaisella pellolla

Lennokas variksenpelätin vahtii punaista peltosarkaa.

Laaksossa pikkuruiset koivut odottavat auringon syleilyä.

Koivut keräävät voimiaan ja värejä.

 

Koivut ovat jo enemmän kuin hiirenkorvilla, olisivatko jo kengurunkorvilla, vai tapiirin?

Näihin kevätkuviin päättyy ensimmäinen keväthakuinen kirjoitukseni eiliseltä reissulta, joka etsii kuvilla kevään tunnelmia ja keveitä värejä.

Kevään merkkejä matkalla Viljandiin

Ajoimme eilen Otepäältä Viljandiin ja takaisin, hieman kierrellen pääteiden ulkopuolella. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen.

Otepää on sen verran korkealla - vaikka niin on Viljandikin - että meiltä ei lumet aivan ensimmäisten joukossa lähde. Toki meilläkin jo maa on isoilta alueilta paljas.

Matkan varrella yllätyin siitä miten vehreää paikoittelen oli. Pelloilla  vihersi oras - lienikö kuuluisaa Sangasten ruista, joka on siitä erikoinen, että se lähtee heti kasvuun lumien sulettua.

Nuorta orasta pelloilla

Paluumuuttajat ovat nyt liikkeellä. Koko reissun ajan näimme suuria ja pieniä lintuauroja, useimmiten hanhia, matkalla Pohjolaan. Ensimmäiset haikaratkin ovat jo saapuneet ja risupesistä pilkoittaa valkeita päitä kun mammahaikarat aloittelevat hautomista.

Paluumuuttajat ovat liikkeellä

Viljandissa aurinko paistoi ja sulatteli lunta, jota toki oli paikoitellen vielä runsaasti. Silti bongasin kevään ensimmäiset kukat juuri Viljandissa, vaikka silmä kovana yritin tien varrelta nähdä leskenlehtiä, jotka tietenkin ovat ne viralliset kevään luonnonkukat.

Tässä kukkia Viljandista, erään talon seinämältä:

Viroksi näiden kukkijoiden nimi on märtsikellukesed. (Leucojum vernum) Suomeksi käytetään kahtakin nimeä: kevälumipisara tai kevätkello.

Jos ovat linnut ja kasvit ja varhaiset kukkijat varmoja kevään merkkejä, ovat ihmiset myös hyviä  tulevan vuodenajan indikaattoreita. Keväällä hymy on herkässä ja mieli iloinen. Ja keväällä kevennetään asustusta ja aletaan  pelata vaikkapa jalkapalloa!

Järvi on jäässä ja lunta on maassa, mutta pojat ovat siitä huolimatta aloittaneet jalkapallokauden.

Paluussa kiersimme Võrtsjärveä itäpuolelta ja näimme jo paikoitellen tulva-alueita. Pahin tulva-aika ei ole vielä alkanut, mutta epäilen, että tänäkin vuonna joitain taloja jää veden varaan ja vettä saattaa nousta tiellekin.

Uutisissa on jo kerrottu että Emajoen pinta on nousussa, samoin Purtsijoen ja monen muunkin joen.

Joet alkavat tulla yli äyräittensä

Viimeinen pysähdyksemme oli Jõesuussa, Võrtsjärven koilliskulmassa, jossa tunnetusti on ollut tulvia useina keväinä. Nytkin vesi on jo vallannut lintutornin, mutta suurta tulvaa ei vielä ollut.

Maisemat Jõesuussa olivat silti upeat- järvi oli osittain jo auki ja aurinko kimmelsi vapaana virtaavasta vedestä satumaisen kauniina.

Lintutorni on jo veden vallassa

Vesi kimmeltää sulassa kohdassa

Pienet puut odottavat vielä lehtiä, mutta järvi kimmeltää takana jo lupaavasti, kevään merkkinä.

Rakkauden aikaan Tartossa

Teimme eilen kävelyretken Tartossa kameran kanssa. Ajatuksena oli kuvata tyypillisiä Tarton nähtävyyksiä, Raatihuonetta ja Emajokea ja Toomemäkeä. Esitelläkseni sitä miten hieno ja kaunis kaupunki Tartto on.

Toki minä näitäkin kohteita kuvasin, mutta samalla kuvasin myös tarttolaisia ihmisiä, joihin kaikkiin näytti tarttuneen kevään henki ja hyvä mieli. Rakkauttakin kuvasin, ja kohteita oli helppo löytää. Tuntui kuin kaikki olisivat menneet hieman sekaisin auringosta, käsi tarttui käteen ja huulet hapuilivat huulia.

Nuoret ovat syventyneet suudelmaan.

Yllä olevasta toisiinsa uponneesta parista olisin voinut tehdä kuvasarjan. Otin nimittäin samasta kohtaa useita kuvia. Ihmiset kadulla vaihtuvat, mutta pari pysyy liikkumattomana. Ja minne heidän pitäisi mennäkään? He olivat löytäneet ihan oman paikkansa maailmassa, maailman parhaimman.

Nuoripari liikennevaloissa. Autot kiitävät ohi, mutta nuoret näkevät vain toisensa.

Kevät ja aurinko kutsuvat ihmisiä nauttimaan elämästään. Se ei vaadi paljon, vain pysähtymistä hetkeksi.  Kera rakkaimpien tai ilman heitä. Tarvitaan puistonpenkki ja hetki aikaa itselle.

Nuori äiti Toomemäellä

Vanha rouva ja hänen uskollinen ystävänsä nauttivat auringosta Tähtitorninmäellä.

Nuori mies Pikniku-puistossa, jossa saa nauttia alkoholia. Muualla Tartossa juominen yleisillä paikoilla on kielletty.

Ensimmäiset terassit Raatihuoneen aukiolla on jo avattu.

Samoin on kesäkahvila Rotund avannut jo ovensa. Se on siis kevät!

Kiertelemme kaupungilla ja Toomemäellä ja Tähtitorninmäellä. Minä kuvaan alas kaupunkiin, Latte ja Kimmo nauttivat kevätpäivästä omalla tavallaan. Tai ainakin Latte:

"Hiiohoi ja elämä risaseksi. Minulla on nyt Tartto-hepuli!" toteaa Latte. Kimmo seuraa hepulin etenemistä. Huomatkaa myös hieno haikara poikien takana!

Näkymää Tähtitorninmäeltä Uspenskin kirkolle ja uudelle kaarisillalle.

Naakat kuuluvat nekin Tarton kaupunkikuvaan, toisten ihastukseksi, toisten vihastukseksi. Takana Peetri kirik eli Pietarinkirkko.

Näin päivä kuluu mukavasti, kierrellen ja kuvaten niin ihmisiä kuin näkymiä. Ja jopa presidenttiä, kuten eilen kerroin.

En rasita teitä tässä tämän enempää kuvilla vaan kehotan teitä katsomaan kuvagallerian, jonka tein tästä päivästä. Kuvat etenevät kronologisessa järjestyksessä, joten niiden kautta voitte seurata matkaani Toomemäeltä Tähtitorninmäelle. Sieltä alas Pikniku-puistoon ja sieltä Raatihuoneentorille. Pääsette kulkemaan yli Kaarisillan ja ihmettelemään vapaana virtaavaan Emajokea. Mukana on myös uusimpia kahviloita ja lopulta vielä Tarton isoimmat ja moderneimmat maamerkit.

Tervetuloa siis kiertomatkalle! Pääsymaksua opastetulle kierrokselle ei ole. Mutta kommentit kuvista otetaan mielellään vastaan pääsylipun sijasta.

Kierros alkaa helposti, klikkaamalla vain tästä: Aurinkoinen maaliskuun päivä Tartossa.