Nagarkot jää taakse. Täpötäysi bussi keikuttelee meitä hienojen maisemien läpi kohti Bhaktapuria. On Dasain eli Nepalin suurin 15-päiväinen festivaali, jolloin mikään ei toimi kuten muulloin. Kaikki itseään kunnioittavat nepalilaiset haluavat viettää juhlaa perheensä ja sukunsa parissa ja niinpä bussit ovat ensin aivan tupaten täynnä ja sitten niitä ei enää kulje. Me saimme sentään istumapaikat, ja ihan sisältä.
Bussissa on hauska matkustaa. Siinä on tunnelmaa. Ihmisiä on paljon mutta aina jostain tilaa löytyy. Täytyy vain sulkea silmänsä siltä tosiseikalta, että onnettomuuksia tapahtuu paljon. Tästä saimme myöhemmin karmivan todistuksen, mutta siitä myöhemmin lisää. Tässä vaiheessa vain nautimme hassusta bussista, jonka äänitorvet ovat kuin iloisen jäätelöauton, ja keikumme muun porukan mukana kohti Bhaktapuria.
Ohitse vilistää taas riisipeltoja ja mäntymetsiä. Sitten alkaa näkyä Bhaktapurille tyypillisiä tiilitehtaita, sitten enemmän taloja, enemmän ihmisiä ja sitten olemmekin perillä.
 |
| Näkymää bussin ovesta |
 |
| Maisemat muuttuvat urbaaneimmiksi ja tulemme kaupunkiin |
Bhaktapur on se kolmas Kathmandun laakson vanhoista ikiaikaisista kaupungeista. Ne kaksi muuta ovat siis Kathmandu itse sekä Patan. Bhaktapur on näistä vanhin ja kieltämättä nähtävyyksiltään kaikkein hienoin.
Seitsemän vuotta sitten olimme täällä, mutta pysähdyimme kaupungissa pikaisesti matkalla lentokentälle. Olimme siinä vaiheessa niin totaalisen täynnä infoa ja kokemuksia - ihminen pystyy vastaanottamaan lyhyessä ajassa vain tietyn määrän historiaa, ja jossain vaiheessa temppeleitäkin tuntee nähneensä jo ihan riittämiin - ja sen sijaan että olisimme tuolloin kaupunkiin sen syvällisemmin tutustuneet kiipesimme kattoravintolaan kuluttamaan viimeisiä rupioitamme muun ryhmän vielä tutustuessa kaupungin nähtävyyksiin.
Nyt päätimme antaa Bhaktapurille kunnolla aikaa. Ikään kuin hyvitykseksi. On se sen ansainnut.
Hotellikin oli meille valmiiksi katsottu ja varattu, kaupungin keskustassa oleva Himalaya Guest House. Se piti vain löytää. Ainoana katuosoitteena meillä oli: ison temppelin lähellä. Kun temppeli löytyi, löytyi majatalokin. Huone maksaa 10 dollaria yö, mikä on meistä hyvä hinta. Asetumme aloillemme ja lähdemme tutkimaan Bhaktapuria.
Nopeasti ilta laskeutuu ja Bhaktapur muuttuu suureksi ulkoilmakonsertiksi. On Dasain-festivaali ja Bhaktapurissa sitä juhlitaan soittokulkueilla. Kouluilla ja erilaisilla yhteisöllä on omia bändejään, jotka kulkevat pitkin katuja perässään suuri joukko kannustajia. Yhdet paukuttavat rumpuja, toiset soittelevat torvia, kolmannet läiskyttävät symbaaleja tai niiden puutteessa vaikka kattilankansia. Kulkueessa joku kantaa valoa, jotta ryhmä näkyy varmasti mahdollisimman kauas. Joka kadulla kohtaamme useita musisoivia kulkueita - melu alkaa olla jo melkoinen - kunnes kaikki kokoontuvat suurelle aukiolle ja alkaa hurja kilpasoitanta ja kakofonia.
Puolen yön jälkeen soitanto alkaa hiipua ja me kömmimme hotellille nukkumaan. Aamulla meitä odottaa yllätys. Nousemme hotellin kattoterassille aamiaiselle ja huomaamme, että Himalajat näkyvät myös Bhaktapuriin asti. Miten hienoa!
Päivä kuluu kaupungin nähtävyyksiin tutustuessa - toinen toistaan upeampia temppeleitä, ja portaikkoja, joita suuret kivihahmot, voimamiehet ja pyhät eläimet vartioivat. Toreilla myydään ankkoja ja kanoja, ja vuohia talutetaan temppeleihin Eläinparat. On lähestymässä se vaihe Dasainia, jolloin temppeleissä uhrataan eläinuhreja Shivalle ja Kalille.
 |
| Tiina ja voimamiehet |
 |
| Valtavat kivileijonat vartioivat temppeliä |
 |
| Huikeita portaikkoja ja eläinhahmoja |
 |
| Temppeleitä ja ikiaikaisia portaikkoja on vähän joka mutkassa |
 |
| Liikkumattomia eläinhahmoja, eläviä ja kivettyneitä |
 |
| Bhaktapur on ainutlaatuinen elävä historiallinen museo, joka on täynnä upeita yksityiskohtia |
 |
| Pojat lennättävät leijoja |
 |
| Eräällä ei ole kiire mihinkään |
 |
| Kanoja, ankkoja ja sorsia on kaupan |
 |
| The one that almost got away. Run, Duckie, run! |
Bhaktapur on sitä paljon mielenkiintoinen että päätämme yöpyä täällä vielä toisenkin yön. Sulaudumme illan pimetessä jälleen ihmisvirtoihin ja kuljemme kulkueiden mukana musiikin paukkeessa ja soitteessa.
Seuraavana aamuna teemme päätöksen: emme palaa vieläkään Kathmanduun. Haluamme lähteä uudelleen metsästämään auringonnousua Himalajan yllä. Päätämme lähteä Dhulikhelin vuorelle. Tiedämme että busseihin on vaikea päästä, hyvä jos niitä vielä kulkee. Mutta otamme riskin. Hotellista soitetaan vuorilla olevaan pieneen Shiva Guest Houseen, jota Lonely Planetissa on kehuttu ja joka sijaitsee korkealla vuorella, lähellä Kalin ja Shivan temppeleitä. Ja jonka pitäisi olla ihanteellinen juuri Himalajoja ja auringonnousua ajatellen.
Kun Kimmo maksaa hotellin laskua ostan minä hetken mielijohteesta vanhalta tiibettiläisnaiselta meille tiibetti-hatut. Olemmehan nyt matkalla kohti Kiinan rajaa. Dhulikhel, here we come!
 |
| Matka jatkuu, nyt kohti Dhulikhelia |
4 kommenttia:
Oikea karnevaalimeininki! Tuo bussikuva on kyllä todella käsittämätön :) Jännää että täällä taas pitää tuntea olonsa tosi huonoksi ja melkein pyytää anteeksi kun jonkun täytyy siirtää muovikassinsa viereiseltä penkiltä jotta muutkin mahtuisivat istumaan...
Bhaktapur ylitti odotukset monin verroin. Edelliskerralla tulimme sinne sisään "paraatiportista" ja heti alkuun mahtavalle temppeliaukiolle, joka -- kuten Tiina jo kertoi -- uuvutti meidät heti kättelyssä.
Tällä kertaa Nagarkotista tuleva bussi jätti meidät keskustan takaosaan, josta hipsimme pikku kujia myöten kaupunkiin ihan toista kautta. Koska keskusta on Unescon maailmanperintökohde, sinne peritään ulkomaalaisilta aika rasvainen sisäänpääsymaksu, mutta onneksemme lippukopin edessä oli jotain kuormanpurkuhässäkkää, joten emme edes huomanneet sitä, ennen kuin vasta myöhemmin. Huijasimme siis ihan vahingossa.
Täältä takakautta lähestyessä vanha kaupunki oli paljon inhimillisempi ja kodikkaampi. Ja hotelli hintaansa nähden loistava. Tosin ikkunamme antoivat ankealle takapihalle, mutta kukapa hotellin ikkunasta nähtävyyksiä katselisi, ulos ne on mentävä kokemaan. Meille sopi hyvin.
Tosi hyvin sattui ajoituksemme. Karnevaalimeininki ilmeisesti sai kaikki paikallisetkin hyvälle mielelle, koskapa kaikkialla oli aistittavissa jotenkin hurjan positiivinen henki, vähän kuin Suomen kaupungeissa ensimmäisinä kevätpäivinä.
Kersten, ehkä Nepalissa ymmärretään se, että ihmisen täytyy päästä kulkemaan paikasta toiseen, myös vaikeissa olosuhteissa. Kaikki otetaan mukaan - jos vain mahdollista. Sillä jokaisella on tärkeää asiaa, ei näille hankalille tietaipaleille muuten lähdetä.
Itsekkyys länsimaissa näkyy niin monessa, kuten vaikka juuri bussikäyttäytymisessä.
Minäkin tuota bussimatkustamista kauhistelin. Aika hurjan näköistä tuo katoilla istuminen sellaisilla teillä! Meillä hienoissa turistibusseissa matkustajien pitää käyttää turvavöitä. Mutta mehän olemmekin sellaisia, holhottavia.
Lähetä kommentti