tiistai 15. marraskuuta 2011

Värit jotka tekevät hyvää

Marraskuu on kuukausista masentavin, näin totesin viime postauksessa. Ja näinhän se on: ei ole marraskuussa paljoakaan riemuittavaa, ei varsinkaan värien puolesta, ellei sitten rakasta maatuvaa ruskeaa ja mutaista maata.

Tämä marraskuu on lämpimyytensä puolesta ollut kuitenkin poikkeuksellinen, kuten edelliseen kirjoitukseen kommentoinut marja p totesi. Ja lämmöstä kannattaa nauttia, vaikka se aika niukkaa olisikin.

Me vietimme viikon verran Otepäällä ja hoitelimme siellä asioita. Asiakkaita ei ole, ja kun virallisluontoiset asiat, kirjanpidot yms. oli taas saatu kuntoon, päätimme palata vielä kerran Võsulle, vesiputkia tyhjentämään ja taloa talviteloille asettamaan.

Matka meni joutuisasti, vaikka muutaman kerran pysähdyimmekin. Esittelimme Lattelle Saadjärven rantaa, joka sijaitsee Tabiveren kohdalla, noin puolivälissä matkaamme. Latte arvatenkin nautti ja minäkin napsaisin Saadjärven rauhasta muutaman kuvan. Mietin, että kaunis se on tällainen hieman teräksenharmaa järvi ja harmaansininen taivaskin.





Võsulle saavuimme auringonlaskun aikaan. Ja kun kurvasimme Mere tänavalle näimme että aurinko oli värjäämässä taivasta punertavaksi lahdella. Sen sijaan että olisimme ajaneet suorin vartaloin kotiin, päätimme tehdä koukkauksen rannalle. Ja hyvä olikin että näin teimme.

Auringonlasku tarjosi aivan äärettömän upeita värejä, jotka heijastelivat myrskyävästä merestä. Pilvet tanssivat iltataivaalla, kuten Latte rantahiekalla. Minä kuvasin ja sydämessä soi iloinen sävel, ei lainkaan sellainen marraskuun mollivoittoinen veisu, vaan  kupliva riemulaulu väreille ja taivaalle ja merelle ja Võsulle. Ja kamera lauloi sekin värien kunniaa ja kauneutta ja auringon nopeasti laskiessa teki ääriviivoista pehmeitä ja väreistä lämpimiä.








Rannalta jatkoimme sitten Huvikumpuun ja juuri pihalle saapuessa taivas tarjosi sitten viimeisen värisinfoniansa joka oli sanalla sanoen henkeäsalpaava. Kiitos kiitos, ajattelin. Mikä kotiintulofanfaari!




Enpä valita tänään säätä, en kuuta. Nytkin aurinko paistaa, vaikka tuuli on napakka ja kylmä. Taidan lähteä taas merelle etsimään värejä ja sävyjä - sillä kyllä se niin on että värit tekevät hyvää sielulle. Sen tietää jokainen pohjoisen asukas. Ja kun värejä on, niistä täytyy nauttia!

3 kommenttia:

Kiirepakolainen kirjoitti...

Kaunista, ihanaa avaruuden tuntua. Värit purkkin säilöön talven valkoisuuden varalle!

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiirepakolainen - sinäpä sen sanoit! Kun nuo kuvat ja värit saisi tallennettua suuriin lasipurkkeihin, joissa ne sitten virvatulten ja revontulten kaltaisesti hehkuisivat ja liikkuisivat pitkin pitkän talven. Miten kaunista se olisikaan ja miten nostattaisi mieltä talven pimeinä öinä!

Rummun äiskä kirjoitti...

Järjettömän kaunista...ah!!!
Upea vastaanotto.