Nojatuolimatka Nepaliin - osa 4

Harmaiden talvipäivien ratoksi käyn uudelleen läpi vuonna 2007 tekemäämme matkaa Nepaliin. Aiemmat matkapäivät näet peruuttamalla eli klikkaamalla jutun lopussa olevaa vanhempi viesti -linkkiä. Tai valitsemalla vasemmalla olevasta arkistolistasta haluamasi matkapäivän.

---


29.10.2007 Temppelipäivä

– Swayambhunathin apinatemppeli, Patanin kaupunki ja Durbar-aukio


Faktaa: Swayambhunathin apinatemppeli sijaitsee Kathmandun länsireunalla olevalla kukkulalla ja kuuluu UNESCON maailmanperintölistaan. Temppelialue on kuuluisa suuresta stupastaan – valkeasta käännettyä riisikuppia muistuttavasta kiinteästä rakennelmasta, jossa sanotaan osan Buddhan maallisista jäännöksistä sijaitsevan. Stupan yläpuolelta värikkään kupolin alta katsovat Buddhan silmät kaikkiin ilmansuuntiin ja sen ympärillä on useita muita temppeleitä. sekä pienempiä stupia (chaityas)
Temppelialueelta löytyvät myös suuri istuva Buddha-patsas sekä maailmanrauhan kultainen Buddha. Alueella on useita buddhistisia temppeleitä ja punakaapuiset munkit, niin paikalliset kuin turisteina vierailevat, ovat temppelialueella yleinen näky. Kuten apinat, joita kiipeilee kaikkialla.

Korkealla mäellä sijaitseva Swayambhunathin temppelialue on suuri ja täynnä turisteja, matkamuistokauppiaita ja apinoita, joista jotkut hauskuuttavat itseään viskomalla hedelmiä ohikulkevia turisteja kohti.

Stupat, niin suuri stupa kuin pienemmät sivustupat ovat vaikuttavia. Kukkulalta aukeavat myös huikeat näkymät Kathmandun kaupunkiin. Haukat, suuret siivet levällään, kaartelevat majesteetillisen rauhallisina ilmavirran vietävinä.

Matkamuistokojujen läheisyydessä soivat Om Mani Padme Hum –mantrat, milloin kuorolauluna milloin kurkkulauluna, riippuen kauppiaan musiikkimausta. Turistien hälinä on melkein hukuttaa musiikin, puhetta tulee kaikilla kielillä.

Vaikka Swayambhunath on yksi buddhalaisen maailman keskeisimmistä pyhistä paikoista, tunnelmaan on vaikea päästä tuhansien ja tuhansien turistien täyttäessä temppelialueen. On tietenkin turhaa kuvitella olevansa ainoa todellinen paikasta kiinnostunut matkaaja, mutta silti jotkut tönivät tai muuten törpösti käyttäytyvät italialaiset naisryhmät tai amerikkalaiset seurueet, jotka ovat  kiinnostuneempia itsestään kuin temppelialueesta, nostattavat verenpainetta.

Swayambhunath on yksi Kathmandun päänähtävyyksistä, ja sen huomaa turistien määrästä. Tarina kertoo ensimmäisen stupan syntyneen 2500 vuotta sitten kun legendaarinen patriarkka Manjushri löysi muinaisesta laakson lähteestä lootuksenkukan, jonka hän halkaisi miekallaan. Kukka lennähti kukkulan päälle ja asettui sinne alassuin, ja näin siis sai alkunsa ensimmäinen stupa Swayambhunathilla (tarkoittaa: itsestään syntynyt).

Rukouslippuja on kaikkialla. Sanotaan, että jokainen tuulessa väräjävä lippu lähettää rukouksen taivaisiin.

Kansankielellä Swayambhunathin temppelialuetta kutsutaan Apinatemppeliksi,  ja apinoita on todellakin kaikkialla. Osa aggressiviisiakin. Kannattaa pitää kamerasta lujaa kiinni apinoita kuvatessa - moni turisti on menettänyt fotoapparaattinsa nopean apinan matkaan.

Legendan mukaan patriarkka Manjushri leikkasi hiuksensa Swayambhunathilla ja jokaisesta leikatusta hiuksesta kasvoi puu. Ja jokaisesta hiuksista hypänneestä täistä syntyi puolestaan apina. Taisi miehellä olla täitä ja saivareita enemmänkin.

Päästupa on vaikuttava - Buddhan kaikkinäkevät silmät katsovat neljään ilmansuuntaan. Kultaiset 13 rengasta Buddhan päällä symboloivat 13 askelta valaistumiseen eli Nirvanaan, jota puolestaan symboloi tornin huipulla oleva sateenvarjo.

Päästupan ympärillä kaksi korkeaa shikhara-tyyppistä pyhättöä (shikhara tarkoittaa sanskriitissa vuorenhuippua) 

Nuori nunna tutkii vajraa, joka edustaa uskon vahvuutta ja hengellistä voimaa. Sanskriitissa vajra tarkoittaa salamaa ja timanttia.

Pieniä kivisiä temppeleitä lähellä suurta stupaa.

Leijonat vartioivat suurta stupaa.

Kultainen Buddha on yksi kuuluisimmista ja pyhimmistä Buddhan patsaista maailmassa.

Kuten myös kultainen maailmanrauhan buddha, joka seisoo maailmanrauhan lammikossa.

Kaikilla ei ole kiire. Lienee nirvana lähestymässä.

Nuori munkki taluttaa vanhaa munkkia temppelialueella.

Pari tuntia Apinatemppeleillä riittää, ja olemme valmiit pakenemaan rihkamakauppiaita pikkubussimme suojiin.

Kimmosta paljastui matkan aikana uusi piirre; kun minä kirjoittelin muistikirjaani iltaisin päivän tapahtumia, tallensi hän kokemaansa piirtämällä.

Tässä Kimmon näkemys käynnistämme Swayambhunathilla:

Jos joku ihmettelee keitä tai mitä ovat otterit, kerrottakoon että saukot (engl. otter) ovat alter egojamme. Otterit ovat nokkelia, sukkelia ja vikkeliä. Ja tapaturma-alttiita.

Matka jatkuu Pataniin

Faktaa: Patan on yksi Kathmandun laakson kolmesta muinaisesta pääkaupungista. Se on kuuluisa historiallisesta arkkitehtuuristaan, temppeleistä ja palatseista, joita on muutaman neliökilometrin alueella tiheiten koko Nepalissa. Patan tunnetaan myös mandaloistaan ja mattotuotannostaan. Patan on UNESCON maailmanperintölistalla.

Patan  (tunnetaan myös nimellä Lalitpur) on alunperin ollut oma kaupunkinsa, mutta nyt se on kasvanut kiinni varsinaiseen Kathmanduun. Matka Swayambhunathilta Pataniin ei ole kilometreissä pitkä, mutta kaikkialla olevat liikennesumat hidastavat matkan tekoa.

Jos nyt tekisimme matkan Nepaliin ja Kathmanduun, emme sijoittaisi kahta näin visuaalisesti ja historiallisesti runsasta kohdetta samalle päivälle. Ihminen jaksaa vastaanottaa vain tietyn määrän informaatiota kerralla.

Durbar-aukio on Patanin suurin nähtävyys, eikä turhaan. Näkymät Malla-hallitsijoiden rakentamiin palatseihin ja temppeleihin ovat huikaisevan hienot.

Näkymät Blue Sky Cafesta alas aukiolle ovat upeat.

Kahvila itsessään edustaa newarilaista arkkitehtuuria, johon kuuluu runsas puukoristelu. Newarit ovat yksi Kathmandun laakson alkuperäiskansoista, joskin tänä päivänä edustavat vain pientä vähemmistöä.

Aloitamme Pataniin tutustumisen syömällä lounaan Durbar-aukion reunamalla olevassa kattoterassiravintolassa, mistä on komeat näkymät alas aukiolle. Kokeilemme jälleen nepalilaisia perinneruokia, minä puhveli- ja Kimmo kana-chohhayaa. Ja sitten alamme kierrellä Durbar-aukiota kerallamme paikallinen, osaava ja iloinen opas.

Pagodin kaltaiset puiset muinaistemppelit ovat kiehtovia, opas on innostunut asiastaan.

Aluksi kuuntelemme tarkkaan jokaisen oppaan sanan, mutta pian tietomäärä ylittää vastaanottokykymme. Hanumanit, Shivat ja Kalit menevät päässämme sekaisin. Alamme vaellella joukosta erillään, omia aikojamme. Minä kuvailen temppeleitä ja niiden yksityiskohtia. Mutta myös ihmisiä, pieniä koulutyttöjä opintomatkalla, nuoria naisia keskustelemassa aurinkovarjon alla, vanhaa miestä joka on rauhallisella iltakävelyllä temppelialueella. Ja ympärillä häärivät aina yhtä puuhakkaat rihkamakauppiaat.

Miehet ovat kerääntyneet viettämään rauhaisaa iltapäivää temppelien varjoihin.

Durbar Square koostuu toinen toistaan upeammista temppeleistä ja palatseista. Kuvassa vasemmalta oikealle  Krishna Mandir -temppeli, Kuningas Yoganarendra Malla -pylväs, Garuda-pylväs ja Vishwanath (Shiva)-temppeli, jotka sijaitsevat Patan Durbar Squaren länsireunalla. 

Suurin osa rakennuksista on rakennettu 1500-1700 välillä, jolloin Mallat olivat hallitseva sukuhaara Patanissa.

Kuningas Yoganarendra Mallan pylväs (1700) esittää kuningasta rukoilemassa lootuksenkukan päällä. Vieressä oleva pieni naishahmo on kuningatar Yoganarendra. Kuninkaan takana on kobra, jonka päällä istuu lintu; käärme suojelee kuningasta.

Norsuratsastajat vartioivat yhtä Patanin vanhoista rakennuksista.

Durbar Square on jalankulkijoille rauhoitettu. Mutta aukion reunamalla pöhisee elämä ja liikenne taukoamattomana virtana.

Ganesha - norsunpäinen jumala. Ganesha samaistetaan usein pyhään tavuun OM, ja hän edustaa tasapainoa vahvuuden ja hyvyyden välillä sekä mahdin ja kauneuden välillä. Ganesha on hyvin rakastettu ja palvottu jumala, koska hän edustaa hyvää onnea ja uusia alkuja. Hän tarjoaa menestystä ja vaurautta ja poistaa sen tieltä kaikki henkiset tai materiaaliset esteet.  

Kalin temppelin oven yläpuolella roikkuvat suolikiemurat. Yaiks.

Koulutyttöjä opintomatkalla Patanissa.

Tytöillä on salaisuuksia, joita ei jaeta pikkuveljen kanssa.

Neljä tiibettiläistä ystävystä.

Nainen myy sieniä.

Temppelialueen reunamilla tapaamme 'pyhän miehen' - juopon, joka haluaa pummata meiltä viinaa ja tupakkaa. Toivo on kiinnostuneempi äkkiä paikalle ilmestyneestä kilistä.

Ennen paluuta Kathmanduun pysähdymme vielä mandalapajassa. Mietiskelyn apuvälineiksi tarkoitetut monimutkaiset ja osittain abstraktit kuviot ovat taitavaa käsityötä, mutta hinnat ovat minun kukkarolleni liian korkeat. Tyydyn siis kuvaamaan maalareita ja ihailemaan seinille ripustettuja taideteoksia.

Mandaloita myydään kaikkialla Thamelin turistikaupunginosissa. Mutta ne ovat lähinnä kopioita alkuperäisistä. Kuvassa oleva huikean kallis kultainen mandala on patanilaista käsityötä - Patania pidetäänkin kaiken taiteen ja taidekäsityön mekkana koko Nepalissa.

Palaamme hotellille ja paluumatkalla äänet kohoavat bussissa. Kaikki ovat toki tyytyväisiä näkemäänsä, mutta myös väsyneitä, ja ennen kaikkea epätietoisia siitä mitä huominen tuo tullessaan. Ülo-oppaalta vaaditaan vastauksia.

Seuraavana päivänä on lähtö Annapurnan vuorelle ja kukaan ei tiedä mikä meitä siellä odottaa. Ryhmä haluaa tietää, millainen on trekking-matka vaativuudeltaan. Shivapurin nousu oli ollut monille matkalaisille jo fysiikan äärirajoilla, millainen on Annapurnan nousu? Ja mitä saa vuorelle sherpojen mukana matkaansa, minne muut matkatavarat joutuvat? Onko kylmä, tarvitaanko makuupusseja, onko lunta, mitä mitä? Ülo ei tiedä, mutta lupaa ottaa selvää iltaan mennessä.

Minä ja Kimmo käymme illalla keskustelun nepalilaisen matkatoimiston oppaan Rameshin kanssa ja kuulemme trekking-reitin olevan selkeästi Shivapuria vaativampi. Mietimme pitkään ja ennen yön tuloa olemme tehneet päätöksemme:  Pokharassa eroamme joukosta ja jäämme kahden Pokharan kaupunkiin.

Olemme lukeneet vinkkejä ostamastamme Nepali-oppaasta: Pokharasta on mahdollista tehdä myös päiväretkiä vuorille ja päätämme tehdä niin kahdestaan, jonkun paikallisen oppaan avustuksella.

Mitä enemmän asiaa ajattelemme, sitä varmempia olemme siitä, että haluamme lähteä vuorille ilman muuta seuruetta, omassa tahdissamme. Jos minun polveni eivät kestä kipuamista, en hidasta muita kiipeilijöitä. Lisäksi, kahteen pekkaan trekkaus kuullostaa huomattavasti antoisammalta kuin ison ja kunnoltaan hyvin epähomogeenisen ryhmän kanssa. Voimme edetä omaan tahtiimme.

Päätöksen tehtyämme on jo levollisempi olo. Pakkaamme laukkumme aamua varten ja käymme kaupungilla syömässä ja muutamia ostoksia tekemässä, Kimmolle kauluspaita palaneen kaulan suojaksi ja minulle pitkähihainen jakku Pokharan vuorten aamukylmyyteen. Ja sitten nukkumaan, aamulla aikaisin liikkeelle.

Kulttuuria tulvillaan oleva, väsynyt ja vähämielisen mutta tyytyväisen näköinen Tiina uudessa hupparissaan (joka kutistui ekassa pesussa käyttökelvottomaksi)  iso sizzler-pihvi edessään. Huomenna jää Kathmandu taakse ja suuntana on Pokhara ja vuoret.