Vuosi sitten istuin näihin aikoihin autossa, kylmenevä koira käärittynä huopiin, pienessä laatikossa auton takatilassa. Vierelläni punasilmäinen mies, joka ajoi autoa, ja takapenkillä hiljainen Kultainen Leijona. Veimme Ronjan Haapsaluun maan poveen.
Vuosi - yksi aikavana - jonka aikana on tapahtunut paljon. Onko siitä vasta vuosi? Niin paljon on tässä välissä tapahtunut!
Toisaalta, kun ajattelen Ronjaa, kun palautan mieleeni sen tuoksun, ainutlaatuisen ja ihanan - yksikään toinen koira ei ole tuoksunut Ronjan tavoin niin hyvälle, raikkaalle metsälle ja tuulelle ja auringolle - tuntuu että sen lähdöstä on vasta muutama päivä.
Ajattelin ensin kirjoittaa Ronjasta pitkälti, nyt se ei ole enää niin vaikeaa, kertoa hauskoja ja hassuja tapahtumia sen elämän varrelta. Meidän yhteisistä seikkailuista, retkistä. Neljätoista yhteistä vuotta, siihen aikaan mahtuu monenlaista.
Mutta nyt en haluakaan, en nyt. En pysty sittenkään.
Sillä muistoni rakkaasta ystävästäni eivät ole tällä hetkellä tilanteita tai tapahtumia. Eivät pysähtyneitä kuvia tai muistin videopätkiä.
Muistoni ovat käsissäni, ihon pinnassa. Muisto silkkisestä turkista, jota käsi puolihuolimattomasti silittää. Turkki, joka on yhtäältä pinnalta hieman karhea, toisaalta samettinen. Turkki, jonka sively tuottaa sanomattoman hyvänolontunteen. Ei tarvita sanoja. On vain tämä hetki. Sinä ja minä. Ja hyvä olo. Ollaan aina näin, eikö niin?
Lepää rauhassa uskollinen ystäväni. Ulkona tuulee ja myrskyää. Siellä missä sinä olet, on nyt rauhallista.
Syystuulen haistelija elämänsä viimeisessä syksyssä
5 kommenttia:
Rauha ihanan Ronja-neidin sielulle. Silla onhan koiralla sielu, onhan?? Eihän tuommoisia silmiä voi sieluttomalla olennolla olla??
Sylvia - aivan varmasti eläimillä on sielu!
Päiväkirjassasi kudot elämän mattoa, räiskyvän kirkkaat ja suruntummat raidat vuorottelevat puuhakkaiden tai levollisten keskisävyjen kanssa.
Riemastuttavan 'Sumppi'-tarinan jälkeen Ronja kostuttaa silmät.
Herkkä kuva kertoo ilosta ja kaipauksesta. Suru on vielä niin lähellä, saat sen esiin milloin tahansa. Kukaan ei voi vaatia, että luopuisit siitä. Tiedät itsekin ( vastahakoisesti?), että aika tulee sen viemään.
"Muistoni ovat käsissäni, ihon pinnassa".
Kuolema, luopuminen ei ollutkaan menetys. Se kaikki on sinulla. Jonakin päivänä haluat kirjoittaa Ronjasta ja ilosta.
Usein ne koirien tai kissojen taivaaseen menneet ovat mielessä, mutta erityisesti vuosipäivinä. Niin paljon ihania muistoja rakkaista perheenjäsenistä...
Marjattah - eivätkö tasaväriset matot ole hieman tylsiä?
Suski - juuri näin!
Lähetä kommentti