keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Rakkauden aikaan Tartossa

Teimme eilen kävelyretken Tartossa kameran kanssa. Ajatuksena oli kuvata tyypillisiä Tarton nähtävyyksiä, Raatihuonetta ja Emajokea ja Toomemäkeä. Esitelläkseni sitä miten hieno ja kaunis kaupunki Tartto on.

Toki minä näitäkin kohteita kuvasin, mutta samalla kuvasin myös tarttolaisia ihmisiä, joihin kaikkiin näytti tarttuneen kevään henki ja hyvä mieli. Rakkauttakin kuvasin, ja kohteita oli helppo löytää. Tuntui kuin kaikki olisivat menneet hieman sekaisin auringosta, käsi tarttui käteen ja huulet hapuilivat huulia.

Nuoret ovat syventyneet suudelmaan.

Yllä olevasta toisiinsa uponneesta parista olisin voinut tehdä kuvasarjan. Otin nimittäin samasta kohtaa useita kuvia. Ihmiset kadulla vaihtuvat, mutta pari pysyy liikkumattomana. Ja minne heidän pitäisi mennäkään? He olivat löytäneet ihan oman paikkansa maailmassa, maailman parhaimman.


Nuoripari liikennevaloissa. Autot kiitävät ohi, mutta nuoret näkevät vain toisensa.

Kevät ja aurinko kutsuvat ihmisiä nauttimaan elämästään. Se ei vaadi paljon, vain pysähtymistä hetkeksi.  Kera rakkaimpien tai ilman heitä. Tarvitaan puistonpenkki ja hetki aikaa itselle.


Nuori äiti Toomemäellä


Vanha rouva ja hänen uskollinen ystävänsä nauttivat auringosta Tähtitorninmäellä.


Nuori mies Pikniku-puistossa, jossa saa nauttia alkoholia. Muualla Tartossa juominen yleisillä paikoilla on kielletty.


Ensimmäiset terassit Raatihuoneen aukiolla on jo avattu.


Samoin on kesäkahvila Rotund avannut jo ovensa. Se on siis kevät!

Kiertelemme kaupungilla ja Toomemäellä ja Tähtitorninmäellä. Minä kuvaan alas kaupunkiin, Latte ja Kimmo nauttivat kevätpäivästä omalla tavallaan. Tai ainakin Latte:


"Hiiohoi ja elämä risaseksi. Minulla on nyt Tartto-hepuli!" toteaa Latte. Kimmo seuraa hepulin etenemistä. Huomatkaa myös hieno haikara poikien takana!


Näkymää Tähtitorninmäeltä Uspenskin kirkolle ja uudelle kaarisillalle.


Naakat kuuluvat nekin Tarton kaupunkikuvaan, toisten ihastukseksi, toisten vihastukseksi. Takana Peetri kirik eli Pietarinkirkko.

Näin päivä kuluu mukavasti, kierrellen ja kuvaten niin ihmisiä kuin näkymiä. Ja jopa presidenttiä, kuten eilen kerroin.

En rasita teitä tässä tämän enempää kuvilla vaan kehotan teitä katsomaan kuvagallerian, jonka tein tästä päivästä. Kuvat etenevät kronologisessa järjestyksessä, joten niiden kautta voitte seurata matkaani Toomemäeltä Tähtitorninmäelle. Sieltä alas Pikniku-puistoon ja sieltä Raatihuoneentorille. Pääsette kulkemaan yli Kaarisillan ja ihmettelemään vapaana virtaavaan Emajokea. Mukana on myös uusimpia kahviloita ja lopulta vielä Tarton isoimmat ja moderneimmat maamerkit.

Tervetuloa siis kiertomatkalle! Pääsymaksua opastetulle kierrokselle ei ole. Mutta kommentit kuvista otetaan mielellään vastaan pääsylipun sijasta.

Kierros alkaa helposti, klikkaamalla vain tästä: Aurinkoinen maaliskuun päivä Tartossa.

10 kommenttia:

Raakki kirjoitti...

Hei!

Olen ottanut blogisi seurantaan ja käyn aina katselemassa hienoja kuviasi. Katselen mieluummin kuvia vaalealla taustalla, kun tuo musta tausta tekee kuvat minusta turhan synkiksi.

Sinulla on todella hienoja kuvia ja matkakertomuksia. Kun nyt piti valita viisi mieluisinta blogia niin tämä kuuluu kanssa siihen joukkoon.

En tiedä, että onko listalla sen kummempaa arvoa sinulle, mutta se löytyy kuitenkin blogistani:

http://www.raakkila.com/2011/03/yllattava-tunnustus.html

Tiina Linkama kirjoitti...

Voi Raakki! Kysytkin vielä että onko kiittäämiselläsi arvoa! NO ON!

Liitän ihanan arvotittelin blogiini hetimmiten.

Ja Raakki, kuvista ja kuvaamisesta puhuttaessa: olen puutarha.net -foorumilla ihaillt jo vuosia sinun aivan uskomattoman hienoja kuvia. Erityisesti hyönteisten macro-kuvat ovat olleet aivan huikeita. Pihastasi puhumattakaan!

(Enhän nyt erehdy henkilöstä, enhän?)

Raakki kirjoitti...

Et erehtynyt, olen tämän nimimerkin saanut pidettyä puutarha-aiheisilla sivuilla itselläni - muualla näyttää nimimerkki olevan käytössä muillakin.

Minulle tulikin ihan sattumalta oma alue noista kukka- ja hyönteiskuvista, kun niille alkoi kuvien perusteela löytymään nimiäkin. En osaisi edes käyttää noita hienoja järkkäreitä, enkä siis niillä saisi kelvollisia kuvia, kun en kuvaamisestakaan tiedä juuri mitään.

Ennen kesää yritän saada uudet kotisivuni toimimaan ja nyt sinne on hyönteisistä tulossa jo aika täydellinen valikoima meidän tontin perhosista. Muita hyönteisiä en ole vielä ehtinyt nimeämään, joten niitä tulee joskus myöhemmin.

Aika kauan minulla kesti, ennen kuin älysin opetella tätä blogiasiaa ja nyt onkin sitten foorumit jääneet vähemmälle, kun ei aika kaikkeen riitä.

On ollut tosi mukavaa käydä katselemassa juttujasi ja matkakertomuksiasi, kun olet niin hyvä kirjoittamaankin kuvaamisen lisäksi.

Hyvää jatkoa vaan teille! Poikkean aina välillä katsomassa kuulumisianne, vaikka en kirjoittelekaan käynnistäni. :)

aimarii kirjoitti...

Kiitos Tarton esittelystä ja upeasta kiertoajelusta.
Nautin kuvista!

avuorela kirjoitti...

Oli taas hienoja kuvia. Ja pääsi käymään Tartossa reaalihajassa. Näytti sielläkin olevan kohtalaisesti vielä lunta, mutta ilahduttavaa oli nähdä jo avattuja terasseja ja ilmi selvää kevätmieltä ihmisissä. Täällä Kemissä, kun ei vielä ole merkkiäkään moisista ilmiöistä! Onneksi kesäkuun alussa on lomaviikko Haapsalussa, josko sieltä löytyisi kuvauskohteita ja inspiraatiota.

Tiina Linkama kirjoitti...

Korppu etc - Voi, kesäkuussa on jo tarjolla vaikka mitä, niin mielelle kuin kameralle!

(Miksi muuten nimimerkkiisi tulee noita outoja ylimääräisiä merkkejä, mietin!?)

avuorela kirjoitti...

Lähdin sitten muokkaamaan tuota profiiliani ja jostai syystä ko. nimimerkki ei (korppu&kyssänä) tullut oikeana. päätin sitten esiintyä ihan omalla nimellä. Kiitos kun huomasit!

Tiina Linkama kirjoitti...

avuorela - huomasin samalla että blogin lukijakuvissa, niissä pienissä mosaiikinpaloissa on myös kasvosi vaihtuneet. Minua aina naurattanut karvahattumies on nuorentunut merkittävästi! :)

Daisy o Carl kirjoitti...

Tosi Hienoia kuvia !
Hienoa Kevättä !

Tiina Linkama kirjoitti...

Daisy o Carl - Sitä samaa sinulle!