Olin nii-iin täydellisen innoissani tänne tulevista ihan oikeista ihmisistä kuukausien hiljaisuuden jälkeen, että suorastaan räjähdin puhetulvaan. Vasta Mariksen ja Akin lähdettyä tajusin, että Aki näytti aavistuksen uupuneelta poistuessaan… Toivottavasti se oli vain kuvittelua.
--
Mutta, asiaan mennäkseni, viikonloppuun mahtui muutakin: pihapuuhailua.
Kaksi päivää olen jälleen painanut pihalla kuin sähköjänis, tänään jopa Linkama kerallani.
Ja ilman suurempia puheita tässä kuvallista kerrontaa:
Lauantaina pystytin sinisypressini, ne jotka ovat nyt viikon verran kasvihuoneessa odottaneet sopivaa hetkeä. Mielestäni sievään riviin, joka puu suorassa ja tanassa.
Tänään kun puskia katselin, heräsi epäilys – onko toiseksi viimeinen puista sittenkin vinossa? Vai onko tuuli hetkeksi sen vain taittanut eri suuntaan rivistä? Viimeinen rivistön puista onkin vähän laiha yhdeltä sivultaan, mutta uskoisin sen vielä pöyheytyvän, kunhan aikaa kuluu. Se on vain lysyssä.
Aamulla Maris ja Aki polkaisivat maastopyörien päälle ja me lähdimme Linkaman kanssa pihamaalle työskentelmään.
Minä istuttelin 19 erilaista viheriää syksyllä perustamiini sorapenkkeihini. Pääsääntöisesti mitä erilaisimpia maksaruohoja (sedum luki purkkien kyljessä, tarkempia lajimäärityksiä en osaa sanoa).
Ja Posseli, eli Suuri Valkea Maankääntömies eli Otepään Kaikkein Vahvin Nalle (nämä kaikki termit ovat ihan vaan miehen lepyttämiseksi, jos sattuu tätä juttua lukemaan) käänsi maata. On muuten maailman tylsin tehtävä. Naisen tehtävä on miestä kannustaa…
Vaan tällaista tulosta saimme aikaiseksi:
Ja tässä Linkaman kääntämää maata toisen sorapenkin ympäriltä
Ja tällainen oli siis tämän viikonlopun keskimmäinen osa.
2 kommenttia:
Sinisypressiasetelma on sotilaallisen näköinen, verrattuna meidän itä-länsi suuntaiseen kuusiaitaamme. Routa nääs sulaa ensin tietenkin aidan etu- eli eteläpuolelta, jolloin osa kolmemetrisistä rungoista kallistuu sulanmaan puoleen. Ei kaikki, eikä millään tietyllä vuosittaisella logiikalla. Nojakulmakin vaihtelee n. 3-12 astetta.
Juhannukseen mennessä aita on taas palautunut vinkavonkasta pystysuoraan asentoonsa. Siis on aina tähän asti. *koputtaa puuta*
Kuka vielä sanoo, että puutarhanhoito on tylsää ja jännityksetön harrastus?
"Ja Posseli - - käänsi maata. On muuten maailman tylsin tehtävä."Aamen. Toisaalta tuolla puun alla kontallaan maata kynsiessä (kun pystyssä ei mahtunut seisomaan) tuli aina välillä pientä positiivista palautettakin. Kun sopivasta nokkosenjuuren päästä riuhtoessa nousi "kaapelia" maasta metrikaupalla, tyydytys oli suuri.
Ja kyllä sekin tuntuu mukavalta, kun loppujen lopuksi alkaa entinen risupöheikkö pikkuhiljaa näyttää jotenkin kultivoidulta.
Lähetä kommentti