Erään matkan anatomia, osa 4: Rummun kanssa rannalla

Tarina on edennyt ensimmäisen matkapäivän iltaan, tiistaihin 19.2.2019. Jolloin lähdemme Rummukaisen perheen kanssa pasteeraamaan rannalle ja rantabulevardille eli Paseo Maritimolle.

Olen herännyt saman päivän aamuna aamuyöstä ollakseni lentokentällä 05.00, joten illansuussa alkaa jo pientä matkamiestä hieman väsyttää. Unenpuutetta enemmän taitaa kuitenkin tassua painaa kaiken nähdyn ja koetun sulattelu. Kun kaikki on niin erilaista kuin mitä kotona. 

Mutta niinhän se aina on matkalla. Eli mitä antoisampi matka, sitä kuluttavampi. Tai ainakin näin se on tavannut olla minun matkoillani. Niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Seija ja Risto ovat liikunnallisia ihmisiä, eikä heidän vauhtinsa ole ainakaan vähentynyt etelän lämmössä, mikä on tietenkin mainiota. Risto tekee pitkiä päivittäisiä sauvakävelylenkkejä, milloin Rummun kanssa, milloin ilman. Seija käy erilaisissa jumpissa ja jos on aamuvarhain hereillä, osallistuu auringonnousun aikaan tapahtuvaan tai chi -liikuntaan rannalla. Molemmat uhkuvat terveyttä ja hyvää kuntoa. Joka saa kaltaiseni sohvaperunan hieman nolostelemaan omaa kuntoaan. Ei sitä vaan pakkasessa tai loskassa ole niin kovin herkullista lähteä liikkumaan yhtään enempää kuin mitä on pakko, yritän lohduttaa itseäni.

Lähden kuitenkin perhe Rummukaisen mukaan iltakävelylle rannalle. Nopeasti huomaan että heidän vauhtinsa on liian kova minulle, ja joudun pyytämään heitä vähentämään hieman faarttiaan, jotten tyystin kuukahda rantahietikolle. Minua nolottaa. Seija lohduttaa minua ja sanoo, että pian ne minunkin kolotukseni sulavat etelän lämmössä ja kannustaa: ”Tehdään tästä sulle kuntoloma!”

Ranta on helmikuun iltana vielä melko autio. Kuukauden aikana kuitenkin tilanne selvästi muuttuu ilmojen lämmetessä. Kyseisenä iltana tuuli kuohutteli aaltoja ja kävi nopeasti luihin ja ytimiin.

Risto ja Rummu rannan tuntumassa

Muutamia kalastajia löytyi rannalta. Kaloja ei näyttänyt kellään olevan saaliina. Mutta ehkä tässäkin tekeminen on tärkeämpää kuin tulos.

Rantakivet, ne ovat aina niin ihania. Pieniä meren tuomia jalokiviä joiden välke yleensä sammuu kun ne kuivahtavat.

Rummu nauttii iltakävelystä. Rannat ovat vain vaihtuneet, ja rantojen maisemat. Kerran Peipsin rantateitä hylättynä taapertava koirapoikanen nauttii nyt Aurinkorannan hietikoista ja merestä.

Suuret hotellit käyvät vielä tähän aikaan vuotta puolikierroksilla. Vaikka ulkomaalaisia näkyi Benassa paljon, jäi minulle sellainen mielikuva että useimmat ovat pitkäaikaisia talvipakolaisia. Rantoja kansoittavat turistimassat odottivat vielä tulemistaan.

Kun siirrymme rannalta katetulle rantabulevardille, huomaan, että Rummukaiset eivät ole ainoita jotka hyödyntävät Aurinkorannikon tarjoamat upeat liikuntamahdollisuudet. Paseo, joka kesäisin kuhisee kahvila- ja iltaelämää, on ennen varsinaisen turistikauden alkua täynnä lenkkeilijöitä ja pyöräilijöitä ja rullaluistelijoita. Hyväkuntoisen näköisiä eläkeläispariskuntia, jotka rivakasti käsiään heiluttaen etenevät vaivattomasti pimenevässä illassa. Mukaan mahtuu niin paikallisia kuin ulkomaalaisiakin.

Auringonnousun aikaan harrastetaan tässä tai chi -liikuntaa

Myöhemmin tulen huomaamaan että löytyy Aurinkorannikolta niitä toisenlaisiakin talvea pakoon lähteneitä ulkomaalaisia. Niitä, jotka ilman paitaa istuvat katukahviloissa isot olutmukit edessään, suuri vatsa hiestä kiiltäen ja housunkauluksen yli estottomasti roikkuen. Jotka ovat äänekkäitä ja sanalla sanoen aika vastenmielisen näköisiä ja oloisia. En haluaisi nyt yleistää, mutta oman havaintoni mukaan useimmat näistä rantakahviloiden kaljavatsaisista adoniksista on brittejä. Ja enemmän heitä näin Fuengirolassa kuin Benalmádenassa. Onneksi näin. Mutta mahtui tähän joukkoon myös suomalaisiakin, ikävä kyllä.

Mutta palataan vielä rantakävelyymme. Tein muitakin havaintoja. Esimerkiksi koirista.

Rummu Paseolla

Rummu kohtaa lajitoverin

Kaikkialla näin hyväkuntoisia ja hyvinhoidettuja koiria nätisti sipsutttelemassa remmin päässä. Useimmat kokoluokkaa: pieni tai vielä pienempi. Rantabulevardilla koirien kohtaamiset sujuivat mallikkaasti, eikä nuorena lajitovereihinsa niin epäluuloisesti suhtautunut Rummu ollut poikkeus joukossa. Nuuhkittiin ja tervehdittiin ja sitten ohitettiin kaverit aivan muina koirina.

Panin merkille myös sen että koirankikkareita ei näkynyt missään. Siihenkin sain selityksen. Jos ei korjaa koiransa jälkiä katukivetykseltä, seuraa siitä rikesakko. Ja sakko koskee sekä isoja että pieniä hätiä. Isot hädät eli kikkareet kerätään pussiin, kuten Suomessakin, mutta pienemmät hädät eli virtsa täytyy pestä pois talonseinistä, aidoista tai lyhtypylväistä pesuaineella. Ei siis ihme että useimmat koiranulkoiluttajat kulkivat pesusuihkepullo kädessään. Niin myös Rummukaiset.

Paseon kukkaloistoa

Tytöt rannalla evästauolla. Ja helmikuun aallot lyövät rantaan korkealta.

Benalmádenan Paseo on kuuluisa mosaiikeistaan. Täytyy vain katsoa eteensä ettei näihin kompastu. Myös rullaluistelijoille ja poikupyöräilijöille nämä ovat haasteellisia.

Ja näin menee ensimmäinen matkapäivä lopulta mailleen. Näihin näkymiin on hyvä päättää tämä päivä.