Näytetään tekstit, joissa on tunniste Otepää golf. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Otepää golf. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Otepään 10 ihmettä: viimeiset kaksi eli 9. ja 10. ihme

Ihmesarjani päättyy tähän. Nyt on vuorossa kaksi viimeistä ihmettä, joiden valinnassa piti oikein miettiä, että mitä ottaa sarjaan mukaan.

Nämä kaksi viimeistä ihmettä ovat tällaisia käytännöllisluonteisia eli Palvelut ja Harrastusmahdollisuudet.

Otepää siis tarjoaa luontomatkaajalle elämyksiä ja on historiasta kiinnostuneelle antoisa matkakohde. Mutta ihminen ei elä pelkistä elämyksistä, sitä pitää välillä tankata ja huoltaa, että pysyy toimintakykyisenä.

Ollakseen näin pieni paikka, Otepään palvelujen tarjonta on laaja. Meillä on useita ravintoloita, joista useat kävelymatkan päässä Villa Ottiliasta. Suosikkeja omalla listallani on keskustan mutkaton Hermani Pubi ja uudempi l.u.m.i. Parin kilometrin päässä on upealla näköalalla varustettu Nuustaku ja gourmet-tyyppinen Pühajärvi Restoran. Ja tässä mainittuna tosiaan vasta muutama paikan ravintoloista.

Yökerhojakin löytyy jopa kaksin kappalein, keitä tällainen yöelämä kiinnostaa.

Suomalaiset ovat tottuneet etsimään Viron edullisia kampaamo- ja kosmetologipalveluita, ja löytyyhän niitä, useita. Lähellä Ottiliaa on tyylikäs ReedeVilla. Parin kilometrin päässä taas Pyhäjärve Puhkekeskus, jossa on tarjolla hierojaa ja kampaaja ja kosmetologia useampiakin.

Kampaamopalvelut järjestyvät Otepäältä myös. Pyhäjärvelleä ja ReedeVillassa on kampaajat. Mutta minun ja Kimmon suosikki on ihastuttava ja topakka Astrid, joka toimii kaupungin keskustassa, pienessä kahden naisen Perejuuksuur-liikkeessä. Ja hinnat ovat jotain aivan muuta kuin Suomessa.

Ruokakauppoja tai oikeastaan isoja marketeja on kaksi, kolmatta rakennetaan. Kaupungista löytyy kaksi pankkia, silmälasiliike, matkamuistomyymälä, kukkakauppa, sekatavarakauppa, josta saa lähes mitä vaan vaatteista astioihin ja villalankoihin asti.

Eli palveluissa todellakin löytyy.

Harrastusmahdollisuuksiakin on vaikka mitä, päällimäisenä tietenkin Pyhäjärvi, johon voi tutustua uimalla tai soutelemalla tai kanoteeraamalla. On kuntosali ja uimahalli ja keilahalli. On tenniskentät ja rullahiihto- ja -luisteluladut. On 18-reikäinen golfkenttä. Ja tietenkin aiemmin mainitsemani upea seikkailupuisto, jossa pääsee ottamaan mittaa itsestään. Viimeisestä voi katsoa kuvia tällaisesta linkistä: http://www.villaottilia.ee/seikkailupuisto/

Eilen sain sähköpostiini ilmoituksen että jälleen on Otepäälle avattu uusi harrastumahdollisuus, disc golf-kenttä, joka ei sano minulle mitään. Ilmeisesti kyse on jonkinmoisista frisbeen kaltaisista levyistä joita sitten viskellään.

Tässä tiedote asiasta:

22.7. alkaen on Tehvandiin avattu 18 väylän disc-golf -rata. Väylät ovat eri pituisia ja vaikeudeltaan erilaisia. 2,5 km alueella olevien väylien kokonaispituus on 1,5 km.

Että tällaistakin mahdollisuutta pukkaa. Täytyykin lähteä jossain vaiheessa tutustumaan tähän lajiin, että tietää mitä asiakkaille suositella.

Joka tapauksessa, tarjontaa riittää. Nähtävää riittää. Ja palveluita riittää. Joten, ei sitten muuta kuin Otepään lomaa varaamaan. Ja paikanhan tiedätte, eikö niin? Villa Ottilia ja sen isäntäpari kera hömelön koiransa odottavat Teitä!

(Loppuun oli ihan pakko laittaa tällainen markkinointiaspekti, mutta mitäpä muuta yrittäjä voi tehdä kuin yrittää! )





Onko vieraita tulossa, pohtii Latte

Pala Villa Ottilian puutarhaa

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Otepää ja talvi - ja sen mahdollisuudet

Olen niin pitkään laittanut blogiin valokuvausjuttuja, että kohta Virosta innostuneet lukijat vaihtavat kanavaa jonnekin muualle. Siksipä yritän palata takaisin perusasioiden pariin eli Viroon. Lupaan rakentaa tänne sarjan joka esittelee Etelä-Viron kaupunkeja ja niiden tarjontaa matkailijoille.

Aloitan tietenkin omasta kotikaupungistani eli Otepäästä. Ja keskityn tässä esittelyssä puhtaasti siihen, mitä kaupungilla on talvella tarjota matkailijalle. Kevät, kesä ja syksy ovat nekin kaikki hyviä matkailukausia, mutta koska talvi on tuloillaan, puhun siis talvesta.

Otepää on eläväinen kahden tuhannen ihmisen kaupunki Etelä-Virossa, Valgamaalla. Virolaisittain kaupunki on kuitenkin poikkeuksellinen, sillä se on vahvasti profiloitunut matkailuun.

Otepää on Viron kiistaton talvipääkaupunki, joka tarjoaa talven riemuja kaiken ikäisille. Niin aktiiviurheilijoille, lapsiperheille kuin luontomatkailijoille. Kaupunki sykkii elämää ja liikettä koko talvikauden. Montako 2000 ihmisen kaupunkia Virossa tiedätte, jolla on tarjottavinaan mm. kaksi yökerhoa, runsas joukko ravintoloita, kahviloita, keilarata, golfkenttä, uimahalli, kuntosalit, puhumattakaan Viron kuuluisimmasta hiihtostadionista?

Otepään sijainti ja maasto ovat kuin luodut liikkumiselle. Kaupungin keskellä sijaitsevan Linnavuoren huipulta, Otepään vanhan linnan raunioilta, aukeaa kumpuileva mäkimaisema, joka jatkuu silmänkantamattomiin. Linnavuoren ohella kannattaa kiivetä myös Hobusemäelle ja Harimäelle, joista jälkimmäisen huipulla on näköalatorni. Maisemat mäenhuipuilta ovat palkitsevat. Muita näköalatorneja löytyy Väike Munamäeltä, pari kilometriä kaupungin keskustasta Valgan suuntaan. Kaikkein uusin torni on Tehvandin urheilupuistossa sijaitseva 90-metrinen hyppyrimäki, jonka huipulla on näköalatasanne. Viimeiseen vie jopa hissi.

(Ja nyt siis selviää lukijoille viimeistään, mistä olen ne kaikki korkealta otetut valokuvat napannut.)

Pulkkamäkiä on kaikkialla, ainoa mitä tarvitsee tehdä on kiivetä sopivaksi katsomalleen kukkulalle ja viilettää alas. Pulkankin voi hankkia paikan päältä. Toinen vaihtoehto on hankkia lippu tubing-mäkeen, joita on kaupungissa kaksi, toinen kaupungin keskustassa, toinen Ansomäellä. Tubing-mäissä lasketellaan auton sisäkumia muistuttavilla pyöreillä donitseilla, jotka pyörittävät laskijaa mielin määrin. Mäestä ylös tullaan hissillä.



Voin kertoa omasta kokemuksestani, että tämä on tosi hauskaa puuhaa.




Hiihtäminen on Otepään ykkösharrasteita talvella, eikä suotta. Hiihtoreittejä on kaiken pituisia ja tasoisia alkaen Tehvandin hiihtostadionin hoidetuista ja valaistuista laduista päätyen tasaisiin ja idyllisiin latuihin Pyhäjärven jäällä. Otepään lähistöllä, Käärikun urheilukeskuksessa on myös hyvät hoidetut ladustot, kuuluisimpana Kekkosen latu, 15 km pitkä lenkki, jonka UKK hiihti vierailullaan Virossa vuonna 1964.




Lasketteluun ja lumilautailuun on Otepäällä tarjolla kaksikin mäkeä: Väike Munamäen lyhyt mutta jyrkkä mäki ja Kuutsemäen pitkä ja loiva mäki, joka on oivallinen lapsiperheille ja laskettelua vasta aloittaville. Mäkiliput ovat Suomen hintoihin nähden edulliset. Suksi- ja lumilautavuokraamoja on kaupungissa useita.




Mäet eivät ole kovinkaan haasteellisia kokeneelle laskettelijalle, mutta aloittelijalle sitäkin sopivampia. Virossa laskettelu ei ole samalla tavoin jokamiehen harrastus kuin mitä Suomessa. Niinpä esimerkiksi Kuutsemäellä näkee paljon aikuisia aloittelijoita, jotka eivät ota harjoittelua turhan ryppyotsaisesti. Oiva mäki kaikille, jotka eivät halua tuntea itseään tyhmiksi parempiensa joukossa!

Kävelyn harrastajille talvinen Otepää tarjoaa runsaasti luonnonkauniita reittejä. Kaupungin keskustasta, Spordihoonen eli urheiluhallin kyljestä lähtee Apteekkarin kävelyreitti, n. 3 km:n ohjattu luontopolku, joka vie vanhoille aktiivikäytöstä poistetuille hyppyrimäille, joissa vielä nykyisinkin Viron tulevat mäkitoivot omatoimisesti harjoittelevat. Apteekkarin kävelyreitti on omia suosikkejani. Sen poimuilevilla polustoilla olen koirien kanssa ulkoillut useasti.

Toinen suosittu kävely- ja polkupyöräreitti on Pyhäjärveä kiertävä 14 km pitkä Pyhäjärven reitti, jonka voi kiertää joko kokonaisuudessaan tai josta voi valita vain osan, kuten 3 km pitkän Murrumetsän reitin, sekin omia suosikkejani. Tai mikäpä estää vaeltamasta omia polkujaan, vaikka Pyhäjärven jäällä.






Otepään talvinen liikuntatarjonta on siis todella monipuolista. Kun listaan lisätään vielä moottorikelkka- ja mönkijäsafarit sekä tunnelmalliset rekiretket, löytyy vauhdin hurmaa varmasti jokaiseen makuun. Tarkempia tietoja saa Otepään matkailutoimistosta: www.otepaa.ee ja puh: +372 766 1200.

Ja minnekä majoittua? Mitäs luulette? Tietenkin Villa Ottiliaan. Ottakaa reippaasti yhteyttä!

tai soittakaa: +372 796 2000.

(Suurtapahtumien ajalla, MM-maailmancup ja Tarton maratoni, meillä on täyttä, mutta muuten löytyy talviajaksi vielä hyvin tilaa.)

PS. Valokuvia, myös Otepäältä ja talvesta voitte katsoa vaikkapa täältä: Ottilia Visions  vaikka onhan siellä paljon muutakin. Toinen kuvagalleria löytyy taas tällaisesta linkistä: Otepään talvi

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Lähellä kaukana kotoa - eli ajelulla Etelä-Virossa

Lupasin eilen että tänään sitä sitten blogissa ajellaan autolla. Ottakaa matkavarusteina mukaanne aurinkolasit ja kumisaappaat. Molempia tarvitaan tällä reissulla. Karttaa ette tarvitse, sen saatte minulta.

Ja lähtee.

Toissapäivänä siis hyppäsimme pitkästä aikaan autoon päämääränä mennä... jonnekin.

Suunnitelmana oli tehdä Daltsut eli Dalai-Lamat. Eli mennä paikkaan, jossa emme ole aiemmin käyneet. (Termi tulee siitä, että Dalai Lama on onnellisen elämän ohjenuoraksi antanut neuvon käydä ainakin kerran vuodessa jossain ennenkokemattomassa paikassa.)

On sellaisiakin paikkoja täällä vielä, onneksi. Vaikka paljonhan me ollaan jo nähty neljässä vuodessa kun ollaan aktiivisesti kierretty maata.

Liikkeelle lähtiessämme aurinko paistoi kirkkaasti. Suunnistimme kohti Pukaa.

Otepää - Otepää Golf - Puka



Pysähdyimme kurkistamaan ensi töiksemme Otepään golf-kenttää, joka sijaitsee Otepään ja Pukan välissä.

Me itse emme golfaa, mutta asiakkaissa löytyy myös tästä harrastuksesta kiinnostuneita, joten tahdoin kurkata miltä kentillä näyttää näin kesäkuussa.

Ja komeassa kunnossa kenttä oli, viheriöt viheriöivät ja järvi kimalteli auringonpaisteessa. Sanovat, että kenttä on yksi Euroopan kauneimpia, vaativakin se kuulemma on, johtuen maastonmuodostuksista. Sanovat myös, että tähän kenttään syntyy himo.

Tässä muutamainen kuva kentältä, kuten huomaatte, väenpaljous ei täällä ahdista. Tässä vaiheessa voi ottaa aurinkolasit esiin:







Otepää Golfin jälkeen matka jatkui kohti Soomaata, tai se oli alkuperäinen suunnitelma. Soomaa on suuri suoalue ja luonnonsuojelualue, joka läpi olen usein ajaa hurauttanut kun olen tullut kesämökiltä kotiin. Kerran näin siellä valtavan maakotkan, joka läväytti siipensä täyteen mittaan pääni päällä, ja sen jälkeen en ole ollut entiseni. Soomaalle tekee mieli usein. Jos vielä kerran sen kotkankin näkisi!

Vaan matkasuunnitelma muuttuu kun Aakren jälkeen näemme ruskean, nähtävyyttä ilmoittavan kyltin: Vooremägi. "Sinne - haa - Daltsut", toteamme yhteen ääneen. Meillä ei ole mitään käsitystä mikä meitä siellä odottaa.

Matkan varrella on taivas mennyt pilveen, ja kun saavumme Vooremäelle, alkaa tihuttaa. Kun nousemme autosta, vettä tulee sitten ronskimminkin. Tässä vaiheessa voitte vetää kumisaappaat jalkaan.

Vooremägi on siis luonnonkaunis mäki Võrtsjärven rannalla.



Mäen huipulla kerrotaan olleen aikanaan puolustuslinnoitus, ja mäki on saanut nimensä sen rakennuttajan Andres Vooren mukaan. Ja minä kun luulin sen tulleen Vuorenpeikoista!



Meitä ei sade oikeasti haittaa, sillä se tekee Vooremäen maastosta ja näkymistä ihania ja utuisia. Ainoa vain, että valokuvaus jää sateen yltyessä vähemmälle, pelkään kameroitteni kastuvan.

Mutta upeaa on, tällaisista maisemista minä tykkään! Vettä, usvaa, utua, pastellin sävyjä:





Sade yltyy, ja tuuli alkaa puhaltaa:



Myös punakylkiset männyt ovat utuun kääriytyneitä Vooremäen tiellä:



Matka jatkuu - tässä vaiheessa vielä suunnitelmana on ajaa Soomaalle.

Vooremägi - Riidaja - Kärstna



Ja taas näemme ruskean kyltin: Riidaja, mõis, tamm ja kabel (= Riidaja, kartano, tammi ja kappeli). Kurvaamme sinne: "Toiset Daltsut!"

Sade on laantunut hieman, kosteaa silti on kun lähdemme ihmettelemään Riidajan kartanon kappelia.

Riidajan kartanosta (saksaksi Morsel Podrigeli) on ensimmäiset merkinnät vuodelta 1593. 1500-luvulta vuoteen 1919 kuului kartano von Strykien suvulle.



Kappeli on kiinni, muuta emme odottaneetkaan. Sen hautausmaalle on viimeiset leposijansa saaneet von Strykien suvun jäsenet. Neuvostoaikana, kuten maan tapa tuolloin oli, haudat häpäistiin, kaadettiin ja ristit katkottiin:



Riidajasta suuntaamme Kärstnaan, joka on sateessa aika ankean näköinen pieni paikka. Kylän bussipysäkillä pitävät sadetta paikalliset tenukepit. Jokaisen tuvan ikkunasta kurkitaan vierasta autoa.

Kärstnassa ja sen ympäristössä käytiin 1918-1920 vapaussodassa taisteluita ja Kärstnan nähtävyys onkin tuon sodan uhreille pystytetty muistomerkki. (Kolmas Daltsu - tätäkään emme ennen ole nähneet):



Kärstna - Tuhalaane - Muti - Karksi



Kärstnasta matka jatkuu Tuhalaaneen ja sieltä kohti Karksia. Kun näemme taas ruskean kyltin: Muti maastikukaitseala (Mutin suojelualue). Sinne! Neljäs Daltsu!

Ja kaunis onkin tuo pieni luonnonsuojelualue. Aurinko paistaa jälleen ja lähdemme tutustumaan Mutin niittyihin ja kosteikkoihin. Koirat pääsevät myös nauttimaan luonnosta ja Latte sukeltelee eestaas niittyjen kukkamereen.



Nyt tarvitaan sekä aurinkolaseja että saappaita - taas sataa:



Minulla saappaita ei matkassa ollut. Ja Mutissa, loikkiessani märillä niityillä vettyivät niin kankaiset lenkkarini kuin farkkujeni lahkeet aina polviin asti.

Matka jatkuu Mutista Karksiin, jossa käyn ostamassa pienestä kyläkaupasta kuivat sukat.

Tässä vaiheessa olemme hylänneet suunnitelmat Soomaasta. Minulle on tullut uusi idea: ajetaan Valgaan ja käydään syömässä hyvin korealaisessa Horan-ravintolassa. Linkamaa ei tarvitse houkutella, Karksista matka jatkuukin siis kohti kaakkoa, silmissä kiiltelee Sanjok-seesamivasikka ja valkosipuliporkkanaraaste.

Karksi - Helme - Valga/Valka



Matkan varrelle jäävät vielä Helmen ritarilinnan rauniot. Vaikka lenkkarit ovat märät ja nihkeännahkeat farkunlahkeet läpsivät pitkin kinttuja, täytyy toki tämäkin nähtävyys kuvata - tästä ei kuitenkaan tule Daltsu-pisteitä. Helmen raunioilla olemme olleet useasti, on se sen verta komea paikka.



Silti, aina näistä kiviröykkiöistä löytää jotain uutta. Nyt vasta huomasin, että tuossa pinon päällähän on pitkänenäisen miehen profiili:



Ja tässähän on selvästikin karhu!




Valga/Valka

Ja sitten Valgaan ja syömään!

Olemme, kuten kunnon reissulaiset, nälkäiset kuin sudet ja kauniisti katetut ja rakennetut ateriat häviävät lautasilta nopeasti. Niin nopeasti, että kamerakin - tai siis kuvaus - unohtuu.

Ja matka jatkuu. Nyt ulkomaille. Eli Latviaan. Valga/Valkahan on kaksoiskaupunki, puolet siitä on Viron puolella, puolet Latvian puolella.

Ensimmäiseksi suuntaamme neuvostoaikaiselle ulkoilmateatterille, joka toimii nykyisin nuorison kokoontumispaikkana. Kimmo lähtee koirien kanssa metsään hyttysten syötäväksi, minä kuvailen tätä viehättävää köyhän miehen amfiteatteria.





Teatterin edessä olevassa kanaalissa uiskentelee sorsaäiti poikasineen:





Outo neuvostoajan Väinämöinen - vai kansanvalistaja katselee mäeltä sorsia, sanosinko aika kivettynein kasvoin. Neuvostotaidetta ei voi ainakaan moittia liiasta plastillisuudesta:



Väinämöisen tuikeiden silmien alta matka jatkuu Valkan vanhalle hautausmaalle, jossa emme ole aiemmin käyneet. Viides ja viimeinen Daltsu!



Ja kylläpä onkin jännä paikka, hautausmaat usein ovat. Jokainen jollain lailla omanlaisensa. Ja tämä latvialainen jälleen täysin erilainen kuin yksikään toinen, jossa olen käynyt.

Yleisilme on siisti ja jollain lailla puutarhamainen. Kukkien ohella, haudoille on istutettu paljon puita ja pensaita, on katajia, on kirjavalehtisiä vaahteroita, pallotuijia...







Tällaistakaan hautaa ei ihan heti Suomessa vastaan tule - kuka sanoo että kaiken pitää olla synkeää ja jylhää ja ankaraa. Tässä on ainakin väriä!



Näistä pehmeistä pedeistä pidin myös - samanlaisia uusia hautoja en ole missään muualla nähnyt. Hautoja katsoessa tuntui keveältä, tuntui että vainajat oli peitelty lämmöllä ja pehmeydellä, keveillä mullilla:





Hautausmaalla on rauhallista kierrellä. Väriloistoa tarjosivat myös kalmistoa reunustavat lupiininiityt:



Hautausmailla voisi kierrellä vaikka kuinka pitkään - en koe sitä millään lailla makaaberiksi. Ajatus vaeltelee monenlaisia polkuja, keitä he ovat olleet, millaista on elämä on ollut heidän aikanaan.

Näiden ihmisten elämänkohtaloita pohdimme vielä kotiin ajaessamme - keitä he olivat? Miksi heidät, suomalaiset, on haudattu Valkan latvialaiselle hautausmaalle? Emme ehkä koskaan saa vastausta.





Näitä ajatuksia ja kokemuksia mielessä pyöritellen palaamme Valkasta kotia kohti.

Olemme jälleen nähneet ja kokeneet monenlaista. Käyneet jopa ulkomailla. Yhdessä päivässä. Muutamassa tunnissa. Viro on pieni maa ja Etelä-Virossa on paljon nähtävää, kun osaa vain katsoa.

Olen tarjoillut teille karttaa vain pieninä paloina. Tässä lopuksi ajoreittimme -- ja huomaatte, emme olleet koko aikana 50 kilometriä kauempana Otepäältä! Nämä kaikki nähtävyydet ovat siis vain kivenheiton päässä Villa Ottiliasta.



Tervetuloa tekemään reissu ihan todellisestikin! Tässähän teillä onkin jo kartta valmiina.