Nepalin ihmemaa, osa 16: Dasain-juhla nepalilaisperheessä

On Dasain-päivän aamu, sen tärkeimmän päivän. Istumme Backyardin aamiaisella aika lailla kauhistuneina siitä mitä olemme edellisenä iltana kuulleet. Onnettomuudesta, jossa kuoli 8 hotellimme johtajan sukulaista bussin syöksyttyä rotkoon Dhulikhelin tiellä.

Hotellissa tunnelmat ovat ristiriitaiset. Mr Durga on tullut paikalle jakamaan henkilökunnalleen tikat, nuo punaiset Dasainin aikana vielä tavallista suuremmat täplät. Tikan kun aina antaa perheen tai yhteisön vanhin tai merkityksellisin jäsen. Dasain on ilon juhla - vähän kuin meidän joulumme - mutta ymmärrettävästi iloisuus on nyt aika kaukana monen mielestä. Lisäksi sataa. Kaatamalla. Vaikka kaikki olivat meille vakuutelleet, että Dasainina ei koskaan sada.

Meidän suunnitelmamme tälle päivälle ovat ymmärrettävästi rauenneet. Kun avaamme sähköpostin, jota emme ole katsoneet moneen päivään löydämme siellä Samjhanan muutama päivä aiemmin esittämän kutsun luokseen. Siis tämän ihastuttavan neitokaisen, jonka tapasimme matkalla New Delhistä Kathmanduun. Kerromme Samille tapahtuneesta ja Sam esittää uudelleen kutsun saapua hänen ja hänen vanhempiensa kotiin viettämään tätä suurta juhlaa tänä iltana. Otamme kutsun kiitollisina ja ilahtuneina vastaan.

Saavumme Samjhanan kotiin illan jo pimetessä. Vettä tulee kuin saavista ja taksi vie meidät perille Samjhanan antaessa puhelimessa kuskille viimeisiä reittiohjeita. Sam tulee vastaan taksia, ihanassa, aivan upeassa turkoosissa sarissa, suuren sateenvarjon alla värjötellen. Ihana Aasian eksoottinen kukka, karmeassa kaiken - kampaukset, meikit jne - tuhoavassa vesisateessa. Mutta Sam nauraa ja on iloinen: Löysitte perille!

Ilta on sadunomainen. Vaikka olimme tätä ennen kokeneet vaikka mitä, emme koskaan olleet päässeet nepalilaiseen kotiin. Ja vielä vuoden tärkeimpänä juhlana. Kuin meidän jouluna.

Sam asuu lähellä lentokenttää omakotitalossa vanhempiensa ja siskonsa ja veljensä kanssa. Nuoriso puhuu englantia mutta vanhemmat eivät. Vastaanotto on sekä sydämellinen että juhlava. Sam tulkkaa meidän ja vanhempien välissä, välillä aina nauraen kuin iloinen tiuku tai vaskikello. En tiedä montaa naurua, joka kumpuaa niin spontaanin ihanasti kuin mitä Samjhanan nauru. Se on sydämellinen ja ennen kaikkea tarttuva. Äkkiä me kaikki nauramme, pieni varautuneisuus häviää ja tunnelma on iloinen, vaikka olemmekin Kimmon kanssa hieman jännittyneitä siitä, että emme tee jotain etikettivirhettä tietämättämme.

Samjhanan isä on kotona, hän sairasti pitkään Samin ollessa Englannissa ja äiti jäi kotiin isää hoitamaan. Samjhana kertoo, että ennen äiti piti heidän puutarhastaan hyvää huolta ja se ruokki heidät lähes kokonaan, mutta nyt äidin aika ei enää riitä siihen. Sisko, Siru, on opettajatar ja tänään juuri kuulin että hän on mennyt nyt naimisiin. Veli toimii oppaana ja olikin vierailumme alussa vielä opastehtävissä kaupungilla ennen kuin liittyi seuraamme.

Illan kohokohtia ovat perinteisesti tikan anto. Me saimme tikat sekä Samin isältä että äidiltä. Samin perhe kuuluu pappiskastiin, bramiineihin, ja isä on opiskellut mm. sanskriittia, joka lienee yksi maailman vaikeimmista kielistä. Tika-seremoniaan kuului myös sanskriitinkielinen rukous.

Välillä otettiin ryhmäkuvia ja sitten syötiin perinteinen juhlaillallinen, vuohta ja dal bhatia.

Ilta oli todella onnistunut, ja yllätykseni oli suuri kun Samin äiti lahjoitti minulle punaisen, lasisen kaulaketjun, jota vain naimisissa olevat naiset saavat käyttää. Samoin sain usean punakultaisen rannerenkaan, nekin tyypillisiä juhlakoruja nepalilaisilla naisilla.

Onnistuimmeko tekemään etikettivirheitä, siitä emme tiedä. Mutta kyllähän silti yksi kömmähdys tapahtui kohdallani. Ennen ateriaa joimme teetä ja Sam tarjoili juhlaan kuuluvia kookoksen paloja naposteltavaksi. Olen tuttu kookoksen kanssa sen muissa muodoissa, kookosmaitoa käytän ruuanlaitossa paljonkin, ja kookoslastuja ja murskaakin olen syönyt. Koskaan en ole kuitenkaan pannut suuhuni kimpaletta tuoretta raakaa kookosta. Se on kovaa. Todella kovaa. Ja minä yritin heikoilla hampaillani saada sitä suussa pilkottua ilman hampaiden lohkeamista. Ja se taas kesti. Yritin vaivihkaa saada pieniä paloja nieltyä, mutta suurin osa kookoksesta oli kuitenkin suussa kun Sam keksi että meistä kaikista pitää ottaa yhteispotretti. Ja niin minä olen sitten kuvissa hieman oudon näköinen. Koittakaapa itse hymyillä luontevasti jos teillä on iso kimpale jotain kovaa suussanne!

Kimmo saa tikan

Äiti lisää tikaan oranssia. Muutenkin Dasain-tikat eroavat tavallisestsa punaisesta täplästä. Ne ovat suuria ja niissä on mukana mm. riisiä

Kimmolle laitetaan onnea tuottavia ohranversoja korvan taakse

Isä lukee sanskriitinkielisen rukouksen

Tiinan tikaan lisätään myös oranssia

Toimitus jatkuu ja seuraavaksi on vuoro Tiinan saada ohranversoja hiuksiinsa

Ohranversoja asetellaan hiuksiin

Toimitus on yhtä lailla juhlava kuin riemukas. Äiti pujottaa kaulakorun Tiinan kaulaan

Ja laittaa rannekoruja ranteisiin

Suomalaiset ranteet ovat paksummat kuin sirojen nepalilaisnaisten. Silti rannerenkaat saadaan sujahtamaan paikoilleen.

Kimmo antaa Tiinalle vielä erillisen tikan, joka laitetaan hiuksiin. Se on merkki avioliitosta. Ja Sam oli sitä mieltä, että nyt jos koskaan se täytyy laittaa, olihan matka Nepaliin meidän kymmenvuotishäämatkamme.

Kaunis Samjhana Paudyal

Kauniit sisarukset rinnakkain

Perheen kolme naista poseeraavat

Isä, äiti ja tyttäret ryhmäkuvassa

Koko perhe ryhmäkuvassa

Ikimuistoinen oli siis tämä vierailumme vieraanvaraisen Samin ja hänen perheensä luona. Jotain niin hienoa, että en tule sitä koskaan unohtamaan! Lämmin kiitos vielä kerran!