Hurskaana ajatuksenamme oli jatkaa remppaa ja siivota pihaa, vaan upea keli vei meidät parillekin retkelle. Ensin Võsun maisemiin - Kimmo ja Latte olivat edellispäivänä löytäneet uuden kivan metsälenkin jota piti sitten tänään esitellä minullekin. Reitti kulki läpi suurten mäntymetsien, seuraillen merenrantaa kilometrin verran. Sitten se sukelsi viheriään metsikköön ja siellä kierteli kunnes jälleen palasi rannalle. Kaunista oli, ja havumetsässä hengittäminen, se on jotenkin erilaista. Raikkaampaa.
I love my daddy!
Pitkän metsälenkin jälkeen oli tarkoitus ryhtyä töihin, mutta upea keli sai meidät muuttamaan suunnitelmiamme. Lähdimme ajelulle ja kiersimme samat kaksi reittiä, jotka minä olin aiemmin alkukesästä kiertänyt yksin: Loksan ja Jumindan niemet. Kimmo halusi erityisesti tutustua Jumindan merihaudan muistomerkkiin.
Ja niin me lähdimme liikkeelle. Ehtii sitä remontoida kurjemmillakin keleillä!
Aallonmurtaja Viinistun satamassa.
Vihreitä kiviä Loksan niemen kärjessä, Pärispeassa.
Neuvostoaikainen rannikkovartioasema humisee nyt tyhjyttään Pärispeassa.
Sarvimiinoja Jumindan muistomerkin ympärillä.
 |
Vuosi 1941 oli kohtalokas ja tuotti 16.000 - 20.000 uhria, jotka vaipuivat Suomenlahden syvyyksiin. Jumindan merihaudasta olen kirjoittanut aiemmin blogiin, lue tästä |
.
Jumindan majakka
Aurinko alkaa laskea Naskalin lahdella.
Puita Naskalin lahden rannalla
Näkymää jyrkänteeltä alas Naskalin lahdelle.
Alhaalla meri ja ranta törmältä nähtynä.
Niemen länsireunalla myrskyää.
Kaisloja auringonlaskun aikaan.
Latte riehuu hiekkarannalla auringonlaskun aikaan.
Aurinko laskee ja värjää taivaan punertavaksi: Red sky in the night, sailor's delight.
PS. Ethän unohda osallistua Vuoden 2011 lukijakyselyyn. Vastaa ja voita valokuvapalkinto. Ja tässä linkistä löydät kyselyn: Osallistu lukijakyselyyn!
10 kommenttia:
Naskalin lahdella kävi taas kerran ilmi yksi Viron pohjoisrannikon ominaispiirre: jyrkänteet.
Elementit syövyttävät jyrkänteitä altapäin, ja sen takia ohut ruokamultakerros pikkuhiljaa siirtyykin tyhjän päälle. Sen näkee vaikkapa noista rannalle kaatuneista puista. Maa on hävinnyt alta, ja sitten pudota mätkähdetään alas.
Tämän päivän reissulla istuin autossa odottamassa, kun rouva kävi kuvaamassa. Ylhäältä eli ns. maan tasalta ei korkeuseroa kovin hyvin näe, joten olipa hyvä, että kuvaaja osasi varoa tyhjän päällä pelkän juuriston avulla keikkuvaa "maata".
Hyviä kuvia tuli. Ja kuvaajakin ehjänä takaisin.
Kiitokseni upeista kuvista!
Tuntui kuin itsekin olisin ollut siellä jyrkänteellä kuvaamassa ja ihailemassa upeita maisemia. :-)
No kuvat kyllä oli upeita mutta eipä henkeään kannata semmoiseen uhrata! Huu!
Oi mitä kuvia! Tuo myrskyävä meri... jo osaa olla upea!
Kuvista piirtyi mieleen Inarijärven rannat, joita naapurimaan voimalaitoksen vedenpinnan säätely syövyttää samalla tavalla ja monasti puut seisovat hiekkaisen rannan päällä kuin ilmassa...
Ihania kuvia kaikki. On teillä mahtava asuinpaikka, aina löytyy uusia hienoja paikkoja ja käyntikohteita:)))
Ainiin, miten ihmeessä blogisi kirjoituksista voisi löytää sen mieleisimmän, kun tykkää kaikista!
Aivan huikeita kuvia. Meri on sellainen elementti, joka voimallaan, tyyneydellään, salaperäisyydellään, aitoudellaan vie minulta aina jalat alta! Se on vaan niin MERI!
Tekisi mieli mennä tuonne vähän kiviä keräämään...
Latte on vienyt sydämeni, Rummukaisesta puhumattakaan, kun omasta rakkaasta ystävästäni, Perämiehestä jouduin äskettäin luopumaan, särjetyin sydämin. Hui, nyt taas alkaa itkettää.
Menen vielä istumaan meren äärelle. Kiitos.
Kyllä osaatkin esitellä Viroa luonnonrakastajan houkuttelevana matkailukohteena! Merinäkymistäsi en saa kyllikseni. Myös tiedonmurusia sijoitat taitavasti kerronnan lomaan.
Mukavaa, että olet hyväksynyt Bloggerin uuden konstin näyttää kuvat. Kun ne on ensin katsonut teksteineen tarinan osana, on ne mukava vielä uudelleen selata nuolinäppäimellä isommassa koossa.
Kiitos kaunis jälleen kaikille kommentoiille.
Meri ON hieno aina, myrskyävä meri niin vahva ja dramaattinen; on niin hyvä olla silloin rannalla.
Nuo jyrkänteet olivat niin huikeat että itseäni todellakin vatsasta käänsi, eritoten kun tajuisin kuinka heikolla maaperällä seisoin. Ja kun tiesin miten upeita kuvakulmia saisin jos menisin hetteisen ohuen törmän reunalle kurottamaan. Kiusaus ja itsepuolustusvaisto kisasivat keskenään.
Cranelle, joka totesi Viron olevan hieno asuinapaikka, totean: näin on. Maa on pieni mutta aivan älyttömän monipuolinen matkailukohde.
Ja sitten pieni mainospätkä: vaikka remontti eilen hieman siirtyi, on Huvikumpu jo avattu - eli ketä kiinnostaa tänne tulla lomailemaan vaikka näin loppusyksyn myrskyistä nauttimaan, ottakaa yhteyttä! Tilaa löytyy isommallekin seurueelle. Kaksi neljän hengen huoneistoa on jo valmiit kaikkine tykötarpeineen.
Kiirepakolainen - rakkaan luontokappaleen menettäminen on hirveää, eikä siihen suruun ole oikein sanojakaan, jotka lohduttaisivat. On vain hyväksyttävä että tämä on maailman järjestys. En tiedä saatko lohtua kommenteista, joita sain kuin rakas Ronjani siirtyi ajasta ikuisuuteen. Tästä löytyy joitain lukijoiden ajatuksia: Ronjan muistokirja
Tuo länsirannan aaltokuva ihan pirun hieno !!
Lähetä kommentti