Kotona Otepäällä - vihdoinkin

Otepäällä ollaan, hiiohei!

Ja miten ihanaa onkaan olla normaalin tietokoneen ääressä - kunnon ruutu ja kunnon näppikset. Matkan varrelta kun tuhersin lyhyitä viestejä miniläppäriltä, milloin satuin sopivaan kahvilaan.

Mutta siis matkakertomukseen ja tarinaan:

Lähdin runsas viikko sitten enoni hautajaisiin Suomeen. Aluksi ajatuksena oli, että matkustan yksin ja käyn vain hautajaistilaisuudessa, ja sieltä sitten kotiin.

Niinhän se on aina, ajatusten kanssa. Eiväthän ne toteudu.

Eli menimmekin Suomeen koko perheen voimin, ja matkamme venyi ja vanui jo Suomen päässä. Piti tavata uutta Lohjan talon kiinteistövälittäjää, ja aikaahan siinä meni. Päivästä tuli kaksi ja sitten kolme.

Palasimme lopulta lahden tälle puolen ja pistäydyimme Võsulla. Juu, pistäytyminen vei sekin viisi päivää. Kun talolla oli niiiiin paljon kesken. Oli pakko ryhtyä hommiin.

Minä rymysin päivät pihalla, ja täytyy sanoa, sain jopa jotain näkyvää aikaiseksi! Se aina mieltä ilahduttaa.

Kimmo eli mies taas puuhasteli maalattujen huoneiden viimeistelyjen kanssa, ja kuulemma, vieläkään kaikki ei ole valmista. Lattioilla on maalitahroja, seiniin on tuherrettu maalia yli maalariteippien ja muutenkin tilat vielä vaativat monenlaista puunausta.

Mutta, silti, ja hiiohoi: nyt on sentään näyttää jo jotain valmista Huvikummusta! Tai puolivalmista! Milloin siellä valmista lieneekään?!

Kehtaanko laittaa kuvia? Kun haluaisin niin kuvata tilat valmiina, oikeassa valossa, oikealla objektiivilla. Nyt kuvat ovat ahtaita, en saa niihin mitään todellista tuntumaa.

Toisaalta, eihän huoneissa ole vielä huonekaluja, ei mattoja, ei kunnon sänkyjä, ei verhojakaan.

Ja toisaalta, eihän Huvkumpua alias Meren Maja alias Vellamon koti alias ... - nimeä ei vielä ole - ole meidän lopullisesti.

Laitan silti oheen muutaman kuvan, jos ei muuten niin ainakin talkoolaisten riemuksi.

Tältä täällä tällä hetkellä näyttää, alla vain pari kuvaa, lisää on tulossa:

Alakerran makuuhuone

 

Boksit ovat vieläkin aivan kesken, tässä kuitenkin toinen, harmaa-valkea-sävyinen:

Enempää ei tällä kertaa kuvia valitettavasti tule, ehkä jo seuraavassa postituksessa.

Kello käy iltayhdeksää, minä olen aivan katki ja kanttuvei. Tuntuu että olen tehnyt viikon matkaa. Kyljyksissä tuntuu myös kolmen viime päivän pihatyöt.

Kuitenkin, on hienoa olla taas Otepään kodissa, joka on valmis ja sitä myöten toimiva, tai ainakin sen pitäisi olla. (Kotiin tullessamme oli lämpökattila lopettanut toimintansa. Onneksi ei ole vielä pakkasia)

 

Ampiaisongelma

Meillä on jatkuvasti paheneva ampiaisongelma Huvikummun isoissa saleissa.

Alussa ampiaisia alkoi ilmestyä yläkerran salin lattialle, niitä kopsahteli tasaiseen tahtiin yhden ikkunan edustalle. Useimmat kuolleita, osa puolipökerryksissä, kohmeessa. Osa vielä surahteli ikkunalaseja vasten.

Aki ja Maris muistavat varmasti ampiaiset - hehän saivat talkoiden sänkyarvonnassa yläkerran salin. Marja P ja Reimakin muistavat ampiaiset, jotka ikävästi häiritsivät ikkunanpesua.

Silloin ampiaiset rajoittuivat vain yläkerran tyhjään saliin ja tornihuoneeseen. Ja niitä ei ollut kovinkaan runsaasti. Laskimme lakaistessamme raatoja ja saimme parin päivän jälkeen saaliiksi 40 kpl.

Se oli pientä. Nyt ampiaisten, elävien ja kuolleiden määrä on kasvanut nopeasti. Yläkerrassa on lattialla niitä varmasti useampi sata, jo kuolleina tai henkitoreissaan lattialla kieppuvina.

Ja nyt niitä on alkanut ilmestyä myös alakerran isoon saliin. Noin kymmenisen kappaletta niitä kerrallaan pyörii ikkunoiden ympärillä tai hortoilee lattianrajassa.

Viime yönä yksi ampiainen eksyi sänkyymme ja mönki Kimmon pyjaman sisään ja pisti käteen. Aika vähäistä on myrkky näillä syysamppareilla, mutta ikävää se silti on. Myös Latte on saanut huuleensa pari pistoa, joita se tassulla yrittää raapia.

Ampiaisille täytyy tehdä jotain! Mutta mitä?!!! Niiden pesä lienee jossain katon lappeen alla. Miten sinne pääsee? Ja miten niitä sieltä häädetään?

Kävimme tänään Rakveren Bauhofissa etsimässä sopivia myrkkyjä, vaan eipä löytynyt. En oikeasti pidä myrkyttämisajatuksesta muutenkaan, mutta emme me voi elää sopuisasti amppareiden kanssa rinnakkaiseloa. Varsinkaan Latte joka yhä nuuskutelee lattialla mönkiviä pörrejä.

Meillä on siis amppariongelma. Osaako kukaan antaa hyviä ohjeita ongelman ratkaisuksi? Miten vanha kansa on tavannut hävittää ampiaiset sisätiloista?

182. valokuvatorstain haaste: Mahdoton paikka

Tänä torstaina pyydetään kuvaa mahdottomasta paikasta. Vastaukseni haasteeseen on meri.

Merta on mahdotonta panna paikalleen, se ei suostu mitattavaksi, ei ymmärrettäväksikään. Sitä ei voi kahlehtia, ei omia, ei omistaa. Sitä ei voi rajata eikä ostaa. Ei laittaa laatikkoon.

Se on. Mahdottoman hieno.

Haastekuva kuten kaikki muutkin tässä olevat merikuvat kuvattu kaksi päivää sitten palatessani Suomesta hautajaisista.

Muiden mahdottomia paikkoja voi katsella täältä: http://inspis.vuodatus.net/blog/2697141/182-haaste/

Loppuelämän ensimmäinen päivä

Hautajaisvierailu Suomeen on nyt takana ja olemme palanneet Viroon, hieman omasta aikataulustamme jäljessä. Otepäälle emme ole vielä ehtineet. Eilen saavuimme Võsulle ja tämä päivä on mennyt siivotessa ja maalarinteippejä maalatuista ja sitä myöten valmiista bokseista repiessä.

Hautajaiset olivat, kuten aina, surulliset ja arvokkaat. Enoani jäivät suremaan vaimo ja tytär, ja molempien syvää murhetta katsoessa tuli itsellekin perin surullinen olo. Vaikea oli löytää lohdutuksen sanoja sureville. Tartuin erääseen muistoadressin lauseeseen: "Älkää murehtiko sitä että olen kuollut. Iloitkaa siitä että olen elänyt." Tai jotain sen suuntaista.

Enoni oli hieno mies, siitä ei ole epäilystäkään. Hän oli suoraselkäinen ja rehti mies, joka ei tehnyt itsestään numeroa. Hiljaisen puoleinen. Huomaavainen ja äärimmäisen korrekti. Työteliäs ja sitkeä. Kiltti.

Koska enoni oli sotilasarvoltaan everstiluutnantti ja omistanut koko aikuiselämänsä maanpuolustukselle, olivat hautajaiset sotilaalliset.  Hietalahden uusi kappeli oli viimeistä penkkiriviä myöten täynnä, paikalla paljon enon aikalaistovereita, kaikki aselajit olivat ymmärtääkseni edustettuina, tuoden kukin omat tervehdyksensä vainajalle.

Kiltti ja hiljainen mies, ovat omat mielikuvani enostani. Eivät ehkä ensimmäiset adjektiivit jotka liitetään aktiivisotilaaseen. Hautajaispuheita kuunnellessani silmäni aukesivat ymmärtämään enoni tavan viedä omat tavoitteensa loppuun asti. Ei meuhkaten tai isotellen. Vaan sovitellen ja keskustellen. Pehmeän määrätietoisesti. Enoni ehti elämänsä aikana saavuttaa paljon. Viedä monta tavoitettaan loppuun asti.

Kuten sanottua, enoni oli hieno mies.

Hautajaiset tuovat väistämättä mieleen myös oman kuolevaisuutensa. Ja nostaa esille ajan käsitteen. Sillä ajastahan on kyse. Meille on kullekin annettu sitä tietty mitta. Ajan pituus ei ole tärkeää. Tärkeää on se miten aikamme käytämme.

Eilen juttelin pitkästä aikaa rakkaan kolkkatyttö-Jaanan kanssa puhelimessa. Laskematta kaukopuhelun sykähdyksiä. Oli vain tarve kertoa Jaanalle, että olet tärkeä. Olet ajatuksissani. Olet osa minua ja elämääni, ja olen niin ylpeä siitä että saan olla myös osa sinun elämääsi.

Minun olisi pitänyt ottaa illan mittaan useampiakin samankaltaisia puheluita. Kertoa ystävilleni mitä he minulle merkitsevät. Sillä he merkitsevät kaikkea. Ystävät, rakkaat.

Tänään on loppuelämäni ensimmäisen päivän ilta. Olenko käytänyt päiväni hyvin? Aikaa ei ole hukattavaksi. Se on käytettävä hyvin, jokaisesta minuutista ja tunnista nauttien parhaalla mahdollisella tavalla.

Ainakin aloitin aamuni hieman tavallisesta poiketen. Sen sijaan että olisin silmäni avattuani kömpinyt sängystä aamutoimille, kahvinkeittoon ja arkipäivään valmistautuen, käännyin rakkaimpani puoleen ja peitin hänet suukkoihin. Rutistin niin että mies ei ollut henkeä saada. "Mikä nyt on?" mies kysyi. "Ei mikään" vastasin minä ja jatkoin: "minä vain rakastan sinua NIIN paljon. Enkä sano sitä riittävän usein!"

Jokainen päivä on tärkeä. Jokainen päivä meillä on tilaisuus osoittaa rakkauttamme, kiintymystämme, ihailuamme ja tunteitamme. Tänään. Nyt. Ei huomenna. Ei sitten joskus. Paremmalla ajalla.

Meillä kaikilla on niin paljon syytä olla kiitollisia. Valittamisen ja vaikenemisen sijaan. Kukaan ei ole ajatustenlukija. Sanokaa siis ääneen ajatuksenne. Kertokaa tunteistanne.

Se olkoon tämän loppuelämäni ensimmäisen päivän illan viesti. Kiitollisuus. Kiitos teille ystävilleni, jotka satutte ehkä tämän viestin lukemaan.

181. valokuvatorstain haaste: En tiedä mitään

Tähän haasteeseen olisi helppo ollut vastata laittamalla vaan kuva itsestä ruutuun. Etenkin näin flunssan kanssa painiessa tietämykseni ympäröivästä maailmasta on enemmän kuin rajallinen.

En sitten kuitenkaa valinnut haasteeseen omakuvaa.

Vaan tällaisen tältä aamulta:

Lisää muita tietämättömiä täällä.

Tässä vielä pari kuvaa tuosta tietmättömästä sammakosta, joka vaan soittelee huiluaan, vaikka ulkona riehuu vuoden ensimmäinen loskamyrsky.

Muutaman tunnin kuluttua loska muuttui vedeksi, ja tämä yksi se vain soittelee...

Serious living

Päivän Iltalehdessä kerrottiin Westendissä olevan talon myynti-ilmoituksesta ja kysyttiin: onko tämä maailman hauskin myynti-ilmoitus ikinä. Pakkohoan se oli katsoa.

Ja tajusin juuri, että minähän olen lähestynyt näitä asuntokauppoja aivan väärästä kulmasta. Laittanut kuvia ja yrittänyt asiallisesti vastata kaikkii kysymyksiin.

Nyt täytyy yrittää uutta tekniikkaa. Mistäköhän tämän iloisen Rastamanin löytäisi.

Miettikää kundia pyörimässä Setomaalla: Oh man, this is serious living!

Ja myynti-ilmoituksen voi katsoa vaikkapa klikkaamalla tästä.

Yo man!

Bussilla Helsingissä

Oi auttakaa mua tonttua.

Olen tulossa Helsinkiin enoni hautajaisiin ja nyt minun pitäisi siirtyä joko Länsisatamasta tai Kanavaterminaalistsa, riippuen siitä minkä laivayhtiön valitsen, Hietaniemen uuteen kappeliin (Hietaniemenkatu 20). Ja sieltä sitten Laulumiehiin, Hietaniemenkatu 2. Ja sieltä sitten jossain vaiheessa ilmeisesti Siltamäkeen.

Miten se tapahtuu?

En ole herran aikaa matkannut  bussilla. Vieläkö busseista saa ostaa lippuja? Arvaan että HKL:llä on ultrahienot kotisivut. Mutta tämä lippuasia vielä ihmetyttää? Mitä lippu maksaa ja mistä sen saa ostaa?

Ja sitten tällainen infoluonteinen asia, joka ei oikeastaan liity tähän mitenkään. Minulla on duha. Gamala duha. Ainahan se isgee juuri gun bidäisi mennä johongi tai tehdä jodagin.

SNIIIIISK. Köh köh.

V.V. eli Vähänkö Väliä

Moderni maailma ja sen ilmaisut muuttuvat niin nopeasti.

Juuri kun opit sanomaan EVVK (ei vois vähempää kiinnostaa), huomaat olevasi jälleen kehityksen jälkijunassa.

KVG (kato v*ttu googlesta) on jo niin nähty ja kuultu. Kehtaako sitä kukaan edes enää käyttää?

Entä: RFM?  Kun taistelet uuden digiboksin kanssa? Ja RFM tarkoittaa tietenkin: Read the Fucking Manual.

Minä siis eilen opin mainion huuhdahduksen, joka on helppo karjaista tilanteissa, kun pää on punainen ja kun tuntee itsensä ylivertaiseksi kaikkia muita kohtaan. Kun TIETÄÄ että on oikeassa ja ottaa pattiin että tunarit vievät omaa aikaa vaatimalla vaikkapa selitystä asioille, jotka ovat itselle niin selviä.

Uusi termi: R.I.S.O.O. = (Ratkaise Ite, Saatana, Omat Ongelmas!)

Voin kertoa että termi toimii. Näin vastaanottavassa päässä.
--

PS. Oppia ikä kaikki. Opin eilen myös käsitteen V. V.  (Vähänkö Väliä.) Joka onkin termi joka kannattaa ottaa jokapäiväiseen käyttöön. Eritoten jos lähiseuduilla on tyyppejä, jotka ovat vannoutuneita RISOO-koulukunnan kasvatteja.

Beresjen talo myydään nyt.

Talokauppa-asiat ovat tänä syksynä pinnalla. Yhden osto edellytää kolmen myyntiä, kuten olen aiemmin kertonut.

Nyt on esittelyssä Beresjen talomme. Tuo perin eksoottinen kiinteistö ihmeellisessä paikassa, Peipsin rannalla, Setomaalla.

Olemme siis aloittamassa sen aktiivista myyntiä, niin haikeaa kun se tietyllä tavalla onkin. Vaan nyt on raavittava rahaa kokoon jotta saamme puolestamme vietyä loppuun Võsun talon kaupan.

Muutaman päivän kuluttua alkaa välittäjä myydä Beresjen taloamme virolaisilla kiinteistöfoorumeilla. Mutta ennen sitä esittelen talon vielä näin julkisesti, jos vaikka joku suomalainen innostuisi siitä kauppaa hieromaan.

Olemme tänään lisänneet talon myös Keltaisen Pörssin listoille kera kuvien.

Oletko haaveilija? Vai tekijä?

Olen pannut merkille kuinka moni Villa Ottiliassa yöpynyt asiakkaamme on puhellut haaveesta omasta talosta Virossa. Harvemmin haaveet ovat kuitenkaan muuttuneet todellisuudeksi.

Jos sinä olet yksi tällaisista haaveilijoista, joka vielä ehkäilee,  niin puolueeton suosituksemme on toimia suhteellisen nopeasti. Nimittäin, nyt hinnat ovat alhaalla ja tammikuussa käyttöön tuleva euro ei tule ainakaan hintoja laskemaan. Kiinteistömarkkinoilla kun uskotaan eurojen vääjäämättä hilaavan hintoja ylöspäin.

Jos etsit jotain todella erilaista, ainutlaatuista ja eksoottista, saattaisi Beresjen talo kiinnostaa sinua. Sillä jopa Virosta, joka sinälläänkin on jo suomalaiselle eksoottinen maa,  on vaikea löytää niin tyystin ainutlaatuista seutukuntaa kuin mitä Beresje on. Ei ihme, että se on ohjattu Setomaalla ruskealla kyltillä, joka merkitsee siis nähtävyyttä. Ja sitähän Beresje onkin.

Taustaa: Haravointikeikalla Beresjessä

Eilen lähdimme Kimmon kanssa haravointihommiin Beresjeen. Kyse oli jokavuotisesta urakasta, jonka aikana puhdistetaan katu talon kohdalta vaahteranlehdistä. Ja niitähän riittää, sillä talon edustalla on muutamainen mahtivaahtera, jotka ovat upeita syysloistossaan, mutta joista myös riittää lehtiä haravoitavaksi.

Ja taas kävi, kuten niin usein aiemmin, juuri kun alamme talkoihin, alkaa saderintama lähestyä.  Niinpä huhkimme minkä kerkesimme ja saimmekin suurimman osan lehdistä kerättyä kokoon ja kasattua isoon lehtikompostiin ennenkuin sade ropsahti niskaan.

Tässä vaiheessa kadunreunus on vielä lehtien peittämä

Nyt alkaa urakka olla jo paremmalla puolella.

Samalla kun haravoimme tuulessa viuhuvia lehtiä valokuvasin taloa ja seutukuntaa talon myyntiä silmälläpitäen. Onpahan tarjota tuoreita kuvia mahdollisille ostajakandidaateille. Sääli vain että ilma oli niin harmaa, että kuvistakin tuli sen mukaisesti kovasti utuisia.

Beresjen talomme esittely ja myynti-ilmoitus:

Talon hintapyyntö on 39.000 euroa.  Huom: hinta korjattu ja nyt se menisi halvalla: 28.800 euroa.

Ja alla sitten enemmänkin tarinaa siitä, mitä sillä rahalla saa!

Talo sijaitsee siis Viron koillisessa nurkassa Beresjessä, pienessä vanhauskoisten staroverikylässä, Peipsin ääressä. Tarkemmin sanottuna kohdassa missä Peipsi on muuttunut Lämmi- ja Pihkvajärviksi. Venäjä siintää Peipsin vastarannalta - onhan järvi tässä kohtaa lähes kapeimmillaan.

Peipsin rantaa talon välittömässä läheisyydessä. Venäjä siintelee vastarannalla.

Talon toisella puolella sijaitsee puolestaan Beresjen sisäjärvi (Beresje Umbjärv), josta pääsee hyvin uimaan.

Beresje Umbjärv illan pimetessä.

Beresje on yksi harvoista Viron puoleisista setukaisten kylistä. Kylä koostuu n. 30 talosta, jotka sijoittuvat kaikki enemmän tai vähemmän Peipsin rannalle.

Beresjen taloista omamme on kieltämättä komein. Tai paremminkin sanottuna on ainakin aikanaan ollut. Se on ollut kylän keskus, siellä on toiminut kylän kauppa ja posti. Löysimme  tukun vanhoja valokuvia eräästä lipastosta ja kuvia selaillessa selvisi miten keskeinen talo on ollut kylän elämälle. Sen edustalla poseerataan ryhmäkuvissa 30-luvulta lähtien (Talo rakennettu n. 1928-1930.) Sen edessä ihmetellään kylän ensimmäistä autoa koko kylän voimin. Sen portailla hymyilevät Viron ensimmäisen itsenäisyyden aikaiset nuoret sotamiehet univormuissaan, vieressään nuoret neidot palmikoissa ja kesämekoissaan.


Talo itsessään on L:n muotoinen. Toisen sivun muodostaa luonnonkivistä rakennettu varasto, puinen lato ja tiilinen entinen navetta. Toisen vastaavan yhtä pitkän sivun muodostaa puolestaan itse asuinrakennus. Tontti on 2229 m2 ja talon asuintilat 155m2.  Ihan tarkkaa neliömäärää ei ole, riippuu mitä otetaan laskuihin mukaan (kesäkeittiö, kaupan tilat, kellaritilat jne.) Todellinen asuintilojen suuruus on n. 70m2.


Talo tieltä nähtynä kylään tultaessa. Tontti alkaa suunnilleen heti noiden traktorien jälkeen. Ja huomatkaa, asfalttitie vie perille asti!

Tontti rajautuu toiselta reunalta sivurakennuksiin: luonnonkiviseen varastoon, liiteriin ja tiiliseen navettaan. Valkea aita naapurin.

Ja taloa samalta kulmalta toiseen suuntaan. Varaston oven vieressä autotallin ovi. Sitten entisen kaupan ovi ja ikkuna, jotka luukuilla peitetyt.

Taloa Peipsin suunnalta nähtynä. Sisäänkäynti siis vasemmalla olevista porteista sisään ja sitten sisäpihalle. Osoite on Lukova 13.

Sisälle rakennukseen pääsee joko talon päästä, tai sitten sisäpihalta. Koko sisäpiha samoin kuin tontti on kasvanut kaikenmoista vesaa ja puskaa huonossa hoidossamme; häpeäkseni on myönnettävä, että emme ole pihaa hoitaneet laisinkaan. Joitain ikivanhoja pioneja kasvaa vielä pihalla, muutamainen omenapuu näyttää tekevän jonkimoista laihaa satoa, mutta muuten sisäpiha on aikamoista ryteikköä.

Taloon kuuluu kaivo. Vesi ei tule sisään, joten putkiremonttia tarvitaan jos halutaan talosta modernisti asumiskelpoinen. Samoin on edessä sähköremontti eli sähköjen ja johtojen uusiminen. Nyt olemme katkaisseet sähköt talosta, etteivät tuulet pieksä vanhoja sähköjohtoja vasten syreeneitä ja aiheuta tulipaloa.

Sisäänkäyntejä on kaksi. Toinen talon päästä (kuvan etualalla), ovi syreenien takana, toinen sisäpihalta (ovi auki).

 Kaivo talon sisäpihalla. Sekin aika lailla aluskasvillisuuden ympäröimä. Vettä on, kaivon syvyydestä ei tietoa.

Talon seinää sisäpihalta. Ovi joka raollaan vie isoon kellariin talon alla

Lämmittäminen

Beresjen talossa on ns. ahjuküte eli puulämmitys. Kahta erillistä puuliettä lämmittämällä saadaan koko talo lämpöiseksi, koska muurit on rakennettu niin, että lämpö kiertää aina neljän huoneen kautta.

Sisään tultaessa pienen eteisen kautta tullaan ensimmäiseen keittiöön, jossa ruskea kaakelikylkinen puuhella. Sitä lämmittämällä saadaan samalla neljä huonetta lämpöisiksi: keittiö, pikkumakkari, ruokasali ja olohuone.

Ruokasalia keittiöön päin - ruokasalia lämmittää iso "kakluuni" jonka tulisijana siis keittiön puuhella. Lämpö kiertää koko ison pömpelin ja jatkaa olohuoneen vastaavaan lämpöelementtiin.

"Työhuoneessa" on toinen kaakelikylkinen hella, joka lämmittää myös viereisen makuuhuoneen

Ja tässä seinän takaa jälleen toinen puoli muurista, joka lämmittää isoa makuuhuonetta

Johtuen heikosta päivänvalosta eivät sisäkuvat ole mitenkään erityisen onnistuneita - jos otin ilman salamaa tuli kuvista hieman utuiset ja salaman kanssa taas vain osa huoneesta oli valossa, osa jo salaman ulottumattomissa ja siksi taas pimeä.

Mutta toivottavasti näistäkin kuvista saa jotain käsitystä.

Huoneet menevät suunnilleen näin:

Sisään tullessa käydään läpi pienen eteisen ja tullaan keittiöön jossa puuliesi, jääkaappi (hyvin entinen) ja astiakaappi. Sisäänkäynti pikkuruiseen makkariin, ruokasaliin ja suveköökiin. (Suveköökistä ei kuvia, koska siellä ei ollut valoja. Kyse on lähinnä varastotilasta, jonka paikalle suunnittelimme rakentavamme pesutilat ja ehkä saunan. Suveköökistä pääsee entisen kaupan tiloihin. Ulkokuvissa entisen kaupan ikkunat ja ovi on peitetty luukuilla.)

Keittiön oviaukko vie pieneen makuuhuoneeseen

Keittiön astiakaappi

Pieni makuuhuone. Viereisellä seinällä vanha vuodesohva, joka ei kuvaan mahtunut.

Keittiöstä näkymää ruokasaliin. Vastapäinen ovi vie työhuoneeseen.

Ruokasalissa oleva liinavaatekaappi. Ovi vie ruokasalista olohuoneeseen, työhuoneeseen ja tietenkin sinne keittiöön, josta juuri tultiin.

Ruokasalin varustusta: astiakaappi ja televisio, jossa ei liene digiboksia. :)

Ruokasalista ovi johtaa olohuoneeseen, mistä pääsee edelleen eteenpäin isoon makuuhuoneeseen. Huomioikaa komea turkoosi neukku-funkkis-sohvakalusto.

Iso makuuhuone nähtynä työhuoneen ovelta.

Ison makuuhuoneen peilikaappi ja tyylikäs hyllystö seinällä.

Isoa makuuhuonetta työhuoneeseen päin. Gobeliini seinällä tuudittaa hyviin slaavilaissävytteisiin uniin. :)

Työhuoneen hämyä - seinällä jälleen funktionaalinen hyllystö, jossa kosteusmittari ja pakkasukko. Seinällä valokuva Beresjestä joskus ammoin.

Työhuoneen vaatekaappi. Aukinainen ovi vie ulos syreenien varjostamalle ovelle. Huomatkaa moderni radio-apparatus kaapin päällä sekä komea kattovalaisin.

Työhuoneen somistusta: karttapallo ja vanhoja äänilevyjä ja valokuvia.

Vielä yksityiskohta olohuoneen peilipöydältä. Hieman raikasta kölninvettä.

Jos aiotte lähteä kalaan, voi eteisen vaa'alla punnita kalansaaliin.

Tällainen talo siis on ulkoa ja sisältä. Paljon työtä talo vaatii, jotta se saadaan ehostettua entiseen upeuteensa. Toisaalta, se on tukeva hirsirunkoinen (tietääksemme) talo, jonka katto on suora ja pitää vettä. Savupiiput seisovat suorassa ja muutenkin talo on iästään huolimatta ryhdikäs.

Riippuu niin ostajasta näkeekö tämän kauheana työsiirtolana vai haasteellisena korjauskohteena. Beresjen kylä itsessään voi jollekulle merkitä köyhää ja surkeaa asujamistoa, toinen arvostaa sen rauhaa ja pysähtynyttä tunnelmaa, kokee sen eksoottisuuden tervetulleena vaihteluna, vastapainona nykyiseen kaupunkilaiseen elämänmenoon.

Rannalta talolle päin. Meidän talon päätykolmio näkyy keskellä kuvaa.

Naapuritalot. Meidän talo näkyy keskellä hieman kauempana.

Lukova-katua. (Kadunnimet tulivat Beresjeen vasta viime vuonna!)

 Naapurien varastorakennuksia rannalla.

Puumaja rannan tuntumassa.

Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä minuun.

Sähköposti on tiinalinkama (hyrpylä) gmail piste com.  Puhelinnumero löytyy Villa Ottilian kotisivuilta: http://www.villaottilia.ee/


--

Jälkikirjoitus: Kysyttiin kaupasta kuvia. Muita minulla ei ole kuin kaupan ovesta, eikä sekään hyvä. Kuva otettu ehkä 4 vuotta sitten. Suurin osa ovesta on peitetty jollain rievulla. Mutta tässä se on:

Kaupan ovi

Kaupan tilat koostuivat lähinnä oudosta tavarasta, vanhoista perunasäkeistä ja ties mistä. Perunasäkit, jotka olivat olleet pitkään koskematta olivat taas puolestaan houkutelleet paikalle rottia. Me laitoimme myrkyt lattialle, joita uusimme parin vuoden välein.

-- Mutta, kaiken kaikkiaan, kaupan tilat ovat aika kämäset. Ennenkuin sieltä puhdistetaan kaikki turha tavara.

Tällainenkin sieltä silti löytyi, seinältä: Neuvosto-Viron lippu.

Löysin myös suveköökistä eli kesäkeittiöstä kuvan. Tämäkin kuva on ainakin neljä vuotta vanha. Sinä aikana kodinkoneet eivät luultavimmin ole uudistuneet.

Siis aika kähjä tila. Me ajattelimme muuttaa tämän köökin pesuhuoneeksi ja saunaksi.

Jälki-jälki-kirjoitus:

Laitettiin tänään Beresjen talo myös Keltaiseen Pörssiin myyntiin. Jotenkin ihan vähän tuntui oudolta. Kun Beresjen talo ei ole koskaan kuullutkaan tällaisista kapitalistisen maailman lieveilmiöistä - keltaisista asioista - kuten keltainen lehdistö. Keltainen Pörssi lienee kuitenkin nimeään parempi?!

Vielä jaksaa syksy hehkua

Tänään oli pullonpalautuspäivä - eli tiedossa oli retki Elvaan. Tarkkaan ottaen meidän piti vain koukata Elvan kautta Tarttoon, mutta kun saimme Elvasta kaiken hakemamme - ensi vuoden kalenterin ja minulle hautajaisvaatteet - päätimme jättää Tarton väliin ja lähdimme metsästämään syksyn viimeisiä värejä.

Mies ajoi, koira nautti ja minä kuvasin. Eli tuttu skenaario.

Ensimmäinen pysähdyksemme oli jo ennen Elvaa, Sassin korkealta mäeltä, josta aukesivat mahtavat syysmaisemat, väreiltään vahvat ja dramaattiset:

Minä siis kuvasin ja miksi en olisi, olivathan värit ja maisemat jälleen huikaisevan hienot

Koira nautti - hiihaa, vuorossa peltohepuli!

Ja mies ajoi. Huomatkaa myös takapenkkiläinen: Ai että peltohepuli? Kellä? Ai mulla? Oli vai?

Kuten sanottua, saimme asiat hoidettua kerrankin suhteellisen nopeasti Elvassa ja äkkiä olikin meillä käsissä vielä useampi auringontäytteinen tunti ihan vapaata aikaa. Kävimme ostamassa kartan Elvan Konsumista ja sitten etsimme paikan kartalta, jossa emme ole enneen käyneet. Se oli Puhja.

Paitsi että kun saavuimme Puhjaan huomasin siellä aikanani käyneeni Tupalan perheen kanssa. (Tupalan isännälle tiedoksi, että Puhja on se paikka missä oli Roope-baari ja ne naakat puussa, muistatko?!)

Puhjaan saapuessamme aurinko innostui paistamaan täydeltä terältään ja värjäsi koivuja kultaisiksi

Koivukuja keskellä peltoa

Koivukuja edestä nähtynä

Puhjan kirkko

Puhjasta kurvasimme kohti Võrtsjärveä ja sieltä meille perin tuttuun Rõnguun.

Rõngun kirkon torni on vastikään uusittu ja se kiilteli komeasti laskevassa auringonpaisteessa

Tällainen oli siis pullonpalautusretki, joka kiersi Otepäätä noin 20 - 30 km säteellä. Elva sijaitsee Otepäältä n. 22 km päässä, Puhja ehkä 31 km päässä ja Rõngu 18 km päässä. Eli aika lailla kotikonnuilla kierrettiin. Mutta pienikin vaihtelu virkistää.

Ja jos ei muuten, niin ainakin nämä värit. Ihan jo hirvittää ajatella että pian tämä väriloisto on mennyttä.

Mutta ei auta itku markkinoilla, nautitaan niistä niin kauan kun voidaan.

(Taisi tulla aika hötönen eli heppoinen kirjoitus tältä päivältä, mutta paremman puutteessa menkööt. Kuvat kuitenkin - luulisin - korvaavat tekstin sisällön puutteen.)