torstai 2. huhtikuuta 2009

Mission: minikasvihuone eli Tiina uhmaa jumalia

Henki on vahva, mutta liha on heikko. Varsinkin näin keväisin.

Enkä nyt puhu seksistä tai muista keväisin voimakkaasti virtaavista mahloista vaan niinkin proosallisesta asiasta kuin siemenkasvatuksesta.

Joka kevät se iskee, himo kasvattaa kesäkukkia siemenistä. Lunta on vielä maassa, mutta silmä maalaa jo puutarhaa, joka vielä uinuu lumen tai loskan alla. Mielikuvitus peittää sen kukkamereen. Ja kuin huomaamatta askeleet vievät siemenkauppaan…

Ei tässä mitään muuta ongelmaa ole, paitsi että yhtenäkään keväänä en ole onnistunut kasvatuksissani.

Niistä viherunelmista, joista piti tulla Eedenin puutarhani perusta, tuli yleensä laihoja ohuita suiroja, perunanidun näköisiä hailakoita kummajaisia, jotka heittivät henkensä viimeistään kun yritin niitä koulia tai siirtää ruukusta toiseen.

Tästä oppineena hoen joka alkukevät: ”En, en, en. En edes yritä. Minun siemenkasvatukseni eivät vain onnistu! Paras hyväksyä se ja ostaa myöhemmin taimet taimina.”

Mutta kuten sanoin, henki on vahva, mutta liha heikko. Aina ei itsekuri pidä.

Mutta miksi siemenkasvatukseni epäonnistuvat vuosi vuoden jälkeen? Minulla on siihen teoria:

Kun hyvät haltijatarkummit leijailivat pikku-Tiinan kehdon ääressä luvaten lapselle kymmenen kaunista ja hyvää, saapui jälkijoukoissa paikalle se kateellinen ja paha haltiatar, se jota ei oltu paikalle kutsuttu. Ja haltiatarkiusattuna tämän häijyttären kosto oli kamala, ääni täristen se manasi: ”Koskaan, koskaan eivät sinun siemenkasvatuksesi tule onnistumaan!” (Ja jatkoi – mikä ei sinänsä kuulu tähän tarinaan lainkaan – "Eikä kesämökilläsi tule ikinä pumppu kunnolla toimimaan, ei ainakaan ensimmäisellä visiitillä. Ja muutenkin moni asia tulemaan menemään poskelleen, halusit tai et.")

Ja vaikka kaiken tämän tiedän, silti askeleeni eilen jälleen kerran johtivat Tarton Seemnemaailmaan, kesäkukkien siementen ostoon.

Kreikkalaiset ovat rakentaneet tämän skenaarion pohjalta koko draaman käsityksen. Heillä on käytökseeni oma terminsä: hybris. Kreikkalaisen draaman ytimessä on sankari, joka uhmaa jumalia ja samalla omaa kohtaloaan. Juoni on yleensä sama: ensin sankari riehuu ja on voimiensa tunnossa. Sitten saa turpiinsa. The end.

Ja tässä minä olen, valmiina jumalia uhmaamaan.

Aloitin aamun tomerasti kohtaloani uhmaten. Kaivoin esiin muutama vuosi sitten ostamani minikasvihuoneen, puhdistin sen pölyistä ja hämäkinseiteistä ja virittelin respan ikkunalle.

Respan ikkunalle paistaa aurinko aamuvarhaisesta puoleen päivään asti. Ja sitten aurinko kiertää talon taakse. Paras ikkuna minikasvihuoneelle olisi makuuhuoneemme ikkuna, jossa se yhtenä keväänä olikin. Sillä seurauksella että Posseli alias Mr Monk alias mieheni Kimmo ilmoitti, että kiitos ei. Hän ei halua elää subtrooppisten multatuoksujen keskellä, ei omassa makuuhuoneessaan.

Siis respaan. Ikkunalaudalle rakennettiin monimutkainen systeemi, jonka A) pitäisi pitää kasvihuone pystyssä ja B) pitää respan ikkunalauta siemenkokeilun jälkeen kunnossa. Minikasvihuoneen tapa on ”hikoilla”, eli kerätä kosteutta ja valuttaa sitä sitten kasvihuoneen muoviseiniä pitkin alustalleen. Ikkunalaudan maalipinta ei siitä erityisesti ilahdu.

Nyt ikkunalauta on peitetty ensin muovilla, sitten sanomalehdillä, ja lopuksi vielä muovisilla alusastioilla.



Seuraavaksi lähtevät siemenet kylpyyn. Tämä taikatemppu rikkoo niiden haluttomuuden lisääntyä.



Sitten alkaa istutusastioiden valinta. Jokunen vuosi sitten ostin muovisia istutuspurkkilevyjä, jotka istuivat yllättävän hyvin kaljatölkkilaatikoihin. Nauratti. Näin ne rouva ja herra Linkaman harrastukset päätyvät yhteen.



Jokainen hartaasti istutettu siemen tarvitsee tietenkin oman minikylttinsä. Tähän käytän pestyjä maitotölkkejä, joista leikkaan pieniä suikaleita, joihin kirjoitan kasvin nimen vedenpitävällä tussilla. Aiempien vuosien kokemuksella voin kertoa, että parafinoitu kartonki kestää jonkin aikaa, ei kuitenkaan ikuisesti.



Sitten vain multaa ruukkuihin mättämään. Siemenet ruukkuihin. Nimet ruukun kylkiin. Ja lopuksi vielä pienet kiipeilytelineet (puiset saslikkivartaat) odottamaan kasvun ja kiipeilyn ihmettä.

Ja tältä näyttää illan päätteeksi:





Tuloillaan on, jumalia uhmaten, hajuhernettä monen sorttista. Ajatuksena, että ne kesän aikana kiemurtavat Villa Ottilian aika krouveissa verkkoaidoissa, muuttaen ne huumaavaksi, tuoksuvaksi kukkamereksi. Lisäksi itämässä on monenmoista krassia, variegataa, suuria kerrottuja punaisia, keltaisia ja oransseja kukkia, joiden paikka on suurissa ruukuissa istutusalueilla.

Katselen multaruukkuja, joista ei sojota ylös kuin saslikkitikut ja mietin: ehkä tänä vuonna rikon jumalien kirouksen. Ehkä tänä vuonna tästä kaikesta sotkusta, työstä, toiveista syntyisi jotain konkreettista.

Siis vaviskaa Aiskhylos ja Sofokles, Suomi-tyttö aikoo (jälleen) uhmata kohtaloaan ja yrittää kasvattaa kesäkukkia siemenistä!

Alea iacta est.

16 kommenttia:

emo kirjoitti...

Hienoa Tinde! Osoitat todellista suomalaista sisua, kun et vastoinkäymisistä lannistu.
Minä pidin lähes kahdenkymmenen vuoden tauon edellisten taimikasvatusten epäonnistuttua, mutta nyt kaksi ikkunaa pursuilee taimia. Hentoja, surkeita rääpäleitä, mutta en minäkään anna periksi.

vallaton mummeli kirjoitti...

Heh, täällä toinen sisäkasviekspertti, joka on vakaasti päättänyt, että ei esikasvata mitään sisätiloissa.

Vähän aikaa sitten Sylvia lähetti minulle ihania suoraan ulos kylvettäviä hyötykasvin siemeniä. Joukkoon hän oli vaivihkaa hivuuttanut muutaman tomaatin siemenen. Mukana oli lappu, että kuvia sitten odotellaan. Ikävästi tehty. Ja niin kuin olen päättänyt, että ostan tomaatin taimet kaupasta, niin ehtii saada satoakin.

Maaliskuun lopussa sitten kylvin neljää laatua tomaattia, kun sattui löytymään aivan uudenlainen astia, joka mahtuu ikkunalaudalle. Tomaatit ovat jo itäneet ja pelkään, että ne ehtivät venähtää ikävästi, ennenkuin niitä pääsee ulkoiluttamaan.

Minä olen leikannut nimikyltit jogurttipurkeista. Ne kestää kosteuttakin.

Sitten, kun kasvihuoneeseen voi ottaa käyttöön, ajattelin laittaa ainakin krassia ja hajuhernettä myöskin. Sisälle en, en, en.

On sulla viritykset :)

Outi kirjoitti...

Hähä. Täällä toinen siemenkasvattaja. Lupaan ja vannon, ettei noista tule valmista. Voi olla, että saat noin 3 kasvia ja siinä kaikki.

Koska niin on käynyt meikäläiselle viimeiset 18 vuotta. Read my lips: siemenkasvatus ei onnistu ikkunalaudalla.ei.ei.ei.

Mutta onnea matkaan, älä anna mun masentaa!

Tolkku kirjoitti...

Ehhehee... Se on taas sitä aikaa :) Vaan mikä minä olen ensimmäisiä kiviä tai edes kylvömultaa viskomaan.

Niin kovin kuin koitinkin taistella, varkain on kylvöpurkkeja kertynyt sinne tänne jo täälläkin.

Seemnemaailm houkutti heikkoa tilaamaan tukkupakkauksen venäläisiä tomaatinsiemeniä, koskapa myynti tulee loppumaan eu alueelle. Kerrankin jotain uusia tekosyitä. Tomaatteja on nyt kylvettynä 14 lajiketta, mutta ne on kaikki vanhaa varastoa. Mielenkiintoinen tilanne, sillä tomaattikasvattamossani on tilaa tasan kymmenelle täyskasvuiselle tomaatille. Niin on ollut, ja niin tulee aina olemaan.

Pelakuita on latvottu, kuin ohimennen ovat pistokkaat valloittaneet saunan pesuhuoneen lattialämmitetyt alat.

Mr Monk-Linkamalle tiedoksi, että jotkut siipat joutuvat jäähdyttelemään kaljojaan jääkaapissa jossa on myös kylmäkäsiteltävien siementen osasto.

A. le coq iacta est

Sylvia kirjoitti...

No niin sitä pitää! Muttia tuota.. eihän sun hajuherneitä ja rasseja tartte esikasvatella, paat peltoon vaan sitten kun mittari pysyy kymmenen asteen paremmalla puolella! Eli noin toukokuun puolesta välistä eteenpäin. Jätäpäs muutama siemen joka pussiin ja testaa suorakylvöä!

Hajuherneet kun sitäpaitsi vaatiipi syvän ruukun eivätkä tykkää yhtään koulimisesta, niin niille voisi kääriä sanomalehdestä pitkänpuikean taimikasvatusruukun jos nyt haluu extra aikaista kukintaa. Näin: http://odla.nu/artiklar/lyckas_med_luktarter.shtml ja katso sitä ruukuntekolinkkiä missä mä väännän ruukkua luktiksille: http://odla.nu/artiklar/krukmakeri.shtml

Kari ja Johanna kirjoitti...

..."vaan sitten kun mittari pysyy kymmenen asteen paremmalla puolella! Eli noin toukokuun puolesta välistä eteenpäin"

Ei täällä vielä toukokuussa olla pysyvästi +10 yläpuolella. Yöpakkasia ja halloja kesäkuun alkuun saakka...

kari

Soili kirjoitti...

Hups, onpa valtava määrä purkkeja ainakin mun kylvösessioihin verrattuna, lykkyä tykö!
Minun kukkakylvöistäni yleensä 1-3 tainta per laatu lähtee kasvuun.
Mutta urheasti minäkin joka vuosi jotain kokeilen, esim. tomaatit olen jo vuosikausia itse kylvänyt. Ne pääsee kyllä tuonne vihreä pullukka-asteelle, mutta sitten tuleekin jo muita koettelemuksia ja sato jää vähäiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka vanha Huiskulan työntekijä olenkin(!!) olen siirtynyt ostamaan valmiit taimenet parvekepuutarhaani. Maaliskuun alussa hurahdin ostamaan jo narsissit lootiin ja hyvin kestivät lumimyrskyt ja muutaman kovemman pakkasyönkin. Eilen oli torilla pieniä orvokkeja ja nyt niitä on myös parvekkeella ruukuissa. Ja muistaakseni toukokuun alussa viimeistään olen laittanut varsinaiset kesäkukat paikoilleen. Olen yrittänyt juuri noita hajuherneitä itse laittaa... Samoin yritin saada komeita pelargonioita talvehtimaan, mutta eilen laitoin niihin ruukkuihin orvokkeja. Mutta jes, kevät on mahtavaa aikaa!
Jussi

Tiina Linkama kirjoitti...

Voihan kylmänkyhmy.

En tiennyt että hajuherneet tarvitsevat syvät ruukut, ja vähänkö se tieto nyt auttaa. Tehty mikä tehty. Oli sen verran iso homma, että en ala sitä nyt ensi töikseni purkamaan.

Sen tiesin että niin krassit kuin hajut voi kylvää suoraan maahan, mutta ajattelin laittaa osan "kukkamerestä" esikasvatettuna ja sitten väleihin vielä maahan kylvettyjä.

Taitaa olla Outi oikeassa että pieleen menee taas.

Huokaus.

Olen nyt kuitenkin yrittänyt. Ja yrittänyttä ei pitäisi laittaa, sanotaan.

Inkivääri kirjoitti...

Kyllä ne sieltä nousee, jollei kaikki niin ainakin osa ja jollei paljon niin ainakin vähän - onnea kasvatuksille, viritys on ainakin hieno!

Marjatta kirjoitti...

Minikasvihuone on niin nätti, että ihan sen takia pitää kylvää! Ja myös tämän mainion reportaasin takia, jatkoa varmaan seuraa ;-)

Tiina Linkama kirjoitti...

Luin Sylvian hyvät vinkit hajuherneille - olisi pitänyt vain lukea ennenkuin ryhtyi hommiin. No, katsotaan mitä niistä tulee.

Sanomalehtiruukuista olisin kysynyt, että kuinka pitkäikäisiä ne ovat ja kuinka ne kestää kastelua, eikö paperi muutu möhjöksi?

Sylvia kirjoitti...

Paperi ei multa ruukaa muuttua möhjöksi ollenkaan, eihän sen tarttekaan kestää kuin muutaman viikon. Sitten kun niiden on aika maahan päästä niin sen pitääkin muuttua möhjöksi. Laittelet niitä semmosiin syviin irtokarkkilaatikoihin jotta saavat tukea toisistaan ja kastelet yläpäästä, niin hyvin pyyhkii.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Tiina, kyllä ne kasvaa!!

Uskomattoman perusteellisen työn olet taas kerran tehnyt.
Koko systeemi näyttää uskomattomalta, hauska seurata mitä sieltä nousee.
Minulla on makuuhuoneen ikkunalla tomaatin taimia, jotka vaativat jo omaa purkkia kukin, (n. 15 cm pitkiä).
Heitin siemenet pari viikoa sitten jätski astiaan-ja ihme suurin osa lähti kasvamaan.

Odotan jännityksellä kesää ja oikeaa penkkiä Varnjassa.

Lykkyä tykö!

Anonyymi kirjoitti...

Minä taas olen myös pikkasen sitä mieltä, että joku haltijakummin kaltainen on hyvinkin saattanut joitain meistä käydä taikasauvalla kopauttamassa kehdossa - minun kohdallani kirous on kattanut fiikus-huonekasvin. Minusta tuo kasvi on kaunis, mutta jostain syystä pelkästään joutuminen meikäläisen taikapiiriin saa tuon jalon kumipuun siirtymään autuaammille kumiplantaaseille. Alussa kaikki menee hyvin; minä hyysään ja kastelen, vaihdan ruukun paikkaa ikkunassa valon mukaan ja yritän pitää tuhohyönteiset kurissa. Vaan sitten jonain päivänä huomaan, että lehti on pudonnut. Ok, tästä se alamäki alkaa. Kohta lehtiä varisee tiuhempaa tahtia ja lopulta ruukussa kököttää ruskea ranka työntäen heikkoa uutta lehdenalkua valoon. Seuraavaksi kuihtuu sekin. Ja taas minä kannan jäännökset takapihan syreenipensaiden juurelle ja lupaan itselleni ja kaikille maailman fiikuksille "ei koskaan enää". Olenkin pystynyt pitämään näppini kurissa kasvikaupassa, mutta taas yksi tragedia on tulollaan: miesystäväni toi muuttaessaan luokseni mukanaan fiikuksen.

Kukkaparka, täällä sitä odottaa huonekasvien Mengele...
Ja voitte arvata mitä on tapahtunut pari kuukautta kasvin saapumisen jälkeen - no aivan oikein, se on alkanut pudottaa lehtiään! Ja nyt sen lehdissä on ripsiäisiäkin. Miten niistä pirulaisista muuten pääsisi lopullisesti eroon? Mun kämpillä ne ovat ikuinen riesa, eivätkä ne meinaa hävitä millään. Vinkkejä otetaan kiitoksella vastaan!

nimim. "ei armoa ripsiäisille" eli Jaana

Tiina Linkama kirjoitti...

Jaanalle:

Meillä kaikilla on ristimme kannettavanaan, minulla siemenkasvatus, sinulla fiikukset.

Oma kumipuuni on hankittu Ikeasta jo 5 vuotta sitten ja yhä se hoippuu Twilight Zonella, jääkö eloon vai heittääkö henkensä.

Apropos, Otepään Konsumin kukkakaupassa oli myynnissä - taitaa olla vieläkin - yli 150 cm korkea yksirunkoinen fiikus hintaan 300 kruunua (alta 20 euroa), ja vähänkö se houkuttaisi...

Toisaalta, mullanvaihdon jälkeen Ikean kolmirunkoinen kumipuu on päättänyt tiputella lehtiään, joten ehkä kuitenkin keskityn sen elinkaaren seurantaan, ilman että hankin tänne uuden kärsijän.