maanantai 13. joulukuuta 2010

Mitä on rajan takana?

Maanantai on mustavalkokuvien haastepäivä. Tämä on ensimmäinen mustavalkohaaste johon osallistun.

Viikon haaste on mysteeri. Ja haastetta asetellaan seuraavin sanoin: Tällä kertaa voit vastata haasteeseen joko kuvalla, joka itsessään on mystinen ja arvoituksellinen, tai sitten kuvalla jossa oleva kohde on suuri mysteeri, joko käyttöfunktioltaan tai muuten vaan "olemukseltaan".






--- jatkuu seuraavana päivänä ---

Kuvani ei ollut suoranainen arvoitus, tai omalla tavallaan ehkä oli, sittenkin.

Kuolema itsessään on suuri arvoitus, emme kukaan tiedä mitä rajan takana odottaa. Odotuksia on monia, olettamuksia, ja uskoa.

Palataan otsikon kysymykseen: sitä voi katsoa realistisemminkin.

Kuva on otettu tietenkin Virosta, tarkemmin sanottuna Kallasteelta, vanhalta hautausmaalta, jonne haudattu paljon vanhauskoisia ortodokseja. Kyse on siis ortodoksisen uskon tunnustajista, jotka muodostavat oman pienen sektion suuressa ortodoksiperheessä. Ainoana erotuksena, että vanhauskovaiset eivät ole olleet tervetulleita tähän perheeseen.

Vanhauskovaisten vainot alkoivat 1600-luvulla ja johtivat siihen, että useat lähtivät maanpakoon. Peipsin rannoilta löytyy useita vanhauskovaisten jälkeläisten kyliä, kuten Kolkja, Varnja ja Kallastekin.

Haudat sijaitsevat Peipsin reunamalla, ja nämä ristit katsovat yli järven, Venäjälle, joka siintää jossain kaukana horisontissa.

Miksi nämä kolme hautaa seisovat rannalla ja katsovat merelle? Onko kyse kalastajista, jotka kaipaavat järvelle, joka on suuri kuin meri? Vai onko kyse kotimaan kaipuusta? Kaipuusta jota on jatkunut vanhauskoisten monisataavuotisen historian ajan?

Näihin kysymyksiin en osaa antaa vastausta. Enkä kertoa mitä löytyy rajan takaa. 

Hiljaa seisovat ristit rannalla ja katsovat ulapalle. Ehkä nekin miettien: mitä on rajan takana. 

14 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Oletko koskaan ajatellut valokuva-ajatelmakirjan julkaisua?

Demetrius kirjoitti...

Suunnattoman kaunis kuva. Meri on pysähtynyt, ja aikakin.

Pieni Lintu kirjoitti...

Surullinen ja tunnelmallinen!

tuulentukka kirjoitti...

Ristit kuin tienviitat tekevät kuvasta arvoituksellisen ja mystisen.

Elina kirjoitti...

Todella hieno kuva.pysähdyin ihan tuijottamaan tätä :D kaunis.

Kissapelakuu kirjoitti...

Pysähtynyt ja odottava tunnelma.
Hieno kuva ja asetelma.
Tienviitat minullekin ensimmäiseksi mieleeni tulivat vaikka ne heti risteiksi tunnistikin...

Tarja kirjoitti...

Kuva on UPEA!

Veikkaus, et kuvassa taaempana on Peipsi järvi...

Tiina Linkama kirjoitti...

Suurkiitos kaikille kommentoijille.

Tarja on päässyt jo jyvälle siitä, että otsikon kysymys ei ollutkaan ihan pelkästään metafyysinen.

Kysymyshän oli: Mitä on rajan takana?

Sylvia kirjoitti...

Ryssän raja tuolla takana?
Mutta kuva on surullisen ihana...ketkä ovat nämä jotka on haudattu tähän? Kuinka he elivär ja kuolivat?

Tiina Linkama kirjoitti...

Takana todella on Venäjän raja. Muihin kysymyksiin vastaan hetken kuluttua, siltä varalta että tulee vielä kommentteja ennen sitä.

Rummun aiska kirjoitti...

Jain tuijottamaan kuvaa...
Jos jossain on mystista, niin tuossa kuvassa.

Mita on rajan takana?????

Anonyymi kirjoitti...

Puhutteleva kuva, herättää paljon ajatuksia.
Miksiköhän tuon yhden ristin alimmainen sakara on erisuuntaan?

pirkko

Tiina Linkama kirjoitti...

Laitoinkin jo itse bloggaukseen selitystä kuvauspaikasta.

Sirkku - jännä ajatus, täytyy oikein pistää mietintämyssyyn.

Pirkko - en tiedä olisiko kyse juuri siitä että toiset haudat ovat vanhauskoivasten, toiset ei. Tämä siis vain arvaus. Jos joku tietää syyn tähän käytäntöön, pliis kertokoon.


Vielä kerron kiitos kaikille kommentoijille yhdessä ja erikseen.

Lastu kirjoitti...

Kuvassa asuu ääretön kysymys. Ja, ihmeellistä, tunnen kiitollisuutta ihmisen yhteisöllisyydestä. Voimme yhdessä kysellä, pysähtyä tuntemattoman äärellä.

Vaikuttava kuva. Kiitos.