Heljän hulvaton matka Viroon - osallistu!

Tämä kannattaa lukea, jos olet Virosta kiinnostunut. Tai jos olet seurannut blogista erilaisia retkiämme Etelä-Viroon ja sen syvimpään ominaislaatuun.

Nyt olisi tilaisuus osallistua sellaiselle itsekin! Tiedossa on monenlaista mukavaa ja eksoottista ja kiinnostavaa.

Elokuun lopussa järjestetään Etelä-Viroon ryhmämatka, joka starttaa Oulusta. Matkan järjestäjänä on täälläkin kommentoinut puutarhaihminen Heljä, joka osallistui keväällä ns. Türin kukkakarnevaalimatkaan. Siitä enemmän blogissa aiemmin tässä.

Matka-ajankohta on 27.8.-30.8.2009. Ja sen pääkohteena on Peipsin rannalla oleva pieni Lüübnitsan kylä, jossa vietetään elokuun lopussa jo kuuluisaksi käyneitä sipuli- kala- ja käsityömessuja. Mutta matkaan kuuluu paljon paljon muutakin, ja minä olen vastuussa ohjelman suunnittelusta, yhdessä tietenkin Heljän kanssa.

Alla Peipsin rantaa Lüübnitsassa:



Ajatuksena on: paljon mielenkiintoista, eksoottista, viheriää, koskettavaa, ja koska reissu on suunnattu puutarhaihmisille, on ohjelmassa runsaasti erilaisia puutarha- ja taimistokohteita, jotta ihmiset pääsevät hyödyntämään Viron edullisia hintoja.

Heljä on nyt keräämässä porukkaa kokoon. Vielä joukkoon mahtuu. Jos kiinnostaa, ottakaa Heljään yhteyttä! Saatte tarkemmat tiedot matkan hinnasta, joka tehdään lähinnä omakustannushintaan sekä bussireitistä.

Näillä näkymin reissu lähtee liikkeelle Oulusta ja ajaa Helsinkiin linjalla:
Oulu-Pihtipudas-Jyväskylä-Heinola-Helsinki ja matkan varrelta poimitaan kaikki halukkaat mukaan.

Niille, jotka hyppäävät kyytiin vasta Helsingissä on sitten edullisempi matka.
Tässä pieniä makupaloja matkasta:

Torstai 27.8.2009

Lähtö Helsingistä 07.30 Tallink Silja, Tallinnassa 9.30

Matka kohti Otepäätä alkaa ja pysähtelee sopivissa matkakohteissa:

- Ensimmäinen pysähdys on Taavi Kivistikin legendaariset kärhötarhat – vanha maalaistalo joen rannalla, joki pulputtelee pihan poikki, haikara istuskelee pesässään, ja kaikkialla on upeita upeita kärhöjä, mitä mielikuvituksellisimmissa kiipeilytelineissä. Taavin luona vietetään 1,5 h.

- Seuraava pysähdys Põltsamaa ja sen kuuluisat ruusuviljelmät, joilla kasvaa 3000 yksilöä ja 900 eri lajiketta. Ruusunystävien paratiisi.

- Mahdollisuus tutustua Põltsamaan viineihin ja viinikellariin tai vaihtoehtoisesti käynti Põltsamaan vanhassa linnassa.

- Sieltä sitten matka jatkuu Otepäälle, kerran pysähdytään Tarton lähellä Aiasöber-taimistolla. Otepäällä syödään maittava illallinen jossain kaupungin parhaista ravintoloista. Ihmetellään auringonlaskua Pyhäjärvelle, nautitaan kesän viimeisistä päivistä.

- Yöpyminen Villa Ottiliassa ja läheisessä toisessa majoitusalan liikkeessä ihan kaupungin keskustan tuntumassa.




Perjantai 28.8.2009

Tartto-päivä

- Ensimmäinen pysähtyminen etelävirolaisen seppä Vikkurin luona. Tutustuminen sepän töihin, mahdollisuus ostoksiin.

Kuvassa ruusukaari, jonka olen hankkinut juuri seppä Vikkurilta:



- Vierailu Tartu Puukool –taimitarhalla, joka kuuluisa hyvälaatuisista puista ja pensaistaan. Myynnissä toki paljon muutakin. Matkalaisille sovittu alennusta -10% kaikista ostoksista.

Tässä näkymää Tartu Puukoolin kasvatuspuolelta viime syyskuulta:


Ja kuva vielä kuinka sitten kävi, kun Tiina innostui ostamaan edullisesti kasveja:



- Vierailu Juhani Puukool –taimitarhalla

- Käynti Tarton torilla, joka syksyisin notkuu puutarhojen herkkuja, tarjolla toki paljon muutakin, vaatteita, kukkia, hedelmiä, marjoja, sieniä, riippuen aina vuodenajasta.

- Tutustuminen Tarton kasvitieteelliseen puutarhaan, jonka upeat palmut ovat Baltian korkeimmat.

- Iltapäivällä paluu Otepäälle, omaehtoista ohjelmaa: mahdollisuus hyvinvointipalveluihin, hierontaan, kampaajaan, manikyyriin. Tai iltapäivään vesikylpylässä. Tai rantaelämään Pyhäjärven rannalla. Tai kävelylenkkiin upeissa Murrumetsän opastetuissa maisemissa. Jokaiselle oman makunsa mukaan.

- Illalla ruokailu Otepäällä, Pyhäjärven maisemissa

Lauantai 29.8.2009

Lähdemme Setomaalle

- Ensimmäinen pysähdys Räpinan kaupunki ja kierros Sillapään kartanon arboretumissa ja Räpinan puutarhakoulun mallipuutarhoilla. Mahdollisuus kasviostoksiin.



- Lüübnitsan sipuli- kala- ja käsityömarkkinat

- Tutustuminen eksoottiseen Beresjen vanhauskovaisten kylään ja hautausmaahan.



Aikataulun puitteissa ehkä tutustuminen yhteen Beresjen kotiin – ts. meidän taloomme – joka on kuin kotiseutumuseo, kaikki tavarat, niin ensimmäisen Viron aikaiset kuin neuvostovuosien entisillä paikoillaan.

- Tutustuminen Värskaan ja Setomuseoon eli setukaisten museoon



- Ruokailu Tsäimajassa eli Setomuseon perinneravintolassa

- Käynti Pirunkraatereilla, mystisessä suomaisemassa

Sunnuntai 30.8.

- Paluu Suomeen, lautta lähtee Tallinnasta klo 13.00
- ennen paluuta lyhyt ostoshetki Tallinnassa



Että tällaista reissua suunnittelemme nyt Heljän kanssa. Ohjelma on vielä muotoutumassa. Mutta tällä hetkellä se näyttäisi olevan yllä oleva, jos jotain mukavaa keksimme sinne lisäksi, niin mikä sen parempaa.

Neljäkymmentä nopeinta mahtuu mukaan – tilaa vielä on. Reissun kokonaishinta pyritään tekemään omakustannuspohjalta, eli taatusti edullisemmin kuin perinteisten matkatoimistojen kautta. Loppuhinta riippuu ymmärtääkseni kokonaismäärästä – mitä useampi osallistuu sitä edullisemmin saamme matkan järjestettyä.

Opas- ja tulkkauspalveluista olen minä vastuussa. Ja otan kunnia-asiakseni löytää matkalaisille parasta mahdollista mielenkiintoista ohjelmaa.

Siis ilmoittautumaan rohkeasti!

Lopuksi uudelleen Heljän yhteystiedot - eli varaukset ja tiedustelut siis suoraan Heljälle!

(yhteystiedot poistettu)

Nähdäänkö viinien, ruusujen, sipulien, kukkien, kartanoiden ja setokulttuurin merkeissä?

Petelle Amuriin - ei niin rakkaudella

Kirjoittelin sähköpostissa Ihanan Kerstenin kanssa. Eli Suomessa nykyisin asuvan nuoren viron kielen opettajattareni kanssa. (Jonka juhlista on blogissa aiemmin juttua otsikolla: Kauneus ja viisaus samassa päässä.)

Meillä on Kerstenin kanssa kiva suhde – olemme iältämme niin kaukana toisistamme, että voisimme olla äiti ja tytär. Kuitenkin useimmiten koemme olevamme enemmän siskokset.

No niin, siis kirjoittelin Kerstenille ja jostain aasinsillasta tuli puhe Gloria Gaynorista ja tämän piisistä: I will survive. Josta olin löytänyt super-ihanan live-version You Tubesta, jonka sitten lähetin Kerstenille.

Ja tästä keskustelusta tuli tällainenkin juttu mieleen.

Kuten joskus aiemmin olen kertonut, parhaat tarinat mitä elämässäni olen kuullut, olen kuullut edesmenneeltä ystävättäreltäni Päiviltä. Koskettavia tarinoita, opettavia tarinoita ja hilpeitä tarinoita.

Tämä tarina, jonka kerron, kuuluu viimeiseen kategoriaan, hilpeisiin tarinoihin.

Päivillä ja miehellään Pupella oli tapana autolla ajellessaan pitkin Suomenmaata kuunnella aina paikallisradioita. Olivat he sitten Pirkanmaalla ja auton radio löysi sieltä paikallisradion säveltuokion.

Kuuluttaja otti vastaan seuraavan puhelun:

- Ja kuka se siellä?
- Täällä Mirja
- Ja mitäs musiikkia me sinulle soitamme, näin viikonlopun aluksi?
- Haluaisin kuulla Vicky Rostin kappaleen ”Oon voimissain.”
- Se varmasti sopii. Miksi haluat kuulla juuri tämän kappaleen?
- Se on omistettu Petelle Amuriin.
- Sehän mukavaa. Mitäs aiot tehdä tänä viikonloppuna? Juhlia Peten kanssa?
- NO EN TODELLAKAAN

Kuuluttaja menee hetkeksi hämilleen. Hetken kuluttua, kun ei keksi muutakaan sanoa, toteaa helpottuneena:

- No niin, nyt on Vickyn kappale levylautasella.

Kappale soitetaan. Ja tässä se on, on muuten erinomainen kipale. (Jopa niin hyvä coveri, että se on englanninkielisessä wikipediassa kappaleen kohdalla mainittu)

http://www.youtube.com/watch?v=3M7At1jswXI

Kun viimeiset sävelet ja Vickyn vahva ääni katosivat eetteristä, kakoi kuuluttaja ja totesi ykskantaan:

”Tämä kappale oli siis omistettu Petelle Amuriin.”

Luulen, että jos Pete oli kuulolla, ei hänellä ollut hyvä viikonloppu.

Runo miehestä 2

Risoo.
Mies ei huomaa.

Risoo
kun mies ei huomaa.

Risoo kun risoo.

Nuija!

Runo miehestä 1

Auringossa se seisoo
katselee jotakin,
auringon poika.

Kun sitä hipaisee
tarttuu aurinko käsiin.
Kellään ei sellaista ihoa.

Kun sitä suutelee
siirtyy aurinko sydämeen.
Kellään ei sellaista sydäntä.

Minun aurinkopoikani.
Huoleton.

Kansanviisauksia ja puutarhahommia

Jos minun pitäisi jättää muistijälki ihmiskunnan kollektiiviseen tajuntaan, sanoa jotain ajatonta ja kuolematonta, joka viisautena kulkisi suusta suuhun sukupolvelta toiselle, voisi se olla tämä:

”Sirppi kädessä ei kannata alkaa hyttysiä huitomaan.”

Tätä saa vapaasti lainata.

Tahtoo siis sanoa, että taas on tehty puutarhahommia.

Ja kun on mennyt tovi kaikenlaisissa muissa aktiviteeteissa, kuten Kerstenin ja juhannuksen juhlimisessa – molemmista on blogissa aiemmin juttua - on rikkaruohoilla ollut pihalla omat bileet.

Pari päivää sitten päätin katkaista rikkaruohojen juhlat ja tartuin sirppiin ja aloin siivota röyhähtänyttä aidanvierusta. Otin sirpin apuun. On muuten mainio peli, näin sivulauseessa huomautettuna.

Jolloin huomasin, että tämä kesä on ikävän hyttysrunsas, jopa Otepäällä, jossa hyttyset eivät yleensä vaivaa. Otepään aina yhtä rivakka tuuli on ne yleensä pitänyt poissa. Mutta nyt niitä on. Ja, tosiaan, sirppi kädessä ei niitä kannata huitoa.

Mutta sain minä jotain hyödyllistäkin aikaiseksikin, aidanvierus siistiytyi ja pihalla alkaa jo olla hoidettua ilmettä. Tässä pari yleiskuvaa:





Tarkkasilmäinen huomaa että tanhulava alias helikopterikenttä on möbleerattu. Eikä vain möbleerattu. Sen ympärille on istutettu myös Sylvialta saamiani pikkuruisia keltaisia variegata-pukseja (puksi taitaa suomeksi olla koiranpensas, en ole kyllä varma.)

Jonain päivänä tanhulavan ympärillä on siis upea, hyvinhoidettu ja taitenleikattu puksiaita. Tai siis tämä on tavoite, toteutus ja tulos voivat olla, kuten usein ovatkin, aivan eri asia.

Tässä nämä pienokaiset nyt ovat – ympärillään kesäkuun alussa työstämääni haketta. On siellä ne puksitkin, täytyy vähän siristellä silmiä. Kuvan klikkaaminen isommaksi voi sekin auttaa:



Muistatteko kun kerroin viime syksynä, puutarhakuumeessa riehuessani, että yhtenä tämän kesän tavoitteena on saada rumat verkkoaidat peitettyä villiviinillä? Istutin silloin toistakymmentä syysalennusmyynneistä hankkimaani villiviinin taimea, ja hyvinhän nuo ovat lähteneet kasvuun:



Viime syksynä perustin myös nämä sorapenkkini. Ja vaikka silloin jokunen kulmakarva nousikin kysymysmerkin muotoiseksi muutamaisessakin päässä, niin minä olin vahva uskossani. Ajatuksena oli silloin ja on yhä täyttää sorapinta lopuksi kivikkokasveilla, maksaruohoilla, kilkoilla ja mitä kaikkea niitä onkaan.

Ja tätä missiota olen tänä kesänä jatkanut, tässä muutamainen aika hauska kivikkokasvi lähikuvassa:









Ai niin, se sirpillä huitominen?

Älkää huolestuko, olen yhä yhtenä kappaleena, eikä naarmutkaan ole syviä. Pariin otteeseen kyllä oli ns. läheltä-piti-tilanteita, kun selkärangasta lähti käsky sirppikädelle: ”Hyttynen vasemmassa olkavarressa, tapa se!

Seikkailulla Setomaassa

Eilen oli jälleen matkapäivä. Linkama jäi kotiin ja minä lähdin kahden mukavan asiakkaamme kanssa ajelulle Setomaalle. Kohteet olivat Beresjen kylä ja siellä sijaitseva talomme. Ja sitten Värskaan setomuseoon.

Ilmat olivat vähintäänkin vaihtelevat, mutta toisaalta pieni sade ja hämy vain parantavat Peipsin maisemien jykevyyttä ja salaperäisyyttä.

Ensimmäinen pysäkkimme oli kuitenkin pieni Räpinan kaupunki.

Tässä vanha paperitehdas - jossa aikanaan painettiin tsaarin ajan ruplat ja Viron ensimmäisen itsenäisyyden ajan kruunut.



Sillapään kartano on ehdoton pysähtymiskohde. Nyt kartanoa remontoidaan entiseen upeuteensa.



Sillapään suurin attraktio on sen kolme puutarhaa, ranskalainen ja englantilainen kartanopuutarha ja suuri luonnonpuutarha.

Tässä ranskalaista mallia:



Ja sitten englantilainen näkymä:



Kartanon vieressä on Räpinan puutarhakoulu ja sen näytöspuutarhat. Täällä voisi viettää aikaa vainka kuinka kauan, kaikkiin eri lajikkeisiin tutustuen:



Käymme paikallisessa Puuriida pubissa syömässä mielettömän hyvät omena-kaura-pannukakut ja sitten onkin hyvä jatkaa matkaa Beresjen kylään.

Vanhan, hyy-yvin vanhan kylän edustalla on nyt sipuliviljelyksiä. Taustalla olevista taloista on yksi meidän:



Beresjen vanhauskoisten hautausmaa on tietenkin vieraille esiteltävä. Tämä on jotenkin niin sadunomainen paikka:





Ja sitten vanhalle talollemme. Ensin talon edessä olevalle rannalle, jonka vastarannalla siintelee Venäjä:



Taloomme kuuluu myös vanha kivistä rakennettu varasto, josta saisi mainion viiniravintolan! Mutta mitä sanoisivat siihen Beresjen kylän vanhauskovaiset?



Ihmettelemme tovin talon mukana tulleita ihmeellisiä asioita, kuten aiempien asukkaiden muotokuvia:



Beresjestä jatkamme matkaa naapurikylään: Lüübnitsaan, sekin on setukaiskylä. Peipsi kuohuu Lüübnitsassa, tuuli nousee ja ukostaa:



Beresjestä matka jatkuu Värskaan ja sen Setomuseoon. Portinvartijoina toimivat vuohet:



Kun setojen ihmeelliset tavat, käsityöt ja savityöt on ihmetelty, lähdemme seuraavaan kohteeseemme. Jätämme Setomaan ja saavumme Vanale Võromaalle, Võruun.

Katariinan kirkko kaipaa uutta väriä pintaansa:



Päivä alkaa olla pulkassa. Paljon on nähty ja koettu.

Viimeinen ohjelmanumero on ruokailu suosikkipaikassamme Sudentassussa, jossa pihvit paistetaan asiakkaiden edessä. Voin taata, että tätä katsellessa ruokahalu kasvaa potenssissa kymmeneen:



Tällainen seikkailu siis Setomaalla, Kaakkois-Virossa.

Valokuvia otin arvatenkin jälleen runsaasti ja laitan linkin tänne galleriaan. --

Ja kuvagalleria löytyy kun klikkaa tästä

Apropos, siellä kuvagalleriassa on joka kuvassa mahdollisuus zoomata kuvaa, eli kuvan saa isommaksi painamalla kohtaa: zoom. Eikä tässä vielä kaikki. Ne zoomatut kuvat aukeavat myös isoimmiksi kun vie kursorin kuvan oikeaan alareunaan ja odottaa hetken. Ilmestyy suurennuslasin kuva jossa plus (ainakin minun selaimessani - IE7). Sitä klikkaamalla kuvat suurenevat tästäkin. Joissain kuvissa niiden juju selkenee vasta kunnon täyskokoisena suurennoksena.

Ja apropos kaksi: olisi kiva kuulla kommentteja kuvista. Minähän yhä vaan opettelen valokuvausta - vasta ensi viikolla olen valokuvannäyttelyn pitänyt valokuvataiteilija. Ja perään IISO HYMIÖ!

Jos ei leipää, niin sitten leivoksia

Juhannusaatto on nyt vietetty – rauhallisissa ja mukavissa merkeissä. Nyt sitten nautitaan juhannuspäivän auringonpaisteesta, jokainen perheenjäsen omalla tavallaan. Tässä Latten tapa:



Mutta mennään vielä eiliseen eli aattoon.

Aamu alkoi siivouksella, ja koska olen, minäkin, Hieno Rouva, sonnustauduin tietenkin upeisiin siivoushanskoihini. Nyt ne on koeajettu.



Asiakkaat, mukavat virolaiset nuoret, kävivät ensin saunassa ja lähtivät sitten Pyhäjärvelle, jossa vietettiin aiempien vuosien tapaan Viron suurinta juhannusfestaria. Paikalla eturivin paikallisia artisteja. Ja väkeä kuin meren mutaa.

Me jäimme kotiin, ja kurkimme jääkaappiin, joka oli juomapuolelta kovin tyhjä. Olisi kuitenkin mukava juhlistaa juhannusta pullolla kuplivaa. Ja löytyihän sellainen, kaappien uumenista. Laitoimme kuplivan hetkeksi pakkaseen.

Kun paikalle vielä ilmestyi, yllättäen, tuttavamme Tommi kera tyttärensä Jutan, olikin mainio hetki avata kylmä puteli.

Ja tässä isäntäväki siis skoolaa juhannusaaton tunnelmissa, kuva Tommin ottama



Joko tarkkasilmäinen huomasi pullon pöydällä? Tässä siitä lähikuva:



Eli Marie Antoinetten tapaan totesin, että jos kansalla ei ole rahaa syödä leipää, syököön leivoksia. Ja jos meillä ei ole jääkaapissa mitään juotavaa, juokaamme G.H.Mumm-shampanjaa!

Taustaa:

Sain vuosi takaperin 50-vuotislahjaksi muutamaisenkin pullon sikakallista shampanjaa, joita olen säästänyt ja säästänyt ja säästänyt. Jotain todella tärkeää tapausta juhlistamaan. Tuli joulu, en avannut. Tuli synkkärit. En avannut. En raaskinut.

Jo jokin aika sitten totesimme että ei sellaista päivää taida tullakaan, joka oikeuttaisi tämän kalliin kultaisen juoman tarjoilua.

Joten nyt juhannuksena päätimme, että tämä on yhtä hyvä hetki kuin mikä tahansa muu. Ja avasimme Mummin.

Oli se hyvää, ei siinä mitään. Mummiin voisi tottua – jos olisi Athena Onassis.

Että tällainen juhannus meillä.

Juhannus on meillä herttainen

Tänään vietetään Virossa juhannusaattoa. Kokot kärtsäävät yli Eestimaan, makkara tirisee, hyttyset inisee ja ihmisillä on hyvä mieli.

Radiosta on tullut koko aamun juhannusmusaa - pyöritä pyöritä pellavapäätä ja muuta mittumaariin istuvaa. Alkaa tässä meikäkin päästä tunnelmaan.

Juhannusruusukin on innostunut täyteen kukintaansa.





Makkarat on hankittu ja grillit on jo pihalla valmiina



Ja tässä minun Neiti Kesäheinäni, mietteliäänä omalla vakiopaikallaan.



Siis, Hyvää Juhannusta meiltä teille!

Runo Helsingille

Kuinka kaunis on
Mannerheimintie
kesäyönä.
Ei muita
me
ja Simonkentän kallio.
Sitä ei enää ole.

Miten kauniita me olimme
kesäyönä.
Ei muita
me
ja Hesperianpuisto.

Meitä ei enää ole.

Helsinkiä minä kaipaan,
ehkä joskus sinua.

Runo äidille

Siinä me seisomme
äitiemme tyttäret
kiinatossuissa
hippimekoissa
miesten pikkutakeissa
maihinnousukengissä.

Tatuoinnit olkapäässä
ipod korviin juurrutettuna.

Siinä me seisomme, äitiemme tyttäret,
vahvoina, uusina,valmiina
uhkeina ja upeina.

Ja yhä etsien.

Keitä me olemme? Auta! Äiti!

Älä jätä!

Kauneus ja viisaus samassa päässä

Sanovat että kauneus ja viisaus eivät asu samassa päässä. Ja minä sanon: höpö höpö.

Katsokaa Kersteniä, nuorta naista, joka on kaunis kuin Saaronin ruusu, ja terävä kuin partaveitsi. Ja kaiken lisäksi Kersten on vielä KIVA. Ihan huippukiva, jos tarkkoja ollaan. Sellainen huumorintajuinen rento älykkö. Joten Kerstenille sallii hyvillä mielin niin älyn kuin kauneudenkin.




Kersten valmistui viime lauantaina 20.6.2009 Tarton yliopistosta filosofian maisteriksi, pääaineena suomen kieli, parhain mahdollisin arvosanoin. Valmistumisbileet pidettiin meillä, Villa Ottiliassa.

Eli minun valmistujaislahjani Kerstenille oli järkätä mahdollisimman kivat kekkerit Kerstenille. Ja hyvät bileethän niistä tulikin!

Kerstenin äiti oli hoitanut ruokapuolen – ja vallan upeasti oli hoitanutkin, pöydät notkuivat ihania herkkuja, ja loput järjestelyistä tuli sitten meiltä.



Ja tästä se alkoi: talo on valmis vieraita vastaanottamaan. Pöydille on levitetty (pahuksen ryppyiset) paperipöytäliinat, astiat ja muu rekvisiitta. Ja sitten vaan Kersteniä ja vieraita odottamaan.



Ja sieltähän tuo tuleekin – meidän tuore maisteri, hymy huulillaan



Ja sitten lähtee.

Vieraita tuli hieman yli kaksikymmentä, osa sukulaisia, osa Kerstenin kavereita, ja kaikilla hymy herkässä





Kersten itse säteili koko juhlan kilpaa auringon kanssa



Ja kyllä muillakin jytäsi.



Hienot bileet nämä olivat – oli tosi mukava nähdä nauravia naamoja, iloisia ihmisiä, kokoontuneena yhteen.

Kaksi päivää olen nyt näistä juhlista toipunut. Viimeisenä ”lahjana” oli Kerstenille valokuvagalleria juhlista – eli muun hulinan ohella toimin myös kekkereiden virallisena valokuvaajana.

Kerstenin luvalla saan laittaa tänne linkin. Käykää katsomassa – vaikka ihmiset eivät ole teille tuttuja, niin juhlatunnelma tarttuu – voin luvata! Kuvat löytyvät tästä klikkaamalla.

Ja vielä kerran – näin julkisestikin – onnittelut Ihanalle Kerstenille, jolla on nyt koko elämä edessään. Hieno fiilis, vaikka varmaan hieman pelottavakin!

GRATTIS! ONNITTELUT! CONGRATULATIONS! ÕNNITLUSED!

Valokuvanäyttelyni Tartossa 1.7.-13.8.2009

Valokuvanäyttelyni valmistelut etenevät.

Eli nyt voin jo siitä kertoa enemmän.

Näyttely pidetään siis 1.7.-13.8.2009 Turun kaupungin infopisteessä, aivan Tarton keskustassa. Tila on valoisa ja yllättävän isokin.

Näyttelyn nimi on: Hansapäivät - taikuutta ja tunnelmaa

Viroksi se on: Hansapäevad - võlu ja meeleolu

Avajaiset ovat 1.7.2009 kello 17.00 alkaen, joka täten kutsuna ilmoitetaan.

Alla juliste näyttelystä:




Esillä on kuvia viime vuoden Hansapäiviltä, kaikkiaan 18 valokuvaa.

Vähänkö olen innostunut! Minun ensimmäinen valokuvanäyttelyni!

Synkkäriaamuna

Huomenta kaikille, ja lämmin kiitos muistamisista, niin tänne blogiin kuin myös yksityisesti!

Lupasin paljastaa Aurajoen iloisen lohen arvoituksen. Siis tuon kauniin paketin sisällön, ja tässä se on:



Työhanskat niin sisä- kuin ulkotöihin. Ja katsokaa mitkä hanskat! Kyllä sai rouva nyt arvoisensa kumihanskat - kera kukkasten.

Eikä tässä kaikki!

Hanskojen mukana tuli runo, jonka soisin päätyvän seuraavaan uudistettuun Kalevalaan.

Jaana, tuo sanansäilän kruunaamaton suomenmestari, tuo Turun Trubadurix, tuo Länsi-Suomen Larin Paraske sisällytti lahjaan myös ainutlaatuisen Mahtirunon, jonka poljento nostaa minut uusiin sfääreihin ja saa ryhtymään hommiin aivan uudella puhdilla:

Näinpä loihe lausumahan
Tiina tuo etevä emäntä
kätevä käden töissä:

tästä pistän kuntoon pihan
rikat roskiin romautan
pilkkakasvit pientareelle

kukat laitan kasvamahan
rinkeplummat riemuksemme
iirikset ikuiseen ilohon

sitten pistän kuntoon kämpän
kyytiä pölypunkeille
koirankarvat kesannolle:
tule kesä kartanolle
puhtahalle parketille
kiiltävälle klinkkerille!

Komiaksi kasvoi kartano
viheriä valtakunta:

korkia talon katto
seinät toista sylttä leviät
naapuriin asti eteinen!

Aurajoen iloiset lohet

Tuli paketti. Synkkäripaketti. Tuli paketti Turusta. Tuli paketti. Postimies toi. Ihana.

Paketti pöydällä. Keltaista ja oranssia papereissaan. Kun sitä koskee, se rapisee.

Houkuttaa. Haluaisin avata paketin.

”Syntymäpäivät eivät ole vielä”, toppuuttelee mies. ”Vasta perjantaina.”

”Mutta me emme tiedä mitä siellä on” totean minä, ja jatkan: ”Jos se pitäisi aukaista heti?”

”Miksi?”

”Jos siellä on jotain pilaantuvaa!”

”Kuten?”

”Kuten lohi! Paketti on litteä ja lattea! Siellä voisi hyvinkin olla lohi!”

”Ja Jaana lähettäisi sinulle Turusta lohen? Kuinka todennäköistä tämä sinusta on?”

”Jos Jaana olisi itse vaikka pyydystänyt lohen Aurajoesta. Se olisi suuri juttu, suuri syntymäpäivälahja! Olen varma, että jos Jaana saisi lohen Aurajoesta, saattaisin sen hyvinkin saada syntymäpäivälahjaksi!”

Rapistan pakettia miehen arvostelevien katseiden alla.

”Ja kuinka todennäköistä on, että Jaana lähettäisi sinulle lohen postin kautta, ja unohtaisi mainita siitä sinulle - kuten viestillä: avaa heti saatuasi?”

”Mutta, jos Jaana vain unohti? Oli innostunut lohesta – ei sitä kaupunkilaistyttö joka päivä nappaa lohta Aurajoesta. Äkkiä pakettiin, kauniit paperit täytyy löytää, ja lohi odottaa – ja sitten vaan unohtuu laittaa oheen lappu, että sisältää lohen, ja avattava nopeasti.”

”Hyvin todennäköistä – eikö sinustakin?” kysyy Linkama ikävä naurahdus äänessään.

Minä katson yhä ihanaa litteää latteaa pakettia, kauniissa kääreissä, joka voisi sisältää lohen, ja yritän vielä:

”Mutta sinä ET VOI tietää, että tässä paketissa ei olisi lohi! Kyllä sitten harmittaisi kun meillä olisi aito Aurajoen aito lohi --- ja se olisi pilaantunut, vaan siksi, että et antanut minun avata pakettia aavistuksen etuajassa. Kyllä Jaana olisi pettynyt, hyvä lohi mennyt ihan haaskoon!”

Hymyilen koko hammaskalustollani. Olen mielestäni onnistunut puolustuksen puheenvuorossa täydellisesti.

Ja sitten.

Linkama tukeutuu apuvoimiin. Kutsuu karvakaverit paikalle. Toinen lyllertää, toinen rynnistää paketille, ja molemmat nuuhkaisevat pakettia kerran ja tuhahtavat: ”PAH”. Toinen lähtee takaisin petiin, toinen suuntaa pihalle etsimään parempia apajia.

Linkama toteaa, tylsä mies: ”Kas niin, palataan paketille sitten perjantaina.”

Siis. En ole malttamaton luonnoltani, en ole, enhän ….sillä eihän sitä OLISI voinut tietää vaikka paketissa olisi ollut Aurajoen lohi! Ja kuinka ikävää olisi jos lohi olisi ehtinyt pilaantua….


Perjantaihin. Minä, aikuinen ihminen.

Lähellä kaukana kotoa - eli ajelulla Etelä-Virossa

Lupasin eilen että tänään sitä sitten blogissa ajellaan autolla. Ottakaa matkavarusteina mukaanne aurinkolasit ja kumisaappaat. Molempia tarvitaan tällä reissulla. Karttaa ette tarvitse, sen saatte minulta.

Ja lähtee.

Toissapäivänä siis hyppäsimme pitkästä aikaan autoon päämääränä mennä... jonnekin.

Suunnitelmana oli tehdä Daltsut eli Dalai-Lamat. Eli mennä paikkaan, jossa emme ole aiemmin käyneet. (Termi tulee siitä, että Dalai Lama on onnellisen elämän ohjenuoraksi antanut neuvon käydä ainakin kerran vuodessa jossain ennenkokemattomassa paikassa.)

On sellaisiakin paikkoja täällä vielä, onneksi. Vaikka paljonhan me ollaan jo nähty neljässä vuodessa kun ollaan aktiivisesti kierretty maata.

Liikkeelle lähtiessämme aurinko paistoi kirkkaasti. Suunnistimme kohti Pukaa.

Otepää - Otepää Golf - Puka



Pysähdyimme kurkistamaan ensi töiksemme Otepään golf-kenttää, joka sijaitsee Otepään ja Pukan välissä.

Me itse emme golfaa, mutta asiakkaissa löytyy myös tästä harrastuksesta kiinnostuneita, joten tahdoin kurkata miltä kentillä näyttää näin kesäkuussa.

Ja komeassa kunnossa kenttä oli, viheriöt viheriöivät ja järvi kimalteli auringonpaisteessa. Sanovat, että kenttä on yksi Euroopan kauneimpia, vaativakin se kuulemma on, johtuen maastonmuodostuksista. Sanovat myös, että tähän kenttään syntyy himo.

Tässä muutamainen kuva kentältä, kuten huomaatte, väenpaljous ei täällä ahdista. Tässä vaiheessa voi ottaa aurinkolasit esiin:







Otepää Golfin jälkeen matka jatkui kohti Soomaata, tai se oli alkuperäinen suunnitelma. Soomaa on suuri suoalue ja luonnonsuojelualue, joka läpi olen usein ajaa hurauttanut kun olen tullut kesämökiltä kotiin. Kerran näin siellä valtavan maakotkan, joka läväytti siipensä täyteen mittaan pääni päällä, ja sen jälkeen en ole ollut entiseni. Soomaalle tekee mieli usein. Jos vielä kerran sen kotkankin näkisi!

Vaan matkasuunnitelma muuttuu kun Aakren jälkeen näemme ruskean, nähtävyyttä ilmoittavan kyltin: Vooremägi. "Sinne - haa - Daltsut", toteamme yhteen ääneen. Meillä ei ole mitään käsitystä mikä meitä siellä odottaa.

Matkan varrella on taivas mennyt pilveen, ja kun saavumme Vooremäelle, alkaa tihuttaa. Kun nousemme autosta, vettä tulee sitten ronskimminkin. Tässä vaiheessa voitte vetää kumisaappaat jalkaan.

Vooremägi on siis luonnonkaunis mäki Võrtsjärven rannalla.



Mäen huipulla kerrotaan olleen aikanaan puolustuslinnoitus, ja mäki on saanut nimensä sen rakennuttajan Andres Vooren mukaan. Ja minä kun luulin sen tulleen Vuorenpeikoista!



Meitä ei sade oikeasti haittaa, sillä se tekee Vooremäen maastosta ja näkymistä ihania ja utuisia. Ainoa vain, että valokuvaus jää sateen yltyessä vähemmälle, pelkään kameroitteni kastuvan.

Mutta upeaa on, tällaisista maisemista minä tykkään! Vettä, usvaa, utua, pastellin sävyjä:





Sade yltyy, ja tuuli alkaa puhaltaa:



Myös punakylkiset männyt ovat utuun kääriytyneitä Vooremäen tiellä:



Matka jatkuu - tässä vaiheessa vielä suunnitelmana on ajaa Soomaalle.

Vooremägi - Riidaja - Kärstna



Ja taas näemme ruskean kyltin: Riidaja, mõis, tamm ja kabel (= Riidaja, kartano, tammi ja kappeli). Kurvaamme sinne: "Toiset Daltsut!"

Sade on laantunut hieman, kosteaa silti on kun lähdemme ihmettelemään Riidajan kartanon kappelia.

Riidajan kartanosta (saksaksi Morsel Podrigeli) on ensimmäiset merkinnät vuodelta 1593. 1500-luvulta vuoteen 1919 kuului kartano von Strykien suvulle.



Kappeli on kiinni, muuta emme odottaneetkaan. Sen hautausmaalle on viimeiset leposijansa saaneet von Strykien suvun jäsenet. Neuvostoaikana, kuten maan tapa tuolloin oli, haudat häpäistiin, kaadettiin ja ristit katkottiin:



Riidajasta suuntaamme Kärstnaan, joka on sateessa aika ankean näköinen pieni paikka. Kylän bussipysäkillä pitävät sadetta paikalliset tenukepit. Jokaisen tuvan ikkunasta kurkitaan vierasta autoa.

Kärstnassa ja sen ympäristössä käytiin 1918-1920 vapaussodassa taisteluita ja Kärstnan nähtävyys onkin tuon sodan uhreille pystytetty muistomerkki. (Kolmas Daltsu - tätäkään emme ennen ole nähneet):



Kärstna - Tuhalaane - Muti - Karksi



Kärstnasta matka jatkuu Tuhalaaneen ja sieltä kohti Karksia. Kun näemme taas ruskean kyltin: Muti maastikukaitseala (Mutin suojelualue). Sinne! Neljäs Daltsu!

Ja kaunis onkin tuo pieni luonnonsuojelualue. Aurinko paistaa jälleen ja lähdemme tutustumaan Mutin niittyihin ja kosteikkoihin. Koirat pääsevät myös nauttimaan luonnosta ja Latte sukeltelee eestaas niittyjen kukkamereen.



Nyt tarvitaan sekä aurinkolaseja että saappaita - taas sataa:



Minulla saappaita ei matkassa ollut. Ja Mutissa, loikkiessani märillä niityillä vettyivät niin kankaiset lenkkarini kuin farkkujeni lahkeet aina polviin asti.

Matka jatkuu Mutista Karksiin, jossa käyn ostamassa pienestä kyläkaupasta kuivat sukat.

Tässä vaiheessa olemme hylänneet suunnitelmat Soomaasta. Minulle on tullut uusi idea: ajetaan Valgaan ja käydään syömässä hyvin korealaisessa Horan-ravintolassa. Linkamaa ei tarvitse houkutella, Karksista matka jatkuukin siis kohti kaakkoa, silmissä kiiltelee Sanjok-seesamivasikka ja valkosipuliporkkanaraaste.

Karksi - Helme - Valga/Valka



Matkan varrelle jäävät vielä Helmen ritarilinnan rauniot. Vaikka lenkkarit ovat märät ja nihkeännahkeat farkunlahkeet läpsivät pitkin kinttuja, täytyy toki tämäkin nähtävyys kuvata - tästä ei kuitenkaan tule Daltsu-pisteitä. Helmen raunioilla olemme olleet useasti, on se sen verta komea paikka.



Silti, aina näistä kiviröykkiöistä löytää jotain uutta. Nyt vasta huomasin, että tuossa pinon päällähän on pitkänenäisen miehen profiili:



Ja tässähän on selvästikin karhu!




Valga/Valka

Ja sitten Valgaan ja syömään!

Olemme, kuten kunnon reissulaiset, nälkäiset kuin sudet ja kauniisti katetut ja rakennetut ateriat häviävät lautasilta nopeasti. Niin nopeasti, että kamerakin - tai siis kuvaus - unohtuu.

Ja matka jatkuu. Nyt ulkomaille. Eli Latviaan. Valga/Valkahan on kaksoiskaupunki, puolet siitä on Viron puolella, puolet Latvian puolella.

Ensimmäiseksi suuntaamme neuvostoaikaiselle ulkoilmateatterille, joka toimii nykyisin nuorison kokoontumispaikkana. Kimmo lähtee koirien kanssa metsään hyttysten syötäväksi, minä kuvailen tätä viehättävää köyhän miehen amfiteatteria.





Teatterin edessä olevassa kanaalissa uiskentelee sorsaäiti poikasineen:





Outo neuvostoajan Väinämöinen - vai kansanvalistaja katselee mäeltä sorsia, sanosinko aika kivettynein kasvoin. Neuvostotaidetta ei voi ainakaan moittia liiasta plastillisuudesta:



Väinämöisen tuikeiden silmien alta matka jatkuu Valkan vanhalle hautausmaalle, jossa emme ole aiemmin käyneet. Viides ja viimeinen Daltsu!



Ja kylläpä onkin jännä paikka, hautausmaat usein ovat. Jokainen jollain lailla omanlaisensa. Ja tämä latvialainen jälleen täysin erilainen kuin yksikään toinen, jossa olen käynyt.

Yleisilme on siisti ja jollain lailla puutarhamainen. Kukkien ohella, haudoille on istutettu paljon puita ja pensaita, on katajia, on kirjavalehtisiä vaahteroita, pallotuijia...







Tällaistakaan hautaa ei ihan heti Suomessa vastaan tule - kuka sanoo että kaiken pitää olla synkeää ja jylhää ja ankaraa. Tässä on ainakin väriä!



Näistä pehmeistä pedeistä pidin myös - samanlaisia uusia hautoja en ole missään muualla nähnyt. Hautoja katsoessa tuntui keveältä, tuntui että vainajat oli peitelty lämmöllä ja pehmeydellä, keveillä mullilla:





Hautausmaalla on rauhallista kierrellä. Väriloistoa tarjosivat myös kalmistoa reunustavat lupiininiityt:



Hautausmailla voisi kierrellä vaikka kuinka pitkään - en koe sitä millään lailla makaaberiksi. Ajatus vaeltelee monenlaisia polkuja, keitä he ovat olleet, millaista on elämä on ollut heidän aikanaan.

Näiden ihmisten elämänkohtaloita pohdimme vielä kotiin ajaessamme - keitä he olivat? Miksi heidät, suomalaiset, on haudattu Valkan latvialaiselle hautausmaalle? Emme ehkä koskaan saa vastausta.





Näitä ajatuksia ja kokemuksia mielessä pyöritellen palaamme Valkasta kotia kohti.

Olemme jälleen nähneet ja kokeneet monenlaista. Käyneet jopa ulkomailla. Yhdessä päivässä. Muutamassa tunnissa. Viro on pieni maa ja Etelä-Virossa on paljon nähtävää, kun osaa vain katsoa.

Olen tarjoillut teille karttaa vain pieninä paloina. Tässä lopuksi ajoreittimme -- ja huomaatte, emme olleet koko aikana 50 kilometriä kauempana Otepäältä! Nämä kaikki nähtävyydet ovat siis vain kivenheiton päässä Villa Ottiliasta.



Tervetuloa tekemään reissu ihan todellisestikin! Tässähän teillä onkin jo kartta valmiina.