Aiemmin putousta pääsi ihmettelemään näköalatasanteelta, mutta tällä hetkellä metalliportaikot putouksen alle ovat kiinni - eivät ole enää turvalliset, ja kun tarkemmin metallihäkkyröitä tarkastelin, olin samaa mieltä.
Vain tälle kuvassa näkyvälle portille asti pääsi kiviportaita alas putousta ihmettelemään.
Portin kohdalta näkee kurkottamalla itse putouksen, joka syöksyy korkealta ja kovaa. Edessä vielä jäätynyt Suomenlahti.
Minä sitten putousta kuvaamaan - olisi pitänyt olla superlaajakulma saadakseen se kokonaan ylhäältä alas kuvattua. Tässä paras otos, ei sekään laadultaan mitenkään hurrattava:
Valasten putous on 30,5 metriä korkea ja on Viron korkein putous. Se sijaitsee Itä-Virun maakunnassa, Ontikan jyrkänteillä, Valasten kylässä. Võsulta vajaan tunnin ajomatkan päässä. Mainio päiväkohde siis.
Mutta palataan putoukselle. Siellä minä kääntyilen ja vääntyilen kameran kanssa kun äkkiä huomaan liikettä putouksen toisella puolella, korkealla klintillä. Ketkä pöntöt tuolla kulkevat - sehän on hengenvaarallista! Kun katson tarkemmin tajuan, että ne pöntöt ovat minun mieheni ja minun koirani. Kaksi varsinaista valopäätä! Suomi-pojat seikkailulla!
Ihan oikeasti, klinttien reunoilla liikkuminen on vaarallista, ja sieltä mistä minä katsoin, näytti siltä että Kimmo ja Latte seikkailevat jään päällä, hyvinkin lähdellä klintin reunaa, tajuamatta itse miten korkea pudotus edessä on. Valahdin valkoiseksi. Ja mietin mitä tehdä. En voi huutaa, sillä putous vie ääneni. Enkä voi edes viittilöidä, sillä pelkään että Latte saattaa siitä riemastua ja rynniä Mamman näkemisen riemusta kohti klintin reunaa.
Se keltainen karvainen tuolla ylhäällä on Latte, ja se toinen toope on Kimmo
Autolle palattuamme keskustelimme hetken vaarasta ja väärästä turvallisuudentunteesta. Kuulemma olin aivan turhia hermoillut, pojilla oli koko ajan homma hallussa, vakuutti Kimmo. No pojat ovat poikia ja niillä on poikien jutut. Isoillakin pojilla.
Loppu hyvin, kaikki hyvin, pääsimme jatkamaan matkaamme. Seuraava pysäkki oli Toila, ja siitä seuraavassa kirjoituksessa lisää.
Loppuun vielä yksi nätti näky Valastelta, pienen terhakkaan puronkaltaisen putouksen reunalta. Kyllä luonto on joskus käsittämättömän komea taiteilija!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti