Paul Kondas - vakava humoristi

Viljandin vanhassa historiallisessa keskuksessa, aivan Jaani-kirkon vieressä on pieni punatiilinen rakennus jonka sisältä löytyy taidemuseo, Paul Kondase keskus, joka nimensä mukaisesti esittelee naivisti Paul Kondasin (1900-1985) töitä sekä Baltian naivistista taidetta.

Suuri mansikka kuuluu sekin tavallaan Kondasin tuotantoon

Olen käynyt Viljandissa useasti ja yhtä useasti ohittanut tämän pienen museon, milloin mistäkin syystä, sisään astumatta. Pari päivää sitten avasin tuon kutsuvan vihreän oven ja päädyin vallan ihmeelliseen maailmaan.

Paul Kondase keskus on viehättävä valoisa taidemuseo, joka koostuu seitsemästä huoneesta, joista suurimmassa on Paul Kondasin töiden pysyväisnäyttely. Tällä kertaa oli Kondasin ohella esillä pihkovalaisen Irina Vinogradova-Lebedevan nukketauluja, riikalaisen Anita Paeglen satukirjamaisia piirroksia sekä virolaisen graafikon ja maalarin Erich Pehapin satavuotisnäyttely. Yläkerrasta löytyi vielä Viljandimaan oppilastyönäyttely: Villase võlu ja puidu ilu (villan taika ja puun kauneus).  Palaan ehkä näihin erikseen. Tämä kirjoitus kuitenkin keskittyy vain Paul Kondasin töihin ja elämään.

Paul Kondas oli itseoppinut harrastelijamaalari ja naivisti. Ennen kuin menen hänen elämäänsä ja töihinsä, muutama sana omasta suhtautumisestani naivismiin. En ole järin ihastunut siitä taidesuuntana. Jos naivismia voi taidesuunnaksi edes kutsua. On sanottu, että jos taiteilija tietoisesti haluaa erota kaikesta akateemisesta taiteesta ja koulukunnista ja tietää olevansa naivisti, onko hän sitä enää silloin?

Naivistiselle taiteelle on ominaista lapsenomaisuus ja leikkisyys. Teokset ovat usein hyvin koristeellisia ja täynnä värikkäitä yksityiskohtia, ikäänkuin tyhjän tilan kammon tapaan. Usein yksityiskohdat ovat samanarvoisia ja ne on esitetty kaavamaisesti ja yksiulotteisesti. Työt saattavat sisältää allegorioita, symboleita tai viitteitä historiaan tai kulttuuriin. Usein niillä on kertova tehtävä, ja tarina saattaa liittyä taiteilijan elämään, uniin, ympäröivään todellisuuteen tai folkloreen.

Kuten sanottu, en ole naivismin suuri ystävä, enkä ole aiemmin innostunut perehtymään siihen sen enempää. Kun saavuin Paul Kondasin töiden huoneeseen, missä esillä oli miehen lähes koko suppea tuotanto, oli minulla jo jonkinlainen etukäteisajatus näyttelystä. Tyyliin: katsotaan nyt tämäkin. Onhan kyse kuitenkin virolaisesta taiteilijasta, ja nykyisin kaikki mikä koskee virolaisuutta tavalla tai toisella kiinnostaa minua. Antaa minulle jälleen lisää yhden uuden puzzle-palan, jolla yritän hahmottaa maata ja sen kulttuuria ja historiaa kokonaisuutena.

Ensimmäisenä minut vastaanottaa miehen tunnetuin työ: Mansikansyöjät. Tämän työn innoittamina ovat syntyneet Viljandin kadunkulmissa ja puistoissa seikkailevat suuret mansikkapatsaat, samanlaiset kuin yläkuvassa.

Mansikansyöjät 1965

Jatkan eteenpäin ja ensin etenen nopeasti, katseeni vain pyyhkäisee taulua toisen perään. Mutta sitten palaan takaisinpäin. Kuvat alkavat häiritä minua, ne sisältävät niin paljon yksityiskohtia, joita en ymmärrä. Alan miettiä taiteilijan motiiveja, miksi hän sisällyttää tuon tai tämän pienen detaljin työhönsä? Mitä hän haluaa kertoa minulle?

Ja samalla huomaan, että nämä näennäisen iloiset ja värikkäät työt ovat koko lailla groteskeja ja synkeitäkin. Palaan Mansikansyöjiin ja alan katsoa kuvaa tarkemmin. Näennäisesti iloinen seurue on kokoontunut kesäpäivänä viattoman herkun ääreen. Mansikat! Voiko olla kesäisempää ja suloisempaa! Mutta mansikansyöjien silmät kertovat kaikesta muusta kuin viattomuudesta. Ne kertovat himosta, pakkomielteestä, ahneudesta, kielletystä herkusta, vieteistä ja tukahdetusta tunteista.

Alan epäillä että Paul Kondas ei olekaan aivan niin iloinen velikulta kun mitä ensinäkemältä näyttäisi. Mietin myös taulujen vuosilukuja - näyttäisi siltä, että suurin osa töistä on maalattu 1950-1980 -lukujen välisenä aikana, jolloin Viro oli osa Neuvostoliittoa. Muistelen aiemmin kuulemiani taiteilijakohtaloita tuolta ajalta, jolloin oli vain yksi oikea tapa tulkita maailmaa taiteen kautta. Ja tuo tapa ei taatusti ollut Kondasin aavistuksen surrealistinen naivismi. Miten tämä on mahdollista, mietin.

Tähän täytyy saada selvitystä! Palaan museon aulaan ja käännyn museon kuraattorin Mari Vallikiven puoleen. Yritän pukea hämmennystäni sanalliseen muotoon. Kuka, mitä? Miten? Oliko Kondas poliittinen maalari? Ja jos oli, miten se oli mahdollista sen aikaisissa olosuhteissa!

Mari Vallikivi ryhtyy oppaakseni ja kertoo eloisasti ja äärettömän mielenkiintoisesti Kondasin elämästä ja tauluista. Saan tietää, että maalari oli koulutukseltaan opettaja, joka maalauksen ohella oli innostunut musiikista, teatterista ja kirjallisuudesta. Kondas kirjoitti ja ohjasi teatterikappaleita, hän kirjoitti runoja ja soitti useaa eri instrumenttia ja toimi myös oppilaidensa orkesterinjohtajana. Varsinainen renessanssihenkilö, toteaa Mari. Monipuolinen ja poikkitaiteellinen Kondas uskoi taiteen parantavaan ja hyvää tekevään voimaan.

Entä poliittisuus? Oliko Kondas poliittinen maalari? Mari Vallikivi vastaa tähänkin. Paul Kondas syntyi lähellä Põltsamaata aikana jolloin balttisaksalaisten vaikutus Virossa oli erittäin suuri ja jolloin virolaisia kohdeltiin  ikäänkuin toisen luokan kansalaisina. Kondas halveksi saksalaisia kartanonherroja. Yhtä lailla hän halveksi ns. kadakasakslasia (katajasaksalaiset), joiksi nimitettiin syntyperäisiä virolaisia, jotka yrittivät sulautua balttisaksalaisiin matkien heidän puhetyyliään ja käytöstään.

Viron okkupaation jälkeen hän ei ollut sen suopeampi uutta voimaa kohtaan vaan koki neuvostovoimat yhtä lailla Viron kansaa alistavina vieraina. Mari hakee takahuoneesta taulun: Drezden, joka on yksi Kondasin poliittisimmista töistä. Kuva kertoo näennäisesti siitä miten amerikkalaiset pommittivat toisessa maailmansodassa Dresdenin tasaiseksi. Mutta katsokaapa sitä hieman tarkemmin!

Pommit putoavat taivaalta ja rakennukset syttyvät tuleen. Ihmisiä pakenee ja putoaa rakennuksista. Ruumiita makaa kadulla. -- Kuvan alareunassa keskellä lukee: DREZDEN. Mutta mitä itse asiassa kuvassa pommitetaan? Kuvan keskellä on Estonia-teatteri liekeissä ja vasemmalla näkyy Tallinnan Oleviste-kirkon torni, oikealla Kaarlenkirkon kaksoistornit.

Vielä selvempää yhteiskuntakritiikkiä löytyy teoksesta: Riigivargad (valtion varkaat), jossa Lenin, Stalin ja Trotski juhlivat samalla kun kuvan alareunassa köyhä kansa kaivoksissa vetää hiilivankkureita. Tätä työtä Kondas ei koskaan signeerannut.

Mari Vallikivi esittelee Kondasin työtä Riigivargad

Kello käy viittä ja museo suljetaan. Minä jatkan matkaani, mutta mielessäni pyörii kymmeniä kysymyksiä. Mietin Kondasin elämää, joka oli yhdeltä puolen avointa ja elämänmyönteistä. Hän oli pidetty opettaja ja oppilaittensa ihailema dynamo, joka monin tavoin piristi Viljandin kulttuurielämää. Toisaalta hän oli erakko, hänen töitään ei esitetty julkisesti ennen vuotta 1983, jolloin Tarton taidemuseossa pidettiin näyttely “Väljaspool suurt kunsti” (Suuren taiteen ulkopuolella). Täysin tuntematon hän ei kuitenkaan ollut, vaikka ei koskaan myynyt yhtäkään tauluaan. Mikä ehkä yllättävää, hänet on kuitenkin  mainittu kansainvälisessä naivistien tietosanakirjassa jo vuonna 1984. (World Encyclopaedia of Naive Art, 1984). Netistä luen myön Kondasin persoonaa valottavan yksityiskohdan. Vaikka hän ei julkisesti esitellyt töitään, saattoi hän kesäöinä asettua demonstratiivisesti aukinaisen ikkunan ääreen maalaamaan kynttilänvalossa.

Omakuva 1958

Ohessa vielä muutamainen taulu Paul Kondasin näyttelystä. Näitä jokaista voisi analysoida pitkään, ja mielelläni kuulisin myös sinun tulkintasi!  Ei ole yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa lukea taideteosta vaan jokainen tulkinta on omalla tavallaan oikea ja siksi mielenkiintoinen! Valitan että jotkut kuvat olen ottanut hieman viistosti johtuen taulujen ripustuksesta melko korkealle. Sana on vapaa ja mielikuvitus nyt peliin! Klikkaamalla kuvat suurentuvat hieman tästä isommiksi.

Ü.R!

Eelkevad (alkukevät)

Elu (elämä)

Varanduste saar (omaisuuksien saari)

Paunastvere poisid (Paunastveren pojat)

Taara tammikus (en osaa kääntää sanaa taara tässä yhteydessä, joku ehkä osaa auttaa?)

Armuõis (rakkauden kukka)

Jään siis odottamaan lukijoiden tulkintoja ja ajatuksia joita kuvat tai teksti herättivät! Nyt  taidekriitikoimaan joukolla!

---

Jälkikirjoitus. Aloin katsoa uudelleen tuota Kondasin kuuluisinta työtä, Mansikansyöjät, ja mietin erilaista tulkintaa. Punainen, tuo raikas iloinen mansikanpunainen on myös kommunismin väri. Aatteen, joka virolaisille annettiin ikäänkuin "lahjana" - yhteistä hyvää jota jaetaan tasapuolisesti kaikille. Entäpä jos taulu kuvaakin yksilöiden erilaista suhtautumista kommunismiin. Virallisesti hymyillään, mutta ilmeet ovat kauhistuneita, patoutuneita, järkyttyneitä, ja hymyt ovat kitkeriä ja väkinäisiä? Eikä kaikilla ole edes mansikoita, takarivi on jäänyt niitä ilman. Sinivalkeaan pukuun (Viron lipun värejä) pukeutunut nainen edessä oikealla on vakava, ja hänellä on kirja edessään. Mitä hän lukee - mansikansyönnin ohella?

Alan kallistua tämän jälkimmäisen tulkintani puoleen...