Nepalin ihmemaa, osa 9: Pashupatinath 2 ja erään elämän loppu

Pashupatinathinatin ristiriitaisuus syntyy siitä, että yhtäältä se on likainen turistirysä, ja toisaalta hinduille pyhä paikka, jossa saattaa vainajat seuraavalle matkalle. Minulla oli mahdollisuus seurata yhtä hautajaistoimitusta alusta lähes loppuun asti. Yritin tehdä sen niin hienotunteisesti kuin mahdollista, kaukaa ja teleobjektiivia käyttäen. Silti en voinut välttää tunnetta, että tirkistelin jotain hyvin yksityistä perhetapahtumaa. Mutta en tehnyt sitä vain uteliaisuudesta tai mielenkiinnosta, vaan yritin samalla ymmärtää mitä näin.

Polttohautaus kuulostaa länsimaisesta barbaariselta - sitä se ei kuitenkaan ole. Se on rationaalinen ja hygieeninen käytäntö maassa jossa maata on vähän ja väkeä paljon. Pashupatinathissa opin myös että se on yhtä arvokas ja vainajaa kunnioittava toimitus kuin hautaus missä tahansa ns. sivistyneessä maailmassa. (Mikä sinällään on sanana paradoksi - kun otetaan huomioon Aasian monituhatvuotinen kulttuuriperintö, mikä oikeuttaa meidät länsimaalaiset ylipäätänsä kutsumaan omaa maailmankolkkaamme "sivistyneeksi maailmaksi"!)

Hinduismin perusajatuksia on usko sielunvaellukseen. Niinpä kuolema ei ole loppu vaan uuden alku. Kun vainaja poltetaan on kyse vain sielun kuljetusastian hävittämisestä. Silti hautajaiset voivat olla hyvin tunteellinen tapahtuma - hyvästijättö rakkaalle on raskasta ja tunteellista vaikka uskoisi hänet tapaavansa myös seuraavassa elämässä. Kyyneleiltä ei näissäkään hautajaisissa vältytty.

Seitsemän vuotta sitten seurasimme pienen lapsen polttohautauksen loppua. Lapsen asettelua halkovuoteelleen, peittelyn märkiin kaisloihin ja polttamisen, joka kestää ruumiin koosta riippuen kolmesta neljään viiteen tuntiin. Kun vainajasta ei ole jäljellä kuin tuhkat, ne lakaistaan pyhään Bagmati-jokeen joka kuljettaa ne lopulta Gangesiin.

Tällä kertaa pääsimme katsomaan myös sitä miten vainaja valmistellaan tälle matkalle - olin jo kirjoittaa "viimeiselle matkalle", mutta siitähän ei hinduismissa ole kyse. Miten huolellisesti ja arvokkaasti pitkä seremonia suoritetaan. Ja mietimme hiljaa itseksemme että tämä konkreettinen vainajan kohtaaminen voi olla surun käsittelyn kannalta huomattavasti terapeuttisempaa kuin meidän tapamme piilottaa vainaja perheen katseilta puuarkkuun ja nopeasti kuopata se maan uumeniin.

Ainakin seuraamamme polttohautaus suoritettiin puhtaasti oman perheen ja suvun voimin. Emme nähneet ainuttakaan pappia paikalla. Sitähän emme voi tietää mitä ennen varsinaista polttohautausta oli jo tapahtunut. Ehkä vainaja oli siunattu ennen sitä, mahdollisesti juuri Pashupatinathin kultakattoisessa temppelissä.

Ehkä vainaja oli viettänyt viimeiset hetkensä polttolaiturien viereisessä Kuoleman talossa. Hindut uskovat, että mikäli sielu erkanee ruumiista mahdollisimman lähellä Shivalle omistettua temppeliä, se auttaa vainajaa sielunvaelluksessa ja takaa paremmat lähtökohdat seuraavaan elämään.

Huomasin eilen miettiväni, että miten polttohaudataan yksinäiset ihmiset, joilla ei ole perhettä tai sukua. Onko heitä varten olemassa hautaustoimistoja? Miten heidät poltetaan? Ja sitten huomasin miettiväni, että onko Nepalissa edes yksinäisiä ihmisiä, samalla tavalla kuin mitä meillä? Vanhuksia, jotka unohdetaan ja hylätään yksinäisyyteen neljän seinän sisälle. Onko sellainen Nepalissa edes mahdollista?

Nepalilaisuuteen liittyy hyvin vahva perhe-, suku- ja heimosidonnaisuus. Käsite "perhe" on hyvin laaja - veljiä ja sisaria eivät ole vain biologiset sisarukset, vaan veljeyskäsite saattaa käsittää koko suvun, kylän, joskus jopa laajemmankin maantieteellisen alueen. Ja perhe ja suku tukevat ja auttavat toisiaan, ne muodostavat sen sosiaalisen verkoston, jonka meillä korvaa sosiaalihuolto ja viranomaiset. Maassa jossa sosiaalihuoltoa ei ole nimeksikään, tämä onkin ainoa vaihtoehto pitää huolta heikoimmista, lapsista, vanhuksista tai sairaista.

Mutta tämä riittäköön alkupuheeksi. Alla kuvakooste näkemästämme polttohautauksesta. En osaa kertoa enempää näkemästäni, ja kaikki kommenttini perustuvat puhtaasti näköhavaintoihin, ei tietoon.

Bagmati-joki jakaa alueen niin että turistit ovat toisella rannalla, Pashupatinathin kultakattoinen temppeli, Kuoleman talo ja polttolaiturit toisella puolen. Kuvassa näkyvät pienet kivimajat ovat vaeltavien pyhiinvaeltajien majataloja.

Vainaja on nostettu laiturille lepäämään. Takana Pashupatinathin kultakattoinen temppeli. Oikealla oleva valkoinen talo (portaat, punaiset markiisit ja koira portaiden päässä) on Kuoleman talo.

Vainajan kasvot on peitetty ja niitä ja koko kehoa verhoavat onnea tuottavat kehäkukkaseppeleet

Sukulaismiehet alkavat valmistaa vainajaa viimeisille hyvästeille - naiset pysyvät hieman sivustalla katosten alla

Vainaja nostetaan erityiselle kiviluiskalle puhdistamista varten

Vainajan jalat lepäävät Bagmati-joessa. Kalju mies punaisessa Adidas-takissa on lähisukulainen, koska hän on ajanut päänsä kaljuksi surun merkiksi. Yleistä on myös se, että hiukset leikataan vasta varsinaisen polttohautauksen jälkeen.

Myös kasvot puhdistetaan pyhällä Bagmati-joen vedellä

Alkaa vainajan viimeiset valmistelut, sitä varten perheen miehet levittävät valkeat verhot vainajan suojaksi.

Tämän toimituksen aikana vainajan kasvot ja jalat värjätään oransseiksi

Vainajan jalat ovat saaneet oranssin värin

Vainaja on tähän asti maannut kasvot joen ylävirtaan. Nyt hänet käännetään toisin päin.

Vainaja on valmis kohtaamaan sukulaisensa viimeisen kerran. Miehet pesevät joessa käsistään oranssin värin.

Suku kiertää vainajan myötäpäivää hyvästellen hänet

Miehet auttavat leskeä jonka suru on suuri ja itku lohdutonta

Kun kaikki sukulaiset ovat hyvästelleet vainajan peitetään hänet valkoisiin käärinliinoihin ja kehäkukkaseppeleihin

Vainaja viedään kulkueessa pesupaikalta varsinaiselle polttolaiturille. Naiset heittävät riisiä ja Kuoleman talolla luuhailevat pienet pojat, häiriintyneet ja häiriköivät, yrittävät saada riisiä kiinni.

Kuoleman talon pojat eivät piittaa naisten itkusta tai ihmisten surusta vaan juoksentelevat ees taas kulkueen ympärillä

Vainajaa lasketaan polttopuiden päälle

Suuri apina hyppelee kattopelleillä ja rämisyttelee niitä agressiivisesti

Vainaja on laskettu polttopuiden päälle

Turistit vastarannalta seuraavat tapahtumaa

Vainajan oranssit liinat lasketaan jokeen, jotta ne kulkeutuisivat aina Gangesiin asti. Todellisuudessa ne kulkeutuvat noin viisi metriä ennen kuin Kuoleman talon pojat ne noukkivat ylös ja etsivät kankaiden poimuista rahaa tai muita vainajan matkaan laitettuja arvoesineitä, joiden pitäisi tuottaa onnea tuonpuoleisessa.

Ja nyt kun kuvaa katson tarkemmin huomaan, että kuvan vasempaanreunaan on ilmestynyt kuusi valkeanaamaista turistia. Turisteiksi heidät tunnistaa, paitsi kasvoista niin siitä, että tumma lyhyttukkainen nainen on saapunut  paikalle shortseissa. Nepalissa missä koskaan eivät naiset esiiny polvet tai olkapäät paljaina. Hän tulee kuokkimaan toisten hautajaisiin, vain hinduille tarkoitetulle alueelle ja hänen pukukoodinsa vastaa samaa kuin joku tulisi suomalaisiin hautajaisiin kuokkimaan bikinit päällä.

Koirat ja pyhät lehmät ja sonnit seikkailevat turistien keskellä vastarannalla

Tuli on sytytetty. Rovion ympärillä olevia Bagmatisssa kasteltuja kaisloja ja heiniä käytetään vainajan peittämiseen ja savun synnyttämiseen

Lieskat nuolevat kaisloja ja alkavat synnyttää savua, joka lopulta verhoaa palavan vainajan

Pyhä lehmä saapuu paikalle

Savupilari alkaa nousta ja hiljalleen hajoaa pitkin laitureita

Koko polton aikana lisätään vainajan päälle kaisloja, ilman täyttää savun tuoksu, muita tuoksuja ei synny

Turistien ohella myös paikalliset saapuvat paikalle miettimään elämää ja kuolemaa

Tässä vaiheessa me poistuimme. Kuten alussa kerroin, itse polttaminen kestää useamman tunnin ja sen päätöksenä melko vähäeleisesti tuhkat lakaistaan jokeen. Laituri siivotaan seuraavia varten.

Edelliskerralla oli polttohautauksia käynnissä useampia ja melkein kaikki laituripaikat olivat käytössä. Lienikö sää syynä siihen, että nyt vain yhdellä laiturilla oli toimintaa. Pieni poika, joka olisi halunnut olla oppaamme kertoi että polttohautauksia suoritetaan 24 tuntia vuorokaudessa - eli nämä laiturit toimivat kiireisimpinä päivinä varsinaisena jätehuoltolaitoksena - näin hindulaisittain ajateltuna. Keho on sittenkin vain jätettä, vain sielulla on merkitystä.

Miettiessäni loppulausetta tälle hieman tummasävyiselle tarinalle huomasin mielessäni alkavan hyräilevän erästä aiheeseen sopivaa laulunpätkää. Ja niinpä päätän tämän jutun tuolla laulunpätkällä - eikä tarkoitukseni todellakaan ole rienata, vaikka laulu onkin kansantaiteilija Irwin Goodmanin ralli:

Vain elämää, ei sen enempää, on kaikki tää, koita ymmärtää...