Lähtömme oli vain siirtynyt päivä päivältä johtuen yllättävistä sateista, jotka Intiaan iskenyt sykloni oli tuonut myös Nepaliin. Ei ole mitään mieltä lähteä vuorille, jos ainoa mitä sieltä näkee on läpitunkematon vesisade. Niinpä lähtö siirtyi siirtymistään.
Himalajat ovat jotain ainutlaatuista - siitä ei pääse yli eikä ympäri. Edellisellä reissullamme näimme niistä vain pienen lohkon. Tuolloin Kimmo sairastui Pokharassa vatsatautiin ja jättäydyimme Annapurnalle suuntautuneesta retkikunnasta pois. Korvaukseksi kiipesimme aamuvarhaisella Sarangkotin vuorelle; kello viisi aamulla könysimme pystysuoraa vuorta ja siihen kaiverrettuja kiviportaita ylös nähdäksemme auringonnousun punaavan Himalajan vuorijonon vaaleanpunaiseksi. Ainoa joka tuolloin oli punainen oli kasvoni. Aurinko nousi mutta Himalajat pysyivät pilviverhon takaa. Vain pienen pieni murunen Annapurnaa tuli muutamaksi sekunniksi esiin - ja se oli sitten siinä.
Tämä jäi kismittämään. Ja niinpä tämän reissun yhtenä selkeänä päämääränä oli kompensoida aiempi pettymys ja kuvata Himalajat aamuauringossa. Tai ainakin ilta-auringossa. Tai ainakin kuvata ne.
Jos haluat nähdä suuret vuoret on siihen muutamainen vaihtoehto. Voit ilmoittautua n. 10 -20 päiväiselle trekkausreissulle ja vaeltaa vaikka Annapurna Base Campille. Jos kuntosi ei siihen riitä, täytyy keksiä jotain muuta. Me olimme lukeneet opaskirjoista, että huonokuntoiselle matkaajalle löytyy muutamainenkin vuori, jonne pääsee hieman pienemmillä ponnistuksilla, ja joista hyvinä päivinä saattaa aueta komeat näkymät vuorijonolle. Yksi tällainen vuori on Nagarkot, melko lähellä Kathmandua. Toinen Dhulikhel. Me olimme valinneet Himalajan spottauskohteeksi Nagarkotin.
Jo Virossa ollessamme oli tutkineet eri majoitusvaihtoehtoja Nagarkotilla ja valinneet ja tilanneet ja maksaneet kahden yön yöpymisen hotellissa, jonka nimi kutkutti mielikuvitustani: Hotel at the End of the Universe. Hotelli oli saanut myös hyvät arvostelut TripAdvisorissa, joten ihan pelkän nimen houkuttelemina emme liikkeelle lähteneet.
Hotel at the End of Universe oli nimensä veroinen. Se tuntui sijaitsevan jossain tämän maailman reunalla. Hotelli koostui vuoristomajoista ja ravintola-aamiaiskahvilarakennuksesta Nagarkotin huipun läheisyydessä. Sen vieressä oli pieni hindutemppeli, joka toimi myös mahtavana näköalatasanteena.
Ja lopulta, 26.10.2013 me lähdimme köröttelemään pikkuruisella bussinrämällä kohti Nagarkotia. Seurassamme seurue bangladeshiläisiä jannuja, jotka leveiden puheiden ja äänekkyyden ohella osoittautuivat kuitenkin kelpo miehiksi.
Vaikka kilometreissä - linnuntietä - Nagarkot ei ole kovinkaan kaukana Kathmadusta, hieman alta 40 kilometriä, kesti ajomatka useamman tunnin. Välillä pysähdyttiin vetämään henkeä Bakhtapurissa ja sitten matka taas jatkui. Maisemat muuttuivat kaupunkimaisemista maalaismaisemiksi. Harmaan sävyt vaihtuivat vihreän eri vivahteisiin. Ilma kirkastui ja mieli sitä myöten kävi yhä innostuneemmaksi. Oi kaunis Nepal!
 |
| Harmaan sävyt muuttuvat vihreiksi |
Nagarkotin kylään saavuttuamme jätämme bangladeshiläiset matkatoverimme ja jatkamme matkaa jalkaisin. Ensin kuitenkin nautitaan pieni päivällinen paikalliskuppilassa.
 |
| Kimmo kerää voimia Nagarkot Food Home -kahvilassa |
Alkaa kipuaminen vuorta ylöspäin. Puuskutusta ja kipuamista. Välillä minä pysähdyn kuvailemaan maisemia, mutta Kimmo muistuttaa, että jos haluamme päästä perille valoisan aikaan, on paras pistää töppöstä toisen eteen. Matka jatkuu. Lopulta edessämme on kauan kaivattu kyltti: Hotel at the End of the Universe. Huokaisen jo helpotuksesta, mutta aivan liian varhain. Vielä on kivuttava satoja portaita ylöspäin. Ei voi valittaa, mehän halusimme huoneen korkealta.
Tulemme perille ennen pimeää, mutta huonevarauksemme on kadonnut. Ensin meille tarjotaan aika nuhjuista pikku huonetta ilman näköalaa. Pienen setvimisen jälkeen huone vaihtuu ja saamme suloisen pikkumökin jossa on pieni oma puutarhakin. Olemme tyytyväisiä. Ja lähdemme nousemaan vielä lisää, suuntana hindutemppeli ja auringonlasku Himalajalla.
 |
| Shivan atrain pienellä hotellin lähellä olevalla Mahankal-hindutemppelillä. |
 |
| Himalajat kurkistavat pilviverhon takaa, siellä ne ovat kuvan oikealla reunalla kahden pilven välissä. |
 |
| Siellä ne ovat! Ilta-auringon värjääminä! |
Tämä riittää meille tältä illalta. Olemme kiihdyksissämme ja tyytyväisiä ja vetäydymme hotellin pieneen kahvilaan. Ilta pimenee, kynttilät syttyvät kun sähköt katkeavat. Ympärillä puheensorinaa. Mieli on levollinen, onnellinen. Olemme nähneet Himalajat. Ehkä aamulla näemme ne auringonnousun aikaan. Ehkä unelmani täyttyy!
 |
| Iltatunnelmaa Hotel at the End of the Universen ravintolassa |
Lähtiessämme ravintolasta pyydän Kimmoa maksamaan illan laskun. Haluan tietää mitä kaksi olutta ja yksi Long Island Ice Tea kustantavat. Alkoholin hinta kun Nepalissa on yllättävän korkea ja jo parista oluesta saattaa muodostua koko illallisen kallein osio. Kimmo yrittää saada laskua maksettua, siinä onnistumatta ja toteaa: "Jääkööt ensi kertaan."
Palaamme omalle mökillemme ja istumme pihalla iltaa ihmetellen. Kun pusikoista rynnistää esiin iloinen heppu tarjottimen kanssa. Tarjottimella on kaksi olutta - yksi Gorkha ja yksi Everest eli samat merkit kuin mitä olimme illalla ravintolassa juoneet. Toteamme että ilmeisesti hieman kielipuoli tarjoilija oli luullut meidän tilaavan samanlaiset. "Kas kun ei tuonut sitä minun Long Island Tea -drinkkiäkin" nauran kun iloinen heppu poistuu puolijuoksua pihalta. Ilmestyäkseen hetken kuluttua uudelleen pusikoista kera tarjottimen ja siinä Long Island Tea.
 |
| Itselaukaisin otetaan käyttöön ja Tiina ja Kimmo poseeraavat kera yllätysoluiden ja Long Island Tean. |
Seuraavana aamuna herään klo 05.00 tarkistaakseni ilman. Mielessä siintelevät Himalajat aamuauringossa. Turhaan siintelivät. Maiseman peittää rankka sumu. Ei siis tänä aamuna, totean. Ja kömmin takaisin petiin.
 |
| Aamu koittaa sumuisena |
 |
| Näkyvyys ei ole montaakaan kymmentä metriä |
Tästä alkaa kuitenkin uusi päivä, ja sen myötä uusi postaus. Jätän siis lukijat hetkeksi tähän sumuiseen, joskin taianomaiseen usva-aamuun.
1 kommentti:
Tuo drinkkiepisodi oli surrealistisuudessaan todella hupaisa. Yritin tosiaan kysyä, paljonkohan olemme onnistuneet laskua kerryttämään, ja tässä seuraus.
Vielä hauskemmaksi tapauksen teki se, että tämä miekkonen oli ehdottomasti koko hotellin ilopilleri. Ilmeisesti jonkinlainen yleismies Jantunen, koskapa näimme hänet tekemässä lähes kaikkea mahdollista, mitä hotellilla voi eteen tulla. Kommunikaatio tosin jäi varsin yksinkertaiselle "hello" ja "thank you" -tasolle.
Niinpä ei tullut mieleenkään alkaa setviä erehdystä, kun mies selvästi iloisen ylpeän palveluhaluisena kiikutti juomat paikalle. Ja kun lähtöpäivä koitti, vilkutti meille iloisesti hyvästiksi.
Aika liikkistä.
Lähetä kommentti