Meillä on Villa Ottiliassa ollut jo monta päivää asiakkaana viehättävä pariskunta Suomesta, joka saapui tänne bussilla. Reippaasti suksia kantaen. Vieraamme, Katri ja Ari, viipyvät luonamme koko viikon, ja suunnitelmissa on ollut nauttia luonnosta ja liikunnasta. Ja lomasta.
Joka päivä reippaat vieraamme ovatkin lähteneet laduille. Posket punaisina ovat illansuussa palanneet, tyytyväisinä. Saunaa ja hyvää ruokaa siihen päälle. Iloisista ilmeistä voi päätellä, että loma on ollut onnistunut.
Eilen minä tein ehdotuksen Katrille ja Arille. Olin itse lähdössä ajelulle Taevaskodalle ja siitä eteenpäinkin, kauniita maisemia kameraan metsästäen. Ja kysyin, haluaisivatko he lähteä mukaani. He ilahtuivat ehdotuksesta, olihan heillä näin mahdollisuus nähdä seutukuntia hieman laajemmaltikin, ja niin me sitten startattiin liikkeelle heti aamiaisen jälkeen.
Ensimmäinen varsinainen etappi oli Taevaskoda, tuo ihana luonnonkaunis alue lähellä Põlvan kaupunkia. Meiltä ajomatkaa Taevaskodalle on sellaiset 40 minuuttia.
Ei Taevaskoda tälläkään kertaa pettänyt luottamustani tai odotuksiani. Se on kaikkina vuodenaikoina niiiiin älyttömän hieno: korkeita punaisia rantatörmiä, suloinen Ahja-joki puikkelehtimassa ja kiemurtelemassa punaisten kallioiden välissä. Puita jotka ylettyvät taivaan kanteen asti. Auringonkiloa joen aalloilla. Hienoa, hienoa, huokailen.
Myös Katri ja Ari olivat kovasti otettuja Taevaskodasta. Totesivat, että jo pelkästään tämän takia olisi matka kannattanut tehdä.
Tässä kuvasaalista tästä minun yhdestä lempikohteesta:
Näkymää Ahja-joen patosillalta alas joelle. Alla kohisee putous, jota ei kuvassa näy. Mutta mitä ihmettä tuolla alhaalla on?!
Putouksen kuohu pakkauttuu pyörteiksi ja jäätyy lumiruusuiksi. Onko kauniimpaa tai kummempaa nähty?!
Vielä yksi kuva patosillalta alas joelle.
Tästä on mahdollisuus jatkaa kahta reittiä eri puolin jokea.
Emalätte eli alkulähde, jonka vedessä sanotaan olevan parantavia voimia.
Emalätten purossa näyttääkin olevan jalokivia pohjalla.
Neidonluolassa vangittu neitokainen yksin huhuilee ja odottaa sankaria, prinssiä, joka tuo hänelle kukkivan saniaisen.
Ahja-joki on kaivertanut aukkoja pehmeään hiekkakiviseinämään.
Valot ja varjot ovat satumaisen kauniita.
Taevaskodalla vallitsee ihmeellinen rauha, sen värit ja tunnelma ovat salaperäiset ja tekevät sielulle hyvää.
Taevaskodalta jatkoimme reissuamme. Päivä oli sitä paljon hieno, ettei tehnyt mieli palata vielä kotiin. Ehdotin seuraavaksi matkakohteeksi Räpinan kaupunkia ja sieltä retkeä Peipsille ja Beresjen kylään. Samaiseen, jossa meillä on talo, joka sivumennen sanottuna on yhä myynnissä. Siitä enemmän täällä: Osta talo Peipsin rannalta.
Võhandu-joki on jäässä - kirkko katsoo vastarannalta valkealle joelle.
Räpinan vanha paperitehdas on sekin valkean maiseman ympäröimä.
Sillapään kartanon ranskalaisesta puistosta ei näy lumen keskeltä kuin komeat leikatut tuijat.
Räpinasta jatkamme eteenpäin, ensin Beresjen vanhauskoisten kylään ja sieltä naapurikylään Lüübnitsaan. Mutta sitä ennen syömme isot eineet Räpinan Puurida-pubissa.
Beresje on hiljainen, yhtäkään sielua ei kylänraitilla näy. Me käymme tutustumassa Beresjen hautausmaahan, joka on karuudessaan eksoottinen. Minä kuvailen hautapaasia ja uutta hautakumpua, joka kertoo, että jälleen on Beresjen väkiluku vähentynyt yhdellä hengellä.
Vanhoja ristejä Beresjen vanhauskoisten hautausmaalla.
Muovikukkia lumessa Beresjen hautausmaalla.
Yksi kyläläinen on poistunut joukosta.
Beresjen hiljaista kylää maaliskuussa hautausmaalta nähtynä
Matka jatkuu. Seuraava kohde on Lüübnitsa, hieman Beresjeä isompi kylä, jossa syksyisin vietetään sipulikarnevaalit, joista olen täälläkin kertonut. Nyt ei kylässä ole sen enempää elämää kuin mitä Beresjessä. Me suuntaamme Peipsin rannalle ja jäälle.
Kaukana jäällä - ehkä Venäjän puolella - on kalastajia pilkillä. Vastarannalla näkyy Venäjä.
Lippu merkitsemässä jotain? Ei kai sentään verkon paikkaa näin talvella?
Eihän Peipsillä voi käydä kuvaamatta (vaikka vain vähän) kaisloja ja ruokoja!
Vartiotorni naapurin puolella.
Peipsillä tuuli napakasti, ja hetken jäällä seikkailtuamme olimme iloisia auton tarjoamasta lämmöstä. Oli aika suunnata pikku hiljaa kotia kohden. Päätimme kuitenkin tehdä vielä pienen poikkeaman ja käydä, vaikka vain nopeasti, Võrussa.
Siellä kuljimme vain pienen hetken lumisella rantabulevardilla ja tarkastimme, että Võrun suuren miehen Friedrich Reinhold Kreutzwaldin patsas oli tallella. Olihan se - tämä Kalevipojan luojan muistomerkki. Laskevassa ilta-auringossa yritin antaa matkatovereilleni jonkinmoista lyhyttä yhteenvetoa Kalevipojan seikkailusta. Siitä tuli aika tynkä. Pätkiä muistin - kuten Kalevipojan surullisenkuuluisat seikkailut Suomessa - mutta loppu jäi hämärän peittoon. Itsekseni päätin, että nyt on korkea aika että luen itse tuon eepoksen. Nyt vaan siteerasin mitä olin Wikipediasta lukenut.
Kreutzwald heristää Tiinalle sormeaan! - Eikö olisi jo korkea aika lukea Kalevipoeg?!
---
PS. Käy tutustumassa myös uusiin ja ehtoisiin Villa Ottilian facebook-sivuihin, joita olemme päivittäneet tiuhaan. Tästä löydät ne: http://www.facebook.com/VillaOttilia/
