Seitsemän(toista) hurjaa Võsulla

Nyt olen palannut Otepäälle, vain täällä kääntyäkseni. Seuraavaksi kokka suunnataan kohti Krakowaa. Itse asiassa juuri nyt minun pitäisi olla pyykkiä pesemässä eikä blogia kirjoittamassa.

Siispä pidän jutun lyhyenä ja annan kuvien puhua puolestaan.

Mutta kerrotaan kuitenkin sen verran, että paikalle saapui viiden päivän juoksulla yhteensä 17 henkeä meidän ohella, joista jokainen antoi arvokkaan työpanoksensa talkoisiin. Ja paljon saimme aikaiseksi, vaikkemme aivan kaikkea, mitä suunnittelimme. Tähän oli useampi syy.

Yksi oli ilma, joka oli kehno. Parhaina talkoopäivinä eli perjantaina ja lauantaina satoi vettä, onneksi ei taukoamatta. Silti, jatkuvasti Võsun yli pyyhkivät sadekuurot hidastivat terassin rakentamista merkittävästi.

Toinen, joka veroitti miestyövoimaa, oli keittiön vanha, paloista lattiaan liimattu korkkimatto, joka ei suostunut irtoamaan, ei sitten millään. Kaksi miestyöpäivää matto edellytti, eikä käy kateeksi Aatosta, joka oli nuo kaksi päivää kontillaan kovalla lattialla laattoja maasta raaputtamassa.

Kolmas oli paikalle toimitettu väärä terassin pohjamateriaali, sepeli, jota oli saapunut etukäteen pihalle 7000 kiloa. Kun tarkoitus oli saada paikalle 7000 kiloa kivituhkaa. Osaltaan vika oli tilaajan (minä ja Kimmo), sillä tilasimme kivituhkaa jonka rakeisuus oli 0-16 (kun sen olisi pitänyt olla 0-6). Osaltaan vika oli myös toimittajan, sillä sitä tuikitärkeää nollaa, joka olisi sitonut karheamman materiaalin yhtenäiseksi pinnaksi ei ollut kuormassa lainkaan.

No, markkinoilla ei surra saa, eikä itku auta, ei. Emmekä mekään jääneet sepeliä suremaan vaan rakensimme sen päälle komean terassin. Yhden. Toinen jää ensi vuoteen, vaikka siihenkin on jo materiaalit valmiina.

Kuten yllä jo mainitsin, olen tehnyt koko terassioperaatiosta ja kaikista muista tehdyistä hommista valokuvakansion, joka asiasta kiinnostuneelle voi olla hyvinkin mielenkiintoinen. Kuvien kautta on helppo seurata oikeaoppinen - tai ainakin luovuutta todistava terassinrakentaminen, kuva kuvalta. Ja voi kuvat muutenkin kiinnostaa - ainahan se on mukava katsoa päältä kun muut tekevät töitä. :)

Kansio löytyy tällaisesta linkistä: Terassi ja talkoot.

Kerronpa vielä talkootarinan, johon otsikkokin viittaa. Olemme tässä tarinassa lauantai-illassa, jolloin meillä oli talkoojuhlat. Sattuneista syistä väki oli aika väsynyttä ja suuren riehan sijasta ilta meni rauhallisesti ja rattoisasti jutellessa, ruoka- ja juoma-antimia nauttien.

Kun minä ja Anna-Leena lähdemme merenpuoleiselle pihalle tupakalle, sysimustaan yöhön. Ja kun sanon että Võsulla on iltaisin pimeää, tarkoitan että siellä on todellakin aivan sysipimeää. Vain meri kohisee jossain lähellä.

Olemme siis Anna-Leenan kanssa tupakalla, kun kuulemme nuorehkojen miesten ääniä Vabaduse-kadun päästä, minne talkoolaisten autoja on parkkeerattu pitkä rivi. Mietimme, että mitä asiaa voi jollain olla mustassa yössä, meidän talkoolaisten autojen luona. Ja lähden sisälle ja ilmoitan talkooväelle: "Voi olla että olen vainoharhainen, mutta ulkona on jotain jannuja hiippailemassa teidän autojenne luona." Ja silloin lähti!

Seitsemän isoa hurjistunutta suomipoikaa ja -miestä rynnistää taskulamput kourassa Võsun yöhön, Kimmo etunenässä, muut sitä vauhtia perässä kun saavat taskulampun käteensä. Pimeässä hiipparoivat jätkät hyppäävät omaan autoonsa (joka on ollut paikalla ilman valoja), ja yrittävät lähteä peruuttamaan paikalta.

Kimmo ehtii kuitenkin tukkia tien ja lyysää taskulampulla suoraan kohti autossa kyyhöttäviä huppupäisiä juippeja, jotka vetävät hädissään huppujaan syvemmälle silmilleen. Samaan aikaan rientää paikalle koko ajan lisää hurjistuneita suomalaisia taskulamppujensa kanssa. Miehet asettuvat riviin, taskulamput tanassa ja yhtenä joukkona seuraavat autoa, joka hädissään peruuttaa pois paikalta. "Tuskin tulevat tänä yönä takaisin!" toteaa sankarillinen Kimmo, ja muut väkivahvat talkoomiehet ovat samaa mieltä. "Saivat aika selvän viestin, että meidän autoihin ei kannata koskea!" - Ilmassa tuoksui vahvasti testosteroni.

En todellakaan tiedä vieläkään millä asioilla ne huppupäiset kollit olivat, mutta luultavasti ei hyvällä. Ja jatkoakin ajatellen on hyvä, että Huvikummulta on tullut selvä viesti, että sen nurkilla on turha hiippailla öiseen aikaan.

Että tällaiset talkoot. Kuvat kertokoon itse työstä. Ja ne siis yllä olevassa linkissä.  Galleriassa on kuvia sekä viiden hengen minitalkoista kuin näistä varsinaisista isoista talkoista. Porta-kansion rakenne on hieman muuttunut, eikä minusta vältämättä parempaan suuntaan. Eteenpäin pääsee kuitenkin next-painikkeella. Jos haluaa nähdä kuvat yhtenä pitkänä pötkönä, voi klikata vasemmasta ylänurkasta: show all.

Lopuksi:

Kiitän vielä kerran näin julkisesti kaikkia talkoolaisia. Olette te aivan ihme sakkia! Kaikki! - Ja mikä parasta, moni teistä on niin hullu, että on jo ilmoittautunut seuraaviinkin talkoisiin!Ja se on jotain se, kun muistetaan, että aika puhki väki oli näiden talkoiden jälkeen. Huvikummun työsiirtola ei vieraitaan vähällä päästä.

Pihinää talkoiden jälkeen

On ollut taukoa kirjoituksessa. Elämässä ei sitten ole ollut senkään vertaa.

Muistattehan Huvikummun? Ja talkoot?! Vanhat ja uudet?  Ne jotka pidettiin vuosi sitten? Nyt pidettiin toiset!!!! Parhaimillaan viisipäiväiset. Tahtoo sanoa: ensimmäiset talkoolaiset tulivat keskiviikkona, viimeiset talkoolaiset lähtivät tänään.

Oliko kivaa? Mitä tehtiin? Saatiinko mitään aikaiseksi? Olenko tyytyväinen?

Kaikkiin kysymyksiin on yksiselitteinen vastaus: KYLLÄ.

Kaikesta tulee, sen lupaan, juttua. Kera kuvien.

Nyt vaan olen niiiiiiin väsynyt etten jaksa muuta kuin laittaa tänne viestin: ketä kiinnostaa talkoilu tai terassin syntyminen, olkaa kuulolla!

Juttua ja kuvia tulee vielä! Ja millaista!!?

Haikara-aiheisen runorallikisan voittaja

Melkein unohdin, vaan en kuitenkaan.

Viime kuussa kyselin haikara-aiheisia runoja kirjoituksessa Leikkimielinen runo-ralli, eikä vaan runoja vaan sananlaskuja, tokaisuja, mietelmiä, ja tulihan niitä kiitettävästi.

Hyvin oli haikara alkanut ihmisten päässä elää, vapaassa tai tiukassa runomitassa. Toinen toistaan parempia mietelmiä, loruja ja runoja tuli päivittäin useita.

Valinta ei ollut helppoa, sillä runorintama oli hyvinkin tasainen. Päätös oli subjektiivinen, mutta jos yksi on nostettava ylitse muiden, niin nostetaan J.Koskenniemi Turusta -nimimerkin kertomus haikarasta. Raatia miellytti sekä runon poljento että sisältö - erityiskiitos  napakalle lopulle:


J. Koskenniemi Turusta kirjoitti...

On pingviineillä arkenakin asuna frakki
ja joutsenilla valkoinen höyhentakki.


Vaan haikara pesästään katselee:
rumat ne vaatteilla koreilee!
Kiinteistöt tärkeemmät mielessä mulla, ei mihin vaan pesään voi poikaset tulla.
Ei kotia tehdä matalaan majaan, se laitetaan korkeelle taivaan rajaan!


On korkea katto
haikaran ratto
hei kanat, te pitäkää ruohomatto!



Kimmo Linkama kirjoitti...



Haikara on iso fogeli,
mut kotipaikka ei Ogeli.

Pohjoisessa niit' ei nää,
pitää hakea etelämpää.



OnuKoo kirjoitti...


Hii-haa haikara
onpi lentäjä taitava


nii-naa nokkava
tepastelija koppava


nappaa pellosta matosen
olion tuon poloisen




hii-haa haikara
steppaa -
oi niin iloisna -
pellolta takaisin pesäänsä.


Loppu.



Sarkki kirjoitti...


Tässä herra Haikara
ohimollaan hopea
ehkä vähän kopea
ei käynti enää nopea
mutta onhan herra komea!




Marjattah kirjoitti...


Kas haikaraa, nyt nähdä saan
kun suorin nokin askeltaa
tuo haikara
- niin haikara


Ei arvokkuuttaan kadottaa
voi haikara tuo milloinaan
-ei milloinkaan
tuo haikara


Jos pesän aikoo rakentaa
sen korkealle sijoittaa
tuo haikara
- ja alhaalla


niin alhaalla on maailma!



Seija S. kirjoitti...

Vielä muistan kun lapsia huijattiin, ja me pihalla yhdessä pähkäiltiin,
mistä ihmeestä haikarat hakevat vauvat ja löytävät niille oikeat paikat?


Meidän pihassa oli kaikilla monta lasta, mutta kukaan ei ollut nähnyt vilaustakaan haikarasta.


Jotain outoa siinä täytyi olla, me ei suostuta uskomaan sovinnolla.


Antaa aikuisten uskoa kauniiseen lintuun. Me uskotaan enemmän Virtasen Iituun, joka juuri pienen siskon sai.


Vauvatehtaalta kuulemma hakivat sen, ja valitakin sai pikkuisen.


Ottaako tytön, pojan tai vaikkapa kaksi. Yhden ottivat, kun ennestään oli kuusi.




Nausku kirjoitti...


Haikarainen hanakka
askellus on tanakka!


Minne olet menossa?
"Sammakoita kenossa
oottaa jo tuoll' lehdossa!"


Haikaran aamiainen
on hyvinkin ranskalainen.


"Cafe o lee, silvuplee!!



marja p kirjoitti...

Haikarainen, uljas lintu
arvokkaasti astuu
eipä huoli, vaikka siinä
varpaat väliin kastuu!
Kotinsa on korkealla
sähkötolpan päällä,
siellä hoitaa lapsiansa
ihan joka säällä!


Mannu kirjoitti...

Kyydissä linnun valkoisen
vauvana keikuin, muistan sen.
Punainen nokka ja punaiset jalat- kohta sinäkin muistaa alat?
Miten huimasi ja vatsasta väänsi
lintu kun jyrkästi alas käänsi
kohti äitiä, kohti isää
nokassa nyytti perheenlisää.



johnu kirjoitti...

Haikaraäidin valitusvirsi:

Voi lapsukaiset, missä olette,
ei olisi äidillä aikaa etsiä.
Te joka paikkaan vilistätte,
menette pitkin peltoja ja metsiä.


Pitäisi kylään jo lähteä,
ja pistää paras puku päälle.
Ei näy edes pienintä iltatähteä,
vaikkei ole lupaa mennä etäälle.


Tulkaa jo esiin tenavat,
leikki saa nyt luvan loppua.
Pian tulee tupenrapinat,
joko alkaa jalkoihin tulla hoppua!


Ei ole tässä mitään mieltä,
että joudun pitkin tietä juoksemaan.
Lapset vain näyttää pellolla kieltä,
ja pitävät äitiään pilkkanaan.



Nanna kirjoitti...


Usvaa joella.
Varhaisen kalastajan
nokka välähtää.


Maria kirjoitti...

mikä lie tarina haikarasta
lasten tuojasta tutusta
liekö se tarina haikarasta
satujen kertojan hatusta


muistatko kuinka lapsena saatiin
tietää elämän saloista
isä ja äiti kun kertoivat meille
haikaran punaisista jaloista


punainen nokka ja pikkuinen nyytti
haikara talon katolla
silmää iskien isä syytti
haikaraa piltistä matolla


haikara toi silloin kun tahtoi
kysellyt ei sitä keneltäkään
vanhemmat sille tuskin mahtoi
vastaanottivat iloissaan


tunsivat joskus haikarakulta
lennä ohitse talon tään
voimat jo kohta loppuvat multa
jos vielä useinkin haikaran nään


tosin nykyään haikarat ovat
vähentyneet jopa loppuneet
ajat kun ovat olleet kovat
ihmiset piippunsa kaataneet


tarinan tämän äidiltä kuulin
totta vai tarua tiedä mä en
äiti sen kertoi hymyssä huulin
lapsillein minä kerroin sen.




Kaikkia osallistujia lämpimästi kiittäen! Palkintolautakunta.

Palkinnosta eli vapaavalintaisesta A4-kokoisesta kuvasta Ottilia's Visions -galleriasta voidaan keskustella esim. yksityispostissa J.Koskenniemi Turusta kanssa. Jään odottamaan siis sähköpostia Turusta.

Kimmo-setä on nyt hyvin vihainen

Kerroin teille jo aiemmin, sisäpiirintietona, että Kimmo osallistui taannoin EU:n laajuiseen kirjoituskilpailuun ja valikoitui yhdeksi viidestä voittajasta koko EU:n alueelta. Voitto vei miehen pariksi päiväksi Brysseliin, missä filmattiin lyhyt video Kimmosta ja ongelmasta, jota voittanut kirjoitus käsitteli. Tarinan voi lukea tällaisesta linkistä: Mr Linkama Goes to Brussels

EU:n pyörät pyörivät hitaasti - se on nyt omakohtaisesti todettu. Mutta vihdoinkin, tänään, on Brysselistä lähtenyt lehdistötiedote suomeksi ja ruotsiksi eteenpäin - emme tosin tiedä minne, mutta eiköhän ainakin STT:lle ja suurimpiin lehtiin.

Lehdistötiedote alla:

Sisämarkkinoiden "Tell us your story" –kilpailun voitto Suomeen

Bryssel 14. syyskuuta 2011

EU:n komission toukokuussa käynnistämän "Tell us your story"
–kilpailun voittajat on julkistettu tänään. Kilpailussa kansalaiset ja
yritykset kertoivat kokemuksistaan sisämarkkinoilla.

Yli 150 osallistujan joukosta valittiin viisi kertomusta, jotka
parhaiten kuvaavat kuluttajien ja yritysten sisämarkkinoilla kohtaamia
ongelmia. Yksi viidestä voittajasta on suomalainen Kimmo Linkama. Hän
joutui luopumaan suomalaisasiakkaidensa sähköisestä laskutuksesta ja
palaamaan paperilaskuihin, koska hänen yrityksensä muutti Suomesta
Viroon. Hänen tarinaansa voit tutustua täällä.

http://www.youtube.com/watch?v=1Qi3iOBLQbY

Kimmo ja muut voittajat kutsutaan Krakovassa 2.-4. lokakuuta
järjestettävään sisämarkkinaforumiin. Sen tarkoituksena on saattaa
yhteen  kansalaisten, yritysten, kuluttajajärjestöjen ja
jäsenvaltioiden  hallinnon edustajia keskustelemaan
sisämarkkinalainsäädännön täytäntöönpanosta, soveltamisesta ja
täytäntöönpanon valvonnasta.

Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita osallistumaan
tapahtumaan. Ilmoittautumisaika päättyy 25. syyskuuta. Kansalaisten,
järjestöjen ja pk-yritysten edustajien matka- ja majoituskustannuksiin
on rajoitettu mahdollisuus saada korvaus.

Euroopan komission keväällä hyväksymässä sisämarkkinapaketissa
esitellään 12 viputekijää, joiden avulla on tarkoitus elvyttää
sisämarkkinat vuoteen 2012 mennessä. Näihin kasvun, kilpailukyvyn ja
sosiaalisen kehityksen 12 viputekijään kuuluvat yhtä lailla
työntekijöiden liikkuvuus, pk-yrityksille tarjottava rahoitus ja
kuluttajien suojelu kuin digitaalinen sisältö, verotus ja Euroopan
laajuiset verkot. Tavoitteena ovat paremmat olosuhteet ja
mahdollisuudet kaikille sisämarkkinoiden toimijoille eli yrityksille,
kansalaisille, kuluttajille ja työntekijöille.


-----


Olen katsonut tuon yllä olevan linkin ainakin 10 kertaa - kuka on vähän innoissaan! - ja kerta kerran jälkeen Kimmo vaikuttaa videolla yhä pelottavammalta ja se vastanäyttelijä, joka esittää filkassa raukkaa EU-virkamiestä, saa minulta yhä enemmän sympatiaa.

Sillä hurjistunut Kimmo-setä on aika pelottava ilmestys - ainakin näin videolta katsottuna! Ei kantsu tälle ukolle rupee! VAPISE EU!

Sosiaalinen media tekee ihmisistä hirviöitä

Jotain muuta, vaihteeksi, kuin remppa-asiaa, joskin sitäkin on tulossa.

Luin tässä taannoin, en muista mistä tai kenen tutkimuksiin pohjautuvan väitteen siitä, että sosiaalinen media tekee ihmisistä hirviöitä. Suurennuslasin alla oli Facebook, mutta yhtä lailla samaa 'sosiaalistumista' lietsovat Twitter ja koko Blogistania olivat keskustelussa mukana.

Uutisessa siteerattu sosiologi/psykologi/asiantuntija oli sitä mieltä, että sosiaalisen median mahdollisuus itseilmaisuun koukuttaa ja johtaa pikkuhiljaa egon ja sielun vaurioihin. Jokaisen pitää saada äänensä kuuluville, oli sitten todellista sanottavaa tahi ei.

Artikkelin mukaan ihminen alkaa hamuamaan 'ystävyyksiä', 'huomiota' ja 'reaktioita'. Saadakseen näitä peukutuksia tai vasta-twiittejä hän joutuu myös jakamaan huomiota ja kommentteja toisille. You scratch my back and I scratch yours -menetelmällä. Sillä eroituksella, että päivä päivältä, viikko viikolta omaa selkää kutiaa jatkuvasti enemmän ja enemmän.

Luin uutisen ja kävin jopa linkin kautta lukemassa koko asiantuntija-artikkelin. Ja jäin sitä miettimään.

Olenko minä sosiaalisen median tuottama hirviö tai ehkä sellaiseksi tulemassa?

Totta on, että kirjoitan blogia, bloggaan paljon, ja nautin siitä että blogilla on lukijoita. Kommentit ovat aivan parasta, mutta kävijätilastotkin kelpaavat heikon paikan tullen. Kuvittelen, että minulla on viesti maailmalle, ja kuvittelen että minua kuunnellaan. Jalosti olen ajatellut, että lukijat ikäänkuin velvoittavat minua kirjoittamaan hieman harkitummin.

Blogia voi siis puolustella - kun sitä verrataan Facebookiin ja vielä enemmän Twitteriin - että siinä on kirjoittajalla mahdollisuus pidemmälti selvitellä syntyjä syvijään. Blogiin ei vain rääkäistä nopeita 140 kirjainpäästöjä, kuten esimerkiksi Twitterissä, vaan se vaatii hieman enemmän aikaa ja vaivaa kirjoittajalta. Ehkä matkan varrella, kirjaimia toistensa perään naputellessa ajatuskin ehtii kirjoittajan matkaan mukaan.

Varmaa on, oli niin tai näin, että sosiaalinen media vie ihmisiltä aikaa. Se on varsinainen aikasyöppö. Miten moni asia jää tekemättä, kun on tärkeämpää tuottaa  tekstiä ja seurata muita. Jos ei muuten niin ainakin siksi, että varmistaa jälleen oman kiinnostavuuden.

Miten meistä tuli tällaisia oman elämämme narsistisia sankareita? Joille ei riitä sankaruus sellaisenaan, vaan jotka odottavat saavansa muiden ihailua. Ja jos ei ihailua, niin anakin huomiota. Miten meistä tuli nettilehtien kommentoijia, mielipiteen ilmaisijoita ja  muodostajia, oli sitä mielipidettä sitten edes hölöpuheen tilkkeeksi?!

Hölöpuhe on minun sanani. Vihapuhe taas on tuttu termi. Ja jotenkin, näiden helppojen sosiaalisten väylien kautta on sitä kuuluisaa vihapuhetta helppo harjoittaa. Kun voi kerrankin pauhata omaa pahaa oloaan - siitä kai on kyse - ja siirtää se homojen tai islamistien tai ryssien tai ruåtsalaisten tai EU:n syyksi. Jokaiselle oma väylänsä.

Sosiaalinen media - kun tarkemmin ajattelee, on sanana jo täysin nurinkurinen. Kuinka sosiaaliseksi mahdollisuus jakaa netissä omia ajatuksiamme tekee meidät? Miettikää! Hölöpuhetta, vihapuhetta, paljastelua ja saarnausta?! Katsokaa minun kaalipiirakkaani! Eikö se ole herkullinen? Minun täytyy olla hyvä äiti tai vaimo kun tällaisen olen saanut aikaiseksi. Kommentoikaa! Kehukaa! Ja kersat kauemmaksi kun äiti kuvaa!

Olen läheltä päässyt seuraamaan useampaakin tapausta, jossa ihminen vaikuttaa netissä jatkuvasti yhä sosiaalisemalta ulospäin,vaikka todellisuudessa on kiertynyt yhä sulkeutuneemmaksi tosielämässä. Koti, perhe, reaalimaailma ikään kuin katoavat - tärkeämpää on esiintyä sosiaalisessa mediassa menestyvänä, naarmuttomana ja raikkaana. Voittajana. Kun koti, perhe, sukulaiset katoavat ympäriltä, vaihdetaan Facebookiin vain omaa statusta. Ja taas pelittää.

Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä enemmän alan ymmärtää lukemani artikkelin kirjoittajaa. Onko meistä tulossa itsekeskeisten hirviöiden nettiyhteisö? Ennen riitti postikortti kertomaan naapureille ja sukulaisille, että hyvin menee, reissussa ollaan. Nyt siihen tarvitaan twiittauksia, you tubea ja Facebookia kera kuvien.

Minä en halua olla hirviö, enkä halua sellaiseksi tulla. Pitäisikö minun lopettaa bloggaus?! Se ei tietenkään käy päinsä, sillä olen tähän hommaan  koukussa. Kuten olen koukussa tähänkin juttuun tuleviin kommentteihin. Kun olen tämän jutun lähettänyt bittiavaruuteen jään istumaan ruudun äärelle odottamaan, kuin kalastaja, kuka tähän täkyyn tarttuu.

Taidan laittaa siitä vielä linkin Facebookiin.

Terassi, tuhkaa ja tuskaa

Talkoista käy juttu. Itse asiassa vain kopioin tähän Kimmon talkoolaisille lähettämän sähköpostin. Mutta ennen sitä pieni raportointiluontoinen uutinen: minulla on selkä aivan tautisen kipeä. Taisi toissapäiväinen sienestys ja eilinen mullan raahaaminen olla sille liikaa. Istua ei voi, makaaminen sattuu. Kaikki koukistelu on murhaa. Seistessä on suht hyvä olla. Että tällainen tapaus.

Mutta palataan talkoisiin ja pohdintaan miten rakentaa terassi parhaalla mahdollisella tavalla, kuluissa kuitenkin säästäen. Kimmo hahmoitteli asian alla olevan mukaisesti. Nyt saimme siihen ehdotuksen tehdä pohjustus yksinkertaisemmin: asettamalla lautaritilät kivituhkapedille. Koko kivituhka on minulle käsitteenä vieras, tietääkö joku siitä enemmän? Pliis, nyt mielipiteitä ja kokemuksia jakamaan - huomenna pitäisi lähteä nimittäin materiaaleja hankkimaan!

Mutta alla siis Kimmon ajatuksia, jotka on jo talkoolaisille sähköpostissa lähtettänyt. Minä puolestani lähetän itseni pilleripurkille. Soon moro!

Ja tässä tuo kirje:


Aloitetaan vaikka siitä, mitä talkoilla pitäisi ennen kaikkea saada
aikaan. Tärkeimmät ovat:

ULKONA:

1. Terassin rakentaminen -- tai ainakin perustuksen. Jos ei ehditä
niin pitkälle, että koko terassi tulee valmiiksi, ei haittaa, kunhan
pohjatyöt tulevat tehdyiksi. Saan kansilaudat kiinni itseksenikin.

2. Ennen terassin rakentamista tulee kaivaa perustusten viereen
styroksit eristeeksi. Tarkoittaa noin puolen metrin kaivamista,
levyjen pudotusta kuoppaan ja umpeen luomista.

3. Vanhan terassin alta löytyi sokkelin päälle asetettu tippalista,
joka on mätä. Jos se saataisiin vaihdetuksi ja pellitetyksi, olisi
erinomaista.

4. Talon päätyyn on meininki siirtää vanhan terassin alta löytyneet
50x50 betonilaatat päällysteeksi. Vaatii pinnan tasoittamista ja
mahdollisesti uuden hiekan levitystä.

5. Talon taustan puhdistaminen roskasta. Ei paha rasti; romua on aika
vähän, ja talon taakse kertyneen moskan (neulasia, lehtiä ym.
orgaanista) poisto käynee suhteellisen kevyesti.

SISÄLLÄ:

1. Keittiön vanhan korkkilaattalattian purku, seinien ja katon maalaus
sekä uuden muovimaton asennus lattiaan. Edellyttää kalusteiden ja
kodinkoneiden purkamista ja siirtoa "säilöön" työn ajaksi ensin sekä
takaisin kantamista ja kasausta lopuksi. Työtaso on silikonilla kiinni
seinässä, muu kalustus on suht helposti purettavissa. Työtason ja
yläkaappien välissä on kaakelointi, joka olisi kiva saada pysymään
ehjänä.

2. Eteisaulan ja käytävän (siis sen, joka kulkee vessan ja keittiön
ohi kylpyhuoneeseen) vanhan muovimaton poisto ja uuden asennus.
Haasteena kellarinluukku. Luukku on saranoitu, minkä johdosta oletan,
että vanha lattianpäällyste tulee ennen uuden asentamista poistaa,
jotta luukun liike ei revi uuden päällysteen reunoja irti.

Jos näistä aiheista tulee mieleen jotain, mikä pitäisi ottaa
erityisesti huomioon, hihkaiskaa ihmeessä.

Sitten foorumille kommentoitavaksi terassin perustusta koskevaa asiaa:

Priit, Otepään remppaluottomiehemme, on sitä mieltä, että terassin
tukitolpat voisi tehdä kevytsoraharkoista, joihin aluspuut
kiinnitetään kulmaraudoilla. Tolppia 5 juoksua vierekkäin, tolppaväli
150cm. Aluspuut 100x100mm.

Võsulaiset remppamiehet ovat sitä mieltä, että tukitolpat tehtäisiin
kevytsoraharkoista, joihin aluspuut kiinnitetään kulmaraudoilla.
Tolppaväli 150cm. Aluspuut 50x150mm.

Virolaiset siis yksimielisiä tolppavälistä ja tolppien materiaalista
plus aluspuiden kiinnitystavasta, erona aluspuiden materiaali. Yksi
ääni 100x100mm:lle, yksi ääni 50x150mm:lle.

Aatos, jonka rakennusajatuksilla olemme jo vuosia saaneet hyvää
aikaan, on sitä mieltä, että perustus tulisi tehdä varman päälle
valamalla onteloharkkoihin aluspuiden pidikkeet (U-kengät, tai miksi
näitä sanoisi). Tolppaväli edelleen 150cm, aluspuut 50x100mm eli
kakkosnelonen kantillaan, jos oikein ymmärsin.

Mitä sanotte?

Sitten toiseen asiaan eli työkalutarpeeseen. Koska kaivamista ja
maansiirtoa on jonkin verran, lapioita tarvitaan. Saatteko kulkemaan?
Mitä muuta tarvitaan vaaterissa olevan terassin pohjan synnyttämiseen?

Kun sisällä pitää repiä irti vanhaa lattianpäällystettä, siihen
tarvittaisiin työkaluja. Meiltä löytyy talttaa, ruuvimeisseliä ja
pakkelilastaa. Pärjätäänkö?

Ja mitä tarvitaan silikonilla tiivistetyn keittiön työtason
irrottamiseen mahdollisimman vähin vahingoin?

Rahatilanteen huomioon ottaen pitäisi nyt saada kelvollista aikaan
kohtuullisin kustannuksin. Tärkeintä on saada terassin pohjustus
onnistumaan. Katsokaatten siis asiaa tästä näkövinkkelistä.
Ylivarmistus maksaa turhaa, mutta toisaalta yletöntä riskiäkään ei tee
mieli ottaa. Ja taustana se, että vanha terassi pysyi paikoillaan 17
vuotta päällekkäin ladottujen pihakivien päälle rakennetulla
kehikolla.

Kommentteja? Kiitos!

Terveisin
Kimmo

Nosferatun ruttolaiva

Kauhuelokuvien ystävät muistavat ehkä filmin Nosferatusta eli Transylvanian kreivistä, herra Draculasta, joka matkasi laivalla täynnä kirottua ruttomultaa?

Minä olen tänään yhdessä Kimmon kanssa täyttänyt laivan täyteen multaa, ruttoa mullassa ei ole, mutta rikkaruohojen juuria luultavasti sitäkin enemmän. Laivani ei seilaa minnekään, tuskin pysyy enää vuotta kauempaa pystyssä. Mutta ajatuksena on siihen ensi kesänä istuttaa hieman kukei eli kukkia ja kasveja.

Typerän näköiset kevytsoraharkot peitetään vielä mullalla ja lunnonkivillä.

Miksi ihmeessä tällaista puuhaan, voisi blogikansa kysyä, ainakin ne jotka tietävät, että juuri nyt pitäisi meidän tehdä taloa valmiiksi rempalle - ei kukkapenkeille.

Minä vastaan kysymykseen: haa! Sillä Nosferatun vene on kiinteä osa remppaa.

Selitän.

Minitalkoolaiset, Aatos ja Aare, antoivat meille tehtävän kuoria vanhan ja puretun terassin alta mullat pois, aina hiekkaan asti. Helpommin sanottu kuin tehty. Kun pitää viedä vanhat mullat jonnekin. Me veimme ne vanhaan veneeseen, joka on retkottanut talon yhdellä nurkalla jo pitkään.

Täältä siis siirtyy (aika hiekkaista ja soraistakin) multaa Nosferatun lauttaan.

Nyt vene on täynnä, mutta terassinpohja on vielä vaiheessa. Täytyy pohtia jatkoa, minne vanhaa hiekkaista ja soraista multaa kipata. Tontilla tilaa ei ole paljoakaan - tonttihan on pieni, talo suuri. Ja tontille pitää jossain vaiheessa saada tuotettua talkoita ja remppaa silmällä pitäen iso kasa puutavaraa, terassin anturoiksi suunniteltuja elementtejä (ei aavistustakaan mitä ne ovat) ja ties mitä.

Silti, minulle tuo Nosferatun laiva antaa ajatuksia tulevaan kesään, ehkä siihen saisi istutettua kauniin perennapenkin, tai jos ei perennoja niin ainakin kesäkukkia.

Tällaisia sekalaisia ajatuksia pyörittelee Võsulla Tiina.

Ruskaretki Viroon - elämyksiä ja värejä Otepäällä

Päivät käyvät lyhyemmiksi ja syksy tekee tuloaan. Maailma muuttuu punasävyiseksi, keltaisen ja okran raidoittamiksi suuriksi väripinnoiksi. On yksi kaikkein hienoimmista ajoista lomailuun - miten sääli että harvalla on tähän aikaan enää lomaa jäljellä.  Ja vielä harvemmalla tietoa siitä, miten upea on ruskan aika Etelä-Virossa ja Otepäällä.

Jos kuitenkin mielessäsi on pieni loma ja ajatus ruskasta - mieti tällaista vaihtoehtoa: Lapin sijasta reissu Viroon ja Otepäälle! Maisemat ovat upeat, rauhaa ja hiljaisuutta löytyy, ja kaikki aika lailla edullisemmin kuin mitä matka Lappiin kustantaisi.

Villa Ottilian varauskirjassa on paljon tilaa sinulle ja ystävillesi tulla nauttimaan äärettömän seesteisistä maisemista, kävelylenkeistä luonnossa, niin Pyhäjärven rannan hoidetuilla rantateillä, Otepään luonnonpuiston ohjatuilla metsäpoluilla kuin upeilla suomaisemilla, joita niitäkin löytyy suhteellisen läheltä meitä.

Rennon ja happea täynnä olevan päivän jälkeen on mukavaa ja itseä palkitsevaa nauttia hyvä juhlaillallinen - sekin Suomen hintoihin nähden edullisesti. Vaihtoehtoja löytyy myös ruokapuolella jokaiseen makuun!

Siis, jos innostut asiasta, ota yhteyttä: http://www.villaottilia.ee  tai soita meille: +372 796 2000.

Tai lähetä sähköpostia: reservation@villaottilia.ee

Ja alla muutamainen kuva sanojen vakuudeksi Otepään upeista syksymaisemista, jotka ovat kuin luodut ruskaretkeläisille:

Otepään kumpumaiseman aaltoilevat puurivistöt alkavat hiljalleen vaihtaa väriään muodostaen upeita suuria väripintoja.

Pyhäjärvi on valmistautumassa syksyyn ja ruskaan.

Yllä oleva kuva on Endla-suolta, jossa seikkailimme vuosi takaperin. Lähempääkin Otepäätä löytyy mielenkiintoisia suomaisemia ja ohjattuja luontopolkuja ja helppokulkuisia pitkospuita.

Me ohjaamme ja kerromme minne mennä - sinun tehtäväsi on vain löytää tie meille ja me kerromme mitä ja minne täällä kannattaa mennä!

Ja, lopuksi, vaan ei vähimpänä vinkkinä: lokakuun alusta alkaen ovat hintamme myös kesää selkeästi edullisemmat - eli nyt saisi hyvää halvalla!

Minitalkoiden kuvakavalkadia tuleviin päätalkoisiin

Kyse on tietenkin Huvikummusta, tai mikä hän nimeltään lopultakin on. Ja sen parannustöistä.

Jos joku nyt yllättäen eksyy tähän blogiin asiasta mitään tietämättä, suosittelen että napsauttaa lopussa tagia (tunnistetta) Huvikumpu, ja näin pääsee jutun juoneen kiinni.

Minä kuitenkin sukellan heti asiaan - joka luultavasti tulevia talkoolaisia kiinnostaa - mitä tapahtui minitalkoissa ja miten tästä edetään.

Maanantaiyönä saapuivat Aare, Aatos ja Marja, meidän minitalkoolaiset Võsulle tarkoituksenaan selvittää mitä pitää, mitä voidaan ja mitä pitää ehdottomasti tehdä ennen talkoita, jotta varsinaiset talkoot onnistuvat.

Varsinaiset talkoothan pidetään 23.-25.9.2011 - joskin osa porukoista saapuu paikalle jo 22.9. ja ehkä joku jopa ennen sitä.

Ja nyt luettelen talkoolaiset, jotka ovat vahvistaneet tulonsa, sekä ne, jotka ovat mahdollisesti tulossa. Jos nimesi ei ole listassa, ja olet omasta mielestäsi jo ilmoittanut tulostasi, ota nopeasti yhteyttä!

Talkooväki:

Aare (mukana myös viime talkoissa)
Aatos ja Marja (Marja mukana myös viime talkoissa)
Tytti ja Jussi (uusia tulokkaita)
Aimarii ja Hessu (osallistuminen vielä hieman epävarmaa? Vanhoja talkoolaisia)
Anna-Leena ja Reima (mukana myös edellisissä talkoissa)
Kersten ja Urmas (uusia talkoolaisia)
Anne (osallistuminen riippuu työvuoroista yms. Mukana edellisissä talkoissa)
Lotta ja Vilma (ei varmaa tietoa, ensikertalaisia)
Jaakko ja Joonas (talkoissa ensikertalaisia)
Tiina ja Kimmo (me)

Ulkotalkoolaisena, vaan ei merkityksettömänä myös Seija, joka on lupautunut huolehtimaan Otepäällä Lattesta, joka ei siis kuulu talkoolaisiin.

Eli kokku, kuten Virossa sanotaan: 19 henkeä. Sänkyjä tosin on tällä hetkellä hieman vähemmän, mutta se asia korjaantuu ajan myötä ja ennen talkoita. (Hip-hip-huraa!)

Miettikää tätä! 19 henkeä! Vielä siis elää talkoohenki ja ihmiset haluavat toisiaan auttaa! Uskomatonta! Kerroin talkoouutisia Annalle ja Konstantinille, Moskovan ystävillemme, ja he olivat äimistyksissään, toistelivat ja kysyivät pariinkiin kertaan, että voiko olla totta, että ihmisiä tulee toisesta valtakunnasta toiseen valtakuntaan auttamaan, omalla ajalla ja omalla kustannuksellaan? Heistä se tuntui täysin uskomattomalta. Ja kyllä se välillä minustakin uskomattomalta tuntuu.

Ja nyt sitten asiaan, eli minitalkoisiin, jotka pidettiin nyt alkuviikosta ja jolloin väännettiin työtä ja aivonystyrää vuoron perään. Purettiin vanha terassi ja pohdittiin mitä sen tilalle. Laskettiin mittoja ja määriä ja kierrettiin kaupoissa hakemassa hintoja tarvittaville tykötarpeille.

Laskettiin rahoja (minä) ja tuskasteltiin. Sillä ikävä totuus on, että remonttikassamme on paljon pienempi kuin mitä alkujaan ajattelimme. Sellaista sattuu - loppukesä on verottanut pohjakassaa yllättävillä asioilla.

Alkuperäisenä ajatuksena oli talkoovoimilla saavuttaa tällaista - tai osa näistä:

- pääterassin purkaminen ja uuden rakentaminen (ykköskohde)
- yläkerran parveketerassin purkaminen ja rakentaminen (sivukohde)
- keittiön maalaaminen
- keittiön lattian vaihto (vanhat korkkimatonpalat pois ja tilalle muovimatto)
- eteisen käytävän lattiamateriaalin vaihto (vanha muovimatto pois ja uusi tilalle)
- eteisen käytävän katon ja seinien maalaaminen
- yläkerran pikkuhuoneen maalaaminen
- pihamaan siistintää, rikkaruohojen raivaamista
- ikkunoiden pesua - sitä riittää
- talon takareunan roskareunaman siivoamista (sinne on entiset asukkaat hiljalleen kärränneet jos jonkinlaista roskaa)

Arvatenkaan kaikkea ei saada tehtyä - eikä kaikkeen ole edes rahaa, sillä remonttimateriaalit maksavat. Terassi nielee ison nipun seteleitä, painekyllästetyt puut, kakkosneloset ja terassilaudat ja anturat ja mitä lie vielä (minulle hebreaa). Niistä mitä-lie-asioista kirjoittaa Kimmo kohta lisää. Niitä nimittäin juuri tutkittiin ja niiden tarvetta laskettiin minitalkoissa.

Maalia on n. 8 litraa jäljellä edellisistä talkoista. Mitä sillä saa aikaan pitää laskea, jotain sentään. Työkaluja on meillä aika heikosti, mutta jos olen ymmärtänyt, talkoolaisilla on mahdollisuus tuoda niitä tullessaan. Siitä lisää yksityisposteissa.

Ja sitten minitalkoiden kuviin, jotka antavat jo ajattelun aihetta tuleville talkoolaisille. Ja kuten sanottu - Kimmo kirjoittaa lisää asiasta seuraavassa bloggauksessaan. Eli ns. teknistä tietoa yms. yms.

Hyvin pohdittu on hyvin tehty. Illalla hierotaan älynystyröitä ja lasketaan tarvittavia tarvikkeita.

Minitalkoissa keskityttiin terassiin ja aloitettiin sen purku. Koska oli tärkeää tietää mitä sen alta löytyy - ehkä yllätyksiä.

Seuraa kuvasarja purkuhommeleista. Toivon sen antavan ajatusta tai ymmärrystä tuleville talkoolaisille, jotka toistaiseksi ovat vielä olleet aika alkuhämärissä asian suhteen:

Kuvassa pääterassi, joka puretaan ja jonka tilalle rakennetaan uusi terassi.

Talon päädyssä on myös terassia, jonka tilalle tulee uusi pinta - luultavasti kivistä

Tästä se lähtee. Aatos moukaroi terassia rautakangella.

Lauta laudalta terassi alkaa pilkkoutua.

Vanha terassi alkaa kadota.

Naiset on pantu repimään irti ruuveja vanhoista terassilaudoista.

Aatos huhkii terassityömaalla.

Terassin alta löytyy piilossa ollut viemäriaukko.

Viemäriaukkoa ihmetellään miesvoimin.

Aare puhdistaa kattoa havunneulasista pitkää keppiä avuksi käyttäen.

Tiina on ostanut päivällä kompostorin, jota miehet rakentavat. Kimmo tutkii ohjeita, Aatos rakentaa.

Marja putsaa edellisisten talkoiden jälkeen jätemullasta syntynyttä  roskakekoa, joka nyt kasvaa rikkaruohoa aivan villinä.

Aare tekee koepalamaalauksia seuraavaa kevättä ajatellen. Silloin maalataan koko talo!

Hieman jo kuivahtanut koepala. Näitä pieniä paloja on siis maalattu talon eri reunoille. Keväällä sitten katsotaan miten ne ovat reagoineet talveen ja lumeen etc.

Pääterassi on purettu ja maata hieman tasoitettu. Tästä tosin vielä kuoritaan multa pois koko terassin matkalta.

Jätelautaa syntyy, Marja naputtaa tuntikaupalla vanhoja ruuveja irti - takana sivuterassi kuoriutuu vanhoista laudoista.

Aiemmin esitelty tunkiokasa on nyt raivattu vihreästä. Seuraavaksi roskainen maa-aines siirretään kompostoriin.

Ja tässä oli tämä kuvakavalkadi minitalkoista.

Kimmo jatkaa tästä ja kertoo niistä ajatuksista, joita minitalkoot herättivät. Mitä pitää tehdä ennen talkoita, mitä tilata, ja miksi emme ottaneet paikallisen remppafirman tarjousta terassin pohjustustöistä vastaan.

Minä päätän raporttini tähän ja toivon sen antaneen ideaa ja ajatuksia ja kysymyksiä ja herätettä tuleville talkoolaisille. Nyt sana on vapaa ja se on itse asiassa enemmän kuin odotettu.

Sillä, kun talkoot alkavat pitää paikalla olla kaikki mitä tarvitaan. Olisi nääs eli nimittäin aika tylsää seisoa tulevan terassin reunalla ja huomata, että ohhoh, ei voida tehdä mitään ennenkuin paikalle saadaan tervapahvia tai muovia tai hiekkaa tai taivaan mannaa tai mitä tahansa, jota pitää olla ennenkuin rakennustyötä voidaan aloittaa. Silloin nimittäin on sitä turha voihkia, on viikonloppu ja pian kaupat kiinni.

Siis, tärkeää on nyt etukäteen miettiä mitä tarvitaan, materiaaleja, työkaluja yms. yms.

Mutta sen pohtimisen jätän siis Kimmolle, joka jatkaa seuraavassa kirjoituksessa.

Ja, vielä kerran: nyt jos kellekin tulee jotain mieleen, puhukaa! Kirjoittakaa! Jälkiviisaus on turhaa. Ollaan kerrankin etuviisaita. Jesh!

---

Lopetan minitalkoo-raporttini tähän ja annan foorumin Kimmolle, jolla on varmasti mielenkiintoista kerrottavaa talkoolaisille!

---

Jälkikirjoitus: Pää punaisena olen tätä juttua kirjoittanut ja kuvia pienennellyt. Ja unohtanut sen tärkeimmän. Anteeksi. Se tulee tässä:

SUURKIITOS KAIKILLE MINITALKOOLAISILLE.

Haapsalun intiaanikesä

Matkakertomukseni jatkuu. Ja nyt etenen aika haipakkaa - pukkaa jo ihan uutta juttua ja ihan eri paikasta - eli Võsusta ja Huvikummusta ja minitalkoista. Mutta niistä siis eri kirjoituksessa. Edetään nyt kronologisesti.

Edellinen kirjoitus jätti meidät siis Soomaalle ja majavareitille. Sieltä matka jatkui ilman suurempia havereita aina Haapsaluun asti. Pieniä pysähdyksiä toki teimme, haimme juotavaa Kivi-Vigalan pikkukaupasta ja ihmettelimme Vana-Vigalan isoa kartanoa, jota on nyt alettu remontoimaan. Torissa pysähdyimme myös ihailemassa Pärnu-jokea joka virtaa leveänä Torin kohdalla.

Uskollinen odottaja Kivi-Vigalan kaupan edessä

Pärnu-joki Torin kohdalla

Illansuussa, juuri auringonlaskun aikaan saavuimme vihdoin Haapsaluun. Matkaa oli tehty koko päivä. Mutta kuten itse totesimme, eihän meillä ollut kiire mihinkään.

Itse asiassa olin aika hyvilläni saapumisajankohdastamme -  halusin esitellä Seijalle rakkaan kesäkaupunkini sen parhaassa loistossa. Ja siihen sopii auringonlaskun aika mitä parhaiten. Kiersimme siis kaupungin rantoja ja nautimme merellisistä näkymistä, tuulesta ja aaltojen ikiaikaisesta laulusta.

Haapsalun rantaa ilta-auringon aikaan.

Peipsin kalakoira on tottunut makean veden tuoksuihin - meri tuoksuu aivan erilaiselta ja jännittävältä.

Piispanlinna näkyy merelle asti.

Veneitä vierasvenesatamassa.

Dramaattisia pilviä ilta-auringon värittäminä.

Pienen kaupunkikierroksen, ruokailun ja kaupassakäynnin jälkeen olimme valmiita jatkamaan matkaa Villa Vallattomalle, Topuun. Perille saapuessamme oli aurinko jo laskenut ja niinpä Seija näki koko pihan ja ympäristön kunnolla vasta seuraavana päivänä. Rummukaisellehan paikka oli tuttu aiemmilta reissuiltamme aikana jolloin poika oli meidän hoidossamme.

Rummulle nämä kulmat ovat tuttuja.

Villa Vallattoman takapihaa ja kasvihuone.

Komea auringonlasku enteili kaunista päivää. Ja näin kävikin. Upea intiaanikesä helli meitä koko viikonloppureissumme ajan. Mikä nautinto pelkästään oli istua terassilla lämmöstä nauttien.

Kaksi kokonaista päivää vietimme siis intiaanikesän hurmiossa. Teimme pihatöitä maltillisesti - keräilimme muutamaisen kottikärryllisen maahan pudonneita omenia ja kärräsimme ne kompostiin. Kävimme OnuKoon luona pikäpäiten kylässä ja pistäydyimme Topun rannalla. Ensimmäisen täyden päivän iltana liittyi Anne seuraamme ja saunaa lämmitettiin - vaikka Seija olikin ainoa saunoja - ja iltaa istuttiin terassilla jutustellen pehmeän illan syleilyssä.

Sunnuntaina vietimme tien päällä - suuntasimme Noarootsiin ja sen rannoille. Anne kulki matkassa ja hauskuutti Rummukaista, joka muutenkin riemuitsi meressä kirmaamisesta koko pienen kehonsa voimin. Illalla uni maittoi Vähä-Jätkälle. Minulla oli puolestaan oma syyni pyrkiä rannoille. Olin antanut itselleni kuvaustehtävän: ottaa pari kolme kuvaa jolla osallistua Itämeri-aiheiseen valokuvakilpailuun.

Rummu seuranaan kolme naista - tämä taitaa olla ainut kuva koko reissulta, jossa olen itsekin mukana.

Anne hauskuuttaa Rummukaista viskelemällä mereen levää.

Pikkujätkä jahtaa merilevää pää uppeluksissa.

Minä kuvasin Itämerta Dirhamin kirkkaissa rantavesissä.

Nopeasti aika kului, niinhän se tapaa hyvässä seurassa tehdä. Maanantaiaamuna oli aika siivota Vallaton ja suuntia kohti uusia seikkailuja, kohti Võsua ja minitalkoita. Seija jatkoi matkaa Võsulta Tarttoon kera Rummukaisen ja Punaisen Ranskattareni.

Ja tässä sitä nyt ollaan, Võsulla. Minitalkoot pidettiin ja kipeät lihakset todistavat, että töitä tehtiin. Mutta siitä kaikesta myöhemmin, kunhan saan remppakuvat kamerasta purettua. Voisin kuvitella että varsinaisiin talkoisiin osallistujat ovat hyvinkin kiinnostuneita siitä mikä on terassin ja talkoiden nykytilanne ja mitä tehdään porukalla parin viikon kuluttua.

Mutta siitä sitten myöhemmin. -- Ja, ehkä, jos kiinnostusta löytyy teen kotiin Otepäälle päästyäni Haapsalun intiaanikesän kuvista pienen kuvagallerian - monelaista kun jäi kameran silmään, mitä kaikkea ei pysty täällä esittelemään.

Soomaalla majavia etsimässä... ja sitten Haapsaluun

Tämä on taas jatkokertomus, joka alkoi edellisessä kirjoituksessa. Olen siis tässä tarinassa matkalla Haapsaluun kera ystävättäreni Seijan sekä kaikkien blogin lukijoiden tunteman TurvaToverin alias leijonasieluisen joskin minikokoisen ihmisen parhaan ystävän: Herra Rummukaisen.

Edellisessä tarinan osiossa kävi minulle pikkuruinen kämmi, tai jos ei kämmi niin ainakin kanto. Johon ajoin pahki ja rikoin auton valosysteemejä. No big deal, sanoisivat engelsmannit, mikä oli myös minun kantani. Myös reissusiskoni Seija vakuutteli, ettei maailma tähän kaadu - jos auto kulkee, se on aina hyvä merkki.

Jatkoimme siis kantohaverin jälkeen kohti Soomaata ja sukelsimme sinne uppeluksiin.

Ensimmäinen pysähdys oli Soomaan kansallispuiston infokeskuksen edessä, missä tapasimme hurjana mylviviä karvaisia lehmiä ja kovalla äänellä kaakattavia ruotsalaisia turisteja. Me emme innostuneet kumpaisestakaan ryhmästä vaan lähdimme taivaltamaan parin kilometrin pituista majavareittiä, joka alkaa juuri infokeskuksen kulmilta.

Kobras on viroksi majava, ja kyltti näyttää miten reitti kiertää, ja missä saattaisi nähdä näitä nököhampailijoita.

Lähdemme liikkeelle ja nuori herra Rummukainen pääsee vapaana vaeltamaan ja metsän hirviöitä karkoittamaan. Nuori herra ottaa tehtävänsä vakavasti ja tomerana etenee pitkin reittiä, joka kulkee ensin soisten metsätaipaleiden läpi ja kiertää siitä majavien rakentamille padoille ja sieltä 'luhamaalle', joka tarkoittanee suomeksi kai luhtaniittyjä.

 

Tästä se alkaa, majavareitti.

 Minä lähden etsimään majavia.

Pitkospuut vievät kohti majavien maisemia.

Rummu seikkailee märillä pitkospuilla.

Majavat ovat rakentaneet monenlaista estettä veden virtaukselle.

Luhamaata - eli mitä me kuvittelemme suomeksi olevan luhtaniittyjä. Korjatkaa, jos olemme taas väärässä!

Tällainen on siis pysähdyksemme Soomaalla, matkalla Haapsaluun. Jänniä maisemia, hieman sateen ropsintaa niskaan. Rummukaisen tohotusta. Ja hiljaisuutta, metsää ja tuoksuja. Aikas hienoa, oikeesti!

Juttu jatkuu, arvatenkin. Olemmehan vasta puolessa välissä Otepäältä Haapsaluun.

Tiina lähtee Haapsaluun kera Seijan ja Rummukaisen

Hiiohoi, ja terveisiä reissun päältä! Tätä juttua kirjoittelen jo Võsulta, mutta tarina koskee reissua Haapsaluun.

Ja kyllä olikin jälleen hauska ja mielenkiintoinen reissu, josta ei puuttunut jännitystäkään.

Villa Ottiliaan eli Otepään majaamme piti viime viikonlopuksi saapua iso golfaava seurue, joka peruutti tulonsa aika viime tingassa. Harmitti, paitsi saamatta jäänyt tulo, se että tämä viikonloppu olisi ollut mitä mainioin remontti- ja talkooviikonloppu Võsulla. No, mitäpä sitä murehtimaan, asialle ei siinä vaiheessa voinut mitään.

Päätin sitten käyttää vapautuneen viikonlopun hyväkseni ja lähteä reissuun ja mennä katsomaan mitä kuuluu Haapsalun mökille eli Villa Vallattomalle. Ja sain houkutelluksi mitä mainiointa matkaseuraa, Herra Rummukaisen ja tämän mamman, hyvän ystäväni Seijan. Joista ensinmainittu on Vallattomalla käynyt useammankin kerran, jälkimmäinen taas ei.

Reissuun lähdimme perjantaina, aamupäivällä, ja päätimme ajaa suhauttaa Viron suurimman kansallispuiston eli Soomaan kautta. Alla oli minun Punainen Ranskatar eli urhea vanha Peugeotini. Ja ratissa minä.

Lähdimme liikkeelle innostunein mielin, ja ilmakin oli mitä hienoin, hieman dramaattinen, ja komeita pilviä seilasi taivaalla. Ja välillä aina pysäytimme auton kuvataksemme upeita syksyä kohti kääntyviä maisemia.

Näkymää Holdressa

Saavuimme sitten tunnin parin kuluttua pieneen Heimtali-nimiseen paikkaan jossa on parikin komeaa kartanorakennusta. Toinen on remontissa ja isojen taulujen mukaan jatkaa remontin jälkeen toimintaansa peruskouluna. Toinen on eksoottinen ulkoa - olen sen täällä joskus esitellytkin - ja on nyt yksityisomistuksessa.

Lähdimme katsomaan kartanoista ensimmäistä, sitä remontissa olevaa. Kartanon pihalla hyöri remppaäijää ja kartanon edessä oleva levennys oli täynnä autoja. Ajoin siis auton siististi sivuun tienposkeen, nurmialueelle. 

SKRÄGÄNKS  kuului auton alta. Ja auto oli jumissa.

Me kurkkimaan auton alle. Olin ajanut kantoon. Ja siinä seisoin autoineni, jumissa. Minä ensimmäistä lähellä olevaa remppamiestä ahdistamaan.. "Anteeksi nyt häirintä, mutta meille sattui väike viperus."  Nuori salskea remppa-aijä katsoo minua ymmrtäväisesti, joskin säälivästi. Ja kasaa kiviä etupyörän alle niin että saan peruutetuksi kannon yli.

Jatkamme matkaa, onnittelemme itseämme siitä että öljyä ei näy valuvan tielle, eikä bensaa. Ja ajamme seuraavalle kartanolle, joka on vallan hieno.

Eksoottinen Heimtalin kartanorakennus, jonka olen täällä joskus aiemminkin esitellyt .

Aikamme kartanoa ihailtuamme olimme valmiita jatkamaan matkaa. Varmuuden vuoksi kurkimme vielä auton alle tarkistaaksemme ettei auton uumenista valu tai vuoda mitään. Ei valunut. Mutta jotain muuta sieltä roikkui, huomasi Seija.

Tarkemmassa syynissä selvisi että kanto oli riuhtaissut irti tukun johtoja, jotka makasivat pitkin maata kuin iskiasta ja kulumaviasta kärsivät käärmeet. Ohhoo.

Seuraa soitto Kimmolle joka yrittää kaukoparantaa autoa. Ensimmäinen ohje on saada piuhat kiinni jonnekin, jotta ne eivät raahaudu maassa tai joudu pyörien alle. Me alamme etsiä autosta ja lomakasseistamme jotain millä johdot kiinnittää jonnekin. Heikolta näyttää, ei ole tyttöjen beauty-boxissa metallilankaa tai mitään vastavaa. Lopulta päädymme minun maiharin kengännauhoihin, joilla jotenkin saamme irtonaiset johdot kiinni jonnekin konepellin alle.

Sitten tarkistamaan mitä autosta on hajonnut. Selviää että parkkivalot ovat mennyttä. Sinänsä ei suuri katastrofi. Niitä ilmankin pärjää.

Seija ryhtyy autoremontikoksi.

Saamme piuhat kiinni ja jatkamme matkaa. Noin 10 metrin ajomatkan jälkeen kuuluu vieno PHIUU kun kengännauha katkeaa. Ajamme takaisin edelliselle kartanolle ja toivomme löytävämme sieltä avuliaan remppamiehen.

Minä siis jälleen selittämään että näin on käynyt ja saan yhden remppamiehen kiinnostumaan ongelmastani. Kestän säälivät ja ymmärtäväiset katseet ripseäkään väräyttämättä.

Mies kömpii auton alle ja näppärästi sitoo irtonaiset johdot auton konepellin alle kiinni. Me kerromme aikoneemme jatkaa matkaa Soomaan kansallispuiston röykkyisille teille. Ja kysymme mieheltä neuvoa: pitäisikö meidän valita hieman tasaisempi reitti, ja kiertää koko valtava kansallispuisto siltä varalta että piuhat irtoavat. Mies on varma, että sidokset pysyvät kiinni.

Minä viattomalla naamalla totean: "Se on hyvä. Saanko kuitenkin puhelinnumerosi siltä varalta että liitokset repeävät keskellä Soomaata."  Mies - jos ei nyt suorastaan kalpene, niin ainakin menee oudon näköiseksi. Ja kuin taikuri vetää taskustaan esiin ison nipun nippusiteitä kuin kukkakimpun ja ojentaa sen minulle. Ja sitten, sanaakaan sanomatta, kiireesti poistuu paikalta.

Meitä naurattaa ja jatkamme matkaa.

Miten sitten kävi ja minne päädyimme - siitä seuraavassa kirjoituksessa lisää.