Nojatuolimatka Nepaliin - osa 1

Miten olisi nojatuolimatka Nepaliin? Sellaista olisi nyt tarjolla.

Oman blogin parhaita puolia on, että voi valita aiheensa omien mieltymystensä mukaan. Lukijoilla on sitten vapaus lukea tai olla lukematta. Reilu peli.

Tällaista olisi nyt tarjolla, eli vanhaa matkakertomusta pukkaa:

Teimme matkan Nepaliin vuonna 2007. Ja sen jälkeen emme olekaan oikein matkustelleet, valitettavasti. Kun nyt päivät ovat harmaita ja hiljaisia, on minulla ollut aikaa paneutua uudelleen Nepalin kuviin. Niitä jo tarjoilin edelliseen valokuvatorstain haasteeseen.

Nyt olisi sitten vuorossa moniosainen kuvallinen matkakertomus  kolmen vuoden takaisesta reissusta. Kera vanhojen ja ennen kaikkea uusien kuvien - tahtoo sanoa, kuvien, jotka olen pelastanut joutumasta roskikseen.

Kiinnostaako?

Istu siis tukevasti alas, ota eteesi kupponen teetä (iso kuppi) tai hyvää viiniä, mikä onkaan makusi, ja lähde matkalle. Sitä kestää 14 päivää, ja matkan aikana nähdään ja koetaan monenmoista. Oletko valmis?

Tervetuloa: Ottilia Flight nr 001 from Otepää to Nepal is about to begin. All aboard?

... ja lähtee


Matkapäiväkirja Nepali 26.10.-8.11.2007

Faktaa:


- Pinta-ala: 147 181 km2 (lännestä itään noin 800 km, pohjoisesta etelään noin 200 km)
- Sijainti: Himalajan vuoristossa Kiinan (Tiibet) ja Intian välissä. Maa on vuoristoista ja kukkulaista, mutta vaihtelevaa. Maan keskiosassa on matalampi vuoristoalue, jossa sijaitsee mm. Katmandun laakso, joka on maan tiheimmin asuttu alue. Eteläosassa olevalla Terain alankoalueella kasvaa jopa trooppista metsää ja savannia. Vain 20% maasta on viljelykelpoista
- Väkiluku: noin 26 miljoonaa, joka jakautuu kolmeen suureen etniseen ryhmään: indoarjalaiset, tiibetinburmalaiset ja Nepalin alkuperäisväestö, joka koostuu lukuisista pienemmistä ryhmistä, kuten newarit ja tharut. 14 % väestöstä asuu kaupungeissa.
- Kielet: nepali 50 % (virallinen kieli), maithili 12 %, bhojburi 8 %, tharu 5 %, tamang 5 %, newari 5 % ym.
- Uskonnot: hinduja 87 %, buddhalaisia 8 %, islamilaisia 4 %; hindulaisuus ja buddhalaisuus ovat osin sekoittuneet, ja buddhalaisuus on osuuttaan näkyvämpää
- Raha: Nepalin rupia
- Talous: Nepal on yksi maailman köyhimmistä maista; lähes puolet asukkaista elää köyhyysrajan alapuolella. Maatalous työllistää 80% asukkaista, teollisuus vain 3%
- Politiikka: Vuoden 1990 perustuslain mukaan Nepal oli hindukuningaskunta, jossa on kaksikamarinen parlamentti. Kesällä 2006 parlamentti vei kuninkaalta asevoimien ylipäällikön aseman ja leikkasi merkittävästi kuninkaan valtaa. Nepal oli vuosina 1996-2006 sisällissodassa, jossa kuoli yli 13 000 ihmistä. Marraskussa 2007 kokoontuu parlamentti ensimmäistä kertaa ja tällöin päätetään tuleeko Nepalista tasavalta.
-Aika: Nepalissa käytetään kolmea kalenteria: länsimaista, virallista Bikram Sambhat -aurinkokalenteria ja kuukalenteria. Nyt marraskuussa 2007 on nepalilaisen kalenterin mukaan vuosi 2064.

(Lisäys vuonna 2010: Nepal on vuodesta 2008 lähtien ollut tasavalta - kuningas syrjäytettiin ja sen jälkeen on pitkään ja hartaasti pyritty muodostamaan parlamentti, jossa on edustettuina suurimmat puolueet, maolaiset etunenässä. Tilanne on jatkuvasti ollut tulenarka, poliittista tasapainoa ei ole löytynyt ja maa elää jatkuvassa muutoksen ja hajaannuksen tilassa. Lue lisä wikipediasta.)
---
 
Miksi Nepaliin, kysyttiin meiltä niin ennen kuin jälkeen matkan. Ehkä yksinkertaisesti siksi, että sinne tehtiin meille sopivaan ajankohtaan sopivan pituinen ja mielenkiintoiselta tuntuva ns. räätälöity matka, joka sisälsi paljon muutakin kuin vain löhöämistä hotellin uima-altaalla tai omatoimista tutustumista Kathmanduun. Matkanjärjestäjä, tarttolainen Embach-matkatoimisto tunnetaankin kohdemaata monin tavoin esittelevänä kaukomatkojen järjestäjänä; pakettiin kuuluu aina lento- ja bussimatkoja eri puolelle maata, tutustumista eri kohteisiin asiantuntevan oppaan kera.

(Lisäys vuonna 2010: Embach meni sittemmin konkurssiin, enkä oikeastaan ihmettele kauheasti miksi.)


Nepalista oli meillä jonkinmoinen käsitys matkaa varatessamme, tiesimme sen olevan maisemiltaan sävähdyttävä – onhan maailman kymmenestä korkeimmasta vuoresta kahdeksan Nepalissa. Nimet Mt. Everest, Annapurna ja Kathmandu herättivät mielikuvia lumihuippuisista vuorista, jakkihäristä, sherpoista. Lisää Nepali-tietoutta hankimme netistä ja Tarton kirjastosta lainaamastamme Nepali-oppaasta vuodelta 1983. Uudempaa ei siihen hätään löytynyt.

Etukäteisvarautuminen matkaan oli kuitenkin hankalaa; saimme luvattoman vähän tietoa paikallisista olosuhteista, jotka kuitenkin poikkesivat tyystin kaikesta aiemmin kokemastamme tai näkemästämme. Lähetimme sähköposteja, joissa kysyimme hotellien nimiä, tarkempia tietoja trekkaus-osiosta, kuten esimerkiksi kuinka korkealle nousemme ja mitä tarvitsemme mäessä. Vastaukset olivat epätäydellisiä ja vältteleviä, asiaan luvattiin palata pikapuolin. Lopulta, jo kolmatta kertaa kysyessämme Annapurnan olosuhteista – onko lunta, onko pakkasta, tarvitaanko makuupusseja, mitkä lämpötilat yöllä – saimme vastauksen: Iltaisin lämpötila vuorilla saattaa laskea. Selvä.

Pakkasimme siis mitä itse hyväksi näimme, ja minulla olikin puolet tavaroista turhia, toisen puolen loppuessa jo puolessa välin matkaa. Talvivarusteita emme lopultakaan tarvinneet, emmekä uimapukuja. Kimmo pakkasi viisaammin: muutamat farkut ja muutaman t-paidan ja yhden lämpimän pitkähihaisen paidan. Miehet! Joskus nekin osuvat oikeaan.

Hyvät trekking-kengät ostimme etukäteen, ja niitä kiittelimme koko matkan ajan. Kenkämme, jotka tukivat nilkkaa ja jotka eivät luistaneet missään olosuhteissa keräsivätkin muilta matkalaisilta ihailevia katseita ja kommentteja.

Rokotukset haimme Tarton yliopiston tartuntatautien osastolta, A-hepatiittia vastaan + jäykkäkouristusrokotuksen. Päätimme jättää malarialääkityksen väliin, tulisimme olemaan malaria-alueella kuitenkin vain kolmisen päivää. Sen sijaan matka-apteekkiin varattiin monenmoista ripulilääkettä alkaen kunnon antibiooteista. Joista olikin hyötyä. Lisäksi mukaan tuli sidetarpeita ja käsien ja haavojen desinfiontisuihkeita, joita ensin muut matkalaiset katsoivat kummeksuen – me ruiskutimme kädet aina ja joka kerta ruokailun yhteydessä tai kun koskimme johonkin, joka oli menossa suuhun; emme halunneet matkustaa maailman katolle potemaan vatsatautia.

Desinfiointisuihkeista oli kuitenkin apua kun Ülo-opas teloi jalkansa heti ensimmäisenä päivänä mäessä, kun Pitkä sai haavan jalkaansa lepakkoluolissa, kun apina puri Maria käsivarteen hindutemppeleillä, kun Marti sai verta vuotavan haavan jalkaansa viidakossa… Florence Nightingalen desinfioiva suihkepullo nousi siis matkalla arvoon arvaamattomaan, eikä kukaan enää katsonut meidän pieniä valkeita taikapulloja syrjäsilmin. Joskus kannattaa varautua asioihin huolella.


26.10.2007 Lähtö Otepäältä – saapuminen New Delhiin


Klo 06.15 olimme siis valmiita matkaan. Matkalaukut pakattu, bussi Tallinnaan katsottu, koiranhoitaja ja talonvartija Marja evästetty viimeisillä hätäisillä neuvoilla, koirat paijattu … ja sitten liikkeelle.

Kohtaamme muun matkaseurueen Tallinnan lentokentällä, jonne saavumme hieman sydän pamppaillen. Nimittäin, meillä ei ollut vieläkään lentolippuja, passitkin olivat jossain minne ne oli aiemmin lähetetty. Mitään selkeitä ohjeita oikeastaan yhtään mistään ennen matkaa ei oltu saatu. Ainoa dokumentti, jonka olimme saaneet – ja tulimme matkan aikana saamaan – oli melko lyhyt matkaohjelma Nepalin eri kohteista.

Lentokentällä epävarmuutemme lisääntyy, etsimme turhaan opastamme, Embachin infopistettä. Varovasti arvuuttelemme muita kentällä pyöriviä matkalaisia, kuuluukohan tuo meidän ryhmäämme, entä tuo. Tuo itsekseen hermostuneena höpöttävä täti pahvisen matkalaukun kanssa tuskin. Kello käy, sovitusta tapaamisajasta on kulunut jo 40 minuuttia, eikä opasta näy. Tähänkö tämä matka tyssäsi!

Lopulta opas löytyy, nurkan takaa piilosta. Hermostunut täti hassun matkalaukun kanssa kuuluu seurueeseemme ja motkottaa oppaalle kovalla äänellä. Myös hänellä on ollut hermo piukassa. Ei näin asioita hoideta. Missä liput? Missä ohjeet? Täti uhkaa peruuttaa koko matkansa. Me ehdotamme että opas nostaisi Embach-kylttinsä johonkin näkyvään paikkaan, niin ehkä muukin ryhmä löytäisi hänet. Opas hymyilee kiusaantuneena, mutta tekee neuvomme mukaisesti.

Ensimmäinen ja ehkä matkan suurin yllätys on nyt selvinnyt. Oppaamme ei ole matkaopas sanan varsinaisessa merkityksessä; ei ilmeisimmin ole koskaan vetänyt yhtään ryhmää minnekään. Saati käynyt Nepalissa aiemmin. Intiassa on mies kyllä ollut useita kuukausia mietiskelemässä. Me mietimme itseksemme että paljonkohan niistä taidoista on tällä matkalla hyötyä.

Liikkeelle pääsemme joka tapauksessa. Ensin lyhyt lento Helsinkiin, missä tapaamme lentokentällä lyhykäisesti Finnairilla työskentelevän ystävättäreni Outin ja hörpimme kahvit Outin työmaakuppilassa, ja sitten jatkamme eteenpäin. Kun kuulutus New Delhin koneeseen tulee, on jännä kutkuttava olo. Ennen nuo eksoottiset kuulutukset lentokentillä ovat koskeneet ihan muita ihmisiä. Nyt me nousemme koneeseen matkalla Intiaan. Kimmo napsaisee minusta kuvan boarding-jonossa, ja minä Kimmosta. Kuvissa me hymyilemme hermostuneen iloisina.

Lento Delhiin on pitkä ja tupakantuskakin kaivertaa. Mutta on hienoa olla matkalla. Vierustoverinani on Kimmon ohella kanadalainen Dave, joka on ystävänsä Robin kanssa matkalla Mount Everestin Base Campille. Me rupattelemme keskenämme koko matkan ajan ja opetamme Davelle erikoisuutemme: yksinkertaisen mutta nerokkaan viivallisen ristinolla-pelin, josta Dave riemastuu. ”Tästä tulee olemaan iloa vielä monta kertaa”. Dave vaatii pelille nimeä ja lopulta sen keksimme: Finnish Lumberjack’s Chess.

Kun saavumme Delhiin tiemme eroavat, mutta Daven ääni kantaa kauas passihallissa kun tämä kailottaa peräämme: ”Finnish Lumberjack’s Chess – A great game!”

Kanadalainen Dave, joka oppi uuden pelin sekä Tiina ja Kimmo. Kaikki matkalla Nepaliin. Kovin odotuksin. Hymyt herkkinä.

Delhissä odotamme, odotamme ja odotamme passintarkastukseen. Lopulta herra Kumar ilmeettömänä käy läpi maahantuloviisumimme ja passimme ja olemme Delhissä. Tulemme jatkossa saamaan syventävät tiedot odotuksesta lentokentillä erilaisissa jonoissa, mutta aina se odottelu on yhtä pitkäveteistä ja piinallista. Ensimmäinen odottelu on kuitenkin elämys sekin – väkeä on kuin meren mutaa. Intia iskee päälle. Hajuja. Ääniä. Erinäköisiä ihmisiä, naisia sareissa, kastimerkit otsassa, tummatukkaisia pikisilmäisiä miehiä: on liikemiehiä tummissa puvuissa, maamiehiä nuhjuisissa palttoissa ja sliipattuja naistenmiehiä mustissa Dolce&Gabbana-aurinkolaseissa.

Kentällä kuhisee ihmisten etsiessä takseja. Minä kiskon matkalaukkuani perässäni ja seuraan Üloa ja muuta ryhmää taksilaiturille. Pieniä tummia miehiä kiertelee ympärilläni, jokainen haluaa minulta jotain. Saan laukkuni retuutettua taksille asti, kun joku nopea käsi tarttuu kahvaan ja nostaa laukkuni takakontiin. Ja sitten alkaakin kova sota: ”I am your porter. Pliis. 2000 rupees or 20 dollars. Madam.” ”Mtäh?” änkytän minä. Muut matkalaiset ovat jo ehtineet kivuta suuren tilataksin sisätiloihin ja lauma ”kantajia” piirittää minut ja vaatii rahaa. ”Mtäh…” änkytän minä uudelleen, häkeltyneenä ja lennosta ja kuumuudesta väsyneenä, kunnes kiukku syöksähtää pintaan: ”Ei perkele!” Sanasota yltyy ja äänet kohoavat ja kaikki haluavat rahaa: ”Twenty euros, I am porter, madam.” Tässä mitään kantajia olla tilattu tai pyydetty tai haluttu. Itse laukkuni tänne retuutin, että antaa vetää. Kantajat irvistelevät minulle ja minä irvistelen takaisin.

Myöhemmin Ülo jälkiviisaana selvittää, että näin se on aina Intian kentillä. Ei saa antaa kenenkään koskea laukkuun tai pyytävät rahaa. Kiitti vaan, paljon tuo jälkiviisaus nyt auttaa, mietin kiukkuisena. Jos näin on maan tapa, olisi mielestäni Ülon tehtävä ollut asiasta mainita, tai ainakin tulla auttamaan minua tukalassa tilanteessa. Jatkossa pidän huolen, ettei yksikään avulias käsi tartu vahingossakaan laukkuuni, puuskuttaen retuutan laukkujani pitkin erilaisia lentokenttiä ja murisen häijysti jokaiselle, joka yrittää laukkuani lähestyä.

Laukkushown jälkeen selviää, ettemme me Kimmon kanssa enää mahdu tila-autoon, ja lähdemme erillisellä taksilla puikkelehtimaan Delhin yössä. Ülo-opas tulee meidän kanssa samaan autoon ja elämäni hurjin taksimatka alkaa. Silmät teelautasen kokoisina katselen liikennettä, jossa ei tunnu olevan mitään sääntöjä, nopeimman ja rohkeimman laki on ainut tieliikennelaki.

Tööttäyksiä kaikkialta, autoja tulee vastaan samalla kaistalla, kaikki puikkelehtivat, autot, motoriksat, polkupyöräriksat, lehmät, skootterit ja kaikki muut kaksi- , kolme- ja nelipyöräiset laitteet, joiden päälle on kuormattu mitä ihmeellisempiä lasteja. Kun ensimmäiseen 15 minuuttiin ei ole rysähtänyt, selitän itselleni, että luultavasti tämä on aivan normaali päivä liikenteessä, maailma ei ole juuri tänään tullut hulluksi ja todennäköisesti selviämme elossa hotellille.

Auton ikkunasta katselen Intiaa, New Delhiä, joka on ruma. Saastainen, likainen, haiseva, täynnä smogia. Muistutan itseäni, etten ole nähnyt kuin vain tien lentokentältä kaupunkiin, eikä missään kaupungissa lentokentät sijaitse kaupungin paraatipaikoilla tai puutarha-alueilla, mutta silti maiseman, rakennusten nuhjuisuus, likaisuus, keskeneräisyys ja röttelöisyys ihmetyttää. Raatoja makaa jalkakäytävillä, riepuihin käärittynä, mutaisina ja harmaina kuin maa itse. Vaikea sanoa, onko kyse ruumiista vai nukkuvasta kerjäläisestä, jonka päälle on laskeutunut liikenteen harmaa pöly.

Tunnin ajomatkan jälkeen olemme saapuneet hotellillemme, Ajantaan, jossa vietämme vain yhden yön ja josta jatkamme aamulla matkaa lentokentälle ja Kathmanduun. Hotelli sijaitsee nuhjuisella, epämääräisellä alueella, missä pieniä ritisevien neonvalojen valaisemia hotelleja on ritirinnan, mutta hotellimme on yllättävänkin siisti.

Kantaja seuraa minua ja laukkuani – josta en ole hetkeksikään irroittanut otettani – huoneeseemme. On yhtä hymyä koko mies. Avaa huoneemme oven ja selittää vuolaalla intianenglannilla: ”Very nice room, very nice room. The best in hotel” ja innostuneena huudahtaa: ”Look, madam, electricity”, samalla kun napsauttaa huoneeseen valot kuin David Copperfield ikään. Ja jatkaa: ”Look, madam, curtains!” ja vetää verhot ikkunoiden edestä. ”Terrace, madam!” ja avaa suureleisesti oven suurelle terassille. Viimeiseksi kiertokäynti päättyy kylpyhuoneeseen, jonka oven mies avaa kumartaen ja värisevällä äänellä loppuhuipennuksen merkiksi ilmoittaa: ”Madam, toilet!” Meitä naurattaa tämä esittely ja Kimmo antaa kantajalle dollarin, jonka mies painaa otsalleen. Hymy leviää, jos mahdollista, yli korvien ja hän poistuu kiitellen ja hyviä öitä toivotellen.

Ensimmäinen yö Aasiassa. Olemme matkasta väsyneitä, tietenkin, mutta vietämme silti tovin terassilla, josta aukeaa surkea savuinen näkymä lähitienoville. Jossain välkkyy rikkonainen mainosvalo, kadun tööttäykset ja huudot, joista emme saa selvää, kantautuvat korviimme. Silti olemme innoissamme, olemmehan jo aivan uudessa maanosassa, ja ihme ja kumma, ihan elossa ja hyvinvoivina. Aamulla olimme Otepäällä, nyt kellon käydessä paikallista aikaa 02.00 New Delhissä.