Nepalin ihmemaa, osa 19: Vaeltelua Pokharassa

Koittaa ensimmäinen kokonainen päivä Pokharassa. Olemme sopineet ystävämme Bishnu Bhattan kanssa tapaavamme täällä illansuussa. Bishnu on ollut viettämässä Dasain-juhlaa kotikylässään Gorkhan lähellä, kaukana vuorilla, ja bussimatka Dasainin aikaan ei ole ihan helppo juttu, kuten olemme jo oppineet.

Kun lopulta illalla myöhään tapasimme Bishnun kuulimme, että hän oli istunut bussin katolla yhdeksäisen tuntia. Vesisateet olivat piiskanneet myös Gorkhaa ja tiet olivat muuttuneet mutavelliksi, johon bussi juuttui monta kertaa. Väki alas katolta ja bussista ja kaikki työntämään.

Samaan aikaan kun siis Bishnu kököttelee bussin katolla taittaen pitkää taivaltaan Pokharaan me käytämme päivän vaellellen lähiseutuvilla, maisemia ihaillen. Välillä pysähdymme kahviloihin, katselemme Pokharan kiireetöntä elämänmenoa ja nautimme elämästä ja auringonpaisteesta ja varjoista.

Ennen kuin pääsen kuvakerrontaan, ensin muutama sana Pokharasta.Se on siis Nepalin kolmanneksi suurin kaupunki; sitä suurempia ovat Kathmandu ja Biratnagar. Pokharan väkiluku on n. 265.000. Turistit tuntevat lähinnä eteläisen Pokharan, joka päättyy Phewa-järvelle. Järvenranta muodostaa kuitenkin vain pienen osan koko kaupungista.

Pokharan ilmasto on subtrooppinen. Täällä koetaan myös eniten sateita koko Nepalissa. Syynä siihen on Pokharan erikoisuus: kolme maailman kymmenestä korkeimmasta vuoresta sijaitsee 30 mailin eli n. 45 kilometrin päässä kaupungista: Annapurna I, Manaslu ja Dhaulagiri.

Niinpä Pokhara usein tunnetaan trekkauskaupunkina. Välipysäkkinä jonne trekkaajat pysähtyvät ennen matkaansa vuorille ja jonne he palaavat trekkauksen jälkeen pesemään pyykkinsä, syömään hyvin järvenrannan ravintoloissa ja kertomaan sankariteoistaan.

Trekkausta välittäviä toimistoja on kaikkialla kaupungissa. Tunnetuin pitkä trekki on Annapurna Base Campille - matka kestää n. 21 päivää. Toinen, lyhyempi ja myös suosittu trekki on Poon Hillin reitti.

Pokharan veneet ovat kaupungin symboli

Maailmanrauhan suuri stupa katsoo korkealta vuorelta alas laaksoon

Toinen mistä Pokhara tunnetaan maailmalla on sen riippuliitäjät - ei turhaan sanota että Pokhara tarjoaa riippuliitäjille maailman hienoimmat olosuhteet. Ja riippuliitäjiä näkee taivaalla paljon. Yksinäisiä sekä tandem-liitäjiä. Jälkimmäistä oltiin meille suositeltu, ja sitä vakavasti harkitsimmekin. Mutta sitten tuli kuitenkin pupu pöksyyn. Aloimme epäillä omaa rohkeuttamme. Eikä riippuliito ole ihan halpaakaan huvia. Puoli tuntia maksoi hieman firmasta riippuen sadan dollarin hujakoilla.

Riippuliitoa miettiessämme kiersimme järveä ja lähdimme katsomaan tandem-liitäjien laskeutumista sitä varten raivatulle riisipellolle. Olihan se aika hurjan näköistä.

Tandem-liito on lähestymässä laskeutumispaikkaa

Laskeutuminen sujui tyylillä ja tarkkuudella, kyllä nämä pojat tietävät mitä tekevät

Seuraava pari lähestyy laskeutumiskenttää

Varjon tuominen ja laskeminen maahan vaatii sekin tekniikkaa

Jos riippuliito ei ole tarpeeksi vaativaa tai jos haluaa vielä korkemmalle voi ilmoihin nousta myös ultrakeveillä koneilla. Koneilla, joissa on siipien sijasta riippuvarjot mutta perässä moottori. Tätäkin vaihtoehtoa pohdimme jo ennen matkaa. Kathmandussa ollessamme luimme kuitenkin lehdestä että ultrakeveän yrityksen perustaja oli tullut koneella alas kera matkustajan. Jätimme sitten tämänkin kokeilematta. Ihminen käy vanhemmiten varovaisemmaksi.

Kaksi ultrakevyttä konetta korkeuksissa

Me emme siis lähteneet kokeilemaan rajojamme taivaalle vaan vaeltelimme laakson turvallisissa maastoissa. Ja tässäkin riitti meille ihastelua - kasvit, puutarhat, kukkivat kukat, eläimet, ihmiset. Korkeissa bambukeinuissa keikkuvat lapset, poikajoukko joka ratsastaa kylän läpi hurjaa vauhtia, perhoset jotka laskeutuvat kädelle, vesipuhvelit jotka loiskivat vedessä, siinä oli meille sopivia elämyksiä riittämiin.

Poika bambukeinussa

Pokharan kiireetöntä menoa aamutuimaan

Lepotauko kuumana päivänä

Pojat ratsastavat kylän läpi

Paratiisikahvila rannan tuntumassa

Vesipuhvelit nauttivat päiväuinnista

Tämähän nauraa!

Ja taas on porukkaa bussissa riittämiin

Tiina ystävystyy vuohen kanssa

Kauneutta ja kukkaloistoa, sitä on Pokhara tulvillaan

Pieni peto korkeassa ruohikossa

Lähes kämmenen kokoinen perhonen

Vanha mies suojautuu auringolta

Kukkaloistoa! Ah autuutta.

Päivän Pokharassa kierreltyämme palaamme hetkeksi hotellille. Bishnusta ei kuulu vielä mitään. Ennen illalliselle lähtöä minä kiipeän kuitenkin hotellin kattoterassille ja otan muovituolin alleni ja alan tuijottaa vuoria. Kimmo kysyy ihmeissään että mitä oikein teen. "Odotan Fishtailin esiin tulemista", vastaan. Kimmo toteaa puuhan olevan aika turhaa. Taivaalla on pilviä ja on hyvin epätodennäköistä että näemme Annapurnan kuuluisinta vuorenhuippua tänä iltana. "Ihan se ja sama", vastaan ja jatkan: "Minä en täältä kuitenkaan lähde ennen kuin Fishtail on tullut esiin." Kimmo toteaa, että kai hänkin sitten istuu alas ja ottaa muovituolin allensa.

Ja niin me istumme ja tuijotamme taivaanrantaa. Minä ilmoitan Fishtailille että olen tätä Himalajan pelleilyä ja kuurupiiloa katsellut ihan riittävän kauan, nyt en aio enää odottaa. Päivät käyvät vähiin ja minä haluan nähdä Fishtailin ja haluan nähdä sen auringonlaskun aikaan. Kimmo kysyy, että uskonko tosiaan että vuori ymmärtää puhetta. Minä en vastaa vaan jatkan keskittymistä ja taivaanrannan tuijottamista.

Ajatus voi siirtää vuoria. Niin kai sanotaan. Ilmeisesti ajatus voi siirtää myös pilviä vuoren edessä. Sillä aikani tuijoteltuani Fishtail antautuu, minuutti minuutilta pilvet häviävät ja eteemme aukeaa tämä näkymä:

Fishtail antautuu

Fishtail lopettaa kuurupiiloleikkinsä  ja paljastaa  huippunsa

On täysikuu, ja tekisi mieli  laulaa: Ja se yö oli ihmeellinen.

Olen onnellinen. Olen kuvannut Fishtailin auringonlaskussa. Enää uupuu se tärkein: kuva auringonnoususta. Mutta vielä on aamuja jäljellä.

Onnellinen on myös Kimmo, koska miehellä on nälkä ja hän haluaa jo lähteä syömään. Lähdemme siis takaisin järvenrantaan. Löydämme mukavan ravintolan ja vietämme herttaisen iltahetken siellä. Kun olemme lähdössä, sade iskee niskaamme. Samanlainen rankkasade kuin edellisenä iltana. Jäämme siis odottamaan sateen loppua ravintolaan ja seuraamme ravintolan tanssillista ohjelmaa. Ryhmä nuoria esittää nepalilaisia kansantansseja sateen piiskatessa ravintolan markiiseja ja rummuttaen ohjelmaan ylimääräisiä rytmejä..

Ohjelma päättyy, sade ei. Niinpä juoksemme tänäkin iltana kaatosateessa hotellille, missä tapaamme kauan kadoksissa olleen ja odotetun Bishnunkin. Sovimme että Bishnu suunnittelee meille seuraavan päivän ohjelman; jos sataa, lähdemme museoihin, jos ei, lähdemme patikoimaan.