Väenpaljoutta rääsy- ja ryysyosastolla |
Väkeä riitti vaikka ilma ei ollut paras mahdollinen. Varsinkin markkinoiden alkupäässä oli eteneminen hidasta. Ja kun tavaratarjonta oli lähinnä halpaa riepua ja sekalaista ryysyä, oli eteneminen tuskaista. Omista tavaroistaan eli laukusta kannatti pitää huolta, vaikka ei Benalmádena ole mitenkään kuuluisa taskuvarkaistaan. Mutta varma on varmaa ja tilaisuus saattaa tehdä varkaan.
Riepukäytävän jälkeen oli mahdollisuus ostaa mattoja tai keramiikkaa. Matot mallia itämainen ja afrikkalainen, keramiikka sentään espanjalaisittain värikästä. Tungos jatkui yhä ja niin jäi matot kuin keramiikka hankkimatta. Vaikea niitä olisi ollut pieneen lentolaukkuun tunkeakaan.
Saisiko olla lähes aito itämainen matto? |
Vai olisiko afrikkalaiskuviot enemmän mieleenne? |
Paikallista keramiikkaa, aika herttaista ja ainakin ihanan värikästä |
Mutta löytyi markkinoilta muutakin, kuten viinejä, oliiveja, oliiviöljyä ja hedelmiä. Eritoten hedelmä- ja vihannestiskien ääressä tuntui asiakkaiden valtaosa olevan paikallisia. Seija Rummukainen sanoikin, että täältä löytyy joitain parhaita vihannesmyyjiä koko Benasta, ne vaan täytyy tietää. Ja paikalliset tietävät.
Oliivit ovat aina nam-nam |
Aika pian mielenkiintoni myyntitarjontaan laimeni. Ja polyesteristä valmistettujen ja turisteille tarkoitettujen flamenco-mekkojen sijasta keskityin markkinoilla näkemiini ihmisiin, paikallisiin. Ja siihen, miten he kommunikoivat keskenään. Millaisia juttuja heillä näyttäisi olevan meneillään. Miten he suorittavat ostoksiaan. Millaisia he ovat. Sillä, jos rehellisiä ollaan, eihän siihen oikein ollut mahdollisuutta aiemmin Costalla, missä kaikki on jotenkin vaan niin kiiltokuvamaisen 'touristy', kauppoja myöten.
Markkinoilla näki raavaita äijiä lyömässä juttua ja reheviä rouvashenkilöitä naureskelemassa keskenään, ken tietää mille tai mistä. Näki ostoksiin keskittyviä perheenemäntiä ja eläkeläisiä taistelemassa myyjien huomiosta vihannestiskillä.
Ja tällaisia näkymiä kamerani markkinoilta tallensi:
Vihannestiskillä vaatii kykyä saada myyjän huomio |
Rouvilla meneillään hyvä boogie |
Ison miehen hellä hetki pienen koiran kanssa |
Minua naurattaa. Taidat olla turisti? |
Reilussa tunnissa oli nämä markkinat nähty. Seija Rummukainen oli löytänyt etsimänsä vihannes- ja oliivikauppiaat ja saanut tankattua kodin ruokakaappia tuoreilla ja hyvillä hankinnoilla. Oli aika siirtyä markkinoiden parhaaseen osuuteen. Churroihin.
Kuten tämän matkakertomuksen alussa kerroin, oli Perhe Rummukainen ehtinyt asua Benassa jo viisi kuukautta ja heille oli muodotunut tiettyjä rutiineja ja tapoja. Ja sellaisiin kuului myös Markkina-Churrot.
"Churrot?" kysyin minä, Pohjolan perukoilta tullut maalaishiiri. "Churrot!" vastasi Perhe Rummukainen. En ollut churroista ennen kuullut. Ei sellaisia Otepäällä tarjota. Maailmassa on niin paljon kaikkea ja kummaa, josta maalaishiirillä ei ole aavistustakaan. Myöhemmin minulle selvisi että churrot ovat keskeinen osa hispaanialaista nautiskelukulttuuria. Eikä niin monelle suomalaisellekaan täysin tuntematon herkku.
Suuntasimme siis askeleemme kaupungin parhaaseen churro-baariin. Emme olleet ainoita. Kahvilaan oli jono ja jäimme hengailemaan terassille odottaen vapautuvaa pöytää muiden churro-himokkaiden seuraan.
Churro-baariin on tunkua ja joudumme odottamaan |
Sopivan pöydän vapautumista odottaessamme minulla oli aikaa hieman tarkkailla churro-kulttuuria. Lähellä istui kolmen daamin seurue, joka veteli hyvällä ruokahalulla churroja poskeensa. Maalaishiiri katsoi ja yritti oppia.
Rouville maistuu churrot |
Lopulta vapautui meillekin pöytä ja saimme omat churrot eteemme. Selvisi että churrot ovat hieman munkin tai donitsin kaltaisia uppopaistettuja huokoisia ruskeita ja makeita pötkylöitä joita dipataan paksuun suklaakastikkeeseen. Oh boy.
Olimme Kimmon kanssa yrittäneet alkuvuodesta alkaen hieman korjata ruokavaliotamme ja jättäneet listalta tyystin pois sokerit ja alkoholin. Ja nyt edessäni oli churroja ja suklaakastiketta. Yritin vielä hieman ehkäillä ja epäröidä, mutta seurue oli sitä mieltä että olisi lähes kulttuurillinen loukkaus jos en edes kerran maistaisi churroja. Annoin pikkusormen...
Churrot ovat saapuneet pöytään |
Risto Rummukainen näyttää mitien churroja oikeaoppisesti syödään |
Ja siitä sitten lisää seuraavassa postauksessa.
Mutta jos jollekin tämän jutun jälkeen jäi palava churro-himo, niin tässä resepti näiden kaloripommien valmistamiseen: churros
Hyvää ruokahalua - Buen apetito!
5 kommenttia:
Uuh. Nuo ryysymarkkinat hehtaarikalsareineen ja muine epämääräisine tekstiileineen eivät meikäläistäkään juuri innosta. Sen sijaan tuonne sapuskapuolelle olisin luultavasti jäänyt kyllä viipyilemään joksikin aikaa. Ja pikkukoirat olivat hauskoja. Puhumattakaan sen mustan kaverin isännän lempeästä ilmeestä – tosi symppis kuva!
Churrot ovat kyllä ihania. Kaloripommeja toki, mutta ...😋
Kiitos 'Anonyymi' kommentistasi. Olisin kuitenkin iloinen jos kommentoidessasi voisit itseäsi jotenkin luonnehtia tai tehdä itsestäsi hiukkasen epä-anonyymin. Tyyliin: Terveisin yksi Kalle Suomesta (tai ihan mitä vaan, joka hieman antaisi sinusta persoonaan lisää.) Anonyymi on vaan niin tylsä nimimerkki.
Voi että, mun churroista on aikaa jo neljä vuotta. Churrot ei minuun tehnyt suurempaa vaikutusta, kun ei suklaa ole mulle SE-juttu, mutta tarjoilijapoika on jäänyt ikuisesti mieleeni. Elikkä tämä juttu: "Kakkonen esitteli lisäksi, että tässä on perheeni, kaksi sisartani, äitini ja isoäitini. Poika tuli ihan viereen, katsoi minua pitkään. Sanoi: ”Isoäiti! Luulin, että he ovat sisaruksia (minä ja tyttäreni) ja että hän (siis minä) olisin hänen (siis Ykkösen, lapsenlapseni) äiti .” Päiväni kirkastui entisestään. Että pienellä kohteliaisuudella voi olla jollekin iso merkitys!" Tätä juttua muistelen aina kaiholla :D
Tänne kotikonnuille jouduttuamme on onneksi jäljellä ainakin yksi Hispaania-lohtu: Tiinan blogi. Voi elää uudelleen sen tunnelman, jota elimme siellä jossain yhdessä. Näille sivuille voi helposti palata ja poistaa takaraivossa kalvavaa Hispaania-ikävää. Churrosblogin jälkeen kalvaa oikea churroshimari. Onneksi lohtunamme ovat savolaisen Malvialan leipomon tippaleivät. Tippaleipähän on tavallaan Churron pohjoinen pikkuserkku. Se on rapeampi, sokerisempi, säkkäräisempi ja itse pötkö on paljon ohuempi, mutta kelpaa lohtu-churroksi. Jo ennen vapua niitä on joutunut tuhoamaan ainakin viisi kappaletta/hlö. Kiitos. Odotamme lisää tarinoita ja hienoja kuvia Costalta.
Lähetä kommentti