Asia nousi esiin kun ostin kuluneena talvena Ronjan haudalle hautalyhdyn, jossa on risti. Toin sen nyt keväällä tänne ja illalla olen poltellut siinä tuikkua.
Ristikysymys nousi ensimmäisen kerran esiin jo kotona, kun Kimmo totesi että risti koiran hautakynttilässä on korni. Eihän koiraa ole koskaan kastettu eikä se ollut millään muotoa kristitty.
Sama keskustelu heräsi uudelleen henkiin Topussa kun purin lyhdyn paketista. Porukalla keskustelimme Marja P:n, Aatoksen ja OnuKoon kanssa rististä. Ja kaikki olivat enemmän tai vähemmän samaa mieltä. Koska risti on helppo ruuvata irti lyhdystä, olisi ehkä tyylikkäintä tehdä näin. Ja näin tein.
Muutama ilta takaperin, yksin ollessani ruuvasin sitten ristin takaisin. Kun se mielestäni kuului tähän lyhtyyn, hautalyhtyyn. Mietin että jos ei Ronja tunnustanut mitään uskoa, eli se kuitenkin kristillisten periaatteiden mukaisesti ainakin jos mietitään lähimmäisenrakkautta. Uskon, että Ronjalle on aivan se ja sama onko sen lyhdyssä risti tai puolikuu tai punatähti. Ja uskon, että jos Ronjalta asiaa kysyttäisiin, vastaisi se:"Teet niinkuin sinusta paras on, tee niin että sinulla on hyvä mieli, vaikka minä olen poissa. Laita siihen vaikka Mäkkärin iso M, jos se sinua vain lohduttaa. Sinä tiedät, että olen aina ajatellut, että sinun hyvinvointisi on minulle yhtä tärkeää, ellei tärkempääkin kuin omani."
Risti siis on lyhdyssä ja pysyy.
Pääsiäisen ja ylösnousemuksen teemaa pohtien voisi herättää myös pohdinnon siitä, pääsevätkö eläimet taivaaseen? Koirat ja kissat? Entä päästäiset tai vesirotat tai hirvet? Sudet ja alligaattorit? Täit ja vesikirput? Bakteerit ja viirukset?
En vastaa tähän vaan jään odottamaan aina yhtä mielenkiintoisia pohdintoja lukijoiltani.
Hyvää alkanutta lankalauantaita toivotellen!
(Apropos, langasta tuli mieleen villatakki, josta nimimerkki Aare halusi nähdä kuvan. Se on nyt tekstin yhteydessä.)
13 kommenttia:
Kun lapsuudessani meiltä kuoli lempipässi ja se haudattiin hartaasti metsänreunaan, veljeni (silloin koulupoika) teki haudan merkiksi puisen ristin, jonka hän koristeli ristinmuotoon hakatulla naularivistöllä. Ei meistä kait kukaan ajatellut "Päkän" taivaaseen menevän eikä ainakaan sitä, että Jeesus ristinkuolemallaan sovitti sen synnit.
Risti vain jotenkin miellettiin hautapaikan merkiksi.
Samalla tavalla ajattelisin, että jos ihmisten hautausmaalla on hautakivessä vain nimi ja synt.ja kuolinpäivä, en heti ajattele edesmennyttä ateistiksi.
Mitä taas taivaaseen tulee, niin en edes pohdi, ketä sinne Taivaan Isä on ajatellut asukkaiksi eläinmaailman puolelta; sen näkee sitten.
Sirkku - Minä mietin tässä aamulla taivaan olemusta. Ja tulin tällaiseen hypoteesiin:
Ehkä taivas ei ole mikään konkreettinen paikka, vaan ainoastaan mielentila, jossa on hyvä olla. Ympärillä, sydämessä, sielussa, on läsnä omat rakkaat, kaikki ne ihmiset tai vaikkapa eläimet, jotka ovat meille rakkaita, joiden takia me olemme keitä olemme.
Niinpä murhamiehen äidin taivaassa on hänen poikansa. Ja murhatun vanhemmat saavat puolestaan luoksensa oman lapsensa.
Kristinuskon ydin, ainakin niin kuin minä olen sen ymmärtänyt, on rakkaus.
Ja mieleen tulee lause: "Rakkaus kaiken voittaa."
Jos taivas on olemassa, jos kuoleman jälkeen on tuonpuoleista elämää, uskoisin elämän syntyvän rakkaudesta, myös meidän kuolevaisten rakkaudesta. Me ikäänkuin puhdistumme kun peilaudumme meitä rakastavien ihmisten silmistä tai sielusta.
Hmmm... kuullostaako oudolta? En osaa ajatusta paremmin selittää.
Tyttareni(9v) parhaan ystavattaren koira jouduttiin lopettamaan viime maanantaina liikenneonnettomuuden seurauksena. Tyttareni oli mukana hautajaisissa samana iltana. Eilen han oli siella leikkimassa taas ja hakiessani huomasin koiran haudalle ilmestyneen ison, komean hautaristin. Sen oli kuulemma tehnyt ystavattaren isoveli.
Kuten Sirkku mainitsi kommentissaan, risti on haudalla haudan merkkina. Miksi koiran, kissan, linnun jne hautaa ei voisi merkita, aivan kuten meidan ihmisten.
Tyttareni mukaan kaikki elaimet paasevat elainten taivaaseen. Minusta olisi kovin lohduttavaa tavata lapsuuden koirakaverini viela joskus...
Hyvaa paasiaisen jatkoa sinne Viroon!
"Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta. Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle. Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä. Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa. Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä. Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon. Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi. Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä..."
Kirjoittaja tuntematon
Kuulostaa jotenkin kauniilta ja hyvältä!
Minun kissojeni haudalla on risti. En olisi sinne muuta tahtonut laittaakaan.
Tuula - olen kovin pahoillani tyttäresi ystävättären ja tyttäresi puolesta. Toisaalta, on kuitenkin hyvä että lapset saavat tuntumaa myös rakkaiden poismenoon. Se ikäänkuin valmistaa heitä hyväksymään kuoleman läsnäolo luonnollisena asiana.
Katjusha - ei tuollaisia saa tänne kirjoittaa! Olen niin herkällä mielellä että tuon luettuani en voinut kuin itkeä. Niin kipeäätekevän kaunista ja lohdullista tekstiä.
Siellä se Ronjakin on Sateenkaarisillalla. Niin kaunis ajatus.
Ja lisää kyyneliä...
Kun minä olen täällä Otepäällä vieraiden vuoksi ja Tiina Topulla, pitänee käydä tämä keskustelu näin etänä.
Heti alkuun: okei, hyväksyn Tiinan ja Sirkun filosofian ristin merkinnällisestä merkityksestä. Minulle vain risti on tarkoittanut jonkinlaista tunnustuksellisuutta, mutta miksei sen voi nähdä muunkinlaisena symbolina. Meidän kulttuurimme kun on kuitenkin kristillispainotteinen.
Tässä merkityksessä risti siis toimii vähän samoin kuin kenttähaudoilla pystyyn lyöty kivääri ja kypärä: yksinkertaisesti merkkinä siitä, että kyseessä on "rauhoitettu" paikka.
Nätisti muuten kukkivat nuo kellukat.
Tiina:minunkaan ei saisi lukea tuollaisia tekstejä. Itku tulee välittömästi. Vaikka se itku tekeekin kyllä hyvää...
Minä olen henk.koh. tämmönen ristien käyttäjä, mutta en pahastu siintäkään jos joku ei sitä halua laittaa esille, vissiin silloin on mat syynsä kullakin. Pätevät ja pitävät, uskon varmasti! Minulla kaikki Luojan luomat ovat, aikansa elävää, olkoonsa se sitten vaikka eläinkuntaan kuuluva, haudataan ja risti siihen. Kun kukat kuolee niihin en kylläkään kompostiin ristiä laita...heh...;)
Hyvä kysymys. Itse en ole laittanut omien eläinteni haudalle ristiä, mutta jos joku haluaa laittaa niin tuskin se ketään haittaa.
Oulussa Sanginjoella eläinten hautausmaalla, jossa omat rakkaanikin ovat, on melko paljon ristejä. Ja tuossa lyhdyssä se on kuitenkin aika pieni ja näyttää tosiaan kuuluvan siihen, joten anna olla vaan. Kaunis hauta Ronjalla.
Kiitos, Suski!
Muutama kuukausi sitten kävin kotiseudulla ja tein kävelyreissun, jonka varrelta löysin yllättäen kunnan ylläpitämän lemmikkien hautuumaan. Ja siellä oli kyllä yllättävän monella kummulla pieni risti tai muu muistolaatta. Ei ne ristit minua mitenkään järkyttäneet - sehän on meidän länsimaalaisten symboli kuolemalle, joskin tietty myös kristinuskolle. Kyllä lyhdyssä se risti voi olla, Ronjaa ei takuusti olisi häirinnyt ja onko muilla niin väliäkään?
En niinkään ole ajatellut pääsevätkö eläimet varsinaisesti Taivaaseen, lähinnä olen tuuminut niiden pääsevän sellaiseen tilaan, jota ne pitävät "taivaallisena". Meidän pienistä vainajistamme Ben-koira siirtyi minun ajatuksissani viettämään ulkoilmaelämää uiden ja kirmaten Kanadan metsissä muiden labbisten kanssa ja Manasse-kissa hiiviskelee sekin luonnon keskellä eikä seitikalasta ole puutetta!
Jaana
Olenpa minä nyt herkällä mielialalla. Jaanan viestin jälkeen aloin taas itkua vääntää kun ajattelin Iso-Poika Beniä leikkimässä toisten labbisten kanssa ja Nassea nakertamassa seitiä viiksikarvat väristen mielihyvästä.
Byäääh!
Lähetä kommentti