Erään matkan anatomia, osa 19: Benalmádenassa ilman kiirettä

Tähän asti tapahtunutta: olen saapunut pitkälle lomalle Espanjan Aurinkorannikolle, Benalmádenaan, ja asettunut aloilleni ystävieni Rummukaisten vuokra-asuntoon Costalla. Olen seikkaillut kirpputoreilla, markkinoilla ja Pueblo Benalmádenassa. Olen pistäytynyt Fuengirolassa ja tutustunut kaupungin parhaaseen optikkoliikkeeseen. Viimeiset kaksi päivää olen ajellut Andalucian vuoristossa kera ystäväni Arin.  Yöpynyt Zuheroksen vuorikylässä ja tutustunut Córdoban kaupunkiin ja sen upeaan moskeija-katedraaliin, ja palannut retkeltä eilisiltana.

Koittaa uusi aamu Benassa, päivä on maanantai 25.2.2019.

Jälleen herään kukkojen konserttiin ja siirryn parvekkeelle katsomaan auringonnousua. Seurailen aamuvarhain toistuvaa papukaijasirkusta; päivisin nämä vihreät siivekkäät elävät pareittain tai pienissä ryhmissä, mutta aamuvarhain ne kerääntyvät isoiksi yhtenäisiksi parviksi, jotka yllättävänkin taitavasti ja nopeasti lentävät pääskyjen lailla suurten asuintalojen väleissä, kimeää sirkutusta pitäen. Tämäkään aamu ei ole siihen poikkeus.

Uusi aamu Benassa

Minulla ei ole kiire mihinkään. Istun parvekkeella ja katselen miten ihmiset heräävät uuteen päivään. Auringonnoususta en osaa päätellä mitään, eikä siitä tarvitsekaan. Jokainen päivä helmikuussa tuntuu olevan hyvä ja aurinkoinen, riippumatta siitä minkä värisen meren yllä aurinko nousee. Ja se väri muuten vaihtelee. Siitä juttelemmekin Risto Rummukaisen kanssa. Hänkin on pannut saman merkille. On erikoista miten erivärisiä aallot ja meri voivatkin olla jokaisena päivänä.

Parvekkeelta seuraan miten pieni tyttö potkii jalkapalloa alhaalla, kadun toisella puolella. Miten supermercado-kioskin myyjät nostelevat A-taulunsa ja auringossa haalistuneet rantalelunsa ja uimarenkaansa kaupan eteen turisteille houkutukseksi. Miten ensimmäiset turistit alkavat koko päivän kestävän vaelluksen kohti rantaa ja sieltä pois. Miten Parque Paloman eli Lintupuiston huoltomies tulee avaamaan puiston isot metalliovet. Ja miten pian sen jälkeen Cafe Europan omistaja saapuu omin mainostauluin avaamaan kahvilaansa.

Tyttö potkii palloa tien toisella puolella

Cafe Europassa alkaa uusi aamu

Olen lomalla, mutta on minulla täällä eräs työkin. Olen ottanut tehtäväkseni oikolukea erään romaanikäsikirjoituksen, korjata siitä kirjoitusvirheet ja tarkistaa, että kieli on kieliopillisestikin virheetöntä. Koska käsikirjoitus on vetävästi kirjoitettu ja aihe minulle kiinnostava, työ ei oikeastaan työltä tunnukaan.

Usein olen tehnyt tätä aamupäivisin olohuoneen ison ruokapöydän ääressä. Mutta koska päivä näyttää valkenevan erityisen kauniina ja aurinkoisena, pakkaan käsikirjoituksen ja punakynäni laukkuun ja lähden Parque Palomaan jatkamaan hommaa siellä.

Olen ollut nyt Aurinkorannikolla ja Andaluciassa vasta viisi kokonaista päivää ja huomaan näinkin lyhyenä aikavälinä kevään edenneen merkittävästi. Päivät ovat jatkuvasti edellistä lämpimämpiä. Ja puiston puut ovat nekin tänä aikana ryöhähtäneet kukkaan. Voin vain kuvitella miten kaunista puistossa on kevään tästä vielä edetessä.

Pullosutipuu on ryöhähtänyt kukkaan kotipihalla

Päivä päivältä puihin avautuu uusia nuppuja

Hentoa rosaa

Vihreät papukaijat syödä rouskuttelevat kukannuppuja

Joulutähti puolestaan alkaa lopetella kukintaansa. Enää latvoissa hehkkuvat punaiset kukat.

Istun hetken auringossa, mutta keskipäivällä se lämmittää jo niin kuumasti, että pelkään kalpean ihoni palavan ja siirryn varjoon isojen puiden alle. Välillä pidän taukoa ja katselen penkiltäni miten ihmiset vaeltelevat puistossa. Jotkut lukevat penkeillä päivän lehtiä. Toiset asettuvat piknikille samettimaisille nurmikoille. Lapset leikkivät ja ajavat takaa kaikkialla olevia kukkoja ja kanoja, jotka puolestaan tuntuvat tottuneen tähän ikiaikaiseen takaa-ajoleikkiin ja lennähtävät karkuun pensasaitojen päälle vain laiskasti kaakattaen tai kiekaisten.

Iltapäivällä on urakkani ohi. Olen saanut koko käsikirjoituksen luettua ja olen siihen tehnyt mielestäni tekstin kaipaamat korjaukset. Loppupäivän vain vaellan tässä ihanassa suuressa puistossa. Ihmettelen sen kukkaloistoa ja käyn tervehtämässä puiston aaseja.

"Minä olen aika uninen pieni aasi. Minä aloitan siestan nyt."

Otsatukka tulee silmille

Kiertelen puiston isoa lampea. Sen toisella puolen näkyy Benan kotitaloni, tuo vasemmanpuoleinen keltavalkea talo.

Rauhallisesti siis sujui minun välipäiväni Benassa. Välipäivä siksi, että jo seuraavana päivänä on minulla ja Seija Rummukaisella suunnitelmissa suunnata Málagaan. Siellä en ole vielä käynytkään, ellei lyhyttä vierailua lentokentällä oteta huomioon.

Mutta siitä lisää seuraavassa kirjoituksessa.

Jälkikirjoitus: Jos olet vasta nyt hypännyt tämän tarinan matkaan, niin tiedoksesi että olen kirjoittanut Parque Palomasta aiemminkin.  Jos lintupuiston monet eri kasvot ja osat kiinnostavat, niin suosittelen palaamista tähän osaan: Parque Paloma ja ovela ketturouva