Alkusanat: Tämä blogi on seissyt telakalla jo pitkään monestakin syystä. Ei mistään dramaattisesta kuitenkaan. Lähinnä vain on tuntunut että kaikki on jo sanottu mitä tulee elämäämme Virossa. Elämä on jatkunut koko lailla vanhoja tuttuja latuja hiihdellen, jos sallitte tällaisen ontuvan urheiluvertauksen. Me kun emme tunnetusti hiihdä. Edes ontuen.
Nyt ajattelin kuitenkin hetkeksi herätellä tätä henkiin matkakertomuksen muodossa. Minne kaikkialle menin, se selviää tarinan edetessä. Matka-aika oli 19.2.-18.3.2019 eli reissussa olin liki kuukauden.
Ja näin tämä tarina lähti käyntiin.
-------------------------------------------------------------------------
Prologi
 |
| Iki-ihana Heikki Salo, Miljoonasateen nokkamies |
Se lähti liikkeelle Miljoonasateen kolkytvuotisjuhlakonsertista Tallinnassa viime lokakuussa. Ajatus matkalle lähdöstä. Lennä Juri Gagarin lennä! Miksen minäkin?
Ajatus ei ollut oma vaan sen esitti ystäväni Seija, myös Rummukaisen Mammana tunnettu. (Rummukainen siis se pieni Peipsin vanhauskovaiskylästä pelastettu pikkukoira, josta olen täälläkin aiemmin kertonut.)
Seija ja miehensä Risto (jatkossa Seija ja Risto Rummukainen) olivat toimineet puuhanaisina ja -miehinä Tallinnan konsertissa. Konsertin jälkeen heitä odotti puolen vuoden loma Espanjassa, Benalmádenassa lähellä Malagaa. Ja Tallinnan legendaarisen Rock Cafen iloisissa tunnelmissa ja keskellä rockin rytkettä ja vilkkuvia valoja Seija esitti minulle kutsun. ”Lähde sinäkin! Meillä on tilaa vaikka kuinka. Pääsisit pois tästä kaikesta, jatkuvasti pimenevästä talvesta, loskasta ja synkkyydestä. Voisit olla niin pitkään kuin ikinä haluat. Tule!”
Minä naurahdin ja kiitin kutsusta. Ajattelin kutsun olevan kuitenkin vain kohteliaisuus. Sellainen pieni hyvittely siitä, että muutamien päivien kuluttua he lennähtäisivät etelän lämpöön ja minä jäisin kärvistelemään Pohjolan pimeyteen. Mutta ajatus oli kuitenkin herkullinen. Lähteä etelään. Valoon!
Kun Seija muutamia kuukausia myöhemmin esitti minulle saman kutsun uudelleen oli alitajunta tehnyt tehtävänsä. Miksi en!? Pimein kausi vuodesta oli tosin jo ohi – marraskuu on minulle aina ollut erityisen raskas kuukausi – mutta loskaa ja kylmää riittäisi vielä pitkäksi toviksi eteenpäin. Ja niinpä epäröimättä otin kutsun vastaan. ”Kyllä! Minä tulen!”
Alkoi halpalentojen etsintä. Pian jo löysinkin mainion ja edullisen Norwegianin lennon ja sen varasin. Yksisuuntainen tiketti Helsingistä Malagaan alle satasen. Ei huono.
Helmikuun puolivälissä pakkasimme auton ja ajaa hurautimme Otepäältä Tallinnaan ja sieltä laivalla Helsinkiin. Muutama päivä Helsingissä ja hieman reissausta muuallekin. Ja tiistaiaamuna 19.2. ajelemme aamuhämärissä Seutula-Vantaalle. Kimmo saattelee minut turva- ja passintarkastukseen asti ja jää lasiovien taakse kun minä katoan suureen maailmaan. Seikkailuun!
 |
| Seikkailu odottaa |
7 kommenttia:
Minä huokasin, kun näin sinut jälleen linjoilla. Maailma on palannut omalle radalleen. Helpottavaa kuulla sinusta ja teistä jälleen. Ymmärtää toki, jos blogi joskus hengähtää, mutta silti hiipii mieleen, "entä jos elämä koettelee". Joillakin joskus blogi hiljenee sen takia, kun kaikki voimat menee hengittämiseen. Sydämellisesti tervetuloa kertomaan ihan mistä hyvänsä! Blogisi edustaa "vanhaa, hyvää blogiaikaa" niin täydellisesti. Kuvakertomuksia Otepään mailta kaipailen myös kovasti.
Lämmin kiitos Sirkku kauniista sanoistasi. Eipä olisi voinut paremmin alkaa tämän tarinan kirjoittaminen - kiitos sinun.
Tästä saan lisäpotkua jatkaa niin kirjoittamista kuin tuhansien kuvien joukosta niiden sopivien etsimistä. Vielä kerran: kiitos! Ja tervetuloa nojatuolimatkalle.
Hieno juttu, että Tiinalle tarjoutui tämä mahdollisuus paeta loskaa-räntää-pimeää. Hyviin käsiin lähti. Työt ja karvakaveri Latte pitivät minut kotitukikohdassa, mutta jännää oli seurata retken etenemistä! (Ja toki kuvasaaliin läpikäynti selostuksineen kotiinpaluun jälkeen oli kuin olisin itsekin ollut mukana.)
Juonipaljastus: Luvassa huikeita maisemia, kokemuksia ja pohdintaa. Pysy kanavalla!
Mutkan kautta löysin taas blogiisi.
Jatkan lukemista mielenkiinnolla.
Saa nähdä, olemmeko käyneet samoissa paikoissa.
Neili, hienoa että vanhoja lukijoita vielä löytyy. Kun kuitenkin blogi on ollut niin pitkään hiljaa. Toivottavasti en petä odotuksiasi. Ja tarinan edetessä pääset tarkistamaan ovatko polkumme kulkeneet eri aikaan samoissa paikoissa.
Mahtavaa! Mikä reissu tiedossa kanssasi, Tiina!! Yritän lukea ja katsella säästellen ja nautiskellen. Minulla on pieni loma ensi viikolla ja blogi olkoon viihdykettä silloin! Vähän kyllä aion kurkkia jo etukäteen!
Rakkain terveisin
Jussukka
PS.
Muistatko, kun olin 80-luvulla lähdössä eka interreil-matkalle Espanjaan ja opetit mulle Ruissalon rantatiellä espanjan alkeet: "lo siento pero jo no hablo espanjol....", jota hoin silloin pyörän päällä muutaman sata kertaa, ennenkuin meni edes sinne päin. Mutta nyt kyllä osaan sen vieläkin. Ja paljon on tullut tuota lausetta käytettyä!!
Hienoa Jussi että olet täällä! Ja tokihan minä muistan meidän espanjan kielihetket! Ja samalla toistometodillahan me opeteltiin kreikkalaisia näyttelijöitäkin. Roscius ja Aesopus.
Lähetä kommentti