sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Ultima noche - eli viimeisen päivän ilta

Niin se alkaa minun ja Rummukaisen merihenkinen Haapsalun loma olla lopuillaan. Huomenna lähdemme ajelemaan Otepäätä kohti. Sen verran kerroin illalla jo Rummulle. En kertonut, että oma perhe saapuu myös Viroon huomenissa. Ja että viimeistään tiistaina on tiedossa kohtaaminen Niiden Kaikkein Tärkeimpien Ihmisten kanssa.

 Rummukainen kuuntelee kun kerron huomisista matkasuunnitelmista.

Olen siis hiljalleen laittanut taloa talviteloilleen, tiskaillut niitä vähiä astioita joita olen käyttänyt. Minullahan on vain kantovettä käytettävissäni, pumppu otettiin kaivosta jo muutama viikko sitten. Jännää miten sitä oppii elämään pienellä vedellä. Oppii taloudelliseksi. Ja muistaa, että suurella osalla maailmaa ei ole puhdasta vettä sen enempää jos senkään vertaa kuin mitä minulla täällä käytössäni.

Anne oli kuitenkin sitä mieltä, että ihmisen - minunkin - pitää peseytyä muutenkin kuin vähän kainaloitaan huuhtaisten pienellä vedellä, ja kutsui minut tänään Laine Spa -hotelliin suihkuun. Ja olipa ylellistä! Nyt voin huomenna ajaa kotiin ilman että pilvi kärpäsiä seuraa Punaista Ranskatarta.

On tämä Villa Vallaton ihmeellinen paikka. Se vaan vie mennessään, täällä minulla on hyvä olla, silloinkin kun muuten on aika paha olla. Talo sinällään ei ole renessanssilinna, aika vaatimatonhan se on. Mutta jotain ihmeellistä täällä on. Sellaista, miksi ystäväni Jaana jo vuosia sitten kutsui Vallatonta nimellä Topu-Taivas.

Täällä aika pysähtyy, sydän lyö hieman rauhallisemmin kuin muualla. Ja tänne palaan aina kun minulla on paha olla. Tämä paikka, jos ei paranna, saa olon kuitenkin tuntumaan paremmalta. Tämä on paikka, jota voisin kutsua kodiksi. Otepään kaunista taloa kutsun työpaikaksi, harvemmin kodiksi. Huvikumpu Võsulla on sekin hieno, mutta ei se ole koti. Ei minulla taida ollakaan muuta kotia kuin juuri tämä kesämökkini. Vaikken voi täällä asua, en ainakaan vielä, pysyvästi. Täällä on Ronjankin hyvä nukkua ikiuntaan.

Ilmat eivät Rummua ja minua suosineet tällä lomalla. Useimpina päivinä satoi - mutta ei sekään mitenkään erityisesti masentanut. Sain tehtyä - kera aina yhtä työteliään Annen - ne asiat jotka pitikin tehdä. Lehdet haravoitiin ja viimeiset omenat kannettiin kompostiin.

Nyt siis keräilen viimeisä tavaroita kokoon, ja alan pakata autoa. Huomenna liikkeelle. Vaikka auringonlasku lupasi vihdoinkin huomiseksi kaunista ilmaa - aronia-aita hehkui viimeisten lehtien punaa ja naapurin koivut olivat kuin tulessa juuri auringonlaskun aikaan. Ohessa viimeinen kuva takapihalta, juuri ennen kuin aurinko meni mailleen:

Takapihaa, yhdelle tontin nurkalle - huomatkaa haravoidut lehdet - tai ainakin sinne päin. Tuossa oli päivä sitten vielä iso peitto vaahteranlehtiä.

Tällainen oli siis Topun lomani kera Herra Rummukaisen. Sateinen, surullinen ajoittain, ja sitten jälleen tuo onnentunne kun tulet lämpimään tupaan. Ja kaikki on tuttua, ollut jo pitkään, taulut, seinällä oleva ryijy, kaikki jotenkin todistamassa, että jotkut asiat myös pysyvät vaikka maailma muuten tuntuu menneen hulluksi ja kääntyy akselillaan.

 Onnenpuu, jonka sain nettiystävältäni, sittemmin ihan oikealta ystävältäni Pirjolta,  takaa pieneen mökkiin onnea.



Minun rakkain yksityskohtani Villa Vallattomalla on vanha ryijy: Tuhkimo syöttää kyyhkysiä. Ostin sen kauan kauan sitten huutokaupasta. Asuin tuolloin Helsingin keskustassa eikä sille ollut silloin paikkaa. Silti, jo sitä huutaessani tiesin, että se saa jonain päivänä kodin. Ja sen koti on Villa Vallattomalla. Että minä sitä rakastan. Enkä vähiten tämän vuoksi: siinä se olen minä, kauniina ja eteerisenä, jakamassa hyvää pienille lintusille. Mutta kaikki ei ole ihan kuten miltä näyttää: katsokaa ryijyn oikeaan alareunaan. Siellä on kirves ja hakkuupölkky. Ei taida tämä Tuhkimo ollakaan ihan vain eteerinen satuhahmo.

Että minä rakastan tuota kantoa ja kirvestä tuossa ryijyssä! Ne antavat minulle voimaa. Ne jotenkin edustavat minulle woman-poweria.

Ja muistuttavat minulle, että minä voin, minä jaksan! Vaikka siihen tarvittaisiin kirvestä.

Kummityttäreni löysi ryijystä masentuneen ankkalinnun, ja sen jälkeen kun Lotta minulle sen näytti, näen minäkin sen aina. Näettekö te?
 --

Näin siis päättyy tämä loma, aika onnellisissa tunnelmissa, kaikki asianhaarat huomioituna. Huomenna kohti Otepäätä!

Jälkikirjoitus: Jos haluat tietää miten kaikki alkoi, on siitä kirjoitus, jonka voit lukea klikkaamalla tästä: Villa Vallaton, kuinka kaikki alkoi

9 kommenttia:

Pirjo kirjoitti...

Muistan aivan selvästi tilanteen, jolloin ojensin sinulle Tiina tuon savesta tekemäni Onnenpuun. Se tapahtui aamupalalla Tallinnalaisessa hotellissa. Olin sinun järjestämällä "Vinka Vonka" matkalla reilut 10 vuotta sitten Virossa. Matka oli minulle ensimmäinen Viron matka. Kiitos sinulle Tiina matkan järjestämisestä ja että sitä kautta olen saanut tutustua sinuun.

Tiina Linkama kirjoitti...

Muistan minäkin sen, Pirjo. Ja miten hämmästynyt olin sen saatuani. Ja kiitollinen.

Sinä olet taikonut kahteen kotiini tunnelmaa: ensin Villa Vallattomaan annoit tuon Onnenpuun, johon uskon kuin talismaaniin.

Ja sitten Villa Ottiliaan kolme lasimaalausta, joista upeimman sain 50-vuotislahjaksi. Ja kuinka sitä asiakkaat ihailevatkaan! Kaksi karhua, suuri ja pieni, kalastsamassa joessa. Ja värit vaihtuvat, lasien pintojen ja koostumuksen vuoksi eri valoissa. Kultaisia kiviä! Sinistä väreilevää vettä!

Vielä kerran: Suurkiitos sinulle. Ja kaikille niille, jotka osallistuivat tuon hienon taideteoksen kuluihin!

Sylvia kirjoitti...

Minäkin olen tuon Tuhkimon lintuineen nähnyt - joskus 100 vuotta sitten Suomessa. Ankkalintua en muista ja kuvastasi en sitä näe, ehkä liian vanhat silmät...
Ole onnellinen kodistasi!

Kiirepakolainen kirjoitti...

Itsekin juuri torpalta, syyslepotukselta saapuneena, ymmärrän tuntemuksesi Villa Vallattomalla! Maailman pysähtyminen, pienten hermosolujen lepäily... se on vaan niin ihanaa.
Sinulla vielä matkassa mukana aivan hurmaava, sulokas Rummukainen! Kyllä se niin on, että jaksaakseen elää ja hengittää, tarvitsee tyyssijan, olkoon se sitten minkälainen tai missä tahansa!

marja p kirjoitti...

Myös minulle on jäänyt muisto Onnenpuusta. Kun yhdessä Tiinan kanssa ripustimme sen seinälle. Se oli yksi mieleenpainuvista yhteisistä hetkistä Topussa. Yksityiskohtiin sen enempää puuttumatta. Onneksi naulaus onnistui!

Onukoo kirjoitti...

Eikös se ole tuossa polven kohdalla apean harmaana?

Tiina Linkama kirjoitti...

marja p - muistan minäkin sen illan hyvin! Hauskaa oli ja naulaus onnistui!

OnuKoo - juuripa se!

Koti Sisustus kirjoitti...

Minullakin on tuollainen Tuhkimo ryijy.

Tiina Linkama kirjoitti...

Koti Sisustus - eikö se vaan ole ihana!?