keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Mieletön marraskuu

On tämä aivan ihmeellinen marraskuu, niin miellyttävä ja mieto. Ilma on jossain välitilassa, syksy on jo takana mutta talvi ei tule. Päivät ovat paikoitellen sateisia, mutta niin lämpimiä. Taivas on aika ajoin niin valtavan kaunis, sen sini on jotain erilaista, ei syksyn harmaata eikä talven kirkasta. Mietoa, leutoa, miellyttävää.




Võsu-päivämme ovat kuluneet siis äärimmäisen miellyttävissä merkeissä. Kävellen, takkaa lämmittäen, koiran kanssa vehdaten. Välillä olemme saaneet jonkun pikkuhomman tehtyä, kuten vaikka olohuoneen pimennysverhot, joihin olen kovasti tyytyväinen.

Jos me olemme tehneet töitä verkkaisesti, on meille apuun tullut Janek ollut sitäkin toimeliaampi. Kutsuimme Janekin paikalle kuljettamaan vanhat mädät patjat pois talon seinämältä. Samalla katosi viimeiset karmeat vanhat sängyt yläkerrasta ja varastosta. Ja kun Janek oli selvittänyt prügin eli roskat, kävi hän vanhan lautapinon kimppuun. Ja kahdessa päivässä on vanhat terassilaudat laitettu pilkkeiksi ja polttopuiksi ja siirretty suureen kekoon liiteriin.

Janek on, paitsi toimelias, myös puhelias. Ja tämän viikon aikana olemme kuulleet enemmän juttuja Võsusta ja sen ihmisistä ja tavoista ja historiasta kuin koko menneenä vuotena yhteensä. Janek tuntee kaikki ja tietää kaiken kaikista ja mielellään jakaa tietouttaan. Janek on myös ylpeä Võsusta ja innostunut paikan matkailuelinkeinon parantamisesta. Ei sellaista päivää etteikö Janekilla olisi tarjota meille taas uutta liikeideaa. Vesiskoottereita tai moottorikelkkoja emme ala vuokrata, mutta polkupyörävuokraus ei olisi hullumpi idea. Näitä kaikkia kulkupelejä Janek on ehdottanut meille toimialan jatkeeksi. 

Tällainen on siis ollut mieletön marraskuumme - leuto ja leppeä. Paljon happea ja merta ja kohisevia mäntymetsiä.

3 kommenttia:

Onukoo kirjoitti...

Näyttää ja kuulostaa mahtavalta. Nauttikaa! Totuuden nimessä on sanotttava, että täälläkin kelit ovat olleet perin suosiolliset ja ulos on päästävä heti kun töistä pääsee :)

Vallaton kirjoitti...

Ai, kun nauratti Janek ja ideansa. Kiva, kun olette saaneet ahkeran työmiehen ja ideanikkarin :)

Tiina Linkama kirjoitti...

OnuKoo - kiitos kommentista.

Vallaton - kyllä kunnon ahkera työmies on kullan arvoinen löytö.