maanantai 22. huhtikuuta 2019

Erään matkan anatomia, osa 12: Oliiveja ja sympatiaa

Neljännen Espanjassa viettämäni kokopäivän aamuna on aika nostaa kytkintä ja jättää Bena hetkeksi taakse. Tarkemmin sanottuna minä en nosta kytkintä vaan se jää vanhan hyvän työkaverini Arin vastuulle. Me nimittäin lähdemme kahdeksi päiväksi retkelle Andalucian vuorikyliin ja kaupunkeihin ja Ari on vuokrannut reissua varten auton.

Rummukaiset jäävät parvekkeelle heiluttamaan kun minä hyppään tuliterään siniseen vuokra-autoon ja me karautamme Arin kanssa pois Benalmádenasta, suuntana Zuheroksen pieni valkoinen vuorikylä Córdoban provinssissa.

Matkaa oltiin suunniteltu jo minun vielä Virossa ollessani ja Ari oli kehittänyt meille mielenkiintoisen matkareitin sekä varannut  huoneet hyväksi tietämästään hotellista Zuheroksesta.  Minun ei tarvinnut kuin hypätä autoon, ja nauttia. Mitä luksusta.

Rummukaiset katsovat parvekkeelta kun minä nousen Arin kyytiin ja lähdemme reissuun

Päivä on kaunis ja matkatunnelmat ja -odotukset ovat korkealla. Nopeasti sivuutamme Málagan ja pian alkaa vuoria ilmestyä näköpiiriin. Ensin yksittäisinä huippuina ja matkan edetessä jatkuvina vuorijonoina ja vuoristoina.

Espanja on profiililtaan varsin vuoristoinen maa ja noin 24 % maan pinta-alasta on korkeudeltaan yli 1000 metriä. Loput 76 % maa-alasta sijaitsee 500 ja 1000 metrin välissä. Tämä tekee Espanjasta Euroopan vuoristoisimman maan heti Sveitsin jälkeen.

Yksi yksinäinen puu pitää seuraa vuorivanhukselle

Moottoritiet ovat Espanjassa tai ainakin Andaluciassa hyväkuntoisia ja tietulleilla rahoitetaan niiden rakentamista
Pian alkavat oliivilehdot, jotka täplittävät vuoristoja muodostaen huikeita silmänkantamattomiin jatkuvia kuvioita. Voiko olla kauniimpaa! Maisemaan ei kyllästy koska se jatkuvasti muodostaa erilaisia kineettisiä muodostelmia, täplärivistöt tuntuvat nousevan ja laskevan ja elävän silmissä samalla kun auto kiitää eteenpäin. Mietimme sitä huolellisuutta ja tarkkuutta jota tämä on oliivinviljelijöiltä aikojen saatossa vaatinut.




Oliivipuut, myös öljypuiksi kutsutut,  ovat kiehtovia puita, suorastaan myyttisiä. Oliivipuut ovat  vehnän ja viiniköynnösten ohella yksi ensimmäisiä ihmisen viljelemiä kasveja. Oliivipuu ei vaadi paljoakaan kasvualustaltaan ja kestää hyvin paahdetta ja kuivuutta, eikä se pelästy lyhyestä kylmästäkään.

Viljely levisi jo pari tuhatta vuotta ennen ajanlaskumme alkua ensimmäisten korkeakulttuurien mukana Lähi-Idästä kohti länttä, Pohjois-Afrikkaan ja Etelä-Eurooppaan. Oliiviöljystä tuli haluttua kauppatavaraa ja sitä myötä rikkauden lähde niin kreikkalaisille kuin foinikialaisillekin. Arabien sananlasku sanookin: "Istuta oliivipuu, niin et koskaan näe nälkää".

Oliivi kantaa ensimmäiset hedelmänsä noin kymmenvuotiaana. Maksimisadon se saavuttaa noin 50 - 70 -vuotiaana. Satoisuutta voidaan jatkaa nuorennusleikkauksilla tai varttamalla nuoria versoja vanhojen puiden runkoon. Niinpä jotkut näistäkin näkemistämme puista saattavat olla satojen vuosien ikäisiä.

Jos oliivit kiinnostavat, tässä hyvä artikkeli sen elämästä ja käytöstä: Kaleva: Ikuinen oliivipuu on elämänpuu


Laitamme auton hetkeksi seisomaan Iznájarin kylän edessä olevan tekojärven rannalle. Ari tietää kertoa minulle että Espanjassa ei luonnonjärviä ole oikeastaan ollenkaan. Ne järvet joita matkani aikana näin, olivat kaikki ihmisen tekemiä, useimmiten patoamalla rakennettuja.

Maisemat ovat Iznájarissa huikean kauniit. Huikea-sana toistuu nyt puheessani useasti. Huomaan  upeiden maisemien kaventaneen jatkuvasti sanavarastoani niitä kommentoidessani. Tuntuu että suustani tulee vain huokauksia ja voihkaisuja, kun en vain pysty sanoilla kuvaamaan kaiken näkemäni kauneutta ja suuruutta ja majesteetillista jylhyyttä.

Iznajarin kylä näkyy tekojärven takana

Maisema salpaa hengen

Huikeaa!

Vielä huikeampaa!

Jos maisemien kohdalla huomaan mykistyväni ja änkyttäväni, kulkee juttu muuten hyvin. Automatkoissa on sekin mukava puoli, että ajon aikana ehtii jutella kaikenlaista. Ja meillä riittää puhuttavaa. Ari on mainio opas ja kertoo mielenkiintoisesti asioita Espanjan historiasta, maantieteestä ja kulttuurista. Puhumme me myös paljon muustakin.

Olen tuntenut, kuten aiemmin kerroin, Arin entisen työpaikkani kautta. Tiesin Arin olevan miellyttävä ja fiksu mies, mutta tunsin hänestä vain työ-Arin. En tiennyt mitään hänen elämästään työn ulkopuolella, kuten ei Arikaan tiennyt minusta sen enempiä. Nyt oli aika tutustua ihmiseen työminän takana.

Juttelemme ensin kepeästi helpoista aiheista, mutta yhteisymmärryksen ja luottamuksen jatkuvasti kasvaessa huomaamme puhuvamme myös niistä elämän tärkeistä asioista, joita jaetaan vain parhaiden ystävien kesken. Kerromme tarinoita elämästämme, lapsuudestamme, perheestämme, ystävistämme. Elämän iloista ja myös niistä jokaisen elämään liittyvistä väistämättömistä pettymyksistä.

Puhuminen tekee hyvää sielulle. On hienoa löytää ymmärtävä ja herkkä korva joka aidosti kuuntelee. On upeaa voida purkaa omia ajatuksiaan ilman pelkoja. Löytää vertaistukea ja myös erilaisia katsantokantoja joihin peilata omiaan. Tätä kaikkea voi hyvä keskustelu parhaimmillaan olla. Ja meillä oli Arin kanssa paljon hyviä keskusteluja.

Takavuosina oli telkussa Liptonin mainos jossa laulettiin: Teetä ja sympatiaa. Minulle tämä matka tarjosi oliivipuita ja sympatiaa. Molemmat hienoja juttuja.

Matka jatkuu Iznájarista eteenpäin, Zuheros on vielä kaukana ja paljon nähtävää riittää vielä tälle päivälle. Mutta siitä enemmän seuraavassa postauksessa. Stay tuned.

7 kommenttia:

Kimmo Linkama kirjoitti...

On maisemat huikeita kyllä. Vaikkei synonyymeja ihan heti löytyisikään :)

Huvitti tuo kuva, jossa tien mutkista varoittavien "kessunmerkkien" takaa näkyy lähes samassa kulmassa oliivipuurivejä. Suora viivakin voi olla kovasti visuaalinen, jos saa paljon kavereita.

Tiina Linkama kirjoitti...

Juuripa näin, Kimmo. Ja piste on taideteoksen alku. Sen tiesivät vanhat ystävämme pointillistitkin.

Marjattah kirjoitti...

Huokauksia ja voihkaisuja, tosiaan! Kuva 10/11 on veretseisauttava.

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos Marjatta kommentistasi.

Siinä näyttää (siis kuvassa 10/11) kuin suuri kilpikonna olisi lipumassa veteen.

Tea kirjoitti...

Tähän asti matkakertomustasi luettu. Ihan kun olisin käynyt Espanjassa, missä en jostain syystä ole koskaan käynyt. Kiitos tästä, oli valaisevaa.

Tiina Linkama kirjoitti...

Tea, kiitos kommentistasi. Juttu tulee jatkumaan. Joten sen kautta pääset nojatuolimatkalle, ja kenties se vielä jonain päivänä johdattaa sinut Espanjaan.

Itse olen Espanjassa käynyt harvoin ja silloin useimmiten turistikohteisiin jotka kaikki ovat jollain lailla samanlaisia. Nyt vasta pääsin sukeltamaan syvemmälle tämän maan sisuksiin. Tai ainakin Andalucian sisuksiin.

Nimetön kirjoitti...

Voiko olla kauniimpaa? No eipä juuri! Vaikka olen sen verran kurkkinut jo tulevaan, että eihän nämä huikaisevat kuvat ja maisemat tähän lopu, päinvastoin , alkuahan tämä vasta. Ihanaa!

Juan