Edellinen kirjoitus päättyi sumuiseen aamuun. Ensimmäisen kokonaisen Nagarkot-päivämme aamuun. Olin käynyt aamuvarhaisella tarkastamassa sään: usvainen. Ja kömpinyt takaisin pehkuihin. Muutaman tunnin unen jälkeen on aika herätä kunnolla ja lähteä aamiaiselle.
At the End of the Universe -hotellin aamiaistila on ihana: puutarha josta näkyy kauas vuorille, kun vuoret niin sallivat. Aamiainen on maukas ja sen aikana saapuu paikalla myös Mr. Oasis, hotellin omistaja. Mr Oasis on sydämellinen aito ihminen. Täysin eri luokkaa kuin eilen tapaamamme hotellin Manager, joka oli toki ystävällinen mutta selvästi leipääntynyt töihinsä. Miehen väsyneestä päälle liimatusta hymystä tuli väistämättä mieleen Ruotsin- ja Vironlaivojen risteilyisäntien kestohymy.
Mr Oasis on eri maata. Hän pahoittelee eilisiltaista huonesekaannusta ja kertoo sateiden nyt mentyä kauden alkaneen ryminällä. Hän kertoo myös hotellinsa synnystä, miten hänen isänsä aloitti projektin, joka on jatkunut koko hänen elämänsä. Hän katsoo ympärilleen ja toteaa: "This is my karma place."
Hotel at the End of the Universe on tietenkin liikeyritys. Mutta Mr Oasis jakaa saamaansa hyvää paikkakunnan kesken. Hän antaa hotellin tuotosta rahaa Nagarkotin kouluille ja järjestää erilaisia hyväntekeväisyystempauksia, joiden tuottama hyvä ei katoa matkan varrella, kuten niin usein isoissa kansainvälisissä hyväntekeväisyysjärjestöissä käy. Ollessamme At the End of Universessa tapaamme hollantilaisia nuoria, jotka ovat olleet Nagarkotissa maalaamassa koulutaloa uuteen uskoon.
Kesken mielenkiintoista keskusteluamme Mr Oasis toteaa: "Katsokaa, Himalajat tulevat esiin!" Ja siihen katkeaa keskustelu. Minä singahdan hindutemppelille kuvaamaan. Hyvä että ehdin Mr Oasisille huudahtaa: "Byeeee..."
Palaan tunnin kuluttua, onnellisena ja hengästyneenä. Istumme hetken vielä aamiaispöydässä, sitten palaamme pienelle mökillemme, pakkaamme reppumme ja lähdemme vaeltelemaan Nagarkotin vuoren poluille. Himalajoja emme päivän aikana enää näe - mutta näemme paljon muuta.
 |
| Nyt naurattaa. Olemme nähneet Himalajat! |
Matkamme kulkee läpi metsien, nousten ja laskien, yleensä nousten. Tulemme keskeneräiselle hotellityömaalle ja kiipeämme sen terassille, mistä aukeaa laajat maisemat yli laaksojen. Ketään muuta ei missään sitten näykään. Tuntuu että olemme todellakin tulleet universumin päähän.
 |
| Maisemaa matkan varrelta |
 |
| Pengerretyjä riisipeltoja, kuin suuria taideteoksia |
 |
| Näkymää keskeneräiseltä hotellin rakennustyömaalta |
 |
| Kimmo katselee alas laaksoihin raksalta |
 |
| Kamera ei ymmärrä korkeuseroja samalla tavalla kuin silmä - huikeaa, huikeaa on maisema |
 |
| Pilviverhon takana ovat Himalajat, jälleen meiltä piiloutuneina |
 |
| Nyt on Suomi-poika kaukana kotoa. Ja ilme kertoo paljon: mieli on hyvä |
 |
| Täältä lähdemme kaartamaan takaisin hotellille. Tästä tie vie vain alas ja tiedämme ettemme ikinä enää jaksaisi nousta samaa tietä ylös. Tyydymme vain ihailemaan maisemaa. |
 |
| Kolme nagarkotilaislasta joilla hyvä asenne |
Lähellä At the End of Universe -hotelliamme sijaitsee ehkä koko Nagarkotin komein näköalapaikka: Café du Mont eli vuorikahvila. Matkaoppaat ovat kehuneet sen terassin näkymiä, ja hienothan ne olivatkin. Nyt on aika ottaa poseerauskuvia. Sillä on varmaa, että ihan heti emme pääse uudelleen tämänkaltaisiin maisemiin.
 |
| Minä kiipeän vielä kahvilan katolle ja kuvaan sieltä terassia, Kimmoa ja maisemaa alas. Olen onnellinen. |
 |
| Ja juuri lähtiessämme Café du Montista Himalajatkin suvaitsevat jälleen tulla esiin pilviverhon takaa. Hetkeksi. |
Illalla auringon jo laskiessa kipuamme vielä kerran hindulaistemppelille etsien auringonlaskua. Pilvet vyöryvät laaksoon ja kyllähän ne Himalajatkin suostuvat hetkeksi tulemaan esiin.
 |
| Pilvet vyöryvät laaksoon |
 |
| Ja hetkisen on pala vuorijonoa nähtävissä |
On aika kivuta taas yöpuulle. Uutta aamua odotellen. Ehkä huomenna näemme auringonnousun ja vuoret. Näine ajatuksineni siis kellahdan nukkumaan. Herätäkseni uuteen päivään...
3 kommenttia:
Huomattakoon, että otsikon "elämän keveys" ei siis tarkoita Nepalissa jatkuvaa siirtyilyä pystysuunnassa...
Ihmettelimme, miksi hotellilla oli niin paljon juuri hollantilaisia. Kun tätä Oasikselta kysyimme, selitys oli varsin looginen: vaimonsa on hollantilainen ja sitä kautta hyväntekeväisyystyö juuri hollantilaisten kanssa luonnollista.
Hotellin aamiaistila, tai paremminkin patio, oli muuten hyvä vuoristobongausta ajatellen, mutta edessä kasvoi harmillisesti muutamia korkeita puita. Niinpä paras näköala avautui juuri Mahankal-temppeliltä, jonne -- arvasit oikein -- kiivettiin taas satakunta porrasta. Eipä silti, kyllä aamiaispöydässäkin oli hulppeaa istua ja ihailla lumihuippuja samalla kun nautti herkullista murkinaa.
Voin vain kuvitella, kuinka upeita vuorenhuiput oikeasti ovat, siis itse nähtynä. Itselle jo pelkät Alpit olivat elämys.
Tuota hotelli nimeä mietin, että kuinka se on niin tuttu, mutta siinä yhdessä kirjassahan on restaurant at the end of the universe. Linnunradan käsikirja liftareille -kirjassa.
Outi - en yhtään ihmettelisi vaikka Mr Oasis olisi nimen juuri tuosta kirjasta löytänyt. Toisaalta, hotelli on ollut toiminnassa paljon pidempään. Sitä mikä hotellin nimi alussa oli, emme tajunneet kysyä.
Lähetä kommentti