Tehdas sijaitsee Veiksel-joen toisella puolella, vastapäätä Kazimierzia. Tehtaan ja Kazimierzin väliin sijoittuu myös ghetto, jonne Kazimierzin juutalaiset pakkosiirrettiin miehitysvuosien alussa, ennen siirtoa Krakovan reunamilla sijaitsevalle Plaszowin keskitysleirille ja sieltä lopulliseen pääpisteeseen: Auschwitzin ja Birkenaun tuhoamisleireille.
Alikulkutunneli juna-aseman vieressä lähellä Schindlerin Emalia-tehdasta.
Oskar Schindler, joka on nykypäivän ihmisille kuuluisa lähinnä Steven Spielbergin elokuvasta: Schindlerin lista, valmisti pelti- ja emalituotteita sota-ajalla. Schindler ei ollut syntyjään mikään filantrooppi, päinvastoin: mies vaikuttaa olleen jonkinmoinen opportunisti, jossa oli myös, jos ei huijarin, niin ainakin pelurin vikaa. Schindler oli liikemies, joka hyödynsi mahdollisuutta käyttää ilmaista pakkotyövoimaa. Hän kuitenkin poikkesi toisista saksalaisista tehtaanjohtajista siinä, että hän kohteli juutalaista henkilökuntaansa inhimillisesti tarjoten kunnollista ruokaa ja sairaanhoitoa. Vasta kun Schindlerille selvisi millaisissa oloissa ghetossa elettiin ja minne sieltä päädyttiin, muuttui hän sivustakatsojasta toimijaksi ja päätti pelastaa niin monta juutalaista kuin mahdollista.
Kyltti museon ulkopuolella
Oskar Schindlerin valokuva miehen työpöydällä esittää hänet kera suosikkihevosensa.
Uuteen museoon on rekonstruoitu Schindlerin ja tämän sihteerin työhuoneet.
Museo sijaitsee siis Emalia-tehtaan entisellä paikalla ja sitoo sen siten Schindleriin. Kolmeen kerrokseen levittyvä näyttely ei kuitenkaan keskity Schindlerin elämään vaan se kertoo krakovalaisten elämästä sota- ja miehitysajalla. Ja sen se kertoo uskomattoman koskettavasti ja taitavasti.
Näyttely alkaa vuodesta 1939 ja esittelee ensin valokuvin elämää Krakovassa ennen sotaa. Yhdessä huoneessa on seinillä valokuvia tavallisista krakovalaisista, on hääkuvia, on perhepotretteja. Kuvissa on tavallisia ihmisiä tulevaisuudentoiveineen, hymyilemässä kameralle.
Näyttely etenee päivä päivältä, kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta. Ja kertoo kuvin, filmein, äänin ja tuoksuin elämästä joka muuttuu epäelämäksi, uskomattomaksi kärsimykseksi. Sitä mukaa kun kuljet ohjattua reittiä elät kaikilla aisteillasi Krakovan historiaa. Käyt Krakovan rautatieasemalla 1940, kuulet junan äänet, ihmisten puheensorinan. Kuulet saksalaisten sotilaiden komennot. Myöhemmin kuulet tuskanhuudot kidutuskammioista. Vierailet parturissa ja kuuntelet keskusteluja siellä, sitä miten varovaisesti uutisia kuiskitaan korvasta korvaan. Seinille heijastetaan kuvia, filmejä. Kuljet vinteille ja kellareihin kätketyissä piilopaikoissa, haistat pölyn ja vanhojen perunoiden tuoksun. Ja lopulta päädyt ghettoon ja sieltä keskitysleirille.
Kuten sanoin, näyttely oli aivan äärettömän hienosti tehty. Mutta se oli raskas kulkea päästä päähän. Sillä samalla kuin aika eteni, läheni Krakovan juutalaisten joukkotuho.
Minä en sentään purskahtanut itkuun näyttelyssä, kuten näin muutaman vierailijan tekevän. Yksi vanha rouva sai näyttelyn loppupuolella jonkinmoisen hysteerisen kohtauksen ja hätääntyneenä itkien alkoi juosta ja säntäillä käytävillä etsien uloskäyntiä.
Alla kuvia näyttelystä, jotka antavat vain osviittaa siitä mitä kaikkea näyttelyssä oli. Kuvista puuttuvat ääniefektit, tuoksut, vaihtuvat valot, huudot, kuulutukset:
Hakaristilippu nostetaan Krakovassa salkoon ja krakovalaisten painajainen alkaa.
Sotilas tutkii naisen papereita.
Juutalaismies nousee raitiovaunuun - loppuvaiheessa yleiset kulkuvälineet olivat kielletty juutalaisilta.
Ghetton ympärille rakennetaan valtavat muurit, jotka ovat sadistisesti muotoiltu juutalaisten hautakivien muotoisesti.
Ghettoon sullottiin ihmisiä - alun 2.000 ihmistä muuttui lopulta 68.000 ihmiseksi ahdettuna pieneen tilaan.
Siirto ghettosta keskitysleirille johti kaaokseen - kukaan ei tiennyt minne matka jatkuu, moni odotti parempaa.
Julmuudet käyvät jatkuvasti entistä käsittämättömämmiksi.
Ghettosta siirrettiin juutalaisia läheiselle Plaszowin keskitysleirille.
Rankka oli siis kierros Schindlerin vanhassa tehtaassa, millä nimellä museo kulkee. Mutta mistään hinnasta en sitä olisi jättänyt tekemättä. Ihmisen, ihmisten täytyy tietää. Täytyy muistaa. Oma historiansa, mutta yhtä lailla ympäröivän maailman historia. Emme voi vaan laittaa silmiä kiinni, vaihtaa kanavaa todeten: en kestä katsoa, en halua kuulla, tietää, koska se aiheuttaa epämiellyttävän tunteen.
Meidän on katsottava menneisyyteen voidaksemme ymmärtää tulevaisuutta. Ei riitä, että päivittelemme ja ihmettelemme: miten tällaista saattoi tapahtua? - Meidän on oltava valppaina, ja nähtävä vääryys siellä missä se nyt luuraa ja odottaa tilaisuutta laajentuakseen. Me emme voi sulkea silmiämme. Emme historialta, emmekä nykypäivältä.
6 kommenttia:
Totalitarismi ja "isonveljen valvonta" on ovela. Se osaa hiipiä keskuuteemme pikkuhiljaa. Huomaamatta. Vihjein ja kuiskauksin.
Meidän, ihmisten, on mietittävä, mihin olemme valmiit. Mitkä ovat oikeat arvomme.
Hyväksymmekö puhelujen salakuuntelun? Olemmeko valmiit nielemään viranomaismääräykset, jotka eivät ole sopusoinnussa lakien kanssa? Onko meille samantekevää, miten ihmisiä kohdellaan, kunhan asia ei koske meitä?
Kolme- ja neljäkymmenlukujen diktatuurien julmuudet - natsismi ja stalinismi äärimmäisinä esimerkkeinä - toki ovat ylilyöntejä, joiden ei pitäisi toistua nykymaailmassa. No, öh, mitä nyt joku Guantanamo tai Afrikan heimosotien vankileirit... mutta eiväthän ne meitä koske.
Entä jos sama tapahtuisi meille itsellemme tai läheisillemme? Siinä on hyvä mittari.
Välinpitämättömyys on väärintekijän paras liittolainen.
"Ihmisten täytyy tietää."
Tämä kirjoitus ja Kimmon kommentti sanoo sen kaiken selvästi.
Martti Ahtisaari sanoi kerran videotervehdyksessään Suomen Lähetysseuran Rauha kaikille?-foorumille mm. näin:
"Hyvät ihmiset tahtovat olla hiljaa ja joskus vähän murista omissa oloissaan. Mutta tärkeätä olisi, että hyvät ihmiset olisivat liikkeellä ja tukisivat sellaista politiikkaa, joka edesauttaisi asioiden ratkaisua."
Näyttely tuntuu laajentuneen siitä kun kävimme Schindlerillä 2007 kesäkuussa. Silloinkin jo oli hyvin vaikuttava. Tunnelman käsinkosketettavuuden huipensi samana päivänä käyneen, jo luonnollisesti iäkkään, Schindlerin pelastaman rouvan jättämät terveiset ja lahjat kehittyvälle museolle.
Seppo&Mari
Äärettömän mielenkiintoinen ja koskettava, mutta myös järkyttävä näyttely. Niin kuin koko silloinen aika.
Me kävimme myös tehtaalla kesällä.
Tehtaan näyttely oli tunteita nostattava ja ajatuksia herättävä. Näyttelyn jälkeen sukelsin syvälle Kazimierzin sydämeen.
Palaan takaisin vielä.
Jokainen ihminen tietää, mikä on hyvän ja pahan tekemisen ero. Nekin, jotka harjoittavat väkivaltaa, tietävät tekevänsä pahaa, sitä harjoittaessaan.
Kenen tahansa ihmisen tai ihmisryhmän vahingoittaminen minkä tahansa hyvän nimissä on terroria ja pyrkimystä pelon ilmapiirin luomiseen.
Älkäämme antako pienintäkään mahdollisuutta valtaan pääsyyn niille, jotka hyväksyvät terrorin tai jotka ymmärtävät terroria harjoittavien tai tukevien motiiveita.
Nuo motiivit palautuvat aina haluun hallita muiden ihmisten elämää.
Lähetä kommentti