Tämän päivän kirjoitus ei koske Viroa, eikä Suomeakaan, vaan naista nimeltä Susan Boyle.
Susan Boyle on 47-vuotias tällä hetkellä työtön neiti-ihminen Englannista, Bathgaten takamailta, pienestä kylästä, missä hän asuu kunnan vuokra-asunnossa kissansa Pebblesin kanssa. Hän ei ole koskaan seurustellut, häntä ei ole kukaan koskaan suudellut, hän paljastaa haastattelussa. Susan tekee seurakunnassa vapaaehtoistyötä ja laulaa kirkkokuorossa ja joskus karaokessa. Tai paremminkin sanottuna, lauloi.
Sillä Susan menetti halunsa laulaa äitinsä kuoleman jälkeen kaksi vuotta sitten. Susanin elämän keskipiste oli ollut tämän vanhemmat, ja erityisesti äiti, jota hän hoisi koko ikänsä. Kuolinvuoteellaan 91-vuotias Bridget-äiti esitti Susanille toiveen, että tytär joskus osallistuisi Britain’s got talent –show’n. Kaksi vuotta asiaa mietittyään Susan päätti toteuttaa äitinsä toiveen.
Britain’s got talent on hieman Idolsin tapainen show, jossa etsitään tyyppejä, joilla on jokin erityistaito. Virossa pyörii vastaavanlainen ohjelma nimellä Talentijaht.
Se, miten brittiversio eroaa virolaisesta, on että Brittien lavalle päästetään kaikentasoisia esiintyjiä, kuvankauniiden wannabe-tyttösten ja poikien ohella lavalle nousee runsaasti myös friikkejä, kuten Brittien lihavin tyttö tms tai sitten muuten vain lahjattomia ihmisiä, jotka kaipaavat kuuluisuutta. Yksi ohjelman ’huveista’ on tällaisten arvostelukyvyttömien ’esiintyjien’ julkinen teurastaminen. Raatiin kuuluva Simon Cowell on kuuluisa ilkeydestään. Muutkin kaksi tuomaria ovat nihilistejä, ja yleisö osallistuu myös esiintyjien pilkkaamiseen täysin rinnoin.
Ja tähän ohjelmaan sitten 47-vuotias vanhapiika Bathgatesta lähti, täyttääkseen äitinsä toiveen.
En sano vielä enempää kuin että katsokaa ihmeessä linkki, klikkaamalla tästä. Siinä Susan esittää kappaleen I Dreamed a Dream musikaalista Miserables suuren yleisön ja kyynisen tuomariston edessä. Miettikää Susanin tunteita, miettikää yleisöä ja sen reaktioita.
Lupaan että se herättää ajatuksia ja tunteitakin. Jutellaan sitten lisää kun olette linkin ehtinyt katsella ja kuunnella.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
23 kommenttia:
Järkytyin, miten upeaa! Sydän hakkaa, sävel ja tunnelataus jäi kuohumaan sisälleni. En kykene kuin tuijottamaan silmät sumeina vilistävää näyttöä. MAHTAVAA!
Minä katsoin saman pätkän peräkanaa viisi kertaa, ja joka kerta itkin!
Aivan uskomaton ääni! Harmitti vain yleisön metelöinti, joka häiritsi kuuntelua.
Katsoin tämän Keskimmäisen kanssa.
Kiitos! Huhhuh.
Aivan mieletön! Kuin suoraan jostain elokuvasta! Mahtava ääni ja persoona. Susanilla ei kertaakan mennyt jauhot suuhun ja hän esiintyi tyylikkäästi - vaikka taustatarina ja ensivaikutelma antoikin ehkä odottaa jotain muuta.
Ja ottihan Susan sekä yleisön että tuomarit kertaheitolla haltuunsa:) Jos näin oikein niin sekä yleisön että tuomariston puolella ainakin pidäteltiin myötäelämisen kyyneliä. Wau!
Yhtä järisyttävää kuin 2007? ja Paul Potss.
Katson saman videon Talentumista joskus vieläkin, ja tunnereaktio on sama kyyneleineen kaikkineen.
Jotenkin kuitenkin tulee mieleen, että huijataanko meitä, ovatko nämä leffaa, hyvää viihdettä, nääs.
Niin tai näin, koskettavaa.
Mahtavaa! Kylmät väreet vain kulkivat, kun Susan lauloi. Mikä ääni ja miten se lumosi.
Tuomareiden ja yleisön naamailmeet olivat alussa todella pilkallisia.
Onhan nämä tuhkimotarinat ihania ja liikuttavia. Just niinkuin täällä jo mainittu Paul Potts,joka on jo pitempään löytynyt Tuubista. Video on myös paljastava näyte ajan hengestä. Ihminen luokitellaan iän ja ulkonäön mukaan. Hänen pitää olla superlahjakkuus murtaakseen statuksensa.
Minä olen aina kokenut britit kovin suvaitseviksi erilaisuutta kohtaan. Sikäli mikäli kyseessä on alkuperäisväestöön kuuluva yksilö, tai muuten tarpeeksi kalpeanaamainen...
Eksentrisyyshän on siellä hyve ja positiivinen ominaisuus. Kuten myös itseironian taito, jota Simon Cowell ihailtavasti osoitti kommentissaan "Heti kun saavuit lavalle tiesin, että tulossa on jotain erikoislaatuista..." Ruumiinkieli kyllä kertoi, että odotukset olivat olleet erilaiset, kuin lopputulos :D
Eri asia taas on, onko arkisen näköiset ihmiset jo nykypäivän standardin mukaan luettava eksentrikkoihin? Riittääkö omituisuuden mittariksi nyppimättömät kulmakarvat? Liian vahvan shampoon käytön, ja silmälasien puutteen aiheuttaman siristelyn lisäksihän neidissä ei ollut mitään mainittavaa poikkeamaa.
Tv-tuotannon leikkaamossa tosin hyödynnettiin oivallisesti yleisön teinien naamannyrpistelyt, mutta sehän ei vielä tee esiintyjästä absoluuttisen omituista.
Musikaali-sävelmiin en ota sen enempää kantaa (not a huge fan), laulu sujui Susanilta vaivattomasti, paitsi alaäänissä, jonne rekisteri ei riittänyt. Huikeaa oli sen sijaan hänen presenssinsä. Noin pelottomasti kohtaa suuren yleisön ja hankalaksi mainostetun tuomariston vain joko täysin imbesilli tai riittävän kauan äidinrakkautta nauttinut henkilö. Veikkaan, että kyseessä oli jälkimmäinen.
Simon on muuten viettänyt liikaa aikaa amerikassa. Mistä sen tietää? Kellään arvonsa tuntevalla britillä ei muuten olisi noin kirkkaaksi valkaistut hampaat.
Samaa ajattelin myös minä - Susan oli perin normaalin näköinen typsy, mutta ilmeisesti nykynuorison mielestä vain kauniilla ja nuorilla on oikeus laulaa tai osallistua tämäntyyppisiin kilpailuihin.
Karismaa Susanissa oli niin että takariviä myöten se tuntui munaskuissa. Entä se fantastinen, luonteva lentosuukko, jonka Susan poistuessa lähettää yleisölle, kuin kuningataräiti ikään!
Olihan tämä tunteellinen juttu, ja loppuunkin oli tunnelmaa korostettu liimaamalla päälle vielä Miserablesin musiikkia kansan hurratessa, mutta silti: niin ihana videoklippi!
Kuten sanottu, vedet nousivat silmiin joka kerta sitä katsoessani. Olenhan tällainen tunteellinen hupsu.
Mutta tämän sanon:
Hyvä Susan! Go, Susan, go!
Tjaa, teini joka ei vääntele naamaansa 47 v tädin tehdessä ihan mitä tahansa on joko kuollut tai aineissa. Mutta juu, sykähdyttävä esitys ja varsinkin tuotanto :)
Tämän päivän Iltalööpistä bongasin muuten Vanity Fairin uusimman "Maailman kauneimmat naiset" kärkiryhmän. Angelina Jolie, Gisele Bundchen ja Halle Berry tässä järjestyksessä, kuulemma.
Minun silmääni vain viimeksi mainittu on kuvassa kuin kuvassa kaunis, ekalla on rumat huulet ja leukaperät kuin ladon ovet, toisella on komonokka ja kierot silmät yhdistettynä liian teräviin poskipäihin. Makuja on monia,sano kolli kun...
Itsehän olen melko täydellinen :)
Minultakin tuli tippa silmään kun katsoin tätä. Meni kolmesti peräkanaa uusiksi, piti ukkokultakin huutaa katsomaan!
Ihana täti!
Eikä muuten mitenkään erikoinen, ihan tavallisen näköinen, mitä nyt Tolkun mainitsemat asiat.
Oletan kyllä että äkkiä "kaunistavat" hänet kun hän nyt tällaisen sensaation teki!
Hyvä, Susan! Milloin ne loppukilpailut muuten on?
Meidän Talang on vasta alkanut ja ei ainakaan vielä ole mitään erikoisempaa näkynyt.
Aisnii, kais huomasitte että yritin olla alkupuheissani perin neutraali. Eli yritin säilyttää yllätysmomentin. Onnistuinko+
Esitystä edeltävä yleisön reagointi oli naurettavaa ja pisti vihaksi!! Ärsyttäviä tekopyhiä luusereita.. Boyle oli todella hauska ja loistava! Kaikkea parasta hänelle!
Hei!
Meni heti tämä blogisivu suosikkeihin. (myös Viron kuulumisten takia)
Luulen olevani huippu musiikintietämyksessäni. Tämä Boyle video tuli katsottua jo parikymmentä kertaa.
On se vaan kummallinen systeemi kehittynyt ihmisen sisuksiin; musiikilla on voimaa, siis vaikka vain pianon pimputus tai rummunlyönti voi saada pieniaivoisen ihmisen sellaisen raivon valtaan että haluaa tappaa säveltäjän! (STALIN)
Ja kansakunta saa laulamalla miehittäjän lähtemään.
Too many notes, tuumasi Itävallan kuningas Mozartille, kun musiikki meni niinsanotusti yli hilseen.
Mutta tämä Susan laulaa juuri niinkuin pitääkin. Menestys on taattu.
Mukavaa saada lisää lukijoita! Tervetuloa vain blogiini, Anonyymi.
Sylvialle, en vielä tiedä miten kisa etenee Brittein saarilla, mutta informeeraan heti kun tiedän tarkemmin.
Olipa aika yllättävä veto tädiltä. Hienoa että uskalsi lähteä ja hienoa että pärjäsi.
Pikkusen se vibra tökki, eikä myöskään minua nuo musikaalisävelmät saa hekumaan. Olen enemmän virsi-ihmisiä..
Olipa vaikuttava ja tunteisiin vetoava esitys kaikella tavoin. Susan mainitsi haluavansa Elaine Pagen kaltaiseksi kuuluisuudeksi. Kuulin ensimmäisen kerran elämässäni E Pagen laulavan radiossa yli 25 vuotta sitten. Taisi olla joku Uuden Vuoden yön lähetys radiossa Chess-musikaalista (Abban Björn Ulvaeus ja Benny Andersson). Ei huono esikuva laisinkaan Susanilla. Unelmilla on joskus mahdollisuus toteutua. Onnea Susanille!
Kiva, kun laitoit linkin, jota en varmaan koskaan itse olisi osannut etsiäkään.
Katsoin pari päivää sitten Susanin laulua ja itkettyhän sitä on täälläkin useampaan kertaan esitystä katsoessa.
Kuunnelkaapa tämä:
http://www.youtube.com/watch?v=P8r9lRJ6yHY
Iho nousee kananlihalle!!! Kerrassaan ihana, herkkä, kaunis, vivahteikas...en keksi riittävästi adjektiiveja....
Taisin unohtaa nimeni tuosta Cry me a river -linkistä
eli hyvää kevättä toivottelee
Anja
Susanista on tullut nyt varsinainen youtube-hitti. Viimeisen laskun mukaan on viikossa käynyt linkkiä katsomassa yli 20 miljoonaa ihmistä!
Susan on sulattanut sydämet. Mitä useammin videon katsoo, toivoisi tosiaan, ettei häntä stailattaisi liikaa. Muovibarbijäljitelmien jälkeen tällainen aito, tavallinen ihminen olisi tervetullutta vaihtelua esikuvaksi kaikenmaailman rasva-imujen ja kauneusleikkausten ihannointien rinnalle. Ai tavallinen? Erityislaatuinen, osaava tiger.
P.s. ja asiasta toiseen, nämä sanavahvistukset ovat hauskoja tai ainakin mielikuvitusta ruokkivia :)
endshe
Höh, et sitten korjannut mun virhettäni tuolla aikaisemmassa kommentissa :)
Elaine Paige (ei Page) on esikuvan nimi.
Lähetä kommentti