Noin tunti sitten kaarroimme punaisen ranskattaremme, uskollisen ystävämme, eli minun ikivanhan Peugeotin kotipihamaalle, joka sivumennen sanottuna oli sekä luminen että sohjoinen.
Etupihalla seisoi jykevä, joskin aavistuksen pieni vahtikoira, Herra Rummukainen, joka jylisevällä falsetilla ilmoitti, että tänne ei ole tulemista. Kunnes tunnisti meidät ja lähti pienillä länkisäärillään kipittämään porttia kohti, häntä vinhasti vipattaen.
Sitten aukesi alaovi ja sieltä rynnisti Iso Kultainen Leijona, joka ensitöikseen heitti etukäpälät hartioilleni niin että olin nurin kellahtaa. Jos teitä ei ole kultainen leijona ottanut koskaan halaukseen, ette ehkä tiedä, miltä tuntuu olla suuren karvaisen ja keltaisen enkelin hieman rajussa syleilyssä. Voin kertoa: hyvältä.
Ja sitten aukesi alaovi, josta kurkisti koiranhoitaja eli Rummukaisen Mamma, hänkin täysin hengissä, ja jopa hymy huulilla.
Olimme saapuneet kotiin. Se on aina hieno tunne.
Hiiohoi ja hihulihei, ja jumprahuiza (joka oikeasti on omakeksimämme sana)! Oli hieno reissu. Kaikin puolin.
Olemme tänään tehneet kotimatkaa lähes 12 tuntia, ja arvatenkin olemme molemmat jotakuinkin väsyneitä. Iloisia, onnellisia ja väsyneitä.
On niin paljon kerrottavaa! On niin paljon näytettävää! On niin hyvä mieli! Kaikki maisemat, tunnelmat, hetket, huisat ja huimat, hauskat ja hulvattomat ovat yhdessä sekamelskassa päässä ja sydämessä. Kuten ovat kuvat, joita otin kolmella kameralla, välillä korttia kamerasta toiseen vaihtaen.
Siksi ei siis tänään tämän enempää. Yritän miettiä, kunhan tästä hieman tokenen, että miten ryhmittää tarinaa ja matkakertomusta. Pelkkä matkapäivien luettelu ei riitä - päiviin kun mahtui niin paljon omaperäisiä kohtia, hetkiä, paikkoja, jotka jo itsessään ansaitsevat oman kirjoituksensa.
Laitan siis loppuun vain kuvan matkan ensi metreiltä, Viron Võrusta. Jolloin olemme erkaantuneet Otepäältä n. 40 kilometriä. Istahtaneet võrulaiseen kahvilaan, nimeltään Katariina.
Kuva kertoo, millä mielellä reissuun ollaan lähdetty. Ja kuva kertoo myös sen, että tällä reissulla syötiin hyvin, usein ja paljon. Jälkiruuista säästelemättä. En uskalla edes puntariin päin katsoa.
Kimmo on nyt lomalla, pois Otepäältä. Ollut jo ainakin 40 minuuttia. On aika lomanautintojen.
6 kommenttia:
Heh. Lomanen siis alkoi herkullisissa merkeissä, eikä jatkokaan tuosta huonontunut. Mutta siitä tullee lisää juttua jatkossa. Stay tuned.
Palatessa oli hienoa havaita, että Rummukaisen mamma oli hengissä ja hyvissä voimissa, eikä kuten Latten alter egon eli Marleyn (John Groganin kirjasta Marley ja minä, josta on tehty samanniminen elokuvakin) hoitaja, joka kotiväen palatessa matkaltaan oli jo etuovella vastassa laukku pakattuna, mustat rinkulat silmien ympärillä, ojensi avaimet sanaa sanomatta ja poistui hitaasti kiiruhtaen...
Toisaalta taas. Jätkät olivat keskenään keksineet mielestään loistavan idean. Karataan!
Meillähän Otepäällä on talven aikana tullut lunta vallan yli tarpeen, minkä vuoksi joka puolella on korkeat kinokset. Rummukainen fiksuna jätkänä oli keksinyt, että kinoksen päältä pääsee hiukan ponnistaen aidan yli. Äkkiäkös se tuon myös Lattelle opetti. (Ansaitsi tempusta mammaltaan lempinimen "Nilkki" - ja kuunteli kertomusta korvat luimussa.)
Älynväläyksestä seurasi erinäistä kalabaliikkia ja kriisiä luonnollisesti juuri tuolloin taloa ohittaneen koiranulkoiluttajan kanssa, kiljuntaa ja karjuntaa, ja tilanteen seljettyä puhuttelua isoilla kirjaimilla.
Seuraavaksi siis tarkkaillaan, onko Iso Jätkä "vain" yllytyshullu vai keksiikö jatkaa samalla linjalla Pikku Jätkän poistuttua...
Näyttää olleen onnistunut valinta lomapaikan suhteen. Nyt ollaan silmät tapillaan ja korvat höröllään odottelemassa lomaraportteja...
Kotiintulon riemu tarttui, niin elävästi kerrot taas :) Melkein tunnen leijonan tassut olkapäilläni, ja ihmetten, miltä kuullostaa 'jylisevä falsetti' ,sic!
Juuri siksi on välillä matkustettava, että saisi tuntea kotiinpaluun riemun.
Me kurvaamme tästä muutamaksi päiväksi Hesaan, ikävä kyllä ei huvimatkalle, vaan remppahommiin.
Hehee, kiitos Aare ja Marjattah! Matka oli hyvä ja alan sitä nyt kuvina purkaa.
Marjattah - jylisevä falsetti syntyy kun pihalla seisoo hieman nilkkaa korkeammalle yltävä rohkea pikkuveikko, jonka keuhkojen kapasiteetti on pieni, mutta rohkeus ja puolustushalu on suuri.
Silloin korkealta kimitetty väy väy väy saa jylhän ja jylisevän kumun.
Jaahas, sitä pääsee sitten moneksi päiväksi matkalle. Pitää ottaa rauhallisesti nautiskellen, ettei tule ähkyä. Tästä se sitten alkaa :)
Ihana leijonasyleily kotiin palaajille.
Vallaton - täällähän nämä jutut pysyvät tallessa, joten omalla tahdilla ja ajalla niitä vain lukemaan.
On ehkä liikaakin tarinaa tai kuvia? En tiedä. Toisaalta, kun materiaali oli, miksi sitä säästellä.
Vaikka lukijalle tosiaan voi tulla ähky.
Lähetä kommentti