torstai 7. lokakuuta 2010

Ruskaa Otepäällä

Meille tuli tänään talontäydellinen ruskamatkailijoita, jotka tekivät varauksensa jo viime talvena. Silloin arvioin parhaan ruskan ajan olevan suunnilleen näihin aikoihin.

Viime viikolla, Võsulla remppariehuessani sain soiton ryhmänjohtajalta, joka kysyi, että onhan ruska vielä voimissaan. Minä rehellisesti myöntämään, että itse asiassa en ole paikan päällä, mutta lähtiessäni Otepäältä viikko sitten olivat maisemat kyllä upeat, ja uskoisin niiden olevan vieläkin.

Hieman silti sydän pamppaillen palasin Otepäälle puolentoista viikon reissun jälkeen - entä jos kaikki puut ovatkin tiputtaneet lehtensä ja ruskamatkalaiset pääsevät ihailemaan kaljuja puunrankoja ja haljua maisemaa, josta värit ovat sammuneet?!

Näin onneksi ei käynyt. Ei tietenkään. Ruskahan on pitkä prosessi Otepäällä, eri puut punertuvat ja kellastuvat eri aikoihin, vaahterat syttyvät ensimmäisinä tuleen, sitten koivut, tammet, lepät ja haavat, jokainen vuoron perään ja osa samanaikaisesti. Viimeisenä syttyvät hehkuun lehtikuuset.

Ei voi kuin todeta, että Otepään ruska on hieno! Erityisen näyttäväksi sen tekee kumpuileva maasto. Korkealta on nähdä yhä uusia ja uusia puuvyöhykkeitä, jotka jokainen iloitsee syksyn hurmasta.

Aamulla, talon siivottuani, lähdin Latten kanssa Harimäelle ihmettelemään ruskaa. Kamera mukana, tietenkin. Ja siellähän se oli!

Ohessa kuvasatoa aamun ajelulta, ensin Harimäen näköalatornista ja sitten Otepään kartanonpuistosta ja muista lähiseudun maisemista.

Kyllä näitä maisemia kelpaa ruskamatkaajille tarjota, vai mitä mieltä olette!?


Maisemaa Harimäen näkötornista

Monenlaista muotoa ja väriä

Koivut ovat yhä liekeissä

Kirkkaassa auringonpaisteessa koivut suorastaan kimmelsivät kuin sateen jäljiltä

Otepäälle tyypillistä kumpumaisemaa, yhä Harimäen näköalatornista katsottuna

Otepään kartanonpuistikon lampi jossa
punaiset kortteet keskustelevat keltaisten kaislojen kanssa

Kellankultainen tammi Pyhäjärven reunamalla


Sorsa ui auringonkilossa

Lehtikuuset ovat vasta syttymässä täyteen hehkuunsa

Kartanonpuiston idylliä

Otepään sotatammi, se sama, josta taannoin vannoin, etten sitä enää koskaan kuvaa. Kuvasin sittenkin.

Näkymää Pyhäjärvelle Nuustakun mäeltä

Otepään uimarannan paviljonki syysvärien ympäröimänä

Arvata saattaa että kuvia on enemmänkin, mutta ehkä tässä oli tarpeeksi, toivottavasti ei kuitenkaan liikaa.

Uskoisin kuitenkin pointtini tulleen läpi: syksy on kaunista aikaa Otepäällä ja - pieni markkinointi-isku - tänne tosiaan kannattaa tehdä ruskaretki. Maisemat ovat upeat, ja kustannukset aivan jotain muuta kuin mitä vaikkapa Lapissa.


Ei kommentteja: