Kansanviisauksia ja puutarhahommia

Jos minun pitäisi jättää muistijälki ihmiskunnan kollektiiviseen tajuntaan, sanoa jotain ajatonta ja kuolematonta, joka viisautena kulkisi suusta suuhun sukupolvelta toiselle, voisi se olla tämä:

”Sirppi kädessä ei kannata alkaa hyttysiä huitomaan.”

Tätä saa vapaasti lainata.

Tahtoo siis sanoa, että taas on tehty puutarhahommia.

Ja kun on mennyt tovi kaikenlaisissa muissa aktiviteeteissa, kuten Kerstenin ja juhannuksen juhlimisessa – molemmista on blogissa aiemmin juttua - on rikkaruohoilla ollut pihalla omat bileet.

Pari päivää sitten päätin katkaista rikkaruohojen juhlat ja tartuin sirppiin ja aloin siivota röyhähtänyttä aidanvierusta. Otin sirpin apuun. On muuten mainio peli, näin sivulauseessa huomautettuna.

Jolloin huomasin, että tämä kesä on ikävän hyttysrunsas, jopa Otepäällä, jossa hyttyset eivät yleensä vaivaa. Otepään aina yhtä rivakka tuuli on ne yleensä pitänyt poissa. Mutta nyt niitä on. Ja, tosiaan, sirppi kädessä ei niitä kannata huitoa.

Mutta sain minä jotain hyödyllistäkin aikaiseksikin, aidanvierus siistiytyi ja pihalla alkaa jo olla hoidettua ilmettä. Tässä pari yleiskuvaa:





Tarkkasilmäinen huomaa että tanhulava alias helikopterikenttä on möbleerattu. Eikä vain möbleerattu. Sen ympärille on istutettu myös Sylvialta saamiani pikkuruisia keltaisia variegata-pukseja (puksi taitaa suomeksi olla koiranpensas, en ole kyllä varma.)

Jonain päivänä tanhulavan ympärillä on siis upea, hyvinhoidettu ja taitenleikattu puksiaita. Tai siis tämä on tavoite, toteutus ja tulos voivat olla, kuten usein ovatkin, aivan eri asia.

Tässä nämä pienokaiset nyt ovat – ympärillään kesäkuun alussa työstämääni haketta. On siellä ne puksitkin, täytyy vähän siristellä silmiä. Kuvan klikkaaminen isommaksi voi sekin auttaa:



Muistatteko kun kerroin viime syksynä, puutarhakuumeessa riehuessani, että yhtenä tämän kesän tavoitteena on saada rumat verkkoaidat peitettyä villiviinillä? Istutin silloin toistakymmentä syysalennusmyynneistä hankkimaani villiviinin taimea, ja hyvinhän nuo ovat lähteneet kasvuun:



Viime syksynä perustin myös nämä sorapenkkini. Ja vaikka silloin jokunen kulmakarva nousikin kysymysmerkin muotoiseksi muutamaisessakin päässä, niin minä olin vahva uskossani. Ajatuksena oli silloin ja on yhä täyttää sorapinta lopuksi kivikkokasveilla, maksaruohoilla, kilkoilla ja mitä kaikkea niitä onkaan.

Ja tätä missiota olen tänä kesänä jatkanut, tässä muutamainen aika hauska kivikkokasvi lähikuvassa:









Ai niin, se sirpillä huitominen?

Älkää huolestuko, olen yhä yhtenä kappaleena, eikä naarmutkaan ole syviä. Pariin otteeseen kyllä oli ns. läheltä-piti-tilanteita, kun selkärangasta lähti käsky sirppikädelle: ”Hyttynen vasemmassa olkavarressa, tapa se!