keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Nepalin ihmemaa, osa 24: Viimeinen päivä suurella Bodnathilla

Ja niin koittaa viimeinen kokonainen päivä Nepalissa. Olemme palanneet edellisiltana Pokharasta, tavanneet ystävämme Sunil Manandharin ja vaihtaneet kuulumisia. Vielä on aikaa yksi päivä ja sitten lähtö. Jo kauan sitten olemme luvanneet viettää viimeisen päivän Sunilin kanssa. Olemme kaikki samaa mieltä siitä, että olemme ehtineet vietttää aivan liian vähän aikaa yhdessä.

Paikaksi valitsemme Kathmandun hienoimman nähtävyyden: suuren ja pyhän Bodnathin, buddhistisen maailman tärkeimmän pyhän paikan (usein myös Boudha,  Bouddhanath tai Bauddha). 

Bodnathin merkitys buddhalaisille ja varsinkin tiibettiläisille on valtava. Tiibetin ja Lhasan jäätyä Kiinan kansantasavallan kaikentuhoavan vasaran alle on Kathmandun Bodnathista tullut buddhalaisen maailman pyhin paikka. Nykyinen 14. Dalai Lama, kunnioitettu Tenzin Gyatso asuu itse Intiassa, Dharamshalassa, mistä hän on saanut poliittisen turvapaikan. Vaikka Dharamshalaa kutsutaankin pikku-Tiibetiksi, on Bodnath kuitenkin noussut tiibetin buddhalaisten keskukseksi.

Bodnathin keskellä on Bodnathin stupa, tuo valkea vaikuttava rakennus, jonka alla sanotaan olevan Kassapa Buddhan jäänteet. Pyöreän valkean stupan ympärille ovat kerääntyneet temppelit ja luostarit, tiibetiksi gompat, joita on yli viisikymmentä.

Bodnathin syntyajasta ei ole tarkkaa selvyyttä, se sijoittuu eri tarinoissa n. 400-600 jälkeen ajanlaskumme alun. Se on yksi suurimmista koko maailmassa, ja arvatenkin Swayambhunathin apinatemppelin ohella Kathmandun suosituin turistinähtävyys. Niinpä suuren stupan ympärille levittäytyy myös ravintoloita ja matkamuistopuoteja.

Bodnath siis koostuu turisteista ja pyhiinvaeltajista, niin tavallisista tiibettiläisistä kuin buddhistimunkeista, jotka kiertävät stupaa myötäpäivään. Kulkiessaan he pyörittävät rukouspyöriä, joihin kaikkiin on kaiverrettu om ma ni pad me hum -mantra. Kierrosten ja rukousten laskemisen apuvälineenä toimii rukousnauha, jota pyhiinvaeltajat käsissään pyörittävät. Ilman täyttää suitsukkeiden ja voilamppujen tuoksu sekä tiibettiläinen meditaatiomusiikki, jota tarjoilevat lähistön levykaupat.


Bodnath kaikessa komeudessaan

Buddhan kaikkialle näkevät silmät

Suuri Bodnath ja tuhannet rukousliput, joissa niissäkin om ma ni pad me hum -manta kirjoitettuna yhä uudelleen

Tiibettiläisnainen pyörittää rukousmyllyjä ja helminauhaa jossa on 108 helmeä

Tiibettiläistemppelien värikylläistä koristelua ja puuleikkauksia

Buddhalaistemppelin koristeltu ovi

Osa elämän syntyä ja kiertoa kuvaavasta maalauksesta temppelin seinässä

Osa seinämaalausta
Suuri rukouspyörä

Valtava metallikello

Munkit kiertävät Bodnathia auringolta suojautuen

Tiibettiläisnaisten perinnepukuun kuulu suorakaiteen muotoinen esiliina

Munkki ja nunna kiertämässä stupaa

Rukousliput liehuvat tuulessa

Temppeli ja sen parveke


Munkki tähyää kohti stupaa temppelin kattoterassilta

Koska stupaa pestiin ja kalkittiin, oli osa rukousliinoista laskettu hetkeksi maahan

Temppeli ja valtava metallikello hieman eri suunnasta nähtynä
Me kierrämme stupaa kuumassa päivässä. Ja juttelemme Sunilin kanssa mitä erilaisimmista aiheista, joita tämä pyhä paikka tuo mieleen. Tulee puhe kumartamisesta ja nöyrtymisestä; yksi buddhalaisten munkkien nöyrtymisrituaaleista edellyttää maahan heittäytymistä yhä uudelleen ja uudelleen. Ja minulle tulee mieleen se, kuinka aikidoa harrastaessani alussa oli vaikea asettua polvilleen ja kumartua maahan asti uudelleen ja uudelleen. Dojolle saapuessa. Vastustajan kohdatessa. Ja kamppailun loputtua. Sunil ei tiedä mikä tai mitä aikido on. Yritän selittää.

Kauan käyttämättömät sanat: dojo, ukemi, tatami, hakama tuntuvat ensin suussa vierailta. Ja hapuilen yrittäessäni selittää aikidon perusfilosofiaa. Mutta mitä enemmän asiasta puhun, sitä paremmin sanat ja niiden takana oleva filosofia palaavat mieleeni. Ja äkkiä koen jonkinlaisen valaistumisen. Aikidossa ja buddhalaisuudessa on niin paljon samaa, vaikka niiden synnyinseudut ovat eri. Innostun yhä enemmän selittämään aikidon väkivallattomuuden prinsiippiä. Ei ole vihollista, on vain oikealta tieltä harhautunut lähimmäinen. Sitä miten aikido edellyttää kaikesta agressiosta luopumista; vihaisena et voi suorittaa liikettä, tekniikkaa keveästi, onnistuen. Vain tyhjentämällä mielen, vapautumalla kaikesta vihasta ja löytämällä oman sisäisen voiman, ki'n, syntyy hyvää aikidoa. Ai-ki-do on sananmukaisesti käännettynä harmonian (ai) ja voiman (ki) tie (do). Olen innoissani ja voisin jatkaa aiheesta vaikka kuinka pitkään, mutta Kimmon ja Sunilin ilmeet sanovat: "Kiitos, oli mielenkiintoista, mutta eiköhän jo vaihdettaisi aihetta."

Puhumme uskonnoista enemmänkin. Ihmettelen hinduismia ja toivon ettei Sunil loukkaannu vaikka kysyn hänen jumalistaan,  miksi ne ovat niin verenhimoisia ja edellyttävät yhä nykypäivinä viattomien eläinten uhrauksia jumalten lepyttämiseksi tai suotuisana pitämiseksi. Miksi uskontoon kuuluu pelottelu, veri ja peräsuolenpätkät - sananmukaisesti.

Puhumme nepalilaisesta suvaitsevaisuudesta ja uskontojen sekaantumisesta. Ja puhumme me paljon muustakin. Näin päivä kuluu kuin huomaamatta, jutellen ja stupaa kiertäen. Kokemuksia ja ajatuksia vertaillen, välillä ihan vain niitä näitäkin jutellen.

Sunil ja Kimmo


Tiina ja Kimmo Bodnathilla

Kultaiset ristikkäiset vajrat, samat jotka minulla on vuorilta tiibettiläismiehiltä ostamassani kaulakorussa

Kauriit ovat tiibettiläistemppelien symboleja

Lisää rukouspyöriä

Pyhiinvaeltajia, turisteja, puluja, temppeleitä, kauppoja ja ravintoloita - sitä kaikkea on Bodnath


Ulkoportin koristelua, sen takana on taas maallinen maailma

Palaamme Bodnathilta hotellille. Me alamme pakata. Ja Sunil alkaa valmistella henkilökuntansa kanssa meille lähtiäisillallista joka nautitaan hotellin kattoterassilla, meille niin tutulla. Aluksi olimme puhuneet siitä että minne lähdemme syömään, mikä olisi sopivan hieno paikka. Ja yhdessä totesimme, että hienompaa paikkaa kuin Backyardin oma terassi ei olekaan.

Ilta koittaa, kiipeämme rakkaalle terassillemme ja sinne on meille katettu pitkä pöytä. Kynttilät palavat, kokki Amit häärii keittiössä, Lokesh toimii tarjoilijana, innoissaan ja taas suloisen ujona. Ruoka on taivaallisen hyvää. Se on dal bhaatia, tuota Nepalin kansallisruokaa, josta olemassa yhtä monta versiota kuin on kokkia. Vaikka perusainesosat ovat aina samat.

Ilta on iloinen, mutta yhtä lailla haikea. Näin nopeasti kaikki päättyi. Juuri kun olemme oppineet toisemme tuntemaan, täytyy meidän taas erota.

Lähes täysi kuu valaisee illallistamme, ystävyys ja hyvä mieli valaisee kasvomme. Ilta on unohtumaton, vaikka niin kovin täynnä tietoa erosta. Välimatka on pitkä Nepalin ja Viron välillä vaikka apuna olisi tietokoneet ja skypet ja facebookit. Mikään ei korvaa aitoa todellista yhdessäoloa.

Illallinen on katettu, Kimmo tarkistaa kamerastaan onko kuva ateriasta onnistunut. Sunil odottaa.

Lokesh tarjoilee ja Kimmo kuvaa lisää herkkuateriaa

Sunil vakavana

Ilta kuluu nopeasti hyvässä seurassa. Juttua riittää, mutta lopulta aika loppuu.
Ja niin sanomme hyvät yöt ja palaamme huoneeseemme. On vielä paljon pakattavaa. Huominen lähtö nousee pakosta mieleen, ei ehdi miettiä mennyttä iltaa. On mietittävä paluuta - sillä se ei ole mikään pyrähdys takaisin kotipesään vaan vie lähes kaksi vuorokautta.


8 kommenttia:

Sylvia Svensson kirjoitti...

Kiitos matkakertomuksesta, paljon kiinnostavaa luettavaa ja ihania kuvia!

Tiina Linkama kirjoitti...

Hyvä jos jaksaa kiinnostaa. Ja kohtahan tämä päättyy.

Anna-Mari kirjoitti...

Voi miten olette taas kokeneet niin paljon Nepalissa! On ollut todella mielenkiintoista lukea, harmi että alkaa olla lopussa.

Amalia kirjoitti...

Kyllä on ollu upeaa matkusta teidän kanssa! Kiitos näistä kuvista ja kertomuksista!

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos Anna-Mari ja Amalia. On tämä ollut aika iso urakka kirjoittaa. Sanat ovat olleet jo olemassa, ne piti vielä naputtaa koneelle, ja rasittavuus tuntuukin lähinnä hartioissa, ei niinkään sielussa.

Vielä yksi osio varsinaista matkakertomusta. Olen hieman harkinnut että haluaisiko lukijat että kirjoittaisin muutaman erillisen kirjoituksen, tai siis kiinnostaisiko heitä. Mietin sellaisia aiheita kuin Nepalin lapset, mitä olisin tehnyt toisin ja myös jutun siitä mitä me syötiin, ja ehkä myös sellaisen käytännönläheisen kuin että mitä mikin Nepalissa maksaa. Siltä varalta että joku innostuisi tämän jutun myötä sinne lähtemään.

Mutta se jää nähtäväksi. Varmaa on että vielä tulee yksi juttu, se Intia-osio.

Amalia kirjoitti...

Tottakai halutaa, tai ainakin minä ;)

Mannu kirjoitti...

Mykistävää, kun saa kurkistaa Nepaliin teidän kauttanne! Mää en ikinä pystyis/uskaltais/kestäis lähteä itte tuonne! MUTTA miten lumoavaa nähdä nuo värikylläiset kuvat; en ole aiemmin nähnyt mitään tuollaista.. Uskomattomia ne punakaapuiset munkin punaisen "päivänvarjon" alla. Ei kai tuommoista oikeasti missään ole!?

Vallaton kirjoitti...

Haluaa, haluaa lisää kirjoituksia. Nyt olen päässyt vasta osaan 24, mutta olen nauttinut hitaasta matkanteosta. Kiitoksia kovasti matkakertomuksesta.