Talkoista käy juttu. Itse asiassa vain kopioin tähän Kimmon talkoolaisille lähettämän sähköpostin. Mutta ennen sitä pieni raportointiluontoinen uutinen: minulla on selkä aivan tautisen kipeä. Taisi toissapäiväinen sienestys ja eilinen mullan raahaaminen olla sille liikaa. Istua ei voi, makaaminen sattuu. Kaikki koukistelu on murhaa. Seistessä on suht hyvä olla. Että tällainen tapaus.
Mutta palataan talkoisiin ja pohdintaan miten rakentaa terassi parhaalla mahdollisella tavalla, kuluissa kuitenkin säästäen. Kimmo hahmoitteli asian alla olevan mukaisesti. Nyt saimme siihen ehdotuksen tehdä pohjustus yksinkertaisemmin: asettamalla lautaritilät kivituhkapedille. Koko kivituhka on minulle käsitteenä vieras, tietääkö joku siitä enemmän? Pliis, nyt mielipiteitä ja kokemuksia jakamaan - huomenna pitäisi lähteä nimittäin materiaaleja hankkimaan!
Mutta alla siis Kimmon ajatuksia, jotka on jo talkoolaisille sähköpostissa lähtettänyt. Minä puolestani lähetän itseni pilleripurkille. Soon moro!
Ja tässä tuo kirje:
Aloitetaan vaikka siitä, mitä talkoilla pitäisi ennen kaikkea saada
aikaan. Tärkeimmät ovat:
ULKONA:
1. Terassin rakentaminen -- tai ainakin perustuksen. Jos ei ehditä
niin pitkälle, että koko terassi tulee valmiiksi, ei haittaa, kunhan
pohjatyöt tulevat tehdyiksi. Saan kansilaudat kiinni itseksenikin.
2. Ennen terassin rakentamista tulee kaivaa perustusten viereen
styroksit eristeeksi. Tarkoittaa noin puolen metrin kaivamista,
levyjen pudotusta kuoppaan ja umpeen luomista.
3. Vanhan terassin alta löytyi sokkelin päälle asetettu tippalista,
joka on mätä. Jos se saataisiin vaihdetuksi ja pellitetyksi, olisi
erinomaista.
4. Talon päätyyn on meininki siirtää vanhan terassin alta löytyneet
50x50 betonilaatat päällysteeksi. Vaatii pinnan tasoittamista ja
mahdollisesti uuden hiekan levitystä.
5. Talon taustan puhdistaminen roskasta. Ei paha rasti; romua on aika
vähän, ja talon taakse kertyneen moskan (neulasia, lehtiä ym.
orgaanista) poisto käynee suhteellisen kevyesti.
SISÄLLÄ:
1. Keittiön vanhan korkkilaattalattian purku, seinien ja katon maalaus
sekä uuden muovimaton asennus lattiaan. Edellyttää kalusteiden ja
kodinkoneiden purkamista ja siirtoa "säilöön" työn ajaksi ensin sekä
takaisin kantamista ja kasausta lopuksi. Työtaso on silikonilla kiinni
seinässä, muu kalustus on suht helposti purettavissa. Työtason ja
yläkaappien välissä on kaakelointi, joka olisi kiva saada pysymään
ehjänä.
2. Eteisaulan ja käytävän (siis sen, joka kulkee vessan ja keittiön
ohi kylpyhuoneeseen) vanhan muovimaton poisto ja uuden asennus.
Haasteena kellarinluukku. Luukku on saranoitu, minkä johdosta oletan,
että vanha lattianpäällyste tulee ennen uuden asentamista poistaa,
jotta luukun liike ei revi uuden päällysteen reunoja irti.
Jos näistä aiheista tulee mieleen jotain, mikä pitäisi ottaa
erityisesti huomioon, hihkaiskaa ihmeessä.
Sitten foorumille kommentoitavaksi terassin perustusta koskevaa asiaa:
Priit, Otepään remppaluottomiehemme, on sitä mieltä, että terassin
tukitolpat voisi tehdä kevytsoraharkoista, joihin aluspuut
kiinnitetään kulmaraudoilla. Tolppia 5 juoksua vierekkäin, tolppaväli
150cm. Aluspuut 100x100mm.
Võsulaiset remppamiehet ovat sitä mieltä, että tukitolpat tehtäisiin
kevytsoraharkoista, joihin aluspuut kiinnitetään kulmaraudoilla.
Tolppaväli 150cm. Aluspuut 50x150mm.
Virolaiset siis yksimielisiä tolppavälistä ja tolppien materiaalista
plus aluspuiden kiinnitystavasta, erona aluspuiden materiaali. Yksi
ääni 100x100mm:lle, yksi ääni 50x150mm:lle.
Aatos, jonka rakennusajatuksilla olemme jo vuosia saaneet hyvää
aikaan, on sitä mieltä, että perustus tulisi tehdä varman päälle
valamalla onteloharkkoihin aluspuiden pidikkeet (U-kengät, tai miksi
näitä sanoisi). Tolppaväli edelleen 150cm, aluspuut 50x100mm eli
kakkosnelonen kantillaan, jos oikein ymmärsin.
Mitä sanotte?
Sitten toiseen asiaan eli työkalutarpeeseen. Koska kaivamista ja
maansiirtoa on jonkin verran, lapioita tarvitaan. Saatteko kulkemaan?
Mitä muuta tarvitaan vaaterissa olevan terassin pohjan synnyttämiseen?
Kun sisällä pitää repiä irti vanhaa lattianpäällystettä, siihen
tarvittaisiin työkaluja. Meiltä löytyy talttaa, ruuvimeisseliä ja
pakkelilastaa. Pärjätäänkö?
Ja mitä tarvitaan silikonilla tiivistetyn keittiön työtason
irrottamiseen mahdollisimman vähin vahingoin?
Rahatilanteen huomioon ottaen pitäisi nyt saada kelvollista aikaan
kohtuullisin kustannuksin. Tärkeintä on saada terassin pohjustus
onnistumaan. Katsokaatten siis asiaa tästä näkövinkkelistä.
Ylivarmistus maksaa turhaa, mutta toisaalta yletöntä riskiäkään ei tee
mieli ottaa. Ja taustana se, että vanha terassi pysyi paikoillaan 17
vuotta päällekkäin ladottujen pihakivien päälle rakennetulla
kehikolla.
Kommentteja? Kiitos!
Terveisin
Kimmo
sunnuntai 11. syyskuuta 2011
lauantai 10. syyskuuta 2011
Nosferatun ruttolaiva
Kauhuelokuvien ystävät muistavat ehkä filmin Nosferatusta eli Transylvanian kreivistä, herra Draculasta, joka matkasi laivalla täynnä kirottua ruttomultaa?
Minä olen tänään yhdessä Kimmon kanssa täyttänyt laivan täyteen multaa, ruttoa mullassa ei ole, mutta rikkaruohojen juuria luultavasti sitäkin enemmän. Laivani ei seilaa minnekään, tuskin pysyy enää vuotta kauempaa pystyssä. Mutta ajatuksena on siihen ensi kesänä istuttaa hieman kukei eli kukkia ja kasveja.
Miksi ihmeessä tällaista puuhaan, voisi blogikansa kysyä, ainakin ne jotka tietävät, että juuri nyt pitäisi meidän tehdä taloa valmiiksi rempalle - ei kukkapenkeille.
Minä vastaan kysymykseen: haa! Sillä Nosferatun vene on kiinteä osa remppaa.
Selitän.
Minitalkoolaiset, Aatos ja Aare, antoivat meille tehtävän kuoria vanhan ja puretun terassin alta mullat pois, aina hiekkaan asti. Helpommin sanottu kuin tehty. Kun pitää viedä vanhat mullat jonnekin. Me veimme ne vanhaan veneeseen, joka on retkottanut talon yhdellä nurkalla jo pitkään.
Nyt vene on täynnä, mutta terassinpohja on vielä vaiheessa. Täytyy pohtia jatkoa, minne vanhaa hiekkaista ja soraista multaa kipata. Tontilla tilaa ei ole paljoakaan - tonttihan on pieni, talo suuri. Ja tontille pitää jossain vaiheessa saada tuotettua talkoita ja remppaa silmällä pitäen iso kasa puutavaraa, terassin anturoiksi suunniteltuja elementtejä (ei aavistustakaan mitä ne ovat) ja ties mitä.
Silti, minulle tuo Nosferatun laiva antaa ajatuksia tulevaan kesään, ehkä siihen saisi istutettua kauniin perennapenkin, tai jos ei perennoja niin ainakin kesäkukkia.
Tällaisia sekalaisia ajatuksia pyörittelee Võsulla Tiina.
Minä olen tänään yhdessä Kimmon kanssa täyttänyt laivan täyteen multaa, ruttoa mullassa ei ole, mutta rikkaruohojen juuria luultavasti sitäkin enemmän. Laivani ei seilaa minnekään, tuskin pysyy enää vuotta kauempaa pystyssä. Mutta ajatuksena on siihen ensi kesänä istuttaa hieman kukei eli kukkia ja kasveja.
Typerän näköiset kevytsoraharkot peitetään vielä mullalla ja lunnonkivillä.
Miksi ihmeessä tällaista puuhaan, voisi blogikansa kysyä, ainakin ne jotka tietävät, että juuri nyt pitäisi meidän tehdä taloa valmiiksi rempalle - ei kukkapenkeille.
Minä vastaan kysymykseen: haa! Sillä Nosferatun vene on kiinteä osa remppaa.
Selitän.
Minitalkoolaiset, Aatos ja Aare, antoivat meille tehtävän kuoria vanhan ja puretun terassin alta mullat pois, aina hiekkaan asti. Helpommin sanottu kuin tehty. Kun pitää viedä vanhat mullat jonnekin. Me veimme ne vanhaan veneeseen, joka on retkottanut talon yhdellä nurkalla jo pitkään.
Täältä siis siirtyy (aika hiekkaista ja soraistakin) multaa Nosferatun lauttaan.
Nyt vene on täynnä, mutta terassinpohja on vielä vaiheessa. Täytyy pohtia jatkoa, minne vanhaa hiekkaista ja soraista multaa kipata. Tontilla tilaa ei ole paljoakaan - tonttihan on pieni, talo suuri. Ja tontille pitää jossain vaiheessa saada tuotettua talkoita ja remppaa silmällä pitäen iso kasa puutavaraa, terassin anturoiksi suunniteltuja elementtejä (ei aavistustakaan mitä ne ovat) ja ties mitä.
Silti, minulle tuo Nosferatun laiva antaa ajatuksia tulevaan kesään, ehkä siihen saisi istutettua kauniin perennapenkin, tai jos ei perennoja niin ainakin kesäkukkia.
Tällaisia sekalaisia ajatuksia pyörittelee Võsulla Tiina.
Ruskaretki Viroon - elämyksiä ja värejä Otepäällä
Päivät käyvät lyhyemmiksi ja syksy tekee tuloaan. Maailma muuttuu punasävyiseksi, keltaisen ja okran raidoittamiksi suuriksi väripinnoiksi. On yksi kaikkein hienoimmista ajoista lomailuun - miten sääli että harvalla on tähän aikaan enää lomaa jäljellä. Ja vielä harvemmalla tietoa siitä, miten upea on ruskan aika Etelä-Virossa ja Otepäällä.
Jos kuitenkin mielessäsi on pieni loma ja ajatus ruskasta - mieti tällaista vaihtoehtoa: Lapin sijasta reissu Viroon ja Otepäälle! Maisemat ovat upeat, rauhaa ja hiljaisuutta löytyy, ja kaikki aika lailla edullisemmin kuin mitä matka Lappiin kustantaisi.
Villa Ottilian varauskirjassa on paljon tilaa sinulle ja ystävillesi tulla nauttimaan äärettömän seesteisistä maisemista, kävelylenkeistä luonnossa, niin Pyhäjärven rannan hoidetuilla rantateillä, Otepään luonnonpuiston ohjatuilla metsäpoluilla kuin upeilla suomaisemilla, joita niitäkin löytyy suhteellisen läheltä meitä.
Rennon ja happea täynnä olevan päivän jälkeen on mukavaa ja itseä palkitsevaa nauttia hyvä juhlaillallinen - sekin Suomen hintoihin nähden edullisesti. Vaihtoehtoja löytyy myös ruokapuolella jokaiseen makuun!
Siis, jos innostut asiasta, ota yhteyttä: http://www.villaottilia.ee tai soita meille: +372 796 2000.
Tai lähetä sähköpostia: reservation@villaottilia.ee
Ja alla muutamainen kuva sanojen vakuudeksi Otepään upeista syksymaisemista, jotka ovat kuin luodut ruskaretkeläisille:
Yllä oleva kuva on Endla-suolta, jossa seikkailimme vuosi takaperin. Lähempääkin Otepäätä löytyy mielenkiintoisia suomaisemia ja ohjattuja luontopolkuja ja helppokulkuisia pitkospuita.
Me ohjaamme ja kerromme minne mennä - sinun tehtäväsi on vain löytää tie meille ja me kerromme mitä ja minne täällä kannattaa mennä!
Ja, lopuksi, vaan ei vähimpänä vinkkinä: lokakuun alusta alkaen ovat hintamme myös kesää selkeästi edullisemmat - eli nyt saisi hyvää halvalla!
Jos kuitenkin mielessäsi on pieni loma ja ajatus ruskasta - mieti tällaista vaihtoehtoa: Lapin sijasta reissu Viroon ja Otepäälle! Maisemat ovat upeat, rauhaa ja hiljaisuutta löytyy, ja kaikki aika lailla edullisemmin kuin mitä matka Lappiin kustantaisi.
Villa Ottilian varauskirjassa on paljon tilaa sinulle ja ystävillesi tulla nauttimaan äärettömän seesteisistä maisemista, kävelylenkeistä luonnossa, niin Pyhäjärven rannan hoidetuilla rantateillä, Otepään luonnonpuiston ohjatuilla metsäpoluilla kuin upeilla suomaisemilla, joita niitäkin löytyy suhteellisen läheltä meitä.
Rennon ja happea täynnä olevan päivän jälkeen on mukavaa ja itseä palkitsevaa nauttia hyvä juhlaillallinen - sekin Suomen hintoihin nähden edullisesti. Vaihtoehtoja löytyy myös ruokapuolella jokaiseen makuun!
Siis, jos innostut asiasta, ota yhteyttä: http://www.villaottilia.ee tai soita meille: +372 796 2000.
Tai lähetä sähköpostia: reservation@villaottilia.ee
Ja alla muutamainen kuva sanojen vakuudeksi Otepään upeista syksymaisemista, jotka ovat kuin luodut ruskaretkeläisille:
Otepään kumpumaiseman aaltoilevat puurivistöt alkavat hiljalleen vaihtaa väriään muodostaen upeita suuria väripintoja.
Pyhäjärvi on valmistautumassa syksyyn ja ruskaan.
Yllä oleva kuva on Endla-suolta, jossa seikkailimme vuosi takaperin. Lähempääkin Otepäätä löytyy mielenkiintoisia suomaisemia ja ohjattuja luontopolkuja ja helppokulkuisia pitkospuita.
Me ohjaamme ja kerromme minne mennä - sinun tehtäväsi on vain löytää tie meille ja me kerromme mitä ja minne täällä kannattaa mennä!
Ja, lopuksi, vaan ei vähimpänä vinkkinä: lokakuun alusta alkaen ovat hintamme myös kesää selkeästi edullisemmat - eli nyt saisi hyvää halvalla!
torstai 8. syyskuuta 2011
Minitalkoiden kuvakavalkadia tuleviin päätalkoisiin
Kyse on tietenkin Huvikummusta, tai mikä hän nimeltään lopultakin on. Ja sen parannustöistä.
Jos joku nyt yllättäen eksyy tähän blogiin asiasta mitään tietämättä, suosittelen että napsauttaa lopussa tagia (tunnistetta) Huvikumpu, ja näin pääsee jutun juoneen kiinni.
Minä kuitenkin sukellan heti asiaan - joka luultavasti tulevia talkoolaisia kiinnostaa - mitä tapahtui minitalkoissa ja miten tästä edetään.
Maanantaiyönä saapuivat Aare, Aatos ja Marja, meidän minitalkoolaiset Võsulle tarkoituksenaan selvittää mitä pitää, mitä voidaan ja mitä pitää ehdottomasti tehdä ennen talkoita, jotta varsinaiset talkoot onnistuvat.
Varsinaiset talkoothan pidetään 23.-25.9.2011 - joskin osa porukoista saapuu paikalle jo 22.9. ja ehkä joku jopa ennen sitä.
Ja nyt luettelen talkoolaiset, jotka ovat vahvistaneet tulonsa, sekä ne, jotka ovat mahdollisesti tulossa. Jos nimesi ei ole listassa, ja olet omasta mielestäsi jo ilmoittanut tulostasi, ota nopeasti yhteyttä!
Talkooväki:
Aare (mukana myös viime talkoissa)
Aatos ja Marja (Marja mukana myös viime talkoissa)
Tytti ja Jussi (uusia tulokkaita)
Aimarii ja Hessu (osallistuminen vielä hieman epävarmaa? Vanhoja talkoolaisia)
Anna-Leena ja Reima (mukana myös edellisissä talkoissa)
Kersten ja Urmas (uusia talkoolaisia)
Anne (osallistuminen riippuu työvuoroista yms. Mukana edellisissä talkoissa)
Lotta ja Vilma (ei varmaa tietoa, ensikertalaisia)
Jaakko ja Joonas (talkoissa ensikertalaisia)
Tiina ja Kimmo (me)
Ulkotalkoolaisena, vaan ei merkityksettömänä myös Seija, joka on lupautunut huolehtimaan Otepäällä Lattesta, joka ei siis kuulu talkoolaisiin.
Eli kokku, kuten Virossa sanotaan: 19 henkeä. Sänkyjä tosin on tällä hetkellä hieman vähemmän, mutta se asia korjaantuu ajan myötä ja ennen talkoita. (Hip-hip-huraa!)
Miettikää tätä! 19 henkeä! Vielä siis elää talkoohenki ja ihmiset haluavat toisiaan auttaa! Uskomatonta! Kerroin talkoouutisia Annalle ja Konstantinille, Moskovan ystävillemme, ja he olivat äimistyksissään, toistelivat ja kysyivät pariinkiin kertaan, että voiko olla totta, että ihmisiä tulee toisesta valtakunnasta toiseen valtakuntaan auttamaan, omalla ajalla ja omalla kustannuksellaan? Heistä se tuntui täysin uskomattomalta. Ja kyllä se välillä minustakin uskomattomalta tuntuu.
Ja nyt sitten asiaan, eli minitalkoisiin, jotka pidettiin nyt alkuviikosta ja jolloin väännettiin työtä ja aivonystyrää vuoron perään. Purettiin vanha terassi ja pohdittiin mitä sen tilalle. Laskettiin mittoja ja määriä ja kierrettiin kaupoissa hakemassa hintoja tarvittaville tykötarpeille.
Laskettiin rahoja (minä) ja tuskasteltiin. Sillä ikävä totuus on, että remonttikassamme on paljon pienempi kuin mitä alkujaan ajattelimme. Sellaista sattuu - loppukesä on verottanut pohjakassaa yllättävillä asioilla.
Alkuperäisenä ajatuksena oli talkoovoimilla saavuttaa tällaista - tai osa näistä:
- pääterassin purkaminen ja uuden rakentaminen (ykköskohde)
- yläkerran parveketerassin purkaminen ja rakentaminen (sivukohde)
- keittiön maalaaminen
- keittiön lattian vaihto (vanhat korkkimatonpalat pois ja tilalle muovimatto)
- eteisen käytävän lattiamateriaalin vaihto (vanha muovimatto pois ja uusi tilalle)
- eteisen käytävän katon ja seinien maalaaminen
- yläkerran pikkuhuoneen maalaaminen
- pihamaan siistintää, rikkaruohojen raivaamista
- ikkunoiden pesua - sitä riittää
- talon takareunan roskareunaman siivoamista (sinne on entiset asukkaat hiljalleen kärränneet jos jonkinlaista roskaa)
Arvatenkaan kaikkea ei saada tehtyä - eikä kaikkeen ole edes rahaa, sillä remonttimateriaalit maksavat. Terassi nielee ison nipun seteleitä, painekyllästetyt puut, kakkosneloset ja terassilaudat ja anturat ja mitä lie vielä (minulle hebreaa). Niistä mitä-lie-asioista kirjoittaa Kimmo kohta lisää. Niitä nimittäin juuri tutkittiin ja niiden tarvetta laskettiin minitalkoissa.
Maalia on n. 8 litraa jäljellä edellisistä talkoista. Mitä sillä saa aikaan pitää laskea, jotain sentään. Työkaluja on meillä aika heikosti, mutta jos olen ymmärtänyt, talkoolaisilla on mahdollisuus tuoda niitä tullessaan. Siitä lisää yksityisposteissa.
Ja sitten minitalkoiden kuviin, jotka antavat jo ajattelun aihetta tuleville talkoolaisille. Ja kuten sanottu - Kimmo kirjoittaa lisää asiasta seuraavassa bloggauksessaan. Eli ns. teknistä tietoa yms. yms.
Seuraa kuvasarja purkuhommeleista. Toivon sen antavan ajatusta tai ymmärrystä tuleville talkoolaisille, jotka toistaiseksi ovat vielä olleet aika alkuhämärissä asian suhteen:
Ja tässä oli tämä kuvakavalkadi minitalkoista.
Kimmo jatkaa tästä ja kertoo niistä ajatuksista, joita minitalkoot herättivät. Mitä pitää tehdä ennen talkoita, mitä tilata, ja miksi emme ottaneet paikallisen remppafirman tarjousta terassin pohjustustöistä vastaan.
Minä päätän raporttini tähän ja toivon sen antaneen ideaa ja ajatuksia ja kysymyksiä ja herätettä tuleville talkoolaisille. Nyt sana on vapaa ja se on itse asiassa enemmän kuin odotettu.
Sillä, kun talkoot alkavat pitää paikalla olla kaikki mitä tarvitaan. Olisi nääs eli nimittäin aika tylsää seisoa tulevan terassin reunalla ja huomata, että ohhoh, ei voida tehdä mitään ennenkuin paikalle saadaan tervapahvia tai muovia tai hiekkaa tai taivaan mannaa tai mitä tahansa, jota pitää olla ennenkuin rakennustyötä voidaan aloittaa. Silloin nimittäin on sitä turha voihkia, on viikonloppu ja pian kaupat kiinni.
Siis, tärkeää on nyt etukäteen miettiä mitä tarvitaan, materiaaleja, työkaluja yms. yms.
Mutta sen pohtimisen jätän siis Kimmolle, joka jatkaa seuraavassa kirjoituksessa.
Ja, vielä kerran: nyt jos kellekin tulee jotain mieleen, puhukaa! Kirjoittakaa! Jälkiviisaus on turhaa. Ollaan kerrankin etuviisaita. Jesh!
---
Lopetan minitalkoo-raporttini tähän ja annan foorumin Kimmolle, jolla on varmasti mielenkiintoista kerrottavaa talkoolaisille!
---
Jälkikirjoitus: Pää punaisena olen tätä juttua kirjoittanut ja kuvia pienennellyt. Ja unohtanut sen tärkeimmän. Anteeksi. Se tulee tässä:
SUURKIITOS KAIKILLE MINITALKOOLAISILLE.
Jos joku nyt yllättäen eksyy tähän blogiin asiasta mitään tietämättä, suosittelen että napsauttaa lopussa tagia (tunnistetta) Huvikumpu, ja näin pääsee jutun juoneen kiinni.
Minä kuitenkin sukellan heti asiaan - joka luultavasti tulevia talkoolaisia kiinnostaa - mitä tapahtui minitalkoissa ja miten tästä edetään.
Maanantaiyönä saapuivat Aare, Aatos ja Marja, meidän minitalkoolaiset Võsulle tarkoituksenaan selvittää mitä pitää, mitä voidaan ja mitä pitää ehdottomasti tehdä ennen talkoita, jotta varsinaiset talkoot onnistuvat.
Varsinaiset talkoothan pidetään 23.-25.9.2011 - joskin osa porukoista saapuu paikalle jo 22.9. ja ehkä joku jopa ennen sitä.
Ja nyt luettelen talkoolaiset, jotka ovat vahvistaneet tulonsa, sekä ne, jotka ovat mahdollisesti tulossa. Jos nimesi ei ole listassa, ja olet omasta mielestäsi jo ilmoittanut tulostasi, ota nopeasti yhteyttä!
Talkooväki:
Aare (mukana myös viime talkoissa)
Aatos ja Marja (Marja mukana myös viime talkoissa)
Tytti ja Jussi (uusia tulokkaita)
Aimarii ja Hessu (osallistuminen vielä hieman epävarmaa? Vanhoja talkoolaisia)
Anna-Leena ja Reima (mukana myös edellisissä talkoissa)
Kersten ja Urmas (uusia talkoolaisia)
Anne (osallistuminen riippuu työvuoroista yms. Mukana edellisissä talkoissa)
Lotta ja Vilma (ei varmaa tietoa, ensikertalaisia)
Jaakko ja Joonas (talkoissa ensikertalaisia)
Tiina ja Kimmo (me)
Ulkotalkoolaisena, vaan ei merkityksettömänä myös Seija, joka on lupautunut huolehtimaan Otepäällä Lattesta, joka ei siis kuulu talkoolaisiin.
Eli kokku, kuten Virossa sanotaan: 19 henkeä. Sänkyjä tosin on tällä hetkellä hieman vähemmän, mutta se asia korjaantuu ajan myötä ja ennen talkoita. (Hip-hip-huraa!)
Miettikää tätä! 19 henkeä! Vielä siis elää talkoohenki ja ihmiset haluavat toisiaan auttaa! Uskomatonta! Kerroin talkoouutisia Annalle ja Konstantinille, Moskovan ystävillemme, ja he olivat äimistyksissään, toistelivat ja kysyivät pariinkiin kertaan, että voiko olla totta, että ihmisiä tulee toisesta valtakunnasta toiseen valtakuntaan auttamaan, omalla ajalla ja omalla kustannuksellaan? Heistä se tuntui täysin uskomattomalta. Ja kyllä se välillä minustakin uskomattomalta tuntuu.
Ja nyt sitten asiaan, eli minitalkoisiin, jotka pidettiin nyt alkuviikosta ja jolloin väännettiin työtä ja aivonystyrää vuoron perään. Purettiin vanha terassi ja pohdittiin mitä sen tilalle. Laskettiin mittoja ja määriä ja kierrettiin kaupoissa hakemassa hintoja tarvittaville tykötarpeille.
Laskettiin rahoja (minä) ja tuskasteltiin. Sillä ikävä totuus on, että remonttikassamme on paljon pienempi kuin mitä alkujaan ajattelimme. Sellaista sattuu - loppukesä on verottanut pohjakassaa yllättävillä asioilla.
Alkuperäisenä ajatuksena oli talkoovoimilla saavuttaa tällaista - tai osa näistä:
- pääterassin purkaminen ja uuden rakentaminen (ykköskohde)
- yläkerran parveketerassin purkaminen ja rakentaminen (sivukohde)
- keittiön maalaaminen
- keittiön lattian vaihto (vanhat korkkimatonpalat pois ja tilalle muovimatto)
- eteisen käytävän lattiamateriaalin vaihto (vanha muovimatto pois ja uusi tilalle)
- eteisen käytävän katon ja seinien maalaaminen
- yläkerran pikkuhuoneen maalaaminen
- pihamaan siistintää, rikkaruohojen raivaamista
- ikkunoiden pesua - sitä riittää
- talon takareunan roskareunaman siivoamista (sinne on entiset asukkaat hiljalleen kärränneet jos jonkinlaista roskaa)
Arvatenkaan kaikkea ei saada tehtyä - eikä kaikkeen ole edes rahaa, sillä remonttimateriaalit maksavat. Terassi nielee ison nipun seteleitä, painekyllästetyt puut, kakkosneloset ja terassilaudat ja anturat ja mitä lie vielä (minulle hebreaa). Niistä mitä-lie-asioista kirjoittaa Kimmo kohta lisää. Niitä nimittäin juuri tutkittiin ja niiden tarvetta laskettiin minitalkoissa.
Maalia on n. 8 litraa jäljellä edellisistä talkoista. Mitä sillä saa aikaan pitää laskea, jotain sentään. Työkaluja on meillä aika heikosti, mutta jos olen ymmärtänyt, talkoolaisilla on mahdollisuus tuoda niitä tullessaan. Siitä lisää yksityisposteissa.
Ja sitten minitalkoiden kuviin, jotka antavat jo ajattelun aihetta tuleville talkoolaisille. Ja kuten sanottu - Kimmo kirjoittaa lisää asiasta seuraavassa bloggauksessaan. Eli ns. teknistä tietoa yms. yms.
Hyvin pohdittu on hyvin tehty. Illalla hierotaan älynystyröitä ja lasketaan tarvittavia tarvikkeita.
Minitalkoissa keskityttiin terassiin ja aloitettiin sen purku. Koska oli tärkeää tietää mitä sen alta löytyy - ehkä yllätyksiä.
Seuraa kuvasarja purkuhommeleista. Toivon sen antavan ajatusta tai ymmärrystä tuleville talkoolaisille, jotka toistaiseksi ovat vielä olleet aika alkuhämärissä asian suhteen:
Kuvassa pääterassi, joka puretaan ja jonka tilalle rakennetaan uusi terassi.
Talon päädyssä on myös terassia, jonka tilalle tulee uusi pinta - luultavasti kivistä
Tästä se lähtee. Aatos moukaroi terassia rautakangella.
Lauta laudalta terassi alkaa pilkkoutua.
Vanha terassi alkaa kadota.
Naiset on pantu repimään irti ruuveja vanhoista terassilaudoista.
Aatos huhkii terassityömaalla.
Terassin alta löytyy piilossa ollut viemäriaukko.
Viemäriaukkoa ihmetellään miesvoimin.
Aare puhdistaa kattoa havunneulasista pitkää keppiä avuksi käyttäen.
Tiina on ostanut päivällä kompostorin, jota miehet rakentavat. Kimmo tutkii ohjeita, Aatos rakentaa.
Marja putsaa edellisisten talkoiden jälkeen jätemullasta syntynyttä roskakekoa, joka nyt kasvaa rikkaruohoa aivan villinä.
Aare tekee koepalamaalauksia seuraavaa kevättä ajatellen. Silloin maalataan koko talo!
Hieman jo kuivahtanut koepala. Näitä pieniä paloja on siis maalattu talon eri reunoille. Keväällä sitten katsotaan miten ne ovat reagoineet talveen ja lumeen etc.
Pääterassi on purettu ja maata hieman tasoitettu. Tästä tosin vielä kuoritaan multa pois koko terassin matkalta.
Jätelautaa syntyy, Marja naputtaa tuntikaupalla vanhoja ruuveja irti - takana sivuterassi kuoriutuu vanhoista laudoista.
Aiemmin esitelty tunkiokasa on nyt raivattu vihreästä. Seuraavaksi roskainen maa-aines siirretään kompostoriin.
Ja tässä oli tämä kuvakavalkadi minitalkoista.
Kimmo jatkaa tästä ja kertoo niistä ajatuksista, joita minitalkoot herättivät. Mitä pitää tehdä ennen talkoita, mitä tilata, ja miksi emme ottaneet paikallisen remppafirman tarjousta terassin pohjustustöistä vastaan.
Minä päätän raporttini tähän ja toivon sen antaneen ideaa ja ajatuksia ja kysymyksiä ja herätettä tuleville talkoolaisille. Nyt sana on vapaa ja se on itse asiassa enemmän kuin odotettu.
Sillä, kun talkoot alkavat pitää paikalla olla kaikki mitä tarvitaan. Olisi nääs eli nimittäin aika tylsää seisoa tulevan terassin reunalla ja huomata, että ohhoh, ei voida tehdä mitään ennenkuin paikalle saadaan tervapahvia tai muovia tai hiekkaa tai taivaan mannaa tai mitä tahansa, jota pitää olla ennenkuin rakennustyötä voidaan aloittaa. Silloin nimittäin on sitä turha voihkia, on viikonloppu ja pian kaupat kiinni.
Siis, tärkeää on nyt etukäteen miettiä mitä tarvitaan, materiaaleja, työkaluja yms. yms.
Mutta sen pohtimisen jätän siis Kimmolle, joka jatkaa seuraavassa kirjoituksessa.
Ja, vielä kerran: nyt jos kellekin tulee jotain mieleen, puhukaa! Kirjoittakaa! Jälkiviisaus on turhaa. Ollaan kerrankin etuviisaita. Jesh!
---
Lopetan minitalkoo-raporttini tähän ja annan foorumin Kimmolle, jolla on varmasti mielenkiintoista kerrottavaa talkoolaisille!
---
Jälkikirjoitus: Pää punaisena olen tätä juttua kirjoittanut ja kuvia pienennellyt. Ja unohtanut sen tärkeimmän. Anteeksi. Se tulee tässä:
SUURKIITOS KAIKILLE MINITALKOOLAISILLE.
Haapsalun intiaanikesä
Matkakertomukseni jatkuu. Ja nyt etenen aika haipakkaa - pukkaa jo ihan uutta juttua ja ihan eri paikasta - eli Võsusta ja Huvikummusta ja minitalkoista. Mutta niistä siis eri kirjoituksessa. Edetään nyt kronologisesti.
Edellinen kirjoitus jätti meidät siis Soomaalle ja majavareitille. Sieltä matka jatkui ilman suurempia havereita aina Haapsaluun asti. Pieniä pysähdyksiä toki teimme, haimme juotavaa Kivi-Vigalan pikkukaupasta ja ihmettelimme Vana-Vigalan isoa kartanoa, jota on nyt alettu remontoimaan. Torissa pysähdyimme myös ihailemassa Pärnu-jokea joka virtaa leveänä Torin kohdalla.
Illansuussa, juuri auringonlaskun aikaan saavuimme vihdoin Haapsaluun. Matkaa oli tehty koko päivä. Mutta kuten itse totesimme, eihän meillä ollut kiire mihinkään.
Itse asiassa olin aika hyvilläni saapumisajankohdastamme - halusin esitellä Seijalle rakkaan kesäkaupunkini sen parhaassa loistossa. Ja siihen sopii auringonlaskun aika mitä parhaiten. Kiersimme siis kaupungin rantoja ja nautimme merellisistä näkymistä, tuulesta ja aaltojen ikiaikaisesta laulusta.
Pienen kaupunkikierroksen, ruokailun ja kaupassakäynnin jälkeen olimme valmiita jatkamaan matkaa Villa Vallattomalle, Topuun. Perille saapuessamme oli aurinko jo laskenut ja niinpä Seija näki koko pihan ja ympäristön kunnolla vasta seuraavana päivänä. Rummukaisellehan paikka oli tuttu aiemmilta reissuiltamme aikana jolloin poika oli meidän hoidossamme.
Komea auringonlasku enteili kaunista päivää. Ja näin kävikin. Upea intiaanikesä helli meitä koko viikonloppureissumme ajan. Mikä nautinto pelkästään oli istua terassilla lämmöstä nauttien.
Kaksi kokonaista päivää vietimme siis intiaanikesän hurmiossa. Teimme pihatöitä maltillisesti - keräilimme muutamaisen kottikärryllisen maahan pudonneita omenia ja kärräsimme ne kompostiin. Kävimme OnuKoon luona pikäpäiten kylässä ja pistäydyimme Topun rannalla. Ensimmäisen täyden päivän iltana liittyi Anne seuraamme ja saunaa lämmitettiin - vaikka Seija olikin ainoa saunoja - ja iltaa istuttiin terassilla jutustellen pehmeän illan syleilyssä.
Sunnuntaina vietimme tien päällä - suuntasimme Noarootsiin ja sen rannoille. Anne kulki matkassa ja hauskuutti Rummukaista, joka muutenkin riemuitsi meressä kirmaamisesta koko pienen kehonsa voimin. Illalla uni maittoi Vähä-Jätkälle. Minulla oli puolestaan oma syyni pyrkiä rannoille. Olin antanut itselleni kuvaustehtävän: ottaa pari kolme kuvaa jolla osallistua Itämeri-aiheiseen valokuvakilpailuun.
Nopeasti aika kului, niinhän se tapaa hyvässä seurassa tehdä. Maanantaiaamuna oli aika siivota Vallaton ja suuntia kohti uusia seikkailuja, kohti Võsua ja minitalkoita. Seija jatkoi matkaa Võsulta Tarttoon kera Rummukaisen ja Punaisen Ranskattareni.
Ja tässä sitä nyt ollaan, Võsulla. Minitalkoot pidettiin ja kipeät lihakset todistavat, että töitä tehtiin. Mutta siitä kaikesta myöhemmin, kunhan saan remppakuvat kamerasta purettua. Voisin kuvitella että varsinaisiin talkoisiin osallistujat ovat hyvinkin kiinnostuneita siitä mikä on terassin ja talkoiden nykytilanne ja mitä tehdään porukalla parin viikon kuluttua.
Mutta siitä sitten myöhemmin. -- Ja, ehkä, jos kiinnostusta löytyy teen kotiin Otepäälle päästyäni Haapsalun intiaanikesän kuvista pienen kuvagallerian - monelaista kun jäi kameran silmään, mitä kaikkea ei pysty täällä esittelemään.
Edellinen kirjoitus jätti meidät siis Soomaalle ja majavareitille. Sieltä matka jatkui ilman suurempia havereita aina Haapsaluun asti. Pieniä pysähdyksiä toki teimme, haimme juotavaa Kivi-Vigalan pikkukaupasta ja ihmettelimme Vana-Vigalan isoa kartanoa, jota on nyt alettu remontoimaan. Torissa pysähdyimme myös ihailemassa Pärnu-jokea joka virtaa leveänä Torin kohdalla.
Uskollinen odottaja Kivi-Vigalan kaupan edessä
Pärnu-joki Torin kohdalla
Illansuussa, juuri auringonlaskun aikaan saavuimme vihdoin Haapsaluun. Matkaa oli tehty koko päivä. Mutta kuten itse totesimme, eihän meillä ollut kiire mihinkään.
Itse asiassa olin aika hyvilläni saapumisajankohdastamme - halusin esitellä Seijalle rakkaan kesäkaupunkini sen parhaassa loistossa. Ja siihen sopii auringonlaskun aika mitä parhaiten. Kiersimme siis kaupungin rantoja ja nautimme merellisistä näkymistä, tuulesta ja aaltojen ikiaikaisesta laulusta.
Haapsalun rantaa ilta-auringon aikaan.
Peipsin kalakoira on tottunut makean veden tuoksuihin - meri tuoksuu aivan erilaiselta ja jännittävältä.
Piispanlinna näkyy merelle asti.
Veneitä vierasvenesatamassa.
Dramaattisia pilviä ilta-auringon värittäminä.
Pienen kaupunkikierroksen, ruokailun ja kaupassakäynnin jälkeen olimme valmiita jatkamaan matkaa Villa Vallattomalle, Topuun. Perille saapuessamme oli aurinko jo laskenut ja niinpä Seija näki koko pihan ja ympäristön kunnolla vasta seuraavana päivänä. Rummukaisellehan paikka oli tuttu aiemmilta reissuiltamme aikana jolloin poika oli meidän hoidossamme.
Rummulle nämä kulmat ovat tuttuja.
Villa Vallattoman takapihaa ja kasvihuone.
Komea auringonlasku enteili kaunista päivää. Ja näin kävikin. Upea intiaanikesä helli meitä koko viikonloppureissumme ajan. Mikä nautinto pelkästään oli istua terassilla lämmöstä nauttien.
Kaksi kokonaista päivää vietimme siis intiaanikesän hurmiossa. Teimme pihatöitä maltillisesti - keräilimme muutamaisen kottikärryllisen maahan pudonneita omenia ja kärräsimme ne kompostiin. Kävimme OnuKoon luona pikäpäiten kylässä ja pistäydyimme Topun rannalla. Ensimmäisen täyden päivän iltana liittyi Anne seuraamme ja saunaa lämmitettiin - vaikka Seija olikin ainoa saunoja - ja iltaa istuttiin terassilla jutustellen pehmeän illan syleilyssä.
Sunnuntaina vietimme tien päällä - suuntasimme Noarootsiin ja sen rannoille. Anne kulki matkassa ja hauskuutti Rummukaista, joka muutenkin riemuitsi meressä kirmaamisesta koko pienen kehonsa voimin. Illalla uni maittoi Vähä-Jätkälle. Minulla oli puolestaan oma syyni pyrkiä rannoille. Olin antanut itselleni kuvaustehtävän: ottaa pari kolme kuvaa jolla osallistua Itämeri-aiheiseen valokuvakilpailuun.
Rummu seuranaan kolme naista - tämä taitaa olla ainut kuva koko reissulta, jossa olen itsekin mukana.
Anne hauskuuttaa Rummukaista viskelemällä mereen levää.
Pikkujätkä jahtaa merilevää pää uppeluksissa.
Minä kuvasin Itämerta Dirhamin kirkkaissa rantavesissä.
Nopeasti aika kului, niinhän se tapaa hyvässä seurassa tehdä. Maanantaiaamuna oli aika siivota Vallaton ja suuntia kohti uusia seikkailuja, kohti Võsua ja minitalkoita. Seija jatkoi matkaa Võsulta Tarttoon kera Rummukaisen ja Punaisen Ranskattareni.
Ja tässä sitä nyt ollaan, Võsulla. Minitalkoot pidettiin ja kipeät lihakset todistavat, että töitä tehtiin. Mutta siitä kaikesta myöhemmin, kunhan saan remppakuvat kamerasta purettua. Voisin kuvitella että varsinaisiin talkoisiin osallistujat ovat hyvinkin kiinnostuneita siitä mikä on terassin ja talkoiden nykytilanne ja mitä tehdään porukalla parin viikon kuluttua.
Mutta siitä sitten myöhemmin. -- Ja, ehkä, jos kiinnostusta löytyy teen kotiin Otepäälle päästyäni Haapsalun intiaanikesän kuvista pienen kuvagallerian - monelaista kun jäi kameran silmään, mitä kaikkea ei pysty täällä esittelemään.
keskiviikko 7. syyskuuta 2011
Soomaalla majavia etsimässä... ja sitten Haapsaluun
Tämä on taas jatkokertomus, joka alkoi edellisessä kirjoituksessa. Olen siis tässä tarinassa matkalla Haapsaluun kera ystävättäreni Seijan sekä kaikkien blogin lukijoiden tunteman TurvaToverin alias leijonasieluisen joskin minikokoisen ihmisen parhaan ystävän: Herra Rummukaisen.
Edellisessä tarinan osiossa kävi minulle pikkuruinen kämmi, tai jos ei kämmi niin ainakin kanto. Johon ajoin pahki ja rikoin auton valosysteemejä. No big deal, sanoisivat engelsmannit, mikä oli myös minun kantani. Myös reissusiskoni Seija vakuutteli, ettei maailma tähän kaadu - jos auto kulkee, se on aina hyvä merkki.
Jatkoimme siis kantohaverin jälkeen kohti Soomaata ja sukelsimme sinne uppeluksiin.
Ensimmäinen pysähdys oli Soomaan kansallispuiston infokeskuksen edessä, missä tapasimme hurjana mylviviä karvaisia lehmiä ja kovalla äänellä kaakattavia ruotsalaisia turisteja. Me emme innostuneet kumpaisestakaan ryhmästä vaan lähdimme taivaltamaan parin kilometrin pituista majavareittiä, joka alkaa juuri infokeskuksen kulmilta.
Kobras on viroksi majava, ja kyltti näyttää miten reitti kiertää, ja missä saattaisi nähdä näitä nököhampailijoita.
Lähdemme liikkeelle ja nuori herra Rummukainen pääsee vapaana vaeltamaan ja metsän hirviöitä karkoittamaan. Nuori herra ottaa tehtävänsä vakavasti ja tomerana etenee pitkin reittiä, joka kulkee ensin soisten metsätaipaleiden läpi ja kiertää siitä majavien rakentamille padoille ja sieltä 'luhamaalle', joka tarkoittanee suomeksi kai luhtaniittyjä.
Edellisessä tarinan osiossa kävi minulle pikkuruinen kämmi, tai jos ei kämmi niin ainakin kanto. Johon ajoin pahki ja rikoin auton valosysteemejä. No big deal, sanoisivat engelsmannit, mikä oli myös minun kantani. Myös reissusiskoni Seija vakuutteli, ettei maailma tähän kaadu - jos auto kulkee, se on aina hyvä merkki.
Jatkoimme siis kantohaverin jälkeen kohti Soomaata ja sukelsimme sinne uppeluksiin.
Ensimmäinen pysähdys oli Soomaan kansallispuiston infokeskuksen edessä, missä tapasimme hurjana mylviviä karvaisia lehmiä ja kovalla äänellä kaakattavia ruotsalaisia turisteja. Me emme innostuneet kumpaisestakaan ryhmästä vaan lähdimme taivaltamaan parin kilometrin pituista majavareittiä, joka alkaa juuri infokeskuksen kulmilta.
Lähdemme liikkeelle ja nuori herra Rummukainen pääsee vapaana vaeltamaan ja metsän hirviöitä karkoittamaan. Nuori herra ottaa tehtävänsä vakavasti ja tomerana etenee pitkin reittiä, joka kulkee ensin soisten metsätaipaleiden läpi ja kiertää siitä majavien rakentamille padoille ja sieltä 'luhamaalle', joka tarkoittanee suomeksi kai luhtaniittyjä.
Tästä se alkaa, majavareitti.
Minä lähden etsimään majavia.
Pitkospuut vievät kohti majavien maisemia.
Rummu seikkailee märillä pitkospuilla.
Majavat ovat rakentaneet monenlaista estettä veden virtaukselle.
Luhamaata - eli mitä me kuvittelemme suomeksi olevan luhtaniittyjä. Korjatkaa, jos olemme taas väärässä!
Tällainen on siis pysähdyksemme Soomaalla, matkalla Haapsaluun. Jänniä maisemia, hieman sateen ropsintaa niskaan. Rummukaisen tohotusta. Ja hiljaisuutta, metsää ja tuoksuja. Aikas hienoa, oikeesti!
Juttu jatkuu, arvatenkin. Olemmehan vasta puolessa välissä Otepäältä Haapsaluun.
Tiina lähtee Haapsaluun kera Seijan ja Rummukaisen
Hiiohoi, ja terveisiä reissun päältä! Tätä juttua kirjoittelen jo Võsulta, mutta tarina koskee reissua Haapsaluun.
Ja kyllä olikin jälleen hauska ja mielenkiintoinen reissu, josta ei puuttunut jännitystäkään.
Villa Ottiliaan eli Otepään majaamme piti viime viikonlopuksi saapua iso golfaava seurue, joka peruutti tulonsa aika viime tingassa. Harmitti, paitsi saamatta jäänyt tulo, se että tämä viikonloppu olisi ollut mitä mainioin remontti- ja talkooviikonloppu Võsulla. No, mitäpä sitä murehtimaan, asialle ei siinä vaiheessa voinut mitään.
Päätin sitten käyttää vapautuneen viikonlopun hyväkseni ja lähteä reissuun ja mennä katsomaan mitä kuuluu Haapsalun mökille eli Villa Vallattomalle. Ja sain houkutelluksi mitä mainiointa matkaseuraa, Herra Rummukaisen ja tämän mamman, hyvän ystäväni Seijan. Joista ensinmainittu on Vallattomalla käynyt useammankin kerran, jälkimmäinen taas ei.
Reissuun lähdimme perjantaina, aamupäivällä, ja päätimme ajaa suhauttaa Viron suurimman kansallispuiston eli Soomaan kautta. Alla oli minun Punainen Ranskatar eli urhea vanha Peugeotini. Ja ratissa minä.
Lähdimme liikkeelle innostunein mielin, ja ilmakin oli mitä hienoin, hieman dramaattinen, ja komeita pilviä seilasi taivaalla. Ja välillä aina pysäytimme auton kuvataksemme upeita syksyä kohti kääntyviä maisemia.
Miten sitten kävi ja minne päädyimme - siitä seuraavassa kirjoituksessa lisää.
Ja kyllä olikin jälleen hauska ja mielenkiintoinen reissu, josta ei puuttunut jännitystäkään.
Villa Ottiliaan eli Otepään majaamme piti viime viikonlopuksi saapua iso golfaava seurue, joka peruutti tulonsa aika viime tingassa. Harmitti, paitsi saamatta jäänyt tulo, se että tämä viikonloppu olisi ollut mitä mainioin remontti- ja talkooviikonloppu Võsulla. No, mitäpä sitä murehtimaan, asialle ei siinä vaiheessa voinut mitään.
Päätin sitten käyttää vapautuneen viikonlopun hyväkseni ja lähteä reissuun ja mennä katsomaan mitä kuuluu Haapsalun mökille eli Villa Vallattomalle. Ja sain houkutelluksi mitä mainiointa matkaseuraa, Herra Rummukaisen ja tämän mamman, hyvän ystäväni Seijan. Joista ensinmainittu on Vallattomalla käynyt useammankin kerran, jälkimmäinen taas ei.
Reissuun lähdimme perjantaina, aamupäivällä, ja päätimme ajaa suhauttaa Viron suurimman kansallispuiston eli Soomaan kautta. Alla oli minun Punainen Ranskatar eli urhea vanha Peugeotini. Ja ratissa minä.
Lähdimme liikkeelle innostunein mielin, ja ilmakin oli mitä hienoin, hieman dramaattinen, ja komeita pilviä seilasi taivaalla. Ja välillä aina pysäytimme auton kuvataksemme upeita syksyä kohti kääntyviä maisemia.
Näkymää Holdressa
Saavuimme sitten tunnin parin kuluttua pieneen Heimtali-nimiseen paikkaan jossa on parikin komeaa kartanorakennusta. Toinen on remontissa ja isojen taulujen mukaan jatkaa remontin jälkeen toimintaansa peruskouluna. Toinen on eksoottinen ulkoa - olen sen täällä joskus esitellytkin - ja on nyt yksityisomistuksessa.
Lähdimme katsomaan kartanoista ensimmäistä, sitä remontissa olevaa. Kartanon pihalla hyöri remppaäijää ja kartanon edessä oleva levennys oli täynnä autoja. Ajoin siis auton siististi sivuun tienposkeen, nurmialueelle.
SKRÄGÄNKS kuului auton alta. Ja auto oli jumissa.
Me kurkkimaan auton alle. Olin ajanut kantoon. Ja siinä seisoin autoineni, jumissa. Minä ensimmäistä lähellä olevaa remppamiestä ahdistamaan.. "Anteeksi nyt häirintä, mutta meille sattui väike viperus." Nuori salskea remppa-aijä katsoo minua ymmrtäväisesti, joskin säälivästi. Ja kasaa kiviä etupyörän alle niin että saan peruutetuksi kannon yli.
Jatkamme matkaa, onnittelemme itseämme siitä että öljyä ei näy valuvan tielle, eikä bensaa. Ja ajamme seuraavalle kartanolle, joka on vallan hieno.
Eksoottinen Heimtalin kartanorakennus, jonka olen täällä joskus aiemminkin esitellyt .
Aikamme kartanoa ihailtuamme olimme valmiita jatkamaan matkaa. Varmuuden vuoksi kurkimme vielä auton alle tarkistaaksemme ettei auton uumenista valu tai vuoda mitään. Ei valunut. Mutta jotain muuta sieltä roikkui, huomasi Seija.
Tarkemmassa syynissä selvisi että kanto oli riuhtaissut irti tukun johtoja, jotka makasivat pitkin maata kuin iskiasta ja kulumaviasta kärsivät käärmeet. Ohhoo.
Seuraa soitto Kimmolle joka yrittää kaukoparantaa autoa. Ensimmäinen ohje on saada piuhat kiinni jonnekin, jotta ne eivät raahaudu maassa tai joudu pyörien alle. Me alamme etsiä autosta ja lomakasseistamme jotain millä johdot kiinnittää jonnekin. Heikolta näyttää, ei ole tyttöjen beauty-boxissa metallilankaa tai mitään vastavaa. Lopulta päädymme minun maiharin kengännauhoihin, joilla jotenkin saamme irtonaiset johdot kiinni jonnekin konepellin alle.
Sitten tarkistamaan mitä autosta on hajonnut. Selviää että parkkivalot ovat mennyttä. Sinänsä ei suuri katastrofi. Niitä ilmankin pärjää.
Seija ryhtyy autoremontikoksi.
Saamme piuhat kiinni ja jatkamme matkaa. Noin 10 metrin ajomatkan jälkeen kuuluu vieno PHIUU kun kengännauha katkeaa. Ajamme takaisin edelliselle kartanolle ja toivomme löytävämme sieltä avuliaan remppamiehen.
Minä siis jälleen selittämään että näin on käynyt ja saan yhden remppamiehen kiinnostumaan ongelmastani. Kestän säälivät ja ymmärtäväiset katseet ripseäkään väräyttämättä.
Mies kömpii auton alle ja näppärästi sitoo irtonaiset johdot auton konepellin alle kiinni. Me kerromme aikoneemme jatkaa matkaa Soomaan kansallispuiston röykkyisille teille. Ja kysymme mieheltä neuvoa: pitäisikö meidän valita hieman tasaisempi reitti, ja kiertää koko valtava kansallispuisto siltä varalta että piuhat irtoavat. Mies on varma, että sidokset pysyvät kiinni.
Minä viattomalla naamalla totean: "Se on hyvä. Saanko kuitenkin puhelinnumerosi siltä varalta että liitokset repeävät keskellä Soomaata." Mies - jos ei nyt suorastaan kalpene, niin ainakin menee oudon näköiseksi. Ja kuin taikuri vetää taskustaan esiin ison nipun nippusiteitä kuin kukkakimpun ja ojentaa sen minulle. Ja sitten, sanaakaan sanomatta, kiireesti poistuu paikalta.
Meitä naurattaa ja jatkamme matkaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
