Mustan orin tallissa

Reissujuttua pukkaa, lyhyttä tällä erää - vaikka reissu olikin pitkä. Lähdettiin ajelemaan sisämaahan, lähtöpisteenä yhä Võsu. Päivä oli kaunis ja Kimmon mielestä oltiin nähty merta ihan riittämiin. "Sisämaastakin saattaa löytyä vaikka mitä jännää!" mies kannusti. Ja niin aloimme selailla meidän Regio Atlas Eesti teed 2008 -karttakirjaa, joka on ollut meille monessa apuna. Siihen kun on merkitty jokainen iso kivikin mitä tästä maasta löytyy.

Karttakirjan tarkkuus johtaa joskus harhaankin. Jonkin paikkakunnan kohdalle on saatettu mätkäistä monenlaista symbolia tyyliin: arkeologinen, kulttuurihistoriallinen, historiallinen nähtävyys. Ja kun tulet paikalle löytyy pitkän hakemisen perään heinikosta sammaloitunut kivi, jossa Kustaa Vaasa pysähtyi juottamaan hevostaan. Tai olisi pysähtynyt mikäli hän olisi itse Virossa käynyt. (En nyt ala tarkistamaan, kun ei ole tämän tarinan kannalta tärkeä tieto).

Me valitsimme reittimme niin, että sen lakipiste oli Jäneda ja Porkunin järvet. Reitti kulki Kehran kautta Jänedaan ja sieltä Aegviidun ja Tamsalun kautta Porkuniin ja sieltä Kadrinan kautta kotiin.

Kuten sanottu, ilma oli hieno, mutta maisemat olivat tylsät. Lumista peltoa lumisen pellon perään. Varmasti kesällä, kun pellot ovat rypsistä keltaisenaan tai viljasta kultaisenaan on ihan eri fiilis ajella näitäkin teitä. Nyt maisemat olivat vain puuduttavat. Väliin sattui muutama kurjassa kunnossa oleva kartano, kuten Pikva. Ja välillä ajeltiin vielä ankeammissa teollisuuden ympärille rakentuneissa pikkukaupungeissa kuten nyt vaikka pikkuruinen Kehra ja kaiken kaikkiaan koko lailla karsea Tamsalu.

Jänedan valitsimme kohteeksemme kahdestakin syystä: ensinnäkin olin kuullut paikasta aiemmin, kukkamessujen yhteydessä. Ja toiseksi, muistin että siellä pitäisi olla komea kartano, jos ei muuta.

Olimme siis hieman nyreissä tunnelmissa Jänedaan tullessa. Kilometrejä oli takana satakunta, mutta kameraan oli tarttunut kokonaista kolme kuvaa, ja se on vähän minulle. Lattekin oli synkeänä takapenkillä, sekään ei ollut päässyt heittämään yhtäkään volttia hangelle ja hihkumaan: "Hiihoi, mulla on matkahepuli!"

Mutta Jänedassa matkafiilikset paranivat merkittävästi. Jo kaartaminen Jänedan vanhan kartanokompleksin pihalle, Musta Täku Tall -nimisen kievarin eteen sai hymyn karehtimaan vähän joka iikan naamalla. "Ruokaa!" hihkui Kimmo. "Luntaaaaa!" riemuitsi Latte. "Kuvattavaa, vihdoinkin! " totesin minä tyytyväisenä.

Musta täku tall -kievari ulkoa päin

Kievarin nimi suomeksi on Mustan orin talli

Mustan heposen peräpää

"Jiihaa, lunta", pohtii Latte ja odottaa sopivaa hetkeä kiepsahtaa selälleen sätkimään.

Nyt jo Kimmoakin naurattaa

Musta täku tall osoittautuu vallan kelvoksi ruokapaikaksi. Se sijaitsee sananmukaisesti suuressa tallissa. Nyt suuri sali oli meitä lukuunottamatta tyhjillään, mutta uskon että Jänedan eri suurtapahtumien, kuten juuri näiden aiemmin mainitsemieni vihermessujen aikaan, se tekee hyvää tiliä.

 Valtava bullerjan - puulla lämmitettävä ilmalämmitin - hönkii lämpöä isoon saliin

Niinhän se on, kuten mainos kertoo, että hyvä ruoka, parempi mieli. Varmistaaksemme vallan hyvän mielen söimme pitkän kaavan mukaan, ja jos mieli oli ruokailun jälkeen entistä parempi, jalat olivat sitäkin raskaammat.

Kiertelimme kuitenkin massut pömpöllään hetken varsinaista kartanoa, joka toimii myös majoitustilana ja pitopaikkana. Nyt se oli kiinni, joten ei tällä kertaa siitä tämän enempää.

Jänedasta matka jatkui Porkuniin, eikä ollut ihan pettymys sekään. Mutta siitä enemmän toiste. Jätän lukijat siis Mustan orin talliin, ja suuntaan itse toisille päiväretkille. Sillä tänään meitä odottaa Tallinna ja Suomen konsulaatti!