Edellisessä tarinan osiossa kävi minulle pikkuruinen kämmi, tai jos ei kämmi niin ainakin kanto. Johon ajoin pahki ja rikoin auton valosysteemejä. No big deal, sanoisivat engelsmannit, mikä oli myös minun kantani. Myös reissusiskoni Seija vakuutteli, ettei maailma tähän kaadu - jos auto kulkee, se on aina hyvä merkki.
Jatkoimme siis kantohaverin jälkeen kohti Soomaata ja sukelsimme sinne uppeluksiin.
Ensimmäinen pysähdys oli Soomaan kansallispuiston infokeskuksen edessä, missä tapasimme hurjana mylviviä karvaisia lehmiä ja kovalla äänellä kaakattavia ruotsalaisia turisteja. Me emme innostuneet kumpaisestakaan ryhmästä vaan lähdimme taivaltamaan parin kilometrin pituista majavareittiä, joka alkaa juuri infokeskuksen kulmilta.
Lähdemme liikkeelle ja nuori herra Rummukainen pääsee vapaana vaeltamaan ja metsän hirviöitä karkoittamaan. Nuori herra ottaa tehtävänsä vakavasti ja tomerana etenee pitkin reittiä, joka kulkee ensin soisten metsätaipaleiden läpi ja kiertää siitä majavien rakentamille padoille ja sieltä 'luhamaalle', joka tarkoittanee suomeksi kai luhtaniittyjä.
Tästä se alkaa, majavareitti.
Minä lähden etsimään majavia.
Pitkospuut vievät kohti majavien maisemia.
Rummu seikkailee märillä pitkospuilla.
Majavat ovat rakentaneet monenlaista estettä veden virtaukselle.
Luhamaata - eli mitä me kuvittelemme suomeksi olevan luhtaniittyjä. Korjatkaa, jos olemme taas väärässä!
Tällainen on siis pysähdyksemme Soomaalla, matkalla Haapsaluun. Jänniä maisemia, hieman sateen ropsintaa niskaan. Rummukaisen tohotusta. Ja hiljaisuutta, metsää ja tuoksuja. Aikas hienoa, oikeesti!
Juttu jatkuu, arvatenkin. Olemmehan vasta puolessa välissä Otepäältä Haapsaluun.
2 kommenttia:
Niin olen harmissani kun en nytkään lyhyellä lomalla päässyt lahden yli... Onneksi on nämä nojatuolimatkat, kiitos Tiina! Kaikkea sellaista kuvaat, mitä omin silminkin haluaisi nähdä ja lisäksi varsin eloisasti...:)
Mahtaa Lattea harmittaa kun Hra Rummukainen on päässyt mukaan...:) Rapsutuksia!
Crane - olet oikeassa. Latte ei ollut riemuissaan kun Mamma lähti liikkeelle. Yritimme tehdä siirtymien yhteen autoon (lue: minä, Seija ja Rummukainen) niin ettei Latte olisi nähnyt, mutta luulen että hajut paljastivat meidät.
Olen Rummua katsellessani ja sen kanssa eläessäni miettinyt miten paljona helpompaa on pienillä söpöillä koirilla versus isot jöllit kuten Latte. Pieni saa kaiken anteeksi ja sille leperrellään. Isoa katsotaan syrjäsilmin ja hypätään tien toiselle reunalle kun vastaan tullaan.
Ei siis ihme, jos Latte on kyrsiintynyt - ei ole reilu peli, ei!
Lähetä kommentti